Miten Lähi-idässä reagoidaan Gazan tilanteeseen: Libanonin palestiinalaisleirit

Blogisarjassa julkaistaan kirjoituksia eri Lähi-idän maiden reaktioista Gazan tilanteeseen.

Viimeisten viikkojen aikana olen viettänyt osan päivistäni eteläisessä Beirutissa sijaitsevalla Shatilan palestiinalaisleirillä, jossa tutkin paikallista sosiaalityötä. Kulkiessani Shatilassa, ja sen lähistöllä, näen kauppojen ja kahviloiden televisioiden lähettävän suoraa uutiskuvaa palestiinalaisalueilta. Vaikka arki tällä Beirutin palestiinalaisleirillä – epävakaasta tilanteesta huolimatta – jatkuukin, leirin asukkaat seuraavat Gazan tapahtumia mediasta aina, kun se vain on mahdollista. Aamuisilla kotikäynneillä sosiaalityöntekijöiden asiakasperheiden luona kohtaan leirin asukkaita, jotka odottavat puolenpäivän aikaan tulevaa generaattorisähköä. Kun sähköä on, televisiot voidaan taas avata, ja katseet kohdistaa Gazaan.

Kaikissa viime aikoina Shatilassa käymissäni keskusteluissa puhe on aina tavalla tai toisella kääntynyt Palestiinaan ja siihen järkyttävään sotakuvastoon, jota Libanonin palestiinalaiset seuraavat median välityksellä. Yhdistyneiden kansakuntien ja kansainvälisen oikeuden asiantuntijat ovat varoittaneet palestiinalaisten kansanmurhan toteutumisesta Gazassa. Sen lisäksi, että Gazassa on Israelin ilmaiskujen seurauksena kuollut yli 11 000 ihmistä, joista 40 % on lapsia, on siirtokuntalaisten tekemä väkivalta lisääntynyt huolestuttavalla tavalla Länsirannalla.

Libanonin palestiinalaiset myötäelävät gazalaisten rinnalla ja ovat huolissaan ystävistään ja sukulaisistaan palestiinalaisalueilla. Erään palestiinalaisleireillä vaikuttavan paikallisen kansalaisjärjestön työntekijät ovat kertoneet minulle kokevansa toivottomuutta ja avuttomuutta joutuessaan seuraamaan Gazan tuhoutumista suorana lähetyksenä. Heidän mukaansa monet Libanonin palestiinalaisleirien asukkaat kärsivät ahdistuksesta, pelosta ja unettomuudesta.

Omista vaikeuksistaan huolimatta Libanonin palestiinalaiset ovat osoittaneet solidaarisuutta gazalaisten kokemaa kärsimystä kohtaan ja esimerkiksi osallistuneet useisiin palestiinalaisleireillä ja muualla Libanonissa järjestettyihin marsseihin ja mielenosoituksiin. Palestiinalaisleirien asukkaat kokoontuvat jopa keskellä yötä kaduille osoittamaan solidaarisuutta silloin, kun Israelin iskut osuvat siviilikohteisiin, kuten sairaaloihin tai asuinrakennuksiin, saarretulla Gazan kaistalla.

Mielenosoituksiin osallistumisen lisäksi olen kuullut kansainvälisten yritysten ruohonjuuritason boikotointikampanjoista. Protesteihin ja boikotointikampanjoihin osallistuneet ovat kertoneet minulle pyrkivänsä näillä keinoilla painostamaan Israelia tulitaukoon palestiinalaisten joukkotuhon estämiseksi Gazassa sekä vastustamaan kansainvälisiä yrityksiä, jotka ovat osoittaneet tukensa Israelille.

Toinen polttava puheenaihe Libanonin palestiinalaisleireillä on viime viikkoina ollut etelässä käytävän sodan vaikutukset Libanonin puolelle, esimerkiksi Etelä-Libanonissa lisääntyneet iskut Hizbollahin ja Israelin välillä. Kymmeniä tuhansia ihmisiä, jolla on siihen tarvittavat verkostot ja resurssit, on lähtenyt pakoon rajaseudulta kohti pohjoisempana sijaitsevia suurempia kaupunkeja sekä vuoristoa.

Etelä-Libanonissa sijaitsevien palestiinalaisleirien asukkaat kuulevat Israelin pommi-iskujen äänten kantautuvan läheltä kotiaan. Heikolla infastruktuurilla varustetuilla ja ylikansoitetuilla palestiinalaisleireillä on noussut huoli sodan leviämisestä Libanoniin ja mahdollisen eskalaation vaikutuksista leireihin – yksittäinenkin ilmaisku voisi potentiaalisesti tehdä mittavaa tuhoa leireissä ja tappaa niissä satoja ihmisiä. Siviilejä, mukaan lukien lapsia, on jo nyt kuollut Etelä-Libanonissa Israelin ilmaiskuihin. Tämä on herättänyt huolta väkivallan lisääntymisestä entisestään rajaseudulla.

Epävakaus ei ole uutta Libanonin palestiinalaisväestölle, joka on todistanut sotien ja konfliktien tuhoisia seurauksia koko elämänsä ajan. Osa vanhemmasta sukupolvesta kantaa muistoja vuoden 1948 Nakbasta, katastrofista, jonka aikana sadat tuhannet palestiinalaiset pakotettiin muuttamaan kodeistaan Israelin valtion väkivaltaisen perustamisen alta. Lisäksi vuosina 1975-1990 käyty Libanonin sisällissota jätti jälkensä myös palestiinalaisleireihin, ja palestiinalaiset ovat kertoneet minulle kokemuksiaan 1976 vuoden Tel al-Zaatarin verilöylystä, 1982 vuoden Sabran ja Shatilan kansamurhasta sekä vuosien 1985–1988 Beirutin leirien sodista ja saarroista.

Uudemman polven palestiinalaiset eivät hekään ole säästyneet konflikteilta. Etelä-Beirutissa sijaitsevalle Burj al-Barajnen leirille kuuluivat Israelin ilmaiskujen äänet vuoden 2006 sodan aikana. Seuraavana vuonna Tripolissa sijaitseva Nahr al-Baredin leiri kärsi mittavista tuhoista Libanonin armeijan ja Fatah al-Islamin välisten aseellisten yhteydenottojen seurauksena, ja kymmeniä tuhansia palestiinalaisia joutui tuolloin jälleen pakenemaan kodeistaan.

Libanonin suurimman palestiinalaisleirin Ain al-Hilwen asukkaat ovat eläneet pitkään epävarmassa ympäristössä ja viime kesänä kiihtyneiden leirin sisäisten aseellisten yhteydenottojen keskellä. Nämä yhteydenotot ovat aiheuttaneet mittavia tuhoja ja pakottaneet tuhannet ihmiset pakenemaan leiriltä. Konfliktit Ain al-Hilwessä eivät vieläkään ole täysin ohi, ja osa leirin asukkaista on ilmaissut huolensa uuden sodan mahdollisista seurauksista palestiinalaisleirin jo valmiiksi hauraaseen turvallisuustilanteeseen.

Palestiinalaisleireillä vaikuttavat kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat valmistautuneet sodan leviämiseen niillä rajallisilla resursseilla, joita heillä on. He ovat tarjonneet esimerkiksi ensiapukoulutusta humanitaarisille työntekijöille sekä jakaneet tietoa siitä, miten toimia evakuointitilanteessa. Lisäksi he ovat ohjeistaneet, miten suojautua valkoiselta fosforilta ja käsitellä sen aiheuttamia vammoja.

Amnesty Internationalin mukaan Israel on todistetusti käyttänyt kansainvälisen oikeuden vastaista valkoista fosforia eteläisessä Libanonissa ja osunut sillä siviilikohteisiin. Fosforipommit ovat vahingoittaneet luontoa ja maatiloja sekä näin myös paikallisten asukkaiden elinkeinoja. Etelä-Libanonissa asuvat ihmiset, mukaan lukien palestiinalaispakolaiset, ovat joutuneet lopettamaan Israelin ilmaiskujen takia työnsä oliivi- ja sitruunaviljelmien sadonkorjuussa. Satoja jää tänä vuonna keräämättä, sillä ilmahyökkäykset tekevät alueen tiloilla työskentelystä mahdotonta. Jo ennen nykyistä etelärajalla vallitsevaa konfliktia noin 80 prosenttia palestiinalaispakolaisista eli köyhyysrajan alapuolella johtuen Libanonin syrjivästä lainsäädännöstä – palestiinalaiset eivät esimerkiksi saa perustaa yrityksiä tai harjoittaa tiettyjä ammatteja – sekä useita vuosia jatkuneesta pahasta talouskriisistä. Etelärajan konflikti on omiaan lisäämään epävarmuutta jo valmiiksi taloudellisten ja poliittisten kriisien keskellä elävässä väestössä.

 

Artikkelikuva: Nina Lyytinen / Shatila. 

Evelina Sironen, 17 marraskuuta 2023

Gaza, Israel, Libanon, Palestiina, palestiinalaiset

---