Juttu on julkaistu aikaisemmin (6.4.2017) myös Helsingin yliopiston Lähi-itä-blogissa.
Kysymys siitä, miten islamismin eri suuntauksiin, islamistiseen radikalisoitumiseen tai sen uhkaan tulisi suhtautua, on tunnetusti kasvanut globaaliksi poliittiseksi kysymykseksi. Muslimienemmistöisten maiden ohella aihe on merkittävä myös länsimaissa, jotka pelkäävät radikalisoitumisen johtavan terrorismiin ja valtaväestön arvoihin vihamielisesti suhtautuvaan muslimivähemmistöön. Yksi ajankohtainen debatti liittyy Muslimiveljeskuntaan ja sen vaikutuksiin eri maiden muslimiväestön keskuudessa.
Muslimiveljeskunta on mainstream-islamismin pääedustaja
Muslimiveljeskunta on eräänlainen islamismin grand old man. Hasan al-Banna perusti järjestön jo vuonna 1928 Egyptissä, jossa se on aina ollut tärkein islamistinen järjestö. Siitä on vuosikymmenten kuluessa erkaantunut lukuisia radikaalimpia suuntauksia ja järjestöjä, mutta emojärjestö itse on pääsääntöisesti ollut niin sanotun maltillisen islamismin keskeinen edustaja. Olennaista tässä on ollut pyrkimys ”islamisoida” yhteiskunta alhaalta päin. Eli järjestö on pyrkinyt vahvistamaan ”islamilaisten arvojen” ja šarian asemaa yhteiskunnassa, mutta tähän ei ole liittynyt ajatusta vallankumouksesta tai väkivallan käytöstä islamilaisen valtion aikaan saamiseksi.
Hosni Mubarakin pitkän valtakauden aikana Muslimiveljeskunta, joka toki oli edelleen virallisesti kielletty, osallistui käytännössä politiikkaan parlamentissa. Sen edustajat olivat muodollisesti sitoutumattomia. Mubarakin syrjäyttämisen jälkeen Muslimiveljeskunnasta tuli laillinen järjestö ja se perusti Vapaus- ja oikeuspuolueen (Hizb al-hurriyya wa-al-’adala), joka voitti pian sekä parlamentti- että presidentinvaalit. Ensimmäisen demokraattisesti valitun presidentin Muhammad Mursin valtakautta kesti kuitenkin vain vuoden verran, sillä armeija kaappasi vallan kesällä 2013. Sotilasvallankaappauksella oli huomattavasti tukea egyptiläisten keskuudessa, sillä moni koki veljeskunnan pyrkivän islamilaiseen yksinvaltaan.
Sotilasvallankaappauksen jälkeen Abd al-Fattah al-Sisi on johtanut maata, ja veljeskunta on joutunut historiansa pahimman vainon kohteeksi. Vähintäänkin sadat sen kannattajat ovat kuolleet, järjestö on kielletty ja vuonna 2013 se nimettiin virallisesti terroristijärjestöksi Egyptissä. Tällä hetkellä järjestön tulevaisuus merkittävänä poliittisena voimana on ehkä pahemmin uhattuna kuin koskaan aikaisemmin järjestön pitkässä historiassa. Liike on osoittanut myös merkkejä kasvavista sisäisistä jakolinjoista. Nuoret kannattajat edustavat selvästi jyrkempää suhtautumista Egyptin valtioon kuin järjestön vanha kaarti. Hamasin tavoin Egyptin Muslimiveljeskunta on nykyisin jakautunut sisäiseen ja ulkoiseen johtoon, joiden kannat poikkeavat usein toisistaan.
Jo varhain veljeskunta levisi myös muualle arabimaihin ja laajemmin islamilaiseen maailmaan. Eri haarojen suhde emojärjestöön on ollut varsin vaihteleva. Vuonna 1982 perustettiin eri veljeskuntien kansainvälinen kattojärjestö (al-tanzim al-’alami), jonka puitteissa on keskusteltu monista keskeisistä ummaa koskevista kysymyksistä ja pyritty harmonisoiman eri haarojen kantoja. Kaiken kaikkiaan kansainvälistyminen ei ole kuitenkaan saanut tuulta taakseen, ja Muslimiveljeskunnan tytärjärjestöt ovat viime vuosikymmeninä kehittyneet varsin eri suuntiin. Nathan Brown on verrannut kansainvälistä Muslimiveljeskuntaa merkitykseltään Sosialistiseen internationaaliin.
Nykyisin Muslimiveljeskunnan tärkeimpiä poliittisia perillisiä arabimaailmassa ovat Marokon Oikeus- ja kehityspuolue (Hizb al-’adl wa-al-tanmiyya), Tunisian Ennahda (al-Nahda), Jordanian Islamilainen toimintarintama (Jabhat al-’amali al-islami) ja Gazassa valtaa pitävä Hamas. Moni näistä osallistuu tai on osallistunut parlamentaariseen politiikkaan. Tunisiassa Ennahda on ollut yksi tärkeimmistä poliittisista vaikuttajista arabikevään jälkeen. Ryhmien välillä on myös selviä ideologisia eroja. Varsin harva niistä kuitenkaan on koskaan ollut vallankumouksellinen liike. Ero salafi-jihadismiin (ks. Politiikasta.fi-artikkeli) on ollut tässä suhteessa varsin selvä. Syyriassa Muslimiveljeskunta on jo vuosikymmeniä ollut kielletty. Vuonna 2014 Saudi-Arabia, Bahrain ja Yhdistyneet arabiemiraatit julistivat Muslimiveljeskunnan terroristijärjestöksi. Ne ovat painostaneet muitakin maita noudattamaan niiden esimerkkiä.
Järjestäytynyt islamistinen liikehdintä Turkissa on nuorta verrattuna arabimaailmaan eikä se historiallisena ilmiönä ole yhteydessä Muslimiveljeskuntaan. Merkittävin ero on ollut se, että Turkissa painopiste on ollut islamilaisessa identiteetissä ja arvoissa, kun taas šariaan pohjautuvan poliittisen järjestelmän vaatiminen on ollut vähäistä. Arabikevättä seuranneina kuohunnan vuosina maata hallitseva uskonnollis-konservatiivinen AK-puolue ja pääministeri (ja nyttemmin presidentti) Recep Tayyip Erdoğan ovat tukeneet Muslimiveljeskuntaa ja regiimejä, joissa sen tai sen sisarpuolueiden asema on ollut vahva. Erityisesti suhteet Mursin vallan ajan Egyptiin olivat läheiset. Hiljan Erdoğan vastusti pyrkimyksiä julistaa Muslimiveljeskunta terroristijärjestöksi. Turkista on tullut myös turvasatama Egyptistä ja muualta paenneille veljeskunnan edustajille.
Trump saattaa julistaa veljeskunnan terroristijärjestöksi
Siirtolaisten ja pakolaisten myötä Muslimiveljeskunta on levinnyt myös Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan. Viime aikoina keskustelu liikkeestä on käynyt vilkkaana myös länsimaissa. Yhdysvalloissa pyrkimys listata veljeskunta terroristijärjestöksi on ollut joidenkin oikeistoa edustavien toimijoiden tavoitteena jo pidempään, mutta Donald Trumpin voiton myötä hankkeen merkitys on kasvanut. Kuten tunnettua, Trump on nostanut näyttävästi taistelun radikaalia islamistista terrorismia vastaan yhdeksi ulkopolitiikkansa kärkihankkeista. Uutta politiikassa on se, että Trump vaikuttaa edeltäjiään selvemmin samaistavan kaikki islamismin haarat ISIS:n kaltaisten järjestöjen kanssa. Trumpin hallinnon tiedetään harkitsevan Muslimiveljeskunnan lisäämistä ulkoministeriön ulkomaisten terrorijärjestöjen listalle. Muslimiveljeskunnan haaroista vain Hamas on aikaisemmin julistettu terroristijärjestöksi niin Yhdysvalloissa kuin EU:ssakin. Venäjä sen sijaan on listannut Muslimiveljeskunnan terroristijärjestöksi jo pitkään.
Valtaosa yhdysvaltalaisista Lähi-idän tai islamin tutkijoista pitää ajatusta Muslimiveljeskunnan nimeämisestä terroristijärjestöksi harkitsemattomana. Asiasta ovat kirjoittaneet muun muassa Nathan Brown ja Michele Dunne, Shadi Hamid sekä Abdullah al-Arian. Samoin ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on varoittanut Yhdysvaltoja toimenpiteen mahdollisista negatiivisista seurauksista. Muslimiveljeskunnan listaaminen terrorijärjestöksi vaikeuttaisi Yhdysvaltojen diplomatiaa Lähi-idässä, koska liikkeeseen tavalla tai toisella kytköksissä olevat puolueet ovat tärkeässä asemassa monessa maassa. Samaten päätös vahvistaisi radikaalimpien järjestöjen asemaa islamismin kentässä. Benjamin Wittes ja William McCants korostavat sitä, että veljeskunta on aivan liian monitahoinen järjestö, että se kokonaisuudessaan voitaisiin ymmärtää terroristijärjestöksi. Kysymys liittyy vahvasti myös Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan. Useita maan muslimijärjestöjä ja niiden edustajia on nimittäin syytetty yhteyksistä veljeskuntaan.
Hallitseeko Muslimiveljeskunta Ruotsin moskeijoita?
Muslimiveljeskunnasta on viime aikoina keskusteltu aktiivisesti myös Euroopassa. Jo vuonna 2014 Iso-Britannia aloitti tutkimukset liikkeestä, jonka kansainvälisessä toiminnassa Lontoolla väitetään olevan iso rooli. Ruotsissa julkaistiin juuri turvallisuusviranomaisten tilaama tutkimus nimeltä Muslimska brödaskapet i Sverige. Päävastuussa raportin kirjoittamisesta oli terrorismiasiantuntija Magnus Norell. Raportin mukaan Muslimiveljeskuntaan kytköksissä olevat järjestöt rakentavat ”paralleeliyhteiskuntaa”, joka edustaa täysin toisenlaisia arvoja kuin varsinainen yhteiskunta. Kirjoittajat väittävät, että veljeskunta toimii Ruotsissa järjestäytyneenä liikkeenä, jolla on selvä poliittinen agenda ja hyvin vahva organisatorinen asema Ruotsin muslimien keskuudessa. Juuri nämä (todellisuudessa) Muslimiveljeskuntaa edustavat järjestöt esiintyvät julkisuudessa Ruotsin muslimien äänenä muuhun yhteiskuntaan päin. Liikkeen agendaan kuuluu olennaisesti muslimien uskonnollisen identiteetin ”säilyttäminen” ja esimerkiksi islamilaisen kansalaisyhteiskunnan luominen omine kouluineen. Pyrkimys on siis uudelleen islamisoida muslimit samalla tavalla kuin alkuperäinen Muslimiveljeskunta näki tehtäväkseen Egyptissä. Useampi keskeinen muslimijärjestö on raportin mukaan kytköksissä veljeskuntaan. Raportti arvelee, että vastakkainasettelu tulee vain lisääntymään näiden kahden yhteiskunnan välillä. Eliitin salliva asenne uskonnollisia ja etnisiä vähemmistöjä kohtaan vain helpottaa Muslimiveljeskunnan projektia.
Huomattava joukko Ruotsin johtavia akateemisia islamin tutkijoita on jo arvostellut raporttia varsin kovin sanoin. Heidän mukaansa veljeskunta esitetään raportissa epädemokraattisena ja salaisena järjestönä Ruotsissa ilman, että väitteitä perustellaan kunnolla. Näin iso joukko nimeltä mainittuja järjestöjä joutuu epäilynalaiseksi varsin kevein perustein. Raporttia syytetään siis lähteiden puutteesta ja muun Ruotsin muslimeita koskevan tutkimuksen sivuuttamisesta. Viimeaikainen tutkimus Ruotsin muslimeista on nimenomaan korostanut muslimien sisäistä heterogeenisuutta ja heidän erilaisia käsityksiään siitä, mitä islamin tulisi merkitä. Toisin sanoen raportin tarjoama kuva Muslimiveljeskunnan roolista on tutkijoiden mukaan epärealistinen, vaikka he eivät kielläkään sen olevan yksi toimija muiden joukossa. Ruotsissa on jo pitemmän aikaa ollut ristiriitaa vastaterrorismin näkökulmasta islamilaisia liikkeitä analysoivien terrorismin tutkijoiden ja akateemisten islamin tutkijoiden välillä. Tälläkin kertaa Suomessakin tunnettu terrorismin tutkija Magnus Ranstorp on tukenut Norellin raportin väitteitä, vaikka myöntääkin, että siinä voi olla puutteita.
Tietääkseni Suomessa Muslimiveljeskunnan merkityksestä täällä asuvien muslimien keskuudessa ei ole olemassa vakavampia arvioita, mutta erinäisillä islamofobisilla nettisivuilla asiasta toki kirjoitetaan. On paljon syitä olla huolestunut jyrkkien islamintulkintojen leviämisestä länsimaidenkin muslimiväestön keskuudessa. Erimielisyyttä on lähinnä siitä, kuinka vahva radikalismin asema on ja ennen kaikkea siitä, miten asiaan tulisi suhtautua. Itse edustan käsitystä, jonka mukaan konkreettiset tai henkiset muurinrakentamiset pikemminkin pahentavat ongelmaa kuin helpottavat tilannetta. Muslimiveljeskunnan julistaminen terroristijärjestöksi on yksi tällainen toimenpide, joka helposti vain lisää monen muslimin jo nyt kokemaa marginalisointia. Muslimien, muslimijärjestöjen ja veljeskunnankin kaltaisten liikkeiden keskuudessa käydään jatkuvaa keskustelua siitä, miten islamin universaalius ja Euroopan poliittinen pluralismi tulisi sovittaa yhteen. Vastakkainasettelua lisäävät toimenpiteet ja muslimien jatkuva esittäminen potentiaalisena uhkana eivät helpota positiivisen ratkaisun löytymistä.