”Palestiina ja Länsi-Sahara: Kahden miehityksen ja kolonialismin anatomia” Yritys vertailla sellaista, mitä ei voi verrata. Osa 2

Vastine Karim Maïchen ja Syksy Räsäsen artikkelisarjaan, osa 2/2. Vastineen ensimmäinen osa.

Palestiina ja Länsi-Sahara: kahden miehityksen ja kolonialismin anatomia
osa 1, osa 2, osa 3

Arviointi ja vastine julkaisuun 

Karim Maïchen ja Syksy Räsäsen Palestiina ja Länsi-Sahara: Kahden miehityksen ja kolonialismin anatomia (julkaisut 22.11.2021, 16.12.2021 ja 19.1.2022) kuvaa Länsi-Saharan tilannetta kolonialismin viitekehyksessä verraten sitä Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin. Näiden vertailujen tuloksena tekijät yrittävät osoittaa tapauksissa monia yhtäläisyyksiä ja samankaltaisuutta.  

Kommenteissani pyrin osoittamaan, että kolonialismi narratiivina -viitekehys on yleistävä. Se pakottaa valikoimaan esitettyjä faktoja, tyytyy osatotuuksiin ja on jossain tapauksessa puolueellinen. Kommentoin myös apartheidiksi nimettyä Marokon politiikkaa, mutta keskityn erityisesti Länsi-Saharaa koskeviin väitteisiin. 

Apartheid: kuinka voi vertailla sellaista, mitä ei voi verrata? 

Maïchen ja Räsäsen yritys vertailla Marokkoa ja Israelia vaikuttaa kiinnostavalta, mutta syvällisen sosiologisen tarkastelun jälkeen on Detiennen (2009) sanoin todettava, ”että ei voi verrata, mitä ei voi vertailla” (comparaison de l’incomparable). Ongelmallinen esimerkki on väittää Marokon harjoittavan Israelin tapaan apartheidia Länsi-Saharassa. Israelin etnisyyteen, uskontoon ja kansalaisuuteen nojaava diskriminoiva laki tekee palestiinalaisista syrjittyjä Palestiinassa. Länsi-Saharassa tilanne on täysin erilainen. Sahrawit osallistuvat ja ovat aktiivisia talouden, kaupan, politiikan ja kulttuurin parissa. Sen lisäksi heidän kulttuurinsa, kielensä ja alueellinen identiteettinsä on virallisesti tunnustettu ja suojattu perustuslaissa. 

Kun Marokkoa vertaillaan Israeliin tarkoituksena osoittaa Länsi-Saharan tapauksen vakavuus ja antaa juridista sävyä todisteluun, ollaan eksyksissä. Kirjoittajien olisi asiallista kerrata apartheid-käsitteen poliittinen ja sosiaalinen merkitys (Dubow, 2014) ja tutustua Länsi-Saharaa koskevaan muuhun kuin Polisarion tai Algerian tarjoamaan, ehkä neutraalimpaan, aineistoon (Lygeros, 2021; El Tibi, 2016; Védie, 2016).  

Länsi-Saharan asukkaat voivat vapaasti opiskella, työskennellä, liikkua ja osallistua poliittiseen ja puoluetoimintaan, jopa kritisoida instituutioita (rouva Aminatou Haidar matkoineen ja Marokon arvosteluineen on hyvä esimerkki). On toki mahdollista, että sellaiset yksilöt, jotka aiheuttavat sekasortoa tai vahinkoa yleiselle järjestykselle tai yhteiskuntarauhalle, joutuvat muiden Marokon kansalaisten tai maassa asuvien tapaan vastaamaan teoistaan. 

Länsi-Saharan autonomia konfliktin ratkaisuksi 

Kuten edellä on mainittu, Länsi-Saharan konfliktin osapuolten keskinäinen luottamus on alhainen ellei olematon. Marokko menneiden kokemustensa ja useiden maiden, ennen kaikkea USA:n päämiesten, tuella lähtee siitä, että Länsi-Sahara on marokkolainen, eikä äänestystä itsemääräämisoikeudesta voi nykyisissä olosuhteissa järjestää. Marokon YK:n lähettiläs Omar Hilale toteaa, että olosuhteiden vuoksi asia on ”kuollut ja haudattu”. Saman vahvisti Marokon kuningas Mohammed VI julistaessaan muutama kuukausi sitten (6.11.2021): ”Tänään, kuten ennenkään, Saharan marokkolaisuus ei ole neuvoteltavissa… [ja]…jos ryhdymme keskustelemaan, tavoitteena on rauhanomainen ratkaisu keinotekoiseen alueelliseen konfliktiin.” Algeria, joka on vahvasti mukana konfliktissa, yrittää maailman edessä esittää neutraalia, jota muka kiinnostaa vain kansojen itsemääräämisoikeus eikä omat poliittiset tai materiaaliset etunsa (Cherkaoui, 2007; Laroui, 2020 [1976]). Salatakseen todelliset aikeensa se jopa esittää, ettei Saharan konflikti koske sitä (Tamekamta, 2021). Polisarion olemassaolo on riippuvainen taloudellisesti ja sotilaallisesti Algerian tuesta. Tämän seurauksena Polisario on syvästi riippuvainen myös tukijansa tahdosta rauhaan tai sotaan. Länsi-Saharan tilanne on siksi päätynyt umpikujaan ja käytännössä hyytynyt täysin (Roberts, 1986; Serra, 2021). 

Onko ratkaisua siis olemassa? 

Marokko jätti YK:lle vuonna 2007 suunnitelman Saharan autonomiasta. Ilmeisesti se ei täysin vastaa Polisarion odotuksia eikä erityisesti kummi-Algerian ambitioita. Sen sijaan useiden tarkkailijoiden ja asiantuntijoiden mielestä (El Ouali, 2016; Benedikter, 2019; Conway, 2021; Diallo, 2016) suunnitelma tukee sahrawien mahdollisuuksia ottaa ”taloudellinen ja poliittinen vastuu” Marokon suojeluksessa. Kun ajatellaan epävakautta, Sahelin alueella kasvavaa terrorismia, väestön etnisiin ja heimoryhmiin jakautumista ja konflikteja, suunnitelma tarjoaa rauhanomaisen ratkaisun, joka voi tyydyttää kaikkia osapuolia.  

Kansainvälinen tuki Marokon suunnitelmalle on viime aikoina lisääntynyt (Njapau & Gomes, 2021). Turvallisuusneuvosto on tunnustanut ehdotuksen autonomiasta ”uskottavaksi ja vakavaksi” sen jälkeen, kun se esitettiin YK:lle vuonna 2007.  Lisäksi kansanedustaja Peter Östman muistutti 9.6.2021 Suomen valtioneuvoston täysistunnossa suunnitelman ”eduista rauhalle ja turvallisuudelle Pohjois-Afrikassa”. Viime viikolla Espanja ilmoitti virallisesti tukevansa Marokon ehdotusta. 

Marokko on runsaassa neljässä vuosikymmenessä investoinut suunnattomasti Länsi-Saharaan, esimerkiksi infrastruktuuriin, logistiikkaan, opetukseen, terveyspalveluihin, sähköön ja uusiutuviin energioihin, elinkeinojen kehittämiseen, ml. kalastus ja käsiteollisuus, sekä urheilu-, sairaala-, yliopisto- ym. rakennuksiin. Niistä hyötyvät kaikki sahrawit pätevyytensä, rahavarojensa, ammattinsa ja työkykynsä mukaan (Video: Documental exclusivo: De Tinduf a Elaaiún. El camino de la dignidad). Mitä Länsi-Saharan fosfaattiin, kalastukseen tai muihin luonnonvaroihin tulee, niistä saadut tulot on investoitu ja tuotot sijoitetaan takaisin alueelle. Kirjoittajat tosin väittävät Marokon käyttävän niitä hyväkseen, ja ovat siinä kaukana totuudesta (El Tibi, 2016; Lygeros, 2021). He olisivat voineet mainita EU-komission ja SEAEn raportin (Service européen de l’action extérieure) Marokon ja paikallisen Sahrawien Unionin hyväksi tehdystä sopimuksesta.  

Loppusanat 

Länsi-Saharan osalta tekstissä on useita tekijöiden esittämiä näkemyksiä ja väitteitä, jotka ovat kyseenalaisia. Mainituista tapahtumista tai historiallisista tosiasioista voidaan todeta niiden olevan tarkoitukseltaan valikoituja. Tässä kirjoituksessa ei ole tilaa käsitellä jokaista tapausta, mutta mainitsen muutaman lyhyesti:  

Ensinnäkin kasvihuoneyhtiöt, jotka ovat muodostaneet menestyviä osuuskuntia vihannesten ja hedelmien tuottamiseen Marokon ja maailman markkinoille. Marokko on tukenut kasvihuoneyhtiöitä niiden perustamisvaiheessa perusinfrastruktuurin tasolla, esimerkiksi tarjoamalla kastelujärjestelmiä ja koneita, mutta paikallinen väestö johtaa ja omistaa yhtiöitä. Samoin kalastus, ulkomaisista sijoittajista huolimatta, koituu paikallisen väestön vauraudeksi. Toisin sanoen alueen väestö hyötyy näistä toimista. Muun muassa tomaatit ja melonit tunnetaan myös Suomessa. (Teksti: Des acteurs politiques sahraouis appellent à reconduire les accords agricole et de pêche entre le Maroc et l’UE) 

Toiseksi kirjoittajat antavat Länsi-Saharan historiasta ja sen suhteesta Marokon kuningaskuntaan (sulttaaneihin) supistetun ja valikoidun version. Monien lähteiden ja historiallisten dokumenttien mukaan Länsi-Saharalla oli varhaisemmat ja lujemmat siteet Marokkoon kuin kirjoittajat antavat ymmärtää (Gaudio, 1993; Lugan, 2011; Teksti: Sahara Occidental Marocain: mythe ou réalité? par Bernard Lugan; El Khilayla, 2021). 

Yleisesti voin osaltani todeta, että valittu dualistinen viitekehys asettaa osapuolet vastakkain: toinen edustaa uhria, toinen sortajaa. Tästä seuraa näkökulman valikoivuus ja yksinkertaistaminen, jolloin kirjoittajat eivät missään vaiheessa mainitse Marokon ponnisteluja rauhan ja rauhanomaisen kehityksen puolesta, jotka ovat näyttävästi esillä YK:n pääsihteerin raporteissa.  

---

Lue myös

”Palestiina ja Länsi-Sahara: Kahden miehityksen ja kolonialismin anatomia” – Yritys vertailla sellaista, mitä ei voi verrata. Osa 1.

Lähteet

Conway Derek (2021) The reasons why the international community must show clear support to the Moroccan proposal for a status of autonomy for the sahara, in Jerôme Besnard (Ed.) Rethinking The Sahara Dispute, History and Contemporary Perspectives, Audasco Book Series, Dakhla.

Diallo Babacar (2016) Le projet d’autonomie du Sahara Marocain seule solution pour mettre fin au conflit Sahara Marocain, dans Charles Saint-Prot et al. (Eds.) Sahara Marocain, le dossier d’un conflit artificiel. Editions du Cerf, Paris.

El Khilayla Fawaz (2021) Moroccan Sahara: From the Green March to the Opening of Consulates General in Laayoune and Dakhla, dans Jerôme Besnard (Ed.) Rethinking The Sahara Dispute, History and Contemporary Perspectives, Audasco Book Series, Dakhla.

El Ouali Abdelhamid (2016) Le syndrome de Tindouf, Situation de non-droit et déni de protection internationale des «refugiés» sahariens, dans Charles Saint-Prot et al. (Eds.) Sahara Marocain, le dossier d’un conflit artificiel. Editions du Cerf, Paris.

El Tibi (2016) Le développement social au Sahara marocain, dans Charles Saint-Prot et al. (Eds.) Sahara Marocain, le dossier d’un conflit artificiel. Editions du Cerf, Paris.

Lygeros Nikaky (2021) Maritime Morocco and the economic and social development in the Sahara region, dans Jerôme Besnard (Ed.) Rethinking The Sahara Dispute, History and Contemporary Perspectives, Audasco Book Series, Dakhla.

Njapau E. Grace & Gomes E. Julio (2021) Separatism: a multifaceted threat in Africa, dans Jerôme Besnard (Ed.) Rethinking The Sahara Dispute, History and Contemporary Perspectives, Audasco Book Series, Dakhla.

Roberts Hugh (1986), «The Saharan cul-de-sac and the responsibility of polisario’s intellectual sympathisers», address to a conference on Western Sahara: War and Refugees, held under the aegis of the Refugees Studies Programme at Queen Elizabeth House, Oxford University, on March 21.

Serra Ricardo Sanchez (2021), The Programmed Obsolescence of the «Polisario» Theses, in Jerôme Besnard (Ed.) Rethinking The Sahara Dispute, History and Contemporary Perspectives, Audasco Book Series, Dakhla.

Védie Henri-Louis (2016), Le développement global des provinces du Sud, in Charles Saint-Prot et al. (Eds.) Sahara Marocain, le dossier d’un conflit artificiel. Editions du Cerf, Paris.

M’hammed Sabour, 24 maaliskuuta 2022

apardheid, kalastusoikeudet, Länsi-Sahara, maatalous, Marokko, vastine

---