Seksuaalivähemmistöt Israelin sodan kuvastossa
Israelin valtion sosiaalisessa mediassa 7.11. julkaisemassa videossa surunmurtama israelilainen mies nimeltään Omer kertoo puolisostaan Sagista, Israelin asevoimien erikoisjoukkojen kapteenista, joka menehtyi Be’erin kibbutsille tehdyssä hyökkäyksessä 7. lokakuuta. Videon mukaan Omer ja Sagi olivat homopari, joiden oli tarkoitus mennä naimisiin myöhemmin samassa kuussa. Videon lopussa Omer toteaa Sagista: “Hän oli hyvin korkeassa asemassa Israelin asevoimien eliittiyksikössä, ja se on todiste siitä, että Israelissa ylpeän homoseksuaalin on mahdollista nousta mihin tahansa asemaan ja saavuttaa mitä tahansa”.
Vajaa viikko myöhemmin Israelin valtio julkaisi sosiaalisen median kanavissaan kahden kuvan sarjan, jossa israelilainen sotilas esiintyy sateenkaarilipun kanssa. Kuvien taustalla näkyy Israelin asevoimien kalustoa ja Gazan tuhottuja asuinrakennuksia. Ensimmäisen kuvan lipussa yhdistyvät sateenkaaren värit ja Daavidin tähti. Toisen kuvan sateenkaarilippuun on kirjoitettu ”Rakkauden nimessä” englanniksi, arabiaksi ja hepreaksi. Kuvatekstissä lukee ”Ensimmäinen Gazassa koskaan nostettu pride-lippu”. Lisäksi kerrotaan, että kuvan sotilas ”halusi lähettää toivoa Gazan ihmisille, jotka elävät Hamasin brutaalin vallan alla”.
Jo seuraavana päivänä Israel julkaisi lyhyen animaation, jossa piirretyt kuvat ja teksti vuorottelevat. Israeliin sijoittuvissa piirroksissa on meneillään iloinen pride-kulkue. Israelin lippua heiluttavan pariskunnan parvekkeeseen kiinnitetyssä bannerissa lukee arabiaksi ”Haifan gay pride –kulkue”. Kulkuetta valvovan, naispuolisen israelilaissotilaan poskeen on maalattu sateenkaarilippu. Tekstissä kerrotaan, että Israel taistelee vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Kuva vaihtuu nopeasti synkäksi ja militantiksi, ja teksti kertoo, että on siirrytty Gazaan. Hamasin taistelijoiden rivit marssivat kaduilla, banneri on revitty ja parvekkeella seissyt nainen hirtetty. Teksti kuuluu: “Hamasin terroristit vainoavat homoja, naisia ja muita vähemmistöjä. Hamas on ihmisoikeuksia vastaan.”
Yllä olevat esimerkit kertovat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kuvaston nousemisesta keskeiseen asemaan Israelin sodan informaatiovaikuttamisessa. Mutta mistä ilmiössä oikein on kyse?
Pinkkipesua ja miehitystä
Vuonna 2005 Israelin valtio lanseerasi Brand Israel -nimisen kampanjan, joka on vuosien varrella pyrkinyt luomaan Israelista kuvaa modernina ja liberaalina länsidemokratiana erotuksena sitä ympäröivistä arabiyhteiskunnista, jotka pyritään esittämään fanaattisina, pysähtyneinä ja ihmisoikeusvihamielisinä. Iso osa kampanjaa on ollut Israelin esittäminen homoseksuaalien turvapaikkana ja varakkaiden homomiesten unelmien turismikohteena. Kaupallisten intressien lisäksi pinkkipesukampanjat on perinteisesti tulkittu yrityksiksi suunnata huomiota pois miehityksen aiheuttamista ihmisoikeusloukkauksista ja varmistaa etenkin USA:n sotilaallisen ja moraalisen tuen jatkuvuus.
Pinkkipesua (pinkwashing), eli seksuaalivähemmistöjen oikeuksilla ratsastamista, onkin perinteisesti tulkittu osana laajempaa homonationalistista politiikkaa, jossa nimenomaan naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet muodostuvat keskeiseksi kriteeriksi eroteltaessa sivistyneitä ja edistyksellisiä (länsi)valtioita takapajuisiksi ja barbaarisiksi mielletyistä yhteiskunnista. Homonationalistisen teorian keskeinen teos on Jasbir Puarin vuonna 2007 julkaisema ”Terrorist Assemblages”, jossa hän purkaa terroristiin liitetyn kuvaston avulla niitä orientalistisia ja toiseuttavia rakenteita, joissa homofobia nähdään fanaattisuuden ja autoritaarisuuden ohella arabimaiden ominaisuutena siinä missä länsi näytetään homoystävällisenä ja sitä myöten liberaalina ja demokraattisena.
Israelilaisen Omerin tarinaa voidaan tulkita homonationalistisen linssin läpi paitsi siksi, että Israelin valtio julkaisi hänen tarinansa omilla kanavillaan, niin myös siksi, että videossa hänen henkilökohtainen tragediansa kääntyy nopeasti Israelin ja sen asevoimien suvaitsevaisuuden ylistykseksi vastakohtana barbaarisena ja homofobisena esitetylle, terroristiselle viholliselle. Ilman israelilaisen kontekstin tarkempaa tuntemusta tulkinta jää kuitenkin irralliseksi. Omerin tarinassa on oleellista hahmottaa, että juutalaisella, valkoiseksi mielletyllä gay-sotilaalla on 1990-luvun alkupuoliskolta asti ollut erityinen paikka Israelin kansallisessa kuvastossa. Jo sionistisen liikkeen alkuajoista saakka maskuliinista sabraa – niin mies- kuin naispuolistakin juutalaista sotilasta – on Israelissa juhlittu ihannekansalaisen kuvana. Taustalla häilyy toisen maailmansodan aikainen, antisemiittinen kuvasto puolustuskyvyttömäksi ja naismaiseksi mielletystä juutalaisesta, josta haluttiin oman valtion perustamisen myötä eroon.
Jotkut palestiinalaiset queer-aktivistit ovatkin jo vuosien ajan kritisoineet homonationalistista teoriakehystä israelilaisen asuttajakolonialismin erityispiirteiden häivyttämisestä. He ovat kiinnittäneet huomiota Israelin sionistiseen seksuaalipolitiikkaan, jonka ytimessä on rodun, sukupuolen ja seksuaalisuuden valjastaminen demografisen sodankäynnin välineiksi. Onkin totta, että HLBTQ-oikeuksia on toteutettu Israelissa vain siltä osin kuin ne palvelevat valtion kollektivistisia tavoitteita. Tällaisiin valtiota ylläpitäviin ja uusintaviin HLBTQ-oikeuksiin kuuluvat muun muassa juutalaisväestölle tarjolla olevat lisääntymisteknologiat, verkon välityksellä USA:ssa mahdollistettu siviilivihkiminen ja armeijan muotoutuminen jossain määrin homoseksuaalit sallivaksi.
Uhrikuvaston ongelmista
Homonationalismin kehykseen tukeutuvien tulkintojen ongelmana on usein myös se, että vastarinnan muodot jäävät niissä vähemmälle huomiolle. Perinteisesti naiset ja lapset, ja sittemmin myös HLBTQ-ihmiset, on esitetty konfliktien passiivisina uhreina. Uhrikuvasto on helppo valjastaa nationalistisiin ja imperialistisiin tarkoituksiin, kuten esimerkiksi Afganistanin sodassa, jota USA kumppaneineen pyrki oikeuttamaan paikallisten naisten pelastamisella Talebanin hallinnolta. Sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan kuvaparissa Israel hyödyntää samaa uhri- ja pelastusnarratiivia suhteessa palestiinalaisiin HLBTQ-ihmisiin. Gazan HLBTQ-ihmiset pyritään esittämään Hamasin terrorin uhreina ja Israel ”toivoa” tuovana vapauttajana. Sateenkaarilippuun kirjoitettu ”Rakkauden nimessä” on erityisen irvokas viesti niille tuhansille palestiinalaisille, jotka ovat kuolleet, vammautuneet tai menettäneet kotinsa ja läheisensä Israelin ilmaiskuissa.
Palestiinalaiset, kuten myös monien arabimaiden HLBTQ-järjestöt ja -aktivistit ovat tuominneet laajasti kyseisen kuvaparin [1, 2]. He ovat myös huomauttaneet, että sateenkaarilipun yhdistyminen israelilaissotilaan kolonialistiseen kuvastoon vaikeuttaa heidän paikallisia tasa-arvokamppailujaan entisestään. Palestiinalaisaktivistit ovat myös kohdistaneet huomion siihen seikkaan, että miehityksen aiheuttamat ihmisoikeusloukkaukset ja esimerkiksi käynnissä oleva Gazan kaistan tuhoaminen koituvat väistämättä myös alueen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtaloksi. He myös huomauttavat oikeutetusti, että Länsirannan muurissa ei ole ”pinkkiä ovea” eikä aseita kantavien israelilaissotilaiden seksuaalisella suuntauksella ole merkitystä niin kauan kuin he toteuttavat väkivaltaista miehitystä.
Israelissa sukupuolen ja seksuaalisuuden saamat merkitykset ovat kietoutuneet tiiviisti rodun ja etnisyyden sekä valtiollisen seksuaalipolitiikan kysymyksiin, ja sellaisina niitä myös hyödynnetään Israelin sodan brändäyksessä. Kuvasto häivyttää näkyvistä ne monimutkaiset kontekstit, joissa HLBTQ-ihmiset Israelissa ja Palestiinassa elävät. Israelin valtion esittämässä versiossa Omerin ja Sagin tarinasta on leikattu pois muun muassa kohta, jossa Omer kertoo suru-uutista tuoneen armeijan edustajan kohdelleen häntä homofobisesti. Palestiinalaisten HLBTQ-aktivistien asuttajakolonialismin kritiikki ei luonnollisesti pääse Israelin valtiollisella kanavalla ääneen lainkaan.
Artikkelikuva: Kuvakaappaus Israelin valtion Instagram-tililtä.
Lisää aiheesta Lähi-itä NYT -podcastissa: