Vallankumoukselliset vaalit – Irakin matka lokakuun kansannoususta kohti samoja, vanhoja haasteita

Irakilaiset äänestävät uusissa parlamenttivaaleissa sunnuntaina 10. lokakuuta 2021. Vaikka vaalit tulevatkin todennäköisesti toistamaan samaa aiemmilta vuosilta tuttua kaavaa, lokakuun 2019 kansannousu ja irakilaisnuorten henkinen muutos antavat toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

 

Kun irakilaiselta kysyy vaaleista, vastaus on usein kovin pessimistinen – vaalit näyttäytyvät monelle poliittisena teatterina, jolla ei tavallisen kansalaisen näkökulmasta ole väliä. Tämä asenne heijastuu myös aiempien vaalien äänestysprosenteissa, jotka ovat olleet hyvinkin alhaisia. Virallisten mittausten mukaan äänestysprosentti vuoden 2018 parlamenttivaaleissa oli vain alle 45 prosenttia, joidenkin arvioiden mukaan jopa vain noin 20 prosenttia.

Irakin hallinto on kärsinyt legitimiteettivajeesta jo vuosikausia. Usko demokratiaan on koetuksella muun muassa korruption, turvallisuusongelmien, epäpätevien poliitikkojen ja huonotasoisten julkisten palvelujen vuoksi.

Nimenomaan sähkön, veden, työpaikkojen, oikeudenmukaisuuden ja toivon puute ajoi irakilaiset osoittamaan mieltään raivokkaasti vuoden 2019 lokakuun kansannousussa. Vastaavanlaisia mielenosoituksia on Irakissa ollut Saddamin kaatumisen jälkeen säännöllisesti, ja teematkin ovat pääpiirteittäin pysyneet samana.

Lokakuussa 2019 tilanne kuitenkin oli kärjistynyt niin vakavaksi, että järjestäytyneiden poliittisten toimijoiden ja puolueiden sijaan lähes ennennäkemätön kansalaisten joukko suuntasi kaduille vaatimaan perusoikeuksiaan. Nyt niin kutsutusta lokakuun kansannoususta on kulunut tasan kaksi vuotta, ja uudet parlamenttivaalit pidetään viimeinkin sunnuntaina 10. lokakuuta 2021. Takana on jo pitkä rupeama järjestelyjä, joiden aikana vaalien päivämäärää on siirretty lukuisia kertoja.

On kuitenkin melko epäselvää, miten intensiivisten mielenosoitusten perintö realisoituu ensimmäisissä vaaleissa. Syksyn 2019 mielenosoitusten seurauksena Adil Abdul-Mahdin hallitus erosi ja tilalle muodostettiin väliaikainen Mustafa Al-Kadhimin johtama hallitus. Sen tavoitteena oli ensisijaisesti uusien parlamenttivaalien pikainen järjestäminen kesäkuussa 2021, kuten protestiliike oli vaatinut.

Al-Kadhimin hallituksen toimintaa ja luvattuja uudistuksia vaikeutti kuitenkin huomattavasti niin koronaviruspandemia kuin turvallisuuteen ja puolisotilaallisten joukkojen asemaan liittyvät ongelmatkin. Myös vaalien alkuperäinen aikataulu alkoi jo hyvin varhaisessa vaiheessa näyttää kovin epätodennäköiseltä. Suurimmat poliittiset puolueet ja ryhmittymät pyrkivät hidastamaan järjestelyjä kaikin keinoin saadakseen lisää aikaa valmistautumiseen.

 

Vuoden 2019 kansannousun kohtaamat haasteet

Ongelma Irakin poliittisessa järjestelmässä on huomattavasti pintaa syvemmällä. Pitkittynyt vaaliprosessi on vain oire siitä, mitä pinnan alla kytee. Samat poliittiset eliitit ovat olleet poliittisen järjestelmän selkäranka ja hallinnoineet poliittista elämää vuoden 2003 vallanvaihdosta alkaen.  Kansalaiset vaativat kiihkeästi korruptoituneiden ja kyvyttömien poliitikkojen vaihtamista, mutta nykyisestä eliitistä irrallisia poliittisia liikkeitä on ollut hyvin vähän, varsinaisesta oppositiosta puhumattakaan.

Erilaisten hallitusta vastustavien liikkeiden toimintaa ovat varjostaneet aktivistien ja muiden tunnettujen henkilöiden salamurhat ja kidnappaukset. Vuonna 2019 alkaneiden mielenosoitusten liikehdintä on ollut hyvin laajamittaista, mutta myös kovin järjestäytymätöntä.

Mielenosoittajien on ollut hankala kommunikoida tavoitteitaan ja vaatimuksiaan poliittiselle eliitille. Toisaalta myös mielenosoittajien keskuudessa esiintyy eriäviä näkemyksiä siitä, millainen Irakin tulevaisuuden tulisi olla tai kuinka eliittien kanssa tulisi menetellä. Hallinto sekä poliittisten puolueiden siipien alla toimivat puolisotilaalliset joukot ovat puolestaan vastanneet mielenosoittajien rauhanomaisesti esitettyihin vaatimuksiin väkivaltaisin hyökkäyksin, joiden seurauksena on  menehtynyt satoja mielenosoittajia.

Lokakuun kansannousun näkyvimpiä hahmoja on myös siepattu, kidutettu, murhattu tai he ovat kadonneet – osittain tämän vuoksi liike on ollut haluton nimeämään varsinaisia johtajia. Lisäksi poliittisen järjestelmän sisältä toimiminen ja varsinaiseksi puolueeksi järjestäytyminen on osoittautunut huomattavan mutkikkaaksi.

 

Raha, korruptio ja klientelismi – poliittisen osallistumisen esteet Irakissa

Huolimatta al-Kadhimin kaudella varauksin vahvistetuista vaali- ja puoluelakeihin tehdyistä muutoksista, nykyinen puoluelaki suosii edelleen vanhoja puolueita, joilla on jo vakaa asema.

Suuremman, vakavasti otettavan puolueen rekisteröiminen ja ehdokkaiden asettaminen parlamenttivaaleihin voisi asiantuntija-arvioiden mukaan maksaa yhteensä jopa kolme miljardia Irakin dinaaria, eli lähes kaksi miljoonaa euroa. Toisin kuin monilla uusilla poliittisilla liikkeillä, vallassa olevilla puolueilla on käytössään tällaisia suuria rahasummia sekä mahdollisuus hyödyntää niin valtion kuin ulkovaltojenkin resursseja.

Suuret koalitiot pelaavat yhteen pysyäkseen vallassa – korruption, klientelismin ja poliittisen väkivallan annetaan rehottaa vapaasti, mikä vaikeuttaa puoluekentälle pääsemistä ja pitää tutut kasvot vallassa. Osa päätöksistä tehdään suljettujen ovien takana, virallisten prosessien toimiessa vain kumileimasimina. Aina vaalien suojaamiseksi tehdyt sopimuksetkaan eivät riitä turvaamaan niiden puolueettomuutta tai hyvää henkeä. Esimerkiksi puolisotilaallisia joukkoja, jotka toimivat puolueiden ohella, ei ole saatu edelleenkään sivuutettua poliittisesta toiminnasta.

Näistä syistä johtuen osa mielenosoituksissa syntymäisillään olleista puolueista sulautuivat nopeasti jo vakiintuneiden puolueiden ja koalitioiden suojelukseen. Toisaalta positiivinen muutos on mahdollista myös näiden vanhempien puolueiden kautta, mikäli uudet kasvot kykenevät vastustamaan nykyisen poliittisen kulttuurin tarjoamia houkutuksia ja vaikuttamaan poliittiseen järjestelmään pidemmällä tähtäimellä.

Osa uusista puolueista, muun muassa Alaa Al-Rikabin johtama Emtidad-liike, pitävät itsenäisyyttä muista puolueista tärkeänä. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että protestiliikkeistä syntyneet uudet pienpuolueet, joiden nimissä kaikuu toive paremmasta tulevaisuudesta, voisivat vielä haastaa vakiintuneita poliittisia toimijoita tai saada suuria vaalivoittoja.

Vain pieni osa mielenosoittajista on ylipäätään pyrkinyt toimimaan nykyisen poliittisen järjestelmän puitteissa. Joidenkin näkökulmasta muutos poliittisen järjestelmän sisältä ei ole mahdollinen lainkaan, vaan vaaleja tulisi boikotoida ja tähdätä nykyisen, poliittisen järjestelmän täydelliseen uudistamiseen, jopa vallankumoukseen. Toiset taas suhtautuvat pessimistisesti ja välinpitämättömästi poliittisen järjestelmän tarjoamiin mahdollisuuksiin tai kansalaisten kykyyn saada aikaan näkyvää muutosta.

Moni uskoo hallitsevan eliitin pitelevän ohjaksia niin tiukasti, ettei tilaa muutokselle ole. Myös ulkovaltojen sekaantuminen Irakin sisäpoliittisiin asioihin nähdään yhtenä keskeisistä ongelmista: Iranin tuki niin puolisotilaallisille joukoille kuin shiiapuolueillekin sekä Yhdysvaltain intressit Irakin poliittisella kentällä ovat laajoja ja monimutkaisia, kansainvälisen tason ongelmia.

 

Kohti syvempää kaaosta vai hidasta muutosta?

On selvää, että Irakin parlamentaarisen järjestelmän ongelmat ovat syvälle juurtuneita ja perustavanlaatuisia. Mitä todennäköisimmin lokakuun 2021 vaalit seuraavat vanhaa, tuttua kaavaa. Esteenä vaalien sujuvuudelle ja kansan tyytyväisyydelle saattaa olla muun muassa alhainen äänestysaktiivisuus, vaikka poliitikot, uskonnolliset johtajat ja jotkut aktivisteista ovatkin kannustaneet kansaa vaaliuurnille.

Vaalien siirtyminen useita kertoja, laaja väkivalta sekä pettymykset Mustafa Al-Kadhimin hallituksen aikaansaannoksiin ovat mitä luultavimmin vaikuttaneet lokakuun kansannousun hengen laantumiseen ja laskeneet odotuksia siitä, mitä vaalien avulla voidaan saavuttaa. Lisäksi on epätodennäköistä, että mikään puolue tai koalitio saisi varsinaista vaalivoittoa. Hajanaisen vaalituloksen seurauksena hallituskokoonpanon muotoutuminen tulee jälleen kestämään hyvän aikaa. Suurien mullistusten sijaan luvassa lienee jonkinlaista jatkuvuutta – toimimattomia julkisia palveluja, korruptiota ja epävakautta sekä hankalat hallitusneuvottelut.

Vaalituloksesta ja parlamentin lopullisesta kokoonpanosta riippuen niistä seurannee joko lamaantuminen, yhä intensiivisempää kaaosta tai parhaimmillaan hidasta muutosta. Tämä vaatisi sen, että puolueet ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja pyrkivät suuriin muutoksiin toiminnassaan. Tämän edellytyksenä lienee kuitenkin äänestysprosentin paraneminen vuoden 2018 vaaleista, parlamentin yhteistyökykyisyys sekä se, että uudet poliittiset puolueet ja liikkeet tarjoavat valtaeliitille tarpeeksi tiukan haasteen.

Tarkkanäköistä protestiliikettä ja aktiivista kansalaistoimintaa tarvitaan edelleen toimimaan hallinnon vastavoimana sekä havainnoimaan sen toimintaa kriittisesti. Uuden hallinnon keskeisenä tehtävänä lieneekin mielenosoittajien esille nostamien ongelmakohtien huomioiminen sekä murhattujen mielenosoittajien kohtalon sovittaminen. Nämä jäivät vielä Al-Kadhimin hallitukselta pahasti kesken.

 

Irakilaisnuorten henkinen muutos ja toivo paremmasta tulevaisuudesta

Lokakuun 2019 mielenosoitukset, Adil Abdul-Mahdin hallituksen eroaminen ja nyt seuraavat vaalit edustavat jonkinlaista käännekohtaa Irakin poliittisessa tilanteessa. Poliittinen järjestelmä on perustunut sektarianismia hyödyntäville rakenteille ja käytänteille ainavuodesta 2003 lähtien. Mielenosoittajien vaatimukset sektarianismiin perustuvan järjestelmän hajottamisesta ja korruptioon, kyvyttömyyteen, klientelismiin sekä puolisotilaallisten joukkojen toimintaan puuttumisesta ovat kuitenkin voimistuneet niin suuriksi, ettei niitä voida enää sivuuttaa.

Identiteettikysymysten ja valtataisteluiden sijaan kansa haluaa toimivan, kyvykkään ja vilpittömän hallinnon. Se voisi nahistelun sijaan paneutua keskeisiin maan ongelmakohtiin, kuten sähkön kaltaisten perustarpeiden, turvallisuuden ja työpaikkojen puutteeseen sekä aiempien epäoikeudenmukaisuuksien sovittamiseen.

Lokakuun 2019 jälkeen mielenosoitukset eivät enää ole olleet kytköksissä tiettyihin poliittisiin liikkeisiin, vaan protestit ovat olleet laajamittaisia ja onnistuneet myös yhdistämään eritaustaisia ihmisiä alueesta, uskontokunnasta ja yhteiskuntaluokasta riippumatta.

Kansallisten symbolien, taiteen ja runouden käyttö protesteissa ovat myös vahvistaneet kansallista identiteettiä, jota sektarianismi ja terrorismi ovat heikentäneet. Protestit ovat osoittaneet poliittiselle eliitille niin nuoren kansan voiman kuin tilanteen kestämättömyydenkin. On kuitenkin epäselvää, kuinka nopeasti muutosta tapahtuu ja kuinka halukas eliitti on myöntämään ongelmat tai luopumaan vallastaan.

Vaikka sunnuntain 10. lokakuuta 2021 vaaleissa nähtävä muutos ei vielä olisikaan radikaali tai täysin toivotunlainen, suurin muutos lienee tapahtunut irakilaisten mielissä – lokakuun vallankumous on ollut henkinen. Sen myötä uudella sukupolvella on yhteinen suunta, ja ehkä hiukan enemmän toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

 

Artikkelikuva: Hayder Mohsin, Shutterstock

Sini Al-Fraidawi, 7 lokakuuta 2021

demokratia, Irak, vaalit, vallankumous

---