Arabiaa kirjain kerrallaan

Arabiaa pidetään yhtenä vaikeimmista kielistä. Ääntäminen, kirjoittaminen ja lukeminen poikkeavat länsimailla totutusta, mikä osaltaan on luonut kielelle maineensa. Kun muutin Beirutiin työharjoitteluun Suomen Lähi-idän instituuttiin elokuun alussa, otin samalla ensiaskeleeni arabian kielen opiskeluun. Seemiläinen kieli tulisi olemaan minulle täysin uusi tuttavuus, mutta opintoni turkin kielestä antoivat hiukan tuntumaa sanastoon useiden arabiankielisten lainasanojen vuoksi. Nyt alkeiskurssin käytyäni näkemykseni arabian kielestä ja opiskelusta Beirutissa ovat saaneet pientä pohjaa, josta kertoa.

Beirutissa on tarjolla monia erilaisia vaihtoehtoja arabian opiskeluun. Itse päätin rekisteröityä arabian alkeiskurssille Saifi Instituuttiin, joka on Beirutin yksi tunnetuimmista arabian kieliopintoja tarjoavista keskuksista. Sitä pidetään tehokkaana ja korkeatasoisena instituuttina, jonka tarkoituksena on opettaa arabiaa päivittäiseen kommunikointiin. Kurssi kuulosti lupaavalta ja yleisesti ottaen se täyttikin odotukset. Viisi viikkoa kestäneen kurssin (yhteensä 30 h) jälkeen osaan kirjaimet, tapailla äänteitä ja keskustella kuulumisista.

Eroja suomalaiseen kielenopetukseen kuitenkin löytyi esimerkiksi opiskelutahdin suhteen. Puolet kurssista kiisimme eteenpäin kirjaimia ja sanastoa, minkä jälkeen tahti hidastui kuin seinään. Kontrasti oli suuri ja turhauttavakin, sillä nopeuteen tottuessa aiemmin opitun kertaus ei motivoinutkaan. Opettaja oli kuitenkin suuri persoona. Ensimmäisellä tunnilla ryhmä sai kuulla, mitkä olisivat jokaisen heikkoudet opiskelussa. Opettaja varoitteli kurssilaisia muun muassa äitiyden ja liiallisen työnteon ongelmilla. Minulle skandinaavisuus tulisi olemaan ongelma: eksoottisen suomenkieleni vuoksi arabian ääntämykseni oli kuulemma hirveää ensimmäisen puolen tunnin opiskelun jälkeen, mutta ylimääräisillä yksityistunneilla se saataisiin kuntoon. Tässä vaiheessa hoksottimet heräsivät. Opettajan mielessä oli tietenkin lisätienestien mahdollisuus kunnon basaarikauppiaan tapaan.

Ympäristönä Saifi on todella mukava ja inspiroiva. Useat ulkomaalaiset nuoret kerääntyvät Saifiin opiskelemaan arabiaa joko ryhmässä tai yksityisopettajan johdolla, sillä kurssivalikoima on laaja. Kielikeskuksen lisäksi samassa yhteydessä toimii hostelli, kahvila ja klubi, joista kaksi jälkimmäistä houkuttelevat paikalle myös paikallisia. Iltaisin paikka täyttyy ihmisistä, joita yhdistää kiinnostus hyvään ruokaan ja paikalliseen musiikkiin. Rennossa ilmapiirissä pääsee testaamaan kielitaitoaan käytännössä. Siellä on ollut helppo tutustua muihin ulkomaalaisiin opiskelijoihin, jotka jakavat samankaltaisen elämäntilanteen, mutta myös paikallisiin arabeihin.

Motivaatio kielen opiskeluun on korkea eläessä keskellä vierasta kieltä ja kulttuuria. Jo pienelläkin osaamisella kokee vapauden tunteen, sillä kieli luo kyvyn olla yhteydessä ympäröivään maailmaan. Tienvarsikylttien tavaaminen, ruuan tilaaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen paikallista kieltä käyttämällä antaa tunteen omasta kyvystä toimia ja vaikuttaa ympäristöönsä. Vaikka taidot eivät riitäkään oman persoonan kielellisesti taitavaan koodaamiseen, pelkkä ”marhaba, shu fee ma fee ?/ hei, miten menee?”  on jo askel oman itsensä tekemisestä näkyväksi arabian kielen välityksellä. Kun vastapuolen silmiin syttyy pilke ja kiinnostus vastata takaisin, viesti on mennyt perille ja keskustelu on saanut alkunsa.

Yleisesti ottaen Libanonissa osataan kuitenkin hyvin englantia ja ranskaa. Arabian kielen oppimisen kannalta tämä on huono asia, sillä haparoivan arabian edessä monet vaihtavat kohteliaasti englantiin. Oman kielitaidon kehittäminen vaatii siis aktiivista ponnistelua ja jatkuvaa työtä. Jo pienten alkeiden oppiminen oli työläs prosessi. Alkeiskurssilla olimme kuin pikkulapsia ala-asteen ensimmäisellä luokalla tavatessamme vaivalloisesti eteenpäin kirjaimia ja sanoja. Suomalaisen korvaan monet kirjaimet kuulostavat useiden äänteiden yhdistelmältä, joten tähän mennessä vaikeinta ja palkitsevinta on ollutkin äänteiden oppiminen.

Tällä hetkellä tavoitteeni on oppia keskustelemaan arabiaksi. Motivaatio saa tuulta alleen paikallisten ystävien avulla. Kuten naapurini, harmaantuva arabialainen herrasmies, yksi päivä totesi minulle, kieli kehittyy tunteiden välityksellä. Oppiakseni arabiaa sujuvasti minun tulisi hankkia hyviä ystäviä. Tunteet laittaisivat sanat ja lauseet muistiin luoden niille merkityksen. Viisas lausahdus pitää hyvin paikkansa. Mitä järkeä olisi opiskella kieliä, jos sillä ei voisi välittää tietoa ja tunteita, oivallusta ja naurua? Harmillisesti Suomessa mielikuva arabian kielestä on yleisesti ottaen kova ja aggressiivinen median välittäessä kuvaa sodan keskellä elävistä arabeista. Beirutissa eläessä on oppinut huomaamaan, miten kaunis ja kohtelias kieli arabia on. Tervehdykset ja kuulumisten kysely on arkinen rituaali, jossa toivotaan rauhaa kuulijan ylle. Arabialainen runous on sitä vastoin täysin omaa luokkaansa.

Virpi Luoma, 23 syyskuuta 2014

arabia, opiskelu