Vaikuttiko paikallisten ammattiyhdistysten toiminta Iranin mielenosoitusten takana?

Iranissa viime vuodenvaihteessa esiintyneet levottomuudet ovat hämmentäneet niin länsimaisia tutkijoita kuin itse iranilaisiakin: miksi kymmenet tuhannet mielenosoittajat lähtivät kaduille pikkukaupungeissa ympäri maata? Mielenosoitukset olivat hajallaan eri kaupungeissa, eikä niillä ollut yhtenäistä johtoa. Vaatimukset olivat myös hyvin erilaisia. Sloganeissa huudettiin kuolemaa diktatuurille, toivottiin Pahlavien monarkian paluuta ja vaadittiin vapaata ja avointa Iranin tasavaltaa. Yksi varteenotettavista selitysmalleista yhdistää mielenosoitukset paikalliseen ammattiyhdistystoimintaan ja lakkoiluun. Iranissa hiljattain sovittu lähes 20 prosentin korotus minimipalkkaan tuntuukin vahvistavan tulkintaa, jonka mukaan ainakin maan johto on tullut siihen tulokseen, että mielenosoitukset johtuivat työväestön tyytymättömyydestä elintasoonsa.

Joulukuun 28. päivän ja tammikuun kolmannen päivän välisenä aikana mieltä osoitettiin ainakin 75 eri kaupungissa. Yli neljätuhatta mielenosoittajaa pidätettiin ja 25 kuoli. Levottomuudet olivat laajimpia sitten vuoden 2009, jolloin niin sanottu Iranin vihreä liike (janbaš-e sabz-e iran) protestoi presidentinvaalien tulosta.

Syytä mielenosoituksille on etsitty niin korkeasta työttömyydestä ja korruptiosta kuin kanamunien ja bensan hintojen noususta. Iranin päättäjät itse liittivät mielenosoitukset tuoreeltaan muun muassa ulkomaisiin terroristijärjestöihin ja ulkomaiden tiedustelupalveluihin tai näkivät niiden puhjenneen maan sisäisten poliittisten kamppailujen seurauksena.

Taustalla vuosien 2013–2016 paikalliset protestit ja lakot

Iranin politiikkaan perehtyneet sosiologit Kevan Harris ja Zep Kalb Kalifornian yliopistosta ovat esittäneet mellakoille varteenotettavan selityksen. He ovat osoittaneet, että paikallisten ammattiyhdistysten aiempien mielenilmausten ja vuodenvaihteen levottomuuksien välillä on vahva yhteys (1, alkuperäinen Washington Post 19.1.2018 ja 2). Ammattiyhdistysten toimintaa Iranissa tutkinut Kalb on selvittänyt, että kaikissa 75 kaupungissa, joissa vuodenvaihteessa oli levottomuuksia, oli ollut lakkoilua tai muita ammattiyhdistysten protesteja myös vuosina 2013–2016. Kaupungeissa, joissa lakkoilua ei ollut esiintynyt, ei myöskään tällä kertaa ollut protesteja.

Aiempien lakkojen ja protestien määrää ja laajuutta on vaikea selvittää, mutta niiden määrä on kuitenkin ollut kasvamaan päin. Iranin sisäasiainministeriön turvallisuusosaston johtaja Husein Zulfaqqarin on muun muassa todennut, että viimeisen kolmen vuoden aikana teollisuustyöläisten ja muiden työntekijöiden lakkojen määrä on kasvanut 69 prosentilla (3).  Todellakin, viime aikoina Iranissa ovat osoittaneet mieltään ainakin opettajat, eläkkeensaajat ja irtisanotut työntekijät. Esimerkiksi vuonna 2015 opettajien mielenosoitukset levisivät yli 60 kaupunkiin. Mielenosoitusten taustalla ovat olleet muun muassa yksityistäminen, työehtojen heikkeneminen, huonot palkat, heikko ostovoima ja irtisanomiset.

Aiemmat mielenosoitukset ovat harvoin johtaneet väkivaltaan. Poliisi on toiminut niissä yleensä välittäjän roolissa ja ohjannut mielenosoittajat asioista päättävän tahon luokse. Esimerkiksi vuoden 2016 elokuussa suuri joukko ihmisiä kokoontui Teheranin parlamenttitalon eteen. Heidän joukossaan oli muun muassa pankkikeinottelun uhreja, yliopisto-opiskelijoita ja lastentarhanopettajia. Vaikka sisään pyrkivä väkijoukko rikkoi parlamentin sisäänkäynnin, poliisi ei hyökännyt heidän kimppuunsa. Se vain hajotti joukon pienempiin ryhmiin, osoitti heille paikan parlamenttirakennuksen tuntumasta ja antoi heidän jatkaa mielenosoitustaan.

Iranin yhteiskunnan syvät jakolinjat

Iran on hyvin heterogeeninen maa ja taustaksi viimeaikaisille levottomuuksille on hyvä kerrata perusasiat: maa on viisi kertaa Suomen kokoinen, ruoan suhteen lähes omavarainen, ja sen väkimäärä lähentelee 80 miljoonaa. Vain vähän yli puolet väestöstä puhuu äidinkielenään maan virallista kieltä persiaa ja loput vähemmistökieliä kuten azeria, muita turkinsukuisia kieliä, kurdia, baluchia, arabiaa tai gilakia. Yli kaksi kolmasosaa maan väestöstä on syntynyt vuonna 1979 tapahtuneen islamilaisen vallankumouksen jälkeen. Yli puolet yliopisto-opiskelijoista on naisia, ja maassa valmistuu vuosittain 700 000 tutkinnon suorittanutta opiskelijaa. Alueiden ja yhteiskuntaluokkien väliset erot ovat suuria. Teheranin ylemmän keskiluokan länsimaalainen elämäntyyli uima-allasbileineen ja laskettelulomineen on hyvin kaukana maaseudun kylien maanläheisestä elämäntavasta. Selvää on, että Iranin sisälle mahtuu monenlaisia sosiaalisia todellisuuksia ja lukuisia eri viiteryhmiä. Myös tyytymättömyyttä aiheuttavia tekijöitä on monia.  Epävakaan talouden ja työllisyyspolitiikan lisäksi muun muassa verotus on viime aikoina herättänyt keskustelua.

Närää verovapaudesta

Levottomuuksien lisäksi julkista närää ovat alkuvuodesta aiheuttaneet veronmaksu ja korruptio. Näissä kysymyksissä presidentti Hasan Rouhanin rooli on ollut maltillisen sovitteleva. Milloin hän on asettunut mielenosoittajien ja kovista otteista tunnetun turvallisuuskoneiston, milloin uskonnollisen eliitin ja valtion taloudellisen edun väliin (4 , 5).

Iranissa sekä yksityiset henkilöt että yritykset maksavat veroa. Korkeimman hengellisen johtajan ajatollah Ali Khamenein alaisuudessa toimivat valtiolliset organisaatiot on kuitenkin vapautettu veroista. Niihin kuuluvat muun muassa uskonnollista kasvatusta antavat ja hyväntekeväisyyttä tekevät järjestöt, joiden nauttima erivapaus aiheuttaa tyytymättömyyttä erityisesti opposition keskuudessa. Presidentti Rouhani on ilmaissut kantansa, jonka mukaan kaikkien Iranissa toimivien yritysten ja järjestöjen tulisi maksaa veroa (5). Rouhani on myös peräänkuuluttanut muutoksen tärkeyttä hallinnon sisäisissä toimintatavoissa ja asenteissa veronmaksun suhteen.

Syökö inflaatio muhkeat palkankorotukset?

Palataan kuitenkin vielä Harrisin ja Kalbin selitykseen. Viimeaikaiset uutiset Iranista tukevat heidän teoriaansa, sillä Iranin hallitus on reagoinut työntekijöiden ahdinkoon pontevammin kuin koskaan aiemmin. Kolmikanta, joka koostuu maan hallituksesta, työnantajaliitoista ja työntekijöistä, sopi nostavansa minimipalkkaa kokonaiset 19,8 prosenttia. Rahaksi muutettuna tämä tarkoittaa nostoa reilusta yhdeksästä miljoonasta rialista noin 11 miljoonaan rialiin, eli 178 eurosta 214 euroon. Työntekijäpuolen edustaja Ali Khodai totesi eräässä haastattelussa, ettei ”myönnä eikä kiellä protestien vaikuttaneen neuvotteluiden henkeen ja tahtotilaan” (). Korkeat virkamiehet ja maan korkein hengellinen johtaja Ali Khamenei ovat myös kommentoineet levottomuuksia ja myöntäneet, että heikkoon taloustilanteeseen ja työntekijöiden oikeuksiin liittyvät levottomuudet ovat vakava ongelma, joka maan hallituksen täytyy ratkaista (7).

Iranin lain mukaan kolmikantaneuvotteluihin osallistuu hallituksen nimeämä yhdeksänhenkinen komitea (8), jonka lain mukaan on otettava päätöksissään huomioon inflaation ja elinkustannusten nousun vaikutus palkkoihin (9). Aiemmin neuvottelut eivät kuitenkaan ole noudattaneet tässä suhteessa lakia, sillä inflaatio on yleensä otettu huomioon, mutta elinkustannusten nousu ei. Siksi työntekijäaktiivit ja taloustutkijat ovat jo pitkään valittaneet, ettei minimipalkka riitä elämiseen, varsinkaan suurimmissa kaupungeissa (10, 11). Tämä onkin ymmärrettävää, sillä välttämättömien elinkustannusten arvioidaan olevan 27 miljoonaa rialia eli 518€ euroa kuukaudessa per perhe, mikä on reilut kaksi kertaa enemmän kuin uusi minimipalkka.

Tällä kertaa komitea kuitenkin määritteli välttämättömien elinkustannusten alarajan ennen neuvotteluiden alkua (12)  ja asetti sen neuvotteluiden lähtökohdaksi. Siksi voikin sanoa, ettei neuvotteluiden tulos ollut kuitenkaan työntekijöiden kannalta erityisen hyvä. Mikäli inflaatio jatkuu yhtä korkeana kuin aiemmin, keskimäärin 9,6 prosenttia viimeisen vuoden aikana, palkankorotuksen reaalinen arvo on pian hävinnyt. Näyttää siltä, että Iranin valtionjohdolla on vilpitön halu ratkaista ongelmat, mutta neuvoteltavaa riittää jatkossakin.

 

Kuva: Wikimedia commons, julkaistu alun perin: http://www.farsnews.com/

Joonas Maristo, 7 toukokuuta 2018

demokratia, Iran, Lähi-itä

---