Turkin päämäärät Syyriassa – lyhyt oppimäärä

Turkin toimet suhteessa naapuriinsa aikavälillä 2011–2016

Turkin entinen ulkoministeri ja sittemmin lyhytaikainen pääministeri Ahmet Davutoğlu tuli aikanaan tunnetuksi iskulauseesta ”zero problems with neighbours”. Vuoteen 2012 mennessä tämä slogan oli Ankaran diplomaattipiireissä muuttunut yleiseksi vitsailun aiheeksi – eikä syyttä. Sisäisesti kipuilevan rajanaapurinsa Syyrian kanssa Turkin johto yritti ensin keskustella al-Assadin kanssa poliittisista uudistuksista, mutta kun neuvottelut eivät tuottaneet toivottua tulosta, alkoi nopeasti hyvin määrätietoinen Syyrian aseellisen sunnikapinan tukeminen. Tämä johti täysin kritiikittömään ja mielivaltaiseen politiikkaan, jossa kaikki Syyrian hallinnon vastustajiksi julistautuneet ryhmät Syyrian turkmeeneista ISIS:n alkumuotoihin saivat suoraa tai epäsuoraa tukea Turkilta. Varsinaisen Turkin sijaisarmeijan roolin sai salafijärjestö Ahrar al-Sham, joka ei ole missään vaiheessa katkaissut yhteyksiään al-Qa’idaan.

Turkin vuosina 2011–2016 harjoittama Syyrian-politiikka voidaan tiivistää kolmeen keskeiseen päämäärään: 1) Assadin hallinnon kaataminen sunni-islamisti- ja jihadi-ryhmiä aseistamalla; 2) Syyrian Muslimiveljeskunnan nostaminen valtaan Assadin tilalle; 3) PKK (Kurdistanin työväenpuolue) -liitännäisten kurdiryhmien itsehallintoalueen muodostumisen ehkäiseminen Turkin vastaisella rajalla. Lyhyesti ilmaistuna voi sanoa, että kahdesta enimmäisestä tavoitteesta on pitkälti peräännytty (mutta ei kokonaan luovuttu), kun taas kolmannesta on tullut yhä keskeisempi päämäärä turkkilaisessa ulkopolitiikassa.

Turkin toimet Syyriassa olivat pitkään sijaisarmeijoiden määrätietoista tukemista, mutta elokuusta 2016 lähtien Turkki on ollut virallisesti sodan osapuoli tehtyään invaasion Syyrian pohjoisosiin. Sunni-islamistit ja jihadistit ovat olleet Turkille käyttökelpoisia kahdessa eri pyrkimyksessä: toisaalta Syyrian hallinnon kaatamisessa, toisaalta sodassa PKK:ta vastaan. Jabhat al-Nusraan (al-Qa’ida) tai siihen ideologisesti kytköksissä olevia ryhmiä ei ole käytetty vain Syyrian kurdien vastaisissa operaatioissa, vaan on raportteja siitä, että viimeisten vuosien aikana Turkin kurdikaupungeissa operoivien Turkin erikoisjoukkojen olemukseen on tullut uusia piirteitä. Nationalististen iskulauseiden lisäksi talojen seiniin on ilmestynyt yhä useammin myös läpeensä islamistisia iskulauseita, ja silminnäkijät ovat kertoneet ISIS-taistelijoita muistuttavista iskujoukoista, joista osaa puhuu arabiaa.

 

Syyrialaisten käsityksiä Turkin harjoittamasta politiikasta

 

Turkkilaisen tutkivan journalistin, mm. Al-Monitoriin kirjoittavan, Fehim Taştekinin mukaan Syyriasta ”ei löydy yhtään kylää jossa oltaisiin valmiita antamaan anteeksi se, mitä Turkki on tehnyt”. Toisaalta kapinallisten keskuudessa suhtautuminen Turkkiin on ollut ristiriitaista: osa on valittanut, että Turkki ei ensin tukenut tarpeeksi ja käänsi lopulta kokonaan selkänsä, samalla kun toiset Vapaan Syyrian armeijan ryhmäksi itsensä mieltävät islamistitaistelijat ovat valittaneet sitä, että Turkki lähti tukemaan nimenomaan radikaaleja ryhmiä, jotka ovat tuhonneet kapinallisten maineen. Tämä paljastaakin paljon koko Syyrian sunnikapinallisten tehtävän mahdottomuudesta, sillä toisten vieroksuessa ulkomaisia jihadisteja vähintään yhtä monet ovat toivottaneet nämä enemmän kuin tervetulleeksi yhteisessä taistelussa – niin kuin he itse asian ilmaisevat – ”nusairi-koiria” (alaviitteja) vastaan.

Siinä missä Turkin aikaisemmin Syyriassa harjoittama jihadistien tukemisen politiikka mahdollisti terroristiverkoston ja ennen muuta ISIS-solujen levittäytymisen Turkin rajojen sisälle, ulkopolitiikan uudemmat käänteet ovat toisella tapaa nekin problemaattisia. Turkin armeijan lähettäminen epäyhtenäisten Vapaan Syyrian armeijan ryhmien tueksi rajan yli on nimittäin alati vaarassa muuttua nopeasta interventiosta vuosia jatkuvaksi umpikujaksi. Tärkeimpänä strategisena kohteen Turkilla on tällä hetkellä al-Babin kaupunki, joka yritetään vallata takaisin ISIS:ltä niin, että tavoitteen realisoituessa Turkin läsnäolo estää kurdijoukkojen etenemisen alueelle.

 

Syyria-politiikan ajautuminen umpikujaan vuoden 2015 aikana

 

Turkin Syyria-politiikan käänne oli venäläisen hävittäjän alasampuminen Turkin-Syyrian rajalla marraskuussa 2015. Siihenkin asti Turkki ja Venäjä olivat olleet jo pitkään vastapuolilla Syyrian konfliktissa, mutta välttäneet suoraa sotilaallista yhteenottoa. Kovasta retoriikasta huolimatta Turkin johto alkoi välittömästi tämän episodin jälkeen etsiä sovittelua Venäjän kanssa. Tähän päästiin kohtalaisen nopeasti, tosin edelleenkään suhde ei ole samalla tasolla kuin ennen koneen alasampumista. Hetken aikaa Turkin johto koetti ylläpitää kertomusta, jonka mukaan venäläiskoneen ampunut lentäjä oli gülenisti (uskonnollisen Fethullah Gülen -liikkeen jäsen; Turkki syyttää Güleniä mm. viime heinäkuun vallankaappausyrityksestä), mutta esimerkiksi Ahmet Davutoğlu myönsi äskettäin lentäjän olleen tavallinen ilmavoimien sotilas, joka vain toteutti armeijan johdon antamia käskyjä.

Toinen merkittävä muutos on tapahtunut Turkin suhtautumisessa ISIS-terrorijärjestöön – ja vastaavasti ISIS:n suhtautumisessa Turkkiin. Vielä elokuussa 2014 Turkin johto kieltäytyi määrittelemästä ISIS:iä terrorijärjestöksi, ja silloinen pääministeri Ahmet Davutoğlu muiden muassa antoi ymmärtää, että kyse on vain turhautuneista ja suuttuneista sunninuorista. Turkin AKP-hallinnon on ylipäänsä ollut hyvin vaikea ottaa sunni-islamin jihad-traditioon tukeutuvia ryhmiä vakavasti, sillä AKP:n johdon ajatuskulun mukaan ”muslimi ei voi olla terroristi”. Joka tapauksessa Turkin ja ISIS:n suhde muuttui, jälkikäteen katsottuna ratkaisevasti, heinäkuussa 2015, kun Turkki pitkän Yhdysvaltain painostuksen jälkeen lopulta suostui antamaan Syyrian rajan lähellä olevan İncirlikin lentotukikohdan ISIS:iä pommittavan koalition käyttöön. Tämän jälkeen Turkki määriteltiin viholliseksi ISIS: n propagandassa, ja sittemmin järjestö on iskenyt Turkin maaperällä lukuisia kertoja tuhoisin seurauksin.

 

Nykyhetken näkymiä

 

Alkavan vuoden 2017 aikana Turkin päämäärät Syyriassa näyttävät kiteytyvän neljään pääkohtaan: 1) autonomisen kurdialueen syntymisen ehkäiseminen ja Syyrian konservatiivisten kurdiryhmien tukeminen PKK-liitännäisiä kurdiryhmiä (PYD/YPG; Syyrian demokraattiset voimat, SDF) vastaan; 2) mahdollisuuksien mukaan vaikutusvallan saaminen Syyrian tulevaisuudesta käytävissä neuvotteluissa, tällä hetkellä ennen muuta yhteistyössä Venäjän kanssa; 3) pyrkimys vaikuttaa Yhdysvaltain uuteen hallintoon, jotta tämä lopettaisi yhteistyön PYD/YPG:n ja SDF:n kanssa; 4) vähintään keskipitkällä aikavälillä Turkin armeijan jonkinlainen kunniallinen ”exit” Syyriasta – monet turkkilaiset sotilasasiantuntijat ovat jo varoitelleet, että Turkki ei ole kykenevä pitkään, suuria miehistömääriä vaativaan operaatioon Syyrian puolella.

Tällä hetkellä kaikki merkit viittaavat siihen, että enemmän tai vähemmän Syyrian konfliktiin sekaantumisesta juontuvat ongelmat tulevat piinaamaan Turkkia vielä pitkään. Islamistinen terrori ja radikaali ajattelu ovat saaneet selvästi aiempaa enemmän jalansijaa. Tämän lisäksi Syyrian kurdiryhmien näkeminen jihadi-järjestöjä suurempana uhkana sekä poliittisen ratkaisun hylkääminen oman kurdiväestön kanssa tulevat edelleen ruokkimaan PKK:n ja Turkin valtion välistä väkivaltaista konfliktia. Kun Turkin nykyinen poliittinen johto tämän lisäksi jatkuvasti ruokkii sisäisiä jakolinjoja ja jatkaa vallan keskittämisen projektiaan konsensuspolitiikan sijasta, Turkille voi ennustaa hyvin vaikeita ja epävakaita aikoja ainakin keskipitkällä aikavälillä. Tämä sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vuorovaikutus tekee myös maan ulkopolitiikasta melkoisen ennalta-arvaamatonta: toisaalta maan johdolla olisi kova hinku jatkaa sunni-islamiin tukeutuvaa uus-osmanismin sävyttämää linjaa, toisaalta vallitsevat olosuhteet pakottavat monesti hyvinkin äkkinäisiin reaalipoliittisiin päätöksiin, joissa myös liittolaissuhteet voivat vaihtua nopeasti.

 

 

Toni Alaranta, 19 tammikuuta 2017

AKP, ISIS, kansainvälinen politiikka, kurdit, Lähi-itä, poliittinen islam, sodat ja konfliktit, Syyria, Turkki, Venäjä

---