Parasta Egyptissä
Egypti on viime vuodet saanut uutisissa paljon negatiivista huomiota, mikä on ihan ymmärrettävää: maa painii monien ongelmien kanssa, joihin ei juuri ole löydetty ratkaisuja. Kaikkien ison kuvan ongelmien lisäksi yksittäisen ihmisen arki – varsinkin ulkomaalaisen, lähes kielitaidottoman naisen – on varsin haastavaa. Tässä kirjoituksessa päätin kuitenkin keskittyä johonkin positiiviseen, sillä sitäkin täältä löytyy. Tässä ei-niin-kattava listaus sitä, mikä Egyptissä on hienoa ja parasta.
1. Egyptiläinen huumori
Egyptiläisten huumoriin kestää hetki päästä sisälle, osittain siksi että niin iso osa siitä jaetaan nettimeemeinä Facebookissa. Ilmeisesti monille ulkomaalaisille egyptiläinen huumori on outoa ja vaikeaa ymmärtää, mutta suomalaiselle lakonisen sarkastinen huumori uppoaa hyvin.
Vaikeuksien ja katastrofien edessä egyptiläinen ei lannistu, vaan vitsiä väännetään urakalla. Tämä tekee huumorista toisinaan hieman rankkaa, mutta itselleni se sopii. Egyptiläiset kääntävät mielellään pilkan myös itseään kohti. Itseironinen huumori elää ja voi hyvin.
2. Liikenne
Paikallisten ja ulkomaalaisten yleisintä valituksenaihetta voi tarkastella myös positiivisessa valossa – jos ei muuta, niin se ainakin kasvattaa kärsivällisyyttä ja paineensietokykyä. Egyptiläisessä liikennekulttuurissa on monia hienoja piirteitä. Esimerkiksi liikennesääntöjä ei juuri ole – tai no, ehkä ne jollain tasolla ovat olemassa, mutta niitä noudatetaan lähinnä silloin kuin viitsitään.
Kadut ovat pitkälti yhdensuuntaisia eivätkä mitenkään loogisesti järjestyneitä. Liikennesuunnittelu laajemminkin vaikuttaa olevan enemmän mielivaltaista ja mielikuvituksellista kuin realistista ja käytännöllistä.
Vilkut ovat lähinnä sitä varten, että ne päräytetään kaikki kerralla päälle tilanteissa, joiden yhteistä nimittäjää en ole vielä onnistunut paikantamaan. Kääntyessäkin niitä saatetaan vilauttaa, mutta myös vanha kunnon käsivilkku on käytössä.
Äänimerkkiä käytetään enemmän eksistentiaalisessa kuin käytännöllisessä mielessä; onhan se hyvä ruuhkassa seisoessa muistuttaa muille autoilijoille, ja miksei itselleenkin, että täällä minä vielä olen. Tööttäily kuuluu autoiluun kuin rusinat pullaan, tai nirsoille pulla rusinaan.
Omanlaistaan taidetta ja kulttuuria ovat autojen, ja varsinkin minibussien, laseihin kirjoitetut nimet ja lauseet: usein niistä löytyy kuljettajan nimi, ja vielä useammin lyhyt rukous. Voisi kuvitella, että lasiin kissan kokoisilla kirjaimilla piirretty insha’allah olisi enemmän haitaksi kuin hyödyksi, mutta Egyptissä liikenneonnettomuudet ovat niin yleisiä että ei kai se tässä konkurssissa enää paljoa paina.
3. Kulttuuri
Monille lukijoille ei varmasti ole uutta se, että Egyptissä ja Lähi-idässä yleensäkin ollaan valtavan vieraanvaraisia. Tästäkin voi tehdä itselleen ongelman yrittämällä esimerkiksi maksaa oman kahvinsa (varsinkin vanhemman ihmisen seurassa), sillä se on turhaa ja aiheuttaa paikallisissa voimakasta käsienheiluttelua ja suun mutristelua. Nykyään yritän ihan tavan vuoksi työntää toverille pikkurahaa, mutta se tapahtuu ilman intohimoa tai kunnollista yritystä ja johtaa aina epäonnistumiseen.
Viihdettä Egyptissä tuotetaan ja kulutetaan valtavasti, ja varsinkin ramadan-kuukausi on television juhlaa. Itse olen katsellut näitä ohjelmia ilmaiseksi YouTubesta (suosittelen), sillä minulla ei – kauhistuttavaa kyllä – ole televisiota. Työkavereiden mielestä minun pitäisi vaatia sellaista vuokraemännältäni, sillä eihän ole mitenkään inhimillistä elää ilman televisiota.
Paikallinen musiikki pauhaa autoista niin, että se kuuluu viidennen kerroksen kattoasuntoonikin. Olen kuullut, että jokainen nainen Egyptissä osaa vatsatanssia, mutta tätä en ole vielä toistaiseksi päässyt itse todistamaan.
4. Monimuotoisuus
Vaikka en töistä johtuen ole pahemmin päässyt maassa matkustamaan, on Egyptin monimuotoisuus yllättänyt positiivisesti – jo pelkästään Kairossa riittää nähtävää useammaksi viikoksi, enkä ole esimerkiksi vieläkään nähnyt pyramideja.
Egyptistä kertoo jotain yhden työkaverini huvittuneisuus, kun kerroin innoissani haluavani nähdä pyramidit. Reaktio oli suurin piirtein sama kuin suomalaisen, joka kuulee että joku ei ole nähnyt elämässään lunta. Egyptissä muinaiset ihmeet ovat arkisia kuin suomalaiselle luonto: ”Täällä sitä riittää! Ai ei teillä ole? Kuule ota vaikka mukaan!” Täällä on arkeologisia nähtävyyksiä kuin Suomessa järviä, eikä niitä kaikkia ehditä tai pystytä kaivamaan.
Egyptissä on muutakin kuin aavikkoa (vaikka sitäkin riittää), ja olen kuullut ihmeellisiä tarinoita esimerkiksi Siwan keitaasta, Punaisen meren rennosta Dahabista, hiekkasurffailusta, hiekkaan hautaamisesta (kyllä; tämä tehdään kesällä kuumimpaan aikaan ja sen jälkeen kuulemma on koko ajan kylmä)… Toistaiseksi olen päässyt katselemaan pohjoisrannikon valkoisia hiekkarantoja ja turkoosia merta – näillä rannoillahan ei tällä ihotyypillä loikoilla, mutta maisemista voi nauttia varjoistakin.
5. Elämä ja eläimet
Itse asun Aleksandriassa, joka on monella mittapuulla suurkaupunki. Täällä, kuten Kairossa, elämä ei koskaan pysähdy – paitsi tietysti ramadanin aikana paastonrikkomisillallisella, jonka aikaan kadut autioituvat täysin.
Eläimiä kaupungissa on paljon, ja niiden läsnäolo kaduilla on opettanut paljon niin eläimistä kuin ihmisistäkin. Tiesin toki, että koirat ovat luonnostaan laumaeläimiä, mutta on ollut hauska seurata lähikatuni koirajengin elämää ja edesottamuksia. Kissoja on vielä enemmän kuin koiria, hevosia näkee jatkuvasti ja aasejakin toisinaan.
Vaikka en usein saa ketään rysän päältä kiinni, joku selvästi ruokkii monia eläimiä naapurustossaan: työpaikkani läheisen oikeustalon aidan luona makoilee aina kaksi kissanpentua, joille on laitettu muovikippoon vettä, ja asuinrakennukseni ovimiehetkin vaikuttavat adoptoineen kissaemon ja sen pienen poikasen autotalliin. Eläimet kokevat Egyptissä paljon huonoakin kohtelua, mutta kaikki tapaamani ihmiset ovat eläinrakkaita ja omistavat yleensä useamman kissan.
Vähän aikaa sitten olin ostoksilla pienellä torilla, kun kuulin jonkun vislaavan huomiota herättävästi. Katselin närkästyneenä ympärilleni ja etsin syyllistä, kunnes paikansin äänen papukaijaan häkissä pääni yllä.
6. Kotiinkuljetus
Kaikkea voi isommissa kaupungeissa tilata kotiin, aina alkoholista ravintolaruokaan asti. Tapasin ensimmäisinä viikkoinani naisen, joka kertoi tilaavansa vedenkin suoraan kotiin kannettuna. Lounastaminen on täällä helppoa ja mukavaa.
Välillä haaveilen tällaisesta menettelystä Suomessakin, mutta päätäni alkaa särkeä kun vain ajattelenkin Alkon kotiinkuljetuspalvelun byrokraattista mahdottomuutta. Onhan meilläkin jotain näitä uusia ruokaan liittyviä palveluita, ehkä niistä vielä tulee jotain.
7. Ihmiset
Minulta kysytään usein mistä pidän Egyptissä, ja mietin tätäkin kirjoitusta varten, mikä Egyptissä on kaikkein parasta. Vastaus on yksinkertainen mutta vaikeasti selitettävissä. Tässä maassa on kiistämättä vaikea olla edes olemassa naisena, ja kadulla käveleminen on tuskallista ja turhauttavaa. Vaikeuksista huolimatta tulen hyvin toimeen melkein kaikkien egyptiläisten kanssa. Ihmiset kohtelevat minua ja muita ihmisiä järjestään ystävällisesti ja auttavaisesti. Egyptiläinen huumori on ehkä synkkää, mutta keskustelut ovat usein mukavia ja mielenkiintoisia ja jättävät hyvän mielen. Vaikka toisinaan ärsyynnyn, pidän egyptiläisistä valtavasti.
Ja siinä oli lupaamani lyhyt listaus Egyptin hyvistä puolista! Monta hyvää jäi varmasti vielä puuttumaan, ja jos Egypti on tuttu, voit ehdottaa omaa lempiaspektiasi vaikka alhaalla kommenteissa.
Surullista, harmittavaa ja käsittämätöntä, että julkaisette tälläisiä subjektiivisia privilegiutujen ’suomalaisten’ kokemuksia täällä, todellisten ongelmien ja ihmisten kärsimysten ollessa valtavissa mitoissa autoritaarisen hallinnon alla. Toivottavasti jatkossa suuremmat asia kokonaisuudet ja analyyttisempi ote saa tilaa, ’expat’- elämän (’suomalaisen näkökulman’) kuvailemisen sijaan. Vaikka siirtomaavalta historiaa ’Suomella’ ei olekaan ’Orientalismi-diskurssi’ koskee meitäkin. Toisenlaisena subjektiivisena kokemuksena ehdotan esimerkiksi Khadeega Ga’farin kirjoitusta hänen vierailustaan miehensä luona vankilassa.
http://www.madamasr.com/ar/opinion/%D8%AF%D8%A7%D8%AE%D9%84-%D8%A7%D9%84%D8%AB%D9%82%D8%A8-%D8%A7%D9%84%D8%A3%D8%B3%D9%88%D8%AF
Liinalle:
”Mosaiikki on Suomen Lähi-idän instituutin blogi, jossa käsitellään instituutin toiminta-alueen maiden eri puolia populaarista poliittiseen.”
Maihin ja niiden kansoihin kuuluu muutakin, kuin niiden ongelmat. Puhtaammin poliittisia tekstejä löytyy netistä jokaisen luettavaksi ja niitä voi sen lisäksi itse vapaasti tuottaa. Ihmisoikeudet, – ja niistä näkyvästi kirjoittaminen-, ovat tärkeitä asioita, joiden en kuitenkaan usko paranevan kieltämällä myös arkisista ja positiivista puolista kertomisen, vaikka kertojana olisikin ns. ulkopuolinen.
Lukisin mielelläni suomenkielisen artikkelin mainitsemastasi Khadeega Ga’farista ja hänen miehestään, mutten sellaista onnistunut löytämään. Jos satut itse kirjoittamaan aiheesta, linkkaa se ihmeessä vaikkapa tänne.
Tialle:
Hyvä kirjoitus, joka avasi Egyptin arki-inhimillisiä puolia niistä tietämättömälle.
Hei! Olipa mukava lukea postauksesi.
Osaatko kommentoida arabian opiskelua Aleksandriassa? Haluaisin kuulla tuoreita, omakohtaisia kokemuksia.
Täällä on erihintaisia kursseja tarjolla, ihan yksityisopetuksesta lähtien. Jos osaa etsiä niin saa todella halvallakin. Itse olen opiskellut tyylillä pakko-puhua-jos-meinaa-pysyä-hengissä, koska täällä ei usein englantia puhuta!
Ehkä kysymykseni onkin paremmin osoitettu blogin pitäjille: mikä tekee kokemuksesta suomalaisen? Miten se eroaa Egyptin niin kutsutun A-luokan (markkinointitoimistojen tilastoja – ts. heitä jotka voivat tilata kaiken kotiin) kokemuksesta (2-3 prosenttia kansasta)? Diskurssia kannattaa todellakin miettiä Egyptin (eritysesti) Alexandrian (Eurooppalaisten kirjoittaman) ns. Kosmopoliittisen historian valossa. Kannattaa myös uudelleen miettiä väitettä tekstin ei-poliittisuudesta. Esimerkiksi naisen asemaan liittyen suosittelen lämpimästi, Abu-Lugholdin ”Do Muslim Women need Saving”.