Libanonin hiphop-kulttuuri tuo esiin yhteiskunnan kipukohtia

Koronapandemia on ollut rankkaa aikaa kulttuurialalle kaikkialla maailmassa, myös Libanonissa. Kokoontumisrajoitusten hellitettyä maan kulttuuriala pyrkiikin nyt takaisin jaloilleen. Pääsin siis livekeikalle ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen. Kyseessä oli Chyno with a Why?– rap-artistin keikka Station-nimisen paikan kattoterassilla. Artisti oli minulle ennestään hieman tuttu, mutta libanonilaisille rap-faneille hän on iso nimi. Chyno with a Why? on muun muassa perustanut ensimmäisen Battle rap -liigan Lähi-idässä, minkä lisäksi hän vetää työpajoja aloitteleville artisteille Pohjois-Libanonissa. Hän uskoo paikalliseen lahjakkuuteen, ja antaa tilaa myös pienemmille artisteille. Niin oli tälläkin keikalla, sillä Chynon lisäksi hänen kanssaan esiintyi kourallinen paikallisia artisteja, kuten Madhurtz, Ziggy, Beatlalipos ja niin edelleen. Mieleenpainuvinta keikalla olikin erinomaisen musiikin lisäksi välitön tunnelma, jossa artisteja ei teilattu pienistä virheistä vaan pääasiana oli hauskanpito ja nauttiminen. Sitä Libanonissa todellakin tarvitaan, sillä täällä ollaan todella koettu liikaa viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana. Keikka oli kuitenkin muistutus entisestä ”normaalista”, ja tapahtuman positiivinen tunnelma antoi toivoa siitä, että siihenkin voitaisiin vielä joskus palata.

Saavuimme keikkapaikalle hyvissä ajoin, sillä tapahtuma oli loppuun varattu. Se osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä esitys alkoi tunnin myöhässä. Rap ja hiphop-kentällä olen valitettavasti tottunut siihen, että naiset ovat vähemmistössä sekä tuotannossa että yleisössä. Muistan edelleenkin huonot kokemukseni esimerkiksi Suomen Blockfesteiltä, jossa sain osakseni paljon ahdistelua johon kukaan ei puuttunut. Naisena minua ei myöskään oteta rapin kuluttajana lähes koskaan yhtä vakavasti huolimatta intohimostani genreä kohtaan. Esiintyjien kohdalla tämäkään keikka ei ollut poikkeus, sillä kaikki artistit olivat miespuolisia. Koin kuitenkin positiivisen yllätyksen yleisön osalta, sillä ihmisiä oli paikalla taustasta ja sukupuolesta riippumatta.

Chynon kappaleet kertovat hiphopille ominaisella tavalla yhteiskunnallisista kipukohdista lähestyen niitä samaan aikaan erittäin vakavasti, ja toisaalta välinpitämättömästi ja vitsaillen.

 

Kafala -järjestelmä modernin orjuuden mahdollistajana

Keikan ensimmäinen kappale Abed (arabiaa, tarkoittaa orjaa tai jumalanpalvelijaa) viittaa libanonilaiseen kafala-järjestelmään, joka yhdistyy lyriikoissa muinaiseen orjakulttuuriin ja arabi-imperiumeihin. Chynon uuden albumin nimi Mamluk tarkoittaa mamelukkeja, sotilasorjia, joista tuli vähitellen voimakas sotilaskasti muinaisissa islamilaisissa yhteiskunnissa. Mamelukit kaappasivat vallan useita kertoja islamilaisissa maissa, ja he hallitsivat muun muassa Egyptiä vuosina 1250 -1517.

Kappale alkaa näin:

“Give me all your money
And give me all your goddamn gold (Give me all your god damn gold)
I’m just trying to get back what I′m owed 

Arab is not the one who sings and speaks in Arabic But the one who protects the Arab culture. The land. The people Mongols had burnt Damascus and Baghdad But you’ve built better roads, mosques, and castles You have irrigated the desert lands and have built The biggest fleet in all of the Mediterranean Sea Yet I am a Mamluk, the outlander Who am I? Where from? Where is the land where I neither built anything nor destroyed? Where to me, won′t say that I am a stranger? Where?”

Keikan ainoa skitti (välisiirtymä, tekninen termi hiphopissa) Khalo Mazen (setä Mazen) puhutteli myös Libanonin Kafala-järjestelmää sekä sukupuolittuneita stereotypioita etelä- ja kaakkoisaasialaisista sekä afrikkalaisista naisista. Kafala-järjestelmä on eräänlainen ilmentymä nykypäivän orjakulttuurista ja se mahdollistaa vierastyövoiman tuonnin Libanoniin etenkin Etelä- ja Kaakkois-Aasiasta sekä Afrikasta. Kafala-järjestelmä otettiin käyttöön tietyissä arabimaissa vuonna 1950, ja Libanonissa arvioidaan olevan jopa 250 000 järjestelmän alla olevaa työntekijää.

Järjestelmä edellyttää, että jokaisen työntekijän on oltava isäntämaan kansalaisen ”sponsoroima”. Työnantaja, joka tunnetaan myös nimellä kafeel, on vastuussa työntekijän oikeudellisesta asemasta ja viisumista. Työntekijän toimikauden päätyttyä työnantaja voi joko uusia sen tai lopettaa sen, mikä tarkoittaa sitä, että työntekijä karkoitetaan välittömästi. Järjestelmä on äärimmäisen sortava. Sen mukaan työntekijät eivät yleensä kuulu kyseisen valtion työlainsäädäntöön, jossa säädeltäisiin vähimmäispalkkaa, enimmäistyöaikaa, lomaa ja ylityötä.

Kafala -järjestelmä luo valtadynamiikan, jonka avulla työnantajat voivat hallita työntekijöitään täysin. Käytännössä työnantaja voi jopa takavarikoida työntekijän passin. Työntekijät eivät ole laissa suojattuja väkivallalta ja heidät karkotetaan, jos he puhuvat olosuhteistaan. Heillä ei ole paikkaa minne mennä, jos heitä lyödään, raiskataan tai näännytetään. He vaarantavat lupansa olla maassa, jos he ilmoittavat olosuhteistaan ​​poliisille tai vaihtoehtoisesti heidän avuntarvettaan ei huomioida oikeusjärjestelmässä.

Skitti kuuluu näin:

We got you a maid, eh
She’s your maid
You do whatever you want.
Now listen I paid extra to make sure she’s Filipina
The man at the agency
He says Ethiopian is $200, Filipina is $500
I say only the best for my nephew 7abibi Inta[1]
halla Inta[2] don’t worry
I know you’re going to tell me
‘Racist’ La’ 7abibi ma racist[3]

Taide vallankumouksellisena voimana

Kappale Fresh Money kertoo Libanonin pankkisektorista. Kappale tuo näkyväksi paikallisten pankkien korruption ja jokapäiväiset haasteet Libanonin dollarivetoisessa taloudessa. Paikallinen valuutta on menettänyt kahden ja puolen vuoden aikana yli 90 % arvostaan, ja kaikki vaihtavat dollarinsa liiroiksi pimeiden markkinoiden vaihtokurssin mukaan. Pankissa dollarin virallinen vaihtokurssi nostettiin joulukuussa 2021 1 500:sta liirasta 8 000 liiraan, kun pimeiden markkinoiden vaihtokurssi liikkui samalla ajanjaksolla 26 000-29 000 liiran välillä. Monet eivät säilytä rahojansa enää paikallisissa pankeissa, sillä dollareita on vaikea saada ulos.

Fresh Money tuo nokkelasti esiin globaalien rahavirtojen merkityksen siirtolaisten arjessa:

I don’t put money in the bank, keep it stashed
Then I MoneyGram that to my aunt
She then moves that to my mom account (yeah)
Monsoon coming, fix the roof to my mama house

Police my cash at the banks like freeze
So I keep my cheese in the pocket like quiche (sheesh)
When you sleep on money, you get better dreams
But they keep on sweating me like ephedrine
When a hundred dollars turns to [4]ملايين
Turn Beirut to Medellin

 

Prayer hand Emoji oli keikan viimeinen kappale sekä hitaampi ja tunteellisempi kuin muut. Kappale korostaa vihaan vastaamista rakkaudella. Siinä korostuu myös Chynon henkilökohtainen kokemus rakenteellisesta rasismista ja ulkopuolisuuden tunteesta niin Libanonissa kuin globaalistikin.

Kappaleessa lauletaan:

They attack us nonstop
So we pray on their carpet bombs
They say I’m too old to be new school
Too new to be old school
Too foreign to be local
How many Mestizos[5] out there for me to be global
The work that I put in made them notice I′m the focal point
Homecoming but not home

Libanonissa etenkin arabiankielinen rap voi voimaannuttaa kuulijaansa. Se pukee monet traumat ja kipukohdat erilaiseen, ironiseen ja runollisesti älykkääseen muotoon, jonka sanoma sitoutuu vahvasti paikalliseen kielelliseen ilmaisuun. Rap mahdollistaa vahvan yhteiskuntakritiikin alueella, jossa sananvapautta yritetään rajoittaa monin eri keinoin. Kuten Big Hass, paikallisen hiphop-alan moguli, sanoo vieraillessaan Sarde after dinner–podcastissa: ”Rap perehdytti minua alueemme poliittisesta tilanteesta. Se on tavallaan kuin uutiskanava.”

Blu Fiefer- Sint el ew

Sarit 2020
W nzelna 3al tari2
W balashit bi 7ari2a
Fetoura kel d2i2a
Jarrabna 100 tari2a
T3arafna 3a shabi7a

W bade koun mabsouta
Bade koun fakhoura
Bade 3ish 2adira
W de2e ya mousi2a

It’s year 2020
We went to the streets
And it started with a fire
Bills every minute
We tried 100 ways
We met the shabi7ha (termi, joka viittaa valtiolliseen miliisiin

And I want to be happy
And I want to be proud
I want to live worthy
Let the music play

 

Hiphop–kulttuurin mahdollisuudet ja haasteet arabiankielisessä maailmassa

Pienissä maissa kuten Suomessa tai Libanonissa eletään osittain samojen haasteiden keskellä kulttuuriviennissä. Näistä paikoista on vaikea ponnistaa maailmalle monista eri sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista syistä johtuen. Suomen kielellä räppääminen rajaa kuuntelijakuntaa huomattavasti, ja vaikka arabia onkin tunnetumpi kieli maailmalla ja kulttuuri leviääkin täällä myös alueellisesti, niin Chynoa lainaten How many Mestizos out there for me to be global? Lisäksi suurin osa räppäreistä ei yksinkertaisesti pysty tekemään taiteella elantoaan, eivät edes menestyneimmät nimet. El Rass, yksi Libanonin kuuluisimmista rap-artisteista toteaa haastattelussa: ”Haluan rapin olevan teollisuus, jolla voi myös elättää itsensä”, sen sijaan että joutuu tulemaan toimeen apurahojen ja freelance-töiden varassa.

Haasteet eivät jää vain globaalille tasolle. Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta ponnistaa monia todella monipuolisia artisteja, joista osa esiintyy arabiaksi tai muilla paikalliskielillä, sekä osa englanniksi tai ranskaksi. Myös sillä, millä kielellä tuottaa taidetta on väliä. Monet englanniksi esiintyvät alueelta tulevat artistit eivät menesty täällä ja syitä sille lienee monia. Dekoloniaalisesti voisi ajatella, että kyseessä on yksi länsimaisen kulttuurihegemonian vastustamisen muoto, mutta asiaan vaikuttavat myös monet kielelliset ja taloudelliset seikat. Jotkut artistit taas menestyvät alueellisesti hyvin, vaikka heidän arabian murrettaan ei ymmärrettäisi muualla Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Esimerkkinä tästä ovat marokkolaiset artistit, joiden murretta ei ymmärrä moni mutta marokkolainen musiikki on silti suosittua ympäri Lähi-idän. Murteiden eroista huolimatta kyseessä on silti yhteys arabian kieleen, joka resonoi kuuntelijoille paremmin kuin englanninkielinen rap. Tarvitseeko kaiken aina ollakaan länsikeskeistä tai tarvitseeko kaikkea viedä länsimaihin, jotta olisi artistina menestynyt? Eikö moninainen taide, jota arvostetaan alueellisesti, ole itseisarvo itsessään?

”Kun räppään, en halua puhutella eurooppalaisia asioista, jotka tapahtuvat täällä. Haluan puhutella ihmisiä täällä, etelästä pohjoiseen, Beirutista Tripoliin.” – El Rass.

 

Hiphop-kulttuurin juuria ja juurettomuutta: mikä on poliittista?

Kulttuurikeskustelussa käsitellään aika ajoin hiphop-kulttuurin epäkohtia, sen heteronormatiivisuutta sekä seksismiä. Toki täälläkin eletään samojen globaalien haasteiden kanssa, mitä tulee esimerkiksi rap-teollisuuden misogyniaan. Ongelma tunnistetaan myös alalla. Big Hassin mukaan tärkeintä olisikin luoda naisille turvallinen tila hiphop-teollisuuden sisällä, jotta heilläkin olisi edes mahdollisuus menestyä alalla tasa-arvoisesti. “Arabiankielisessä maailmassa meillä on lasikatto, mitä tulee arabiankielisen musiikin tuottamiseen, joka meidän täytyy rikkoa. Mutta naiset täällä joutuvat rikkomaan kaksi lasikattoa, sillä monet eivät edelleenkään arvosta naisten tekemää räppiä.”

Myös taiteen poliittisuus (tai sen puute) on aihe itsessään. Tietenkään rapin ei tarvitse aina olla poliittista sanan kirjaimellisessa merkityksessä, vaan myös muunlainen rap voi tuoda oman sanomansa yhteiskuntaan. Mikä sitten tekee räpistä räppiä? ”Räpin sisin konsepti on oman äänemme takaisin vaatiminen. Minä omistan oikeuden ilmaista itseäni kuten itse haluan ja teen niin anteeksi pyytämättä,” sanoo El Rass.

Hiphop-kulttuuri ei ole täältä kotoisin: se on syntynyt 1970-luvun New Yorkin kaduilla, mustien ihmisten taiteesta ja vastalauseena heidän kokemalleen yhteiskunnalliselle sorrolle. Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tuleva rap on hyvin erilaista kuin genren syntysijoilla Yhdysvalloissa. Täällä se on ottanut vaikutteita paikallisista ongelmista ja paikallisista kipukohdista. Marginalisoitumisen tunteet, yhteiskunnallinen kritiikki ja oman äänen esiin tuominen ovat kuitenkin läsnä täälläkin, vaikka esimerkiksi hiphopin musiikilliset elementit ovat paikoin hyvinkin erilaisia. Musiikillisia vaikutteita on otettu paikallisista soittimista sekä vanhemmista klassikkokappaleista ja -rytmeistä, mutta lopputulos on silti tyyliltään ehdottomasti hiphoppia.

Miksi siis olla kiinnostunut rapista ja hiphopista muualla kuin sen syntysijoilla? Omalla kohdallani vastaus on selvä: kyse on kokonaisesta kulttuurista, joka puhuu yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta, sosiaalisista tabuista sekä levittää tietoisuutta. Musiikki yhdistää ihmisiä valtiorajojen ja kielimuurien yli. Ennen kaikkea se on kanava, jonka kautta artistit voivat puhua omasta todellisuudestaan, oli se millainen tahansa. Vaikka rap ei ole syntynyt Lähi-idässä, ja vaikka moni länsimaalainen luultavasti mieluummin typistäisi perinteiset itämaiset rytmit siksi “oikeaksi” arabikulttuuriksi, Bu Kulthoumin mukaan yksi asia on varma: ”Hiphop on synnynäinen osa arabikulttuuria; sillä kuten arabian kielikin, se on rytmiä, se on runoutta.”

 

Kiitos kaikille, jotka ovat päästäneet minut seuraamaan Libanonin musiikkiskeneä kulissien takana.

 

[1] Kääntyy kirjaimellisesti ’rakas veli’, kääntyy tässä ’rakas sinä’

[2] Kääntyy kirjaimellisesti ’älä huoli nyt’

[3] Kääntyy ’”Tämä on rasistista”, ei velirakas tämä ei ole rasistista’

[4] Vastaa miljoonaa Libanonin liiraa.

[5] Mestizo viittaa henkilöihin, joilla on espanjankielisiä (Hispanic) juuria, jotka ovat sekoittuneet paikallisiin alkuperäiskansoihin. Mestizo viittaa yleensä latinalaisamerikkalaisiin, mutta myös muissa Espanjan entisissä siirtomaissa, kuten Filippiineillä, jotkut identifioituvat Mestizoiksi. Chyno on syyrialais-filippiiniläinen.

Sara Kezia Heinonen, 17 helmikuuta 2022

hiphop, katukulttuuri, Libanon, rasismi, syrjintä

---