Kun vesipiiput katosivat
Kuinka paljon ruokaa on kahden viikon elintarvikkeet? Tähän kysymykseen moni pohti vastausta täällä Jordaniassa maaliskuun puolenvälin tienoilla. Hallitus oli pari päivää aiemmin ryhtynyt ripeisiin toimiin koronaviruksen torjumiseksi. Koulut, yliopistot, ravintolat ja lentokenttä oli suljettu ja viimeisimmän tiedon mukaan pian alkava ulkonaliikkumiskielto saattaisi kestää jopa pari viikkoa. Uutiset johtivat siihen, että ihmiset tungeksivat marketeissa jokseenkin hysteerisinä. Siitä huolimatta, että Jordaniassa rekisteröityjen tartuntatapausten määrä oli 17. maaliskuuta vasta 48*, hallituksen määräämät rajoitukset olivat tiukempia kuin valtaosassa Euroopan maista.
Olin saapunut Jordaniaan elokuussa 2019 viettääkseni vaihto-opintovuoden Jordanian yliopistossa (الجامعة الأردنية) osana sosiaalitieteiden maisteriopintojani. Arkeni Jordaniassa koostui yliopiston iltaluennoista, arabian opiskelusta itsenäisesti ja yhdessä opettajan kanssa sekä liikunnasta ja ajanvietosta ystävien kanssa. Maaliskuun 16. päivä halusimme ystäväni kanssa hyödyntää tilaisuuden ja syödä ulkona viimeistä kertaa, kun ravintolat vielä olivat auki. Kävelimme läpi tavallisesti niin vilkkaan, mutta nyt autioituneen Abdounin alueen. Ohitimme lukuisia tyhjiä ravintoloita sekä vesipiippukahviloita, joiden ilma ei tavallisesta poiketen ollut sakeana savusta. Kun saavuimme yhdelle kaupungin sisääntuloväylistä, kohtasimme jatkuvan virran armeijan busseja, jotka poliisisaattueessa toivat Jordaniaan saapuneita ihmisiä lentokentältä Kuolleen meren karanteenihotelleihin. Tämän kaiken nähtyäni tuntui varsin selvältä, että elämä sellaisena, kuin sen olin Jordaniassa tuntenut, oli toistaiseksi kadonnut.
Vaikka tilanteen kehittymisen nopeus yllätti, oli maailmalta kantautunut jo hyvän aikaa pandemian enteitä, joiden vaikutukset näkyivät paikallisten ihmisten käytöksessä. Japanilainen ystäväni yliopistolla kertoi, että hän ja muut yliopiston aasialaiset kohtasivat nyt lähes päivittäin koronan innoittamaa rasismia kadulla ja yliopistolla. Tämä kumpusi todennäköisesti sosiaalisessa mediassa levinneistä Kiinan ruokakulttuuria kauhistelevista videoista. Myös paikallisten suhtautuminen matkustamiseen muuttui nopeasti. Siinä vaiheessa, kun ystäväni kotimaassa vielä suunnittelivat ja tekivät etelänmatkoja, tuntui Jordaniassa jo olevan vallalla ajatus, ettei matkustaminen ole toistaiseksi turvallista.
On kenties kohtalon ivaa, että Jordaniaan muuttaessani mietin paikallisen yhteiskunnan olevan mukavaa vaihtelua sääntö-Suomeen. Sääntöjä kun ei tuntunut olevan juuri nimeksikään. Ikäiseni jordanialaisen tai palestiinalaisen naisen näkemys asiasta olisi kuitenkin varmasti hyvin erilainen, sillä erityisesti naisten elämänpiiri rakentuu usein edelleen kulttuuristen sääntöjen ympärille, ja ylimmäinen säännöillä suojeltava arvo on perheen kunnia. Korona-epidemian myötä sääntöjen maailma laajeni yksityisen vallan piiristä julkiseen ulottuen koskemaan koko yhteiskuntaa sukupuolesta riippumatta, ja määräysten tottelemista valjastettiin valvomaan poliisi, tiedustelupalvelu ja armeija. Sosiaalisessa mediassa ei myöskään kartettu syntipukkien ja sääntöjen rikkojien osoittelua uusien tartuntojen lähdettä etsittäessä. Ei varmasti ollut yhtäkään jordanialaista, joka ei olisi tiennyt Irbidissä järjestetyistä häistä, jotka johtivat Jordanian kenties suurimman koronaviruskeskittymän syntymiseen.
Ensimmäinen ulkonaliikkumiskieltojakso kesti lähes viikon. Aluksi kieltoa sai rikkoa ainoastaan hakeakseen leipää, jota hallitus jakoi busseista. Ihmisten turhautuminen yleiseen tilanteeseen ja hallituksen heikkoon tiedottamiseen alkoi kuitenkin purkautua joillain alueilla yhteenottoina kaduilla. Videot näistä yhteenotoista levisivät sosiaalisessa mediassa, ja pian tämän jälkeen hallitus myöntyi avaamaan pienet dukaan -ruokakaupat.
Henkilökohtainen kokemukseni korona-arjesta Jordanissa on etuoikeutettu ja yksipuolinen. Asuin hyvällä asuinalueella ja paikalliset ystäväni sijoittuivat keskiluokkaan tai sen yläpuolelle. Koko karanteeniajan he tukivat puheissaan hallitusta. Yksi heistä jopa totesi, että meidän kaikkien tulisi nyt nauttia, koska ensimmäistä kertaa hallitus pitää meistä huolta eikä toisin päin. Mielipiteet heikommin pärjäävien ihmisten keskuudessa olisivat todennäköisesti olleet toisenlaisia, sillä monet pienyrittäjät hävisivät kuukausien ansionsa karanteenimääräysten takia. Yhteiskunnassa, jossa perheet ovat suuria ja yhden perheenjäsenen tuloista on monta riippuvaista, tilanne voi olla katastrofaalinen. Paikallinen Roya News -uutiskanava pyrki tuomaan myös tämän väestöryhmän ääntä kuuluviin, mutta tämä johti kahden toimittajan pidättämiseen. Heidät vapautettiin pian, mutta hallituksen viesti tuli selväksi.
Maaliskuun 24. päivä karkasin ulos ensimmäistä kertaa sitten ulkonaliikkumiskiellon alun. Oli päivän neljännen rukouskutsun ja auringonlaskun hetki. Taivas oli sininen ja vaaleanpunainen ja ympärillä vallitsi hiljaisuus. Vain muutamia muita käveli kadulla lisäkseni. Kun ohitimme toisemme, miltei kuiskasimme tervehdyksen – kuin tietoisina siitä, että tämä heikko vapaus voisi särkyä hetkenä minä hyvänsä. Jokainen kaukaisen auton ääni sai ihokarvat nousemaan pystyyn ja kehotti unohtamaan uhkarohkeuden ja vetäytymään takaisin sisään.
Ulkonaliikkumiskielto pidettiin voimassa, vaikka todettujen korona-tapausten määrä pysyi alhaisena. Todennäköisesti syy tiukoille rajoitustoimenpiteille oli hallituksen pelko viruksen leviämisestä pakolaisleireille, joiden asukkaat eivät ole kattavan terveydenhoidon piirissä. Huhtikuun 15. päivään mennessä tartuntatapauksia oli rekisteröity 401*. Vähitellen rajoituksia lievennettiin siten, että ulkona sai liikkua aina klo 10-18 välisenä aikana, mutta aina perjantaisin ulkonaliikkumiskielto oli voimassa koko päivän. Auringon laskiessa ja ulkonaliikkumiskiellon alkaessa illan hiljaisuus vaihtui sireenien ulvontaan, jonka tarkoituksena oli muistuttaa siitä, että kuka tahansa tämän jälkeen ulkona liikkuva voidaan pidättää poliisin tai armeijan toimesta – rangaistuksena voi olla jopa kolme vuotta vankeutta. Pimeän tultua helikopterit kiertelivät Ammanin yllä valvoen sitä, että kadut pysyivät autioina ja ihmiset kodeissaan.
Liikkumisrajoitukset jatkuivat myös Ramadanin ajan. Ramadan-paastokuukauden aikana vuorokausirytmi kääntyy jokseenkin päälaelleen siten, että illat ja yöt ovat vilkasta aikaa ravintoloissa ja kahviloissa. Tällä kertaa ravintoloiden ja kahviloiden ovet pysyivät kuitenkin suljettuina, kuten myös moskeijoiden, joiden rukouskutsut päättyivät kehotukseen rukoilla kotona. Yrityksillä on tapana julkaista Ramadanin aikaan mainoksia ja -tervehdyksiä, ja tänä vuonna ne kaikki käsittelivät koronaa toistaen sitä, ettei Ramadan vielä koskaan ole ollut tämänkaltainen.
Myös minä paastosin silkasta kokeilunhalusta sekä solidaarisuudesta paikallisia ystäviä kohtaan. Pidin siitä yhteenkuuluvuuden tunteesta, joka meidän paastoavien välillä vallitsi. Opin pian kertomaan olevani ”saima” eli paastoaja sekä kyselemään muilta paaston sujumisesta. Eikä kulunut päivääkään ilman, että joku ystävistäni kysyi, mitä söin futurilla eli auringonlaskun aterialla. Joku muisti myös aina soittaa ja herättää suhurille eli ennen auringonnousua nautittavalle aterialle. Ihmisten sosiaalisuus, huomaavaisuus ja auttamishalu olivatkin asioita, joita sosiaalisen eristäytymisen aika ei pystynyt jordanialaisista kuihduttamaan. Samalla paastoaminen toi uudenlaisen rutiinin jokailtaisen korona-tiedotustilaisuuden odottamisen rinnalle. Tartuntatapausten määrä jatkoi tasaista, mutta rajoitusten ja aktiivisen testauksen ansiosta hillittyä nousuaan siten, että paaston päättyessä 23. toukokuuta maassa oli rekisteröity 704 tautitapausta*.
Ramadanin ja karanteenin aikana pyrin pitämään yllä päivärytmiä. Opiskelin arabiaa ja kirjoitin Jordanian yliopiston kurssitehtäviä. Jumppasin katolla, joogasin ja lenkkeilin. Kokkasin paljon ja söin sitäkin enemmän. Seurasin kevään etenemistä ja ihailin naapurissani sijaitsevan Bahrainin suurlähetystön ruusuja yhä uudestaan ja uudestaan. Tutustuin uuteen hedelmään, jota huomasin kasvavan monien talojen pihoissa. Minulle kerrottiin, että hedelmän nimi, اسكدنيا [askadunja] tarkoittaa ”herkullisempaa elämää”. Ja siltähän elämä Jordaniassa maistui karanteenista huolimatta: herkulliselta, sillä olinhan monella tavalla onnekas. Olin terve, pystyin jatkamaan opiskelua ja sain asua paikassa, joka oli minulle turvallinen. Ja sain kokea jotain uutta joka päivä – vaikka jotain niinkin pientä kuin herkullisen elämän maun.
Päivitys tilanteeseen
Kesäkuun 27. päivään mennessä Jordaniassa rekisteröityjen tautitapausten määrä oli 1 111 ja kuolonuhrien määrä vain yhdeksän*. Ulkonaliikkumiskieltoa on lievennetty siten, että ulkona saa liikkua aina klo 24 asti yöllä. Kaupat, ravintolat, kahvilat ja liikuntapaikat on avattu, mutta oppilaitokset ja lentokenttä ovat pysyneet suljettuina lukuun ottamatta saapuvia evakuointilentoja, joilla hallitus on kotouttanut jordanialaisia opiskelijoita maailmalta. Tämänhetkisten tietojen mukaan lentokenttä tulee avautumaan 15.7., jonka jälkeen maan rajojen on tarkoitus avautua asteittain myös turismille.
*Jordanian koronatilastot Worldometers-sivustolla
Kuvat (Leena Sillanpään kuvaa lukuunottamatta): Katri Olkkonen