Muinaistutkijalle aina jotain uutta Anatoliassa

 

FIME järjesti elokuun puolivälissä  tutkijamatkan itäiseen Turkkiin. Reilun viikon aikana tehty kierros vei Antiokiasta Adanaan, kulkien hedelmällisen puolikuun ytimessä ja Rooman valtakunnan kolmanneksi suurimman kaupungin liepeillä. Matkan asiantuntijaoppaana toimi dosentti Sanna Aro-Valjus. Tutkijalle tällaiset matkat ovat olennaisia – Lähi-itää ei voi tutkia ilman käytännön kokemusta itse alueesta. Paikallinen todellisuus täytyy ymmärtää ja kokea omin silmin.

Koska matka ajoittui kuukautta Turkin vallankaappausyrityksen jälkeen, täytyi ennen matkaa harkita, onko lähtö turvallista. Ulkoministeriön matkustusohjeet Turkkiin muuttuivatkin päivän ajaksi matkustuskielloksi, mutta palautuivat takaisin normaalitilaan seuraavana päivänä. Matkamme myös vältti Istanbulin ja Ankaran, jotka olivat selvästi Turkin sisäisen tilanteen kannalta levottomimmat kohteet.

Kokeneet matkanvetäjät arvioivat Turkin tämän alueen olevan turvallinen, ja paikan päällä osoittautuikin, että alueella oli lähes uneliaan rauhallista.  Ainoa silmiinpistävä asia oli aikasemmassa blogissa kuvattu isänmaallinen huuma, näkyvästi esillä olevat iskulauseet ja iltaisin pidetyt isänmaalliset kansanjuhlat, joita kohdattiin mm. Gaziantepissa.

Upeita kokoelmia tyhjissä museoissa

Tutkijamatkan reitti kulki Hataysta Gaziantepin kautta Adanaan niin, että käytimme Gaziantepia pidempiaikaisena tukikohtana ylimääräisille retkille lähialueelle. Päätavoitteena oli vierailla alueen uusissa (ja muutamassa vanhassakin) museossa sekä tutustua valittuihin arkeologisiin kohteisiin. Tämä on aluetta, jolla Keski-Anatolian ylängöltä tulevat kulkureitit sekä idästä tuleva Silkkitie saapuvat Välimerelle, hedelmällisen puolikuun läntistä kaarta.

Oma mielenkiintomme kohdistui toisaalta pronssi- ja rautakauteen, toisaalta Rooman valtakunnan aikaisiin jäänteisiin alueella. Alueelle ja muuallekin Turkkiin on viime vuosikymmenen aikana rakennettu uusia ja näyttäviä museoita esittelemään aikakausia. Pääsimme käymään museoissa Hatayssa, Gaziantepissa ja Urfassa. Museorakennukset olivat suuria ja moderneja; kaikki fasiliteetit on selvästi rakennettu laajoja ihmisjoukkoja varten.

Marasissa ja Tarsuksessa tutustuimme perinteisempiin museoihin. Syyrian sota ja Turkin levottomuudet ovat karkottaneet ulkomaalaiset turistit lähes kokonaan. Museot seisovat toistaiseksi siis lähes tyhjän panttina. Toisaalta kävijällä on museo lähes yksityiskäytössä, mikä oli aika ylellistä.

 

Alueen rikas historia heijastuu museoiden kokoelmissa. Kulttuurien kehityksestä kertoivat upeasti Urfan museossa oleva esikeraamisen neoliittisen Göbekli Tepen oletetun temppelin toisinto sekä Hatayn museossa olleet Alalakhin ja Tell Tainatin pronssi- ja rautakautiset palatsien ja temppelien esittelyt. Steelojen, ortostaattien ja savitaulukokoelmien äärellä käytiin monta akateemista keskustelua vaikutteiden ja tekijöiden liikkumisesta.

 

Alueen museoiden muita ehdottomia vetonauloja ovat hellenistiseltä ja erityisesti roomalaisajalta peräisin olevat mosaiikit. Ne ovat peräisin alueen monista kaupunki- ja maaseutuvilloista. Näiden itäisen valtakunnan mosaiikkien erityispiirteisiin kuuluu polykromia, kolmiulotteisen vaikutelman tavoittelu ja laajat kuvakentät – ne ovat todella Rooman valtakunnan mosaiikkitaiteen huipputeoksia. Mosaiikkien esillepanoon on viime vuosina Turkissa panostettu paljon.

Gaziantepiin on avattu jo muutama vuosi sitten uusi, pääasiassa Zeugman pelastuskaivauksilta peräisin olevien mosaiikkien esittelyyn keskittynyt museo. Zeugman tarina on dramaattinen, ja mosaiikit ovat saaneet erittäin hienon esillepanon museossa. Viime vuonna avattiin myös Hatayn uusi museo mosaiikkeineen sekä Urfan (Sanliurfan) aivan uusi ja valtava museo, jonka lisäsiipeen on kerätty myös alueen mosaiikkeja, mukaan lukien museon työmaalta löydetty laajan urbaanin villan mosaiikki.

Muinaisia kaupunkeja ja vallan arkkitehtuuria

Museoiden lisäksi matkalla tutustuttiin itse kohteisiin. Hatayn (ant. Antiokia) kaupunki sijaitsee Amuqin laaksossa, jonka kuuluisista rauniokumpukohteista pääsimme vierailemaan Alalakhissa (Tell Atchana). Alalakhin tunnetuin tutkija oli Leonard Woolley; nyt tutkimuksia alueen mittavan savitiiliarkkitehtuurin parissa tekevät turkkilaiset arkeologit. Yesemekin patsas- ja ortostaattilouhos on pieni ihme, joka eristyneisyydessään ja metsäisessä rauhassaan muistuttaa Pääsiäissaaria.

Samaa bukolista rauhaa heijasti Karatepen myöhäisheettiläinen linnoitus ja palatsi Taurusvuorten etelärinteellä, suositulla ulkoilualueella. Karatepestä on löydetty sarja ortostaattiveistoksia sekä hieroglyfiluuvin- ja foinikiankielisiä piirtokirjoituksia. Kohde muistuttaa rautakautisten yhteisöjen kyvystä ja halusta laajojen alueiden hallintaan ja siihen valtavaan työhön mitä vallan arkkitehtuuriin investoitiin. Sirkelissä puolestaan pääsimme onnekkaasti katsomaan meneillään olevaa rauniokummun kaivausta.

 

Paluu tehtiin Adanasta, joka on tätä nykyä puhtaan moderni turkkilaiskaupunki. Adanasta käsin ehdimme tehdä vielä käynnin rannikolle, Tarsukseen. Tarsus on sympaattinen kaupunki, jonka viehättävä viime vuosisadan rakennuskanta on murenemassa käsiin. Tarsuksen museo edusti perinteisempää arkeologista museotyyppiä.

Tutkijalle matkat tutkimusalueelle ovat silmiä avaava mahdollisuus kokea lähteiden kuvaama todellisuus. Instituuttien organisoimat matkat vievät myös kohteisiin, joihin on itsenäisesti vaikea päästä. Parasta on kuitenkin polveileva ajatustenvaihto, jota ryhmä käy sekä kohteista että muusta matkalla, sekä mieleen painuva maisema. Muistamme kypsien pistaasien punertavan värin pistaasilehdoissa vielä pitkään.

 

Kuvat: Pirjo Hamari, Elisa Rautioaho ja Sanna Aro-Valjus

Pirjo Hamari ja Elisa Rautioaho, 27 syyskuuta 2016

Anatolia, muinaisuus, museot, Turkki

---