Elämää kairolaisessa kuplassa

It’s my life
It’s now or never
I ain’t gonna live forever
I just want to live while I’m alive

Bon Jovin hittibiisi pauhaa karaokelaitteista ja porukka laulaa täysillä mukana: ”It’s my life!” Käynnissä ovat pienet illanistujaiset torstai-illan eli egyptiläisen viikonlopun alun kunniaksi. Paikalla on joukko moitteettomasti silitettyihin kauluspaitoihin ja rentoihin farkkuihin pukeutuneita kolmikymppisiä miehiä ja muutama huolettoman tyylikäs nuori nainen. Kiinalaisvalmisteinen karaokelaitteisto suoltaa biisin toisensa perään. Välillä lauletaan Fairouzia, Umm Kulthumia ja muita iki-ihania arabimusiikin klassikoita, sitten vaihdetaan Barbie Girliin ja muuhun länsipoppiin. Pöydällä on valikoima alkoholijuomia ja ravintolasta tilattua ruokaa. Ilmassa on tupakansavua, naurua ja kepeää flirttiä.

Illanvieton paikkana on erään kairolaisperheen villa yhdessä monista Egyptin pääkaupungin liepeille rakennetuista uusista asuinalueista. Asuinalue on korkeiden aitojen rajaama, ja sen sisääntuloporttia vartioivat turvamiehet yötä päivää. Kairon kaltaiselle metropolille ominaiset piirteet, kuten melu, roskat ja ainainen tungos, puuttuvat alueelta kokonaan. Niqabiin pukeutuneita kerjäläisnaisia, katulapsia tai muita köyhyyden ilmentymiä ei täällä ainakaan tällä kertaa näy.

 

Lukuisten Egyptin-kenttämatkojeni aikana olen vieraillut varakkaiden egyptiläisten asuttamilla aidatuilla alueilla useampaan otteeseen. Tuoreimman, lokakuussa 2017 toteuttamani matkan aikana pääsin seuraamaan ylellistä elämänmenoa ja kuuntelemaan siinä ohessa paikallisen yläluokan väittelyitä eri asumismuotojen paremmuudesta. Toisille aavikon laidalle rakennetut asuinkuplat ovat unelmapaikka asua, toisille taas rakkaita ovat lähemmäs Niiliä sijoittuvan vanhan Kairon hieman rapistuneet, mutta tyylikkäät asuinalueet.

”Rakastan elämää kuplassa”, torstai-illan juhlien nuori isäntä julistaa minulle. ”Miksi asuisin ruuhkien ja sotkun keskellä, jos voin valita kaiken tämän?”

”Miksi tosiaan”, pohdin mielessäni katsellessani ympärilleni ja kuunnellessani Kairolle epätyypillistä hiljaisuutta.

Kuten kaupunkimaantieteilijä Eric Denis on todennut, kiinteistönvälittäjät ja muut uusliberaalista järjestelmästä hyötyvät toimijat rakentavat kuvaa Kairon aidatuista asuinalueista ”puolustuslinnakkeina menetettyä metropolia vastaan” (Denis 2006: 49). Eliitin näkökulmasta Kairosta on tullut maanvaiva, jota vastaan ei auta muu kuin pakeneminen (Denis 2006).

Uusien minimaailmoiden rakentaminen pääkaupungin kylkeen lienee reaktio epävarmaan ja turvattomalta tuntuvaan ympäristöön. Denisiä mukaillen kuplaan eristäytymällä voi paeta kaoottista Kairoa. Olisi kuitenkin yksinkertaistavaa väittää, että varakkaiden asuinalueissa on kyse vain fyysisestä eristäytymisestä. Samat aidat, jotka sulkevat ulkopuolelleen köyhyyden ja ahtauden, rajaavat pois myös sen, mitä antropologi Mark Peterson (2011: 141) kutsuu ”laajemman yleisön paheksuvaksi moraaliseksi katseeksi”. Kupla leijuu irrallaan siitä kairolaisesta arkitodellisuudesta, jossa sellaiset tavat kuten alkoholin juonti, naisten huivittomuus tai nuorten naisten ja miesten vapaa yhdessäolo saavat osakseen arvostelevia katseita. Lokakuisena iltana kuplan sisällä juodaan viskiä – eikä tosiaankaan sitä halvinta laatua.

 

Kairon aidoin rajatut, ”globalisoitunutta amerikkalais-välimerellistä elämäntyyliä” (Denis 2006: 49) henkivät asuinalueet ovat paikallisesta elämänmenosta irrallaan olevia paikkoja usein nimeään myöten. Palm Hillsin ja Mividan kaltaisista nimistä on vaikea päätellä niiden maantieteellistä sijaintia ja niin on epäilemättä tarkoituskin. Monet antropologit (mm. de Koning 2009, Peterson 2011) ovat havainneet, että egyptiläisen yläluokan jäsenet kokevat, että heillä on vahvat siteet ”barraan”, ”ulos”, Egyptin ulkopuoliseen maailmaan. Myös uudet asuinkuplat ovat luonteeltaan globaaleja tiloja, joissa paikallishistorian siivet eivät liiemmälti havise. Asuinalueiden arkkitehdit yhdistelevät alueiden suunnittelussa välimerellistä historiaa, Persianlahden trendejä ja amerikkalaista unelmaa. Egyptiläisiä ja islamilaisia elementtejä käytetään lähinnä kaupallisen folklore-estetiikan hengessä, vähän Disneyn Aladdin-animaation tapaan (Denis 2006).

Myös Suomessa on väitelty viime aikoina sosiaalisessa kuplassa elämisessä. Tutkijat ovat kyenneet määrittelemään punavihreälle kuplalle jopa maantieteelliset rajat Helsingissä. Suomessa eri sosiaaliryhmien ja -luokkien eriytyminen toisistaan on kuitenkin vain rajallista, sillä meillä valtaosa lapsista käy julkisia kouluja ja hankkii tutkinnon julkisesta oppilaitoksesta. Toisin on Kairossa. Juhlissa tapaamieni varakkaiden kairolaisten kaltaiset egyptiläiset käyvät yleensä kalliita yksityiskouluja ja valmistuvat yksityisestä yliopistosta. Eliittinuoret puhuvat sujuvasti useita kieliä ja ovat kasvaneet maailmankansalaisiksi.

Lokakuisen matkani päämotiivi oli esityksen pitäminen yksityisen American University in Cairo -yliopiston (AUC) uudella kampuksella. Uusi kampus on rakennettu aavikolle, ja se tarjoaa upeat opiskelupuitteet maan eliittinuorisolle ja ulkomaisille vaihto-opiskelijoille. Lähes kymmenen vuotta sitten avattu kampus korvasi vanhan, Tahririn aukion lähellä sijainneen kampuksen yliopiston pääpaikkana. Luentokutsun turvin minun oli viimein mahdollisuus päästä tutustumaan tähän kansainvälisestikin arvostettuun opinahjoon.

 

Jos uudet asuinalueet muodostavat vauraan sosiaaliluokan kuplia, niin tekee myös Kairon amerikkalainen yliopisto. Opiskelijan ei tarvitse välttämättä poistua kampukselta lainkaan, sillä asuntolat ja palvelut ravintoloista uima-altaaseen ovat kävelymatkan päässä. Kaikesta tästä mukavuudesta joutuu toki maksamaan hintansa, jota voisi kutsua vaikkapa kuplalisäksi. Eräskin egyptiläinen ystäväni kertoi järkyttyneenä maksaneensa AUC-vierailunsa yhteydessä fuul-papuannoksestaan yli 30 puntaa (yli 1,5 € lokakuun 2017 vaihtokurssilla). Se on hurja summa köyhän kansan arkiruuasta, josta tavallinen egyptiläinen pulittaa muutaman punnan.

Yltäkylläisen eristyneisyyden kääntöpuolena ovat myös pitkät fyysiset etäisyydet. Uusi Kairo yliopistoineen ja siisteine asuinalueineen on kaukana kaikesta. Nuori yliopistoassistentti kertoo minulle matkustavansa työpaikalleen joka päivä kaksi tuntia suuntaansa. Kun istun luentokeikkani jälkeen iltapäiväruuhkassa matelevassa AUC-bussissa ja katson ympärilläni istuvaa, kotimatkalla olevaa AUC-henkilökuntaa ja opiskelijoita, mietin millaista olisi kuluttaa joka päivä neljä tuntia pelkkään työmatkailuun.

Kun puuduttava bussimatka on viimein ohi, olen jälleen siinä Kairossa, joka on minulle vanhastaan tuttu. Olen palannut kuplan ulkopuolelle, enkä voi uppoutua liikaa ajatuksiini kävellessäni kuoppaisilla ja katkonaisilla jalkakäytävillä, väistellessäni kovaa liikennettä ja hengittäessäni pölyistä ilmaa. Kysymykset Kairon painopisteen siirtymisestä uusille, vauraille reuna-alueille pyörivät mielessäni. Pohdin Amerikkalaisen yliopiston siirtymistä Tahririn aukion laidalta aavikolle. Missä sijaitsevat kaupungin aivot? Mietin ydinkaupungin kuhinaa ja kairolaisten älykköpiirien kokoontumisia vanhan keskustan kuppiloissa. Missä kaupungin sydän nykyään sykkii?

Eräs uudelle, erityisen kalliille asuinalueelle perheineen muuttanut liikemies valittelee, että Kairon historiallisesti arvokkaat asuinalueet, kuten Heliopolis ja Maadi, eivät ole entisessä loistossaan. Niiden kauneus on nykyään kovin rapistunutta ja elämä alueilla ruuhkaista. Erityisesti lasten kannalta hän pitää aidattuja asuinalueita turvallisina vaihtoehtoina. Mies hehkuttaa rakenteilla olevia alueita ja mainitsee, että niihin suunnitellaan jopa erilliset pyöräilykaistat. Vanhan Kairon ruuhkien keskellä pujotellessa on kieltämättä vaikea kuvitella, miten siellä voisi pyöräillä turvallisesti.

Vauraat perheet voivat pakata tavaransa ja muuttaa uusiin asuinkohteisiin, mutta Heliopoliksen historialliset arvorakennukset, Maadin puiden varjostamat vanhat villat ja keskustan hämyiset kahvihuoneet eivät ole siirrettävissä tai korvattavissa. Kairossa onkin myös sellaisia yläluokkaisia perheitä, jotka haluavat pysytellä vanhan Kairon sydämessä ruuhkista ja muista haasteista huolimatta.

 

Mahdollisuus väitellä elämismahdollisuuksista Heliopoliksen historiaa henkivän arkkitehtuurin ja uutta rahaa pursuavien eristettyjen asuinalueiden välillä on lopulta marginaalisen joukon etuoikeus. Samaan aikaan kun Kairoa ympäröiville aavikkoalueille nousee yltäkylläisiä alueita, suurin osa kansasta kamppailee aivan toisenlaisten kysymysten, kuten inflaation, kanssa. Tehdessäni Egyptissä kenttätyötä vuonna 2013 yksi euro vastasi noin yhdeksää Egyptin puntaa. Nyt, vuoden 2017 lopulla, yhdellä eurolla saa yli kaksikymmentä puntaa. Ostovoiman heikkeneminen on hurjaa, ja matkalla kuulemani tavallisten ihmisten tarinat arkisesta selviytymisestä ovat raskaita.

Moni egyptiläinen on väsynyt toivomaan parempaa. Lukematon joukko tavallisia, julkiset koulut käyneitä nuoria, joiden elämää olen vuoden 2011 kansannousujen jälkeen seurannut, haaveilee työmahdollisuuksista ulkomailla ja hyvästä arjesta Egyptissä. He kuitenkin näkevät vain korkeita muureja kaikkialla, on kyse sitten Schengen-viisumin saannista tai pääsemisestä osalliseksi sitä toisenlaista elämää, jota eletään aidoin rajattujen alueiden sisäpuolella.

Jotkut niistä, joilla on varaa valita suojattu elämä, sanovat suosiolla, että kuplan ulkopuolella odottavien valtavien haasteiden jatkuva ajatteleminen tuntuu liian kuluttavalta. Parempaan tulevaisuuteen ei ole tarjolla yhtään helppoa ratkaisua. Torstai-illan käännyttyä varhaiseksi perjantaiksi talon isäntä kaivaa esiin snapsilasit ja kaataa niihin 69-prosenttista absinttia. Huomisesta ei ehkä tule helppoa, mutta nyt ollaan kuplassa, ja kaikki muu unohtuu.

Tomorrow’s getting harder, make no mistake
Luck ain’t enough
You’ve got to make your own breaks

It’s my life…

*

Haluan kiittää lokakuun 2017 Kairon-matkan rahoituksesta Suomen Lähi-idän instituutin säätiötä ja Helsingin yliopistoa. Kiitän jälleen lämpimästi niitä egyptiläisiä, jotka matkansa aikana avasivat minulle niin tarinansa kuin kotiensa ovet. Luentokutsusta haluan kiittää professori M. Riekeriä ja Amerikkalaista yliopistoa Kairossa. Lisäksi haluan kiittää kaikesta esityksen valmisteluun liittyvästä tuesta ohjaajiani dosentti Susanne Dahlgrenia ja professori Sarah Greenia. Tätä blogitekstiä koskevista huomioista lämpimät kiitokseni Krista Zaherille, Suvi Laaksolle ja Henri Murokkeelle.

 

Kirjallisuus

de Koning, A. (2009). Global Dreams: Class, Gender, and Public Space in Cosmopolitan Cairo. Cairo: American University in Cairo Press.

Denis, E. (2006). Cairo as Neo-Liberal Capital? From Walled City to Gated Communities. Teoksessa (ed. D. Singerman & P. Amar) Cairo Cosmopolitan: Politics, Culture, and Urban Space in the New Globalized Middle East. Cairo: The American University in Cairo Press.

Peterson, M. A. (2011). Connected in Cairo. Growing up Cosmopolitan in the Modern Middle East. Indiana University Press.

Sambora, R. & Bon Jovi J. & Martin, M. (2000). It’s My Life. Single CD-levyllä Crush. Island.

 

 

 

Senni Jyrkiäinen, 17 marraskuuta 2017

asuminen, Egypti, Kairo, opiskelu

---