kuvituskuva, Zaytuna Bay

Mitä Aleppon jälkeen?

Aleppon merkitys Syyrian konfliktissa

Historiallisesti Aleppon kaupungin sunni-porvaristoa voi pitää valtaapitävän Ba’th-puolueen vastustamisen keskeisenä voimana. Monen muun alueen maan tavoin myös Syyriassa poliittinen islam liittyi pitkään kaupunkeihin, joissa souq kauppiaineen ja moskeija oppineistoineen muodostivat sille konservatiivisen sosiaalisen perustan. Vielä 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun ”islamistisessa” kansannousussa Aleppo oli Haman ohella kapinan ytimessä. Aleppon porvaristosta kehittyi kuitenkin vähitellen Assadin regiimin tukija, mitä voi pitää regiimin suurimpina saavutuksina.

Niinpä Aleppo oli hidas lähtemään mukaan vuonna 2011 käynnistyneeseen kansannousuun. Kun kapinalliset lopulta ottivat Aleppon itäiset osat haltuunsa kesällä 2012, kyse oli pikemminkin siitä, että ulkopuoliset ”maalaiset” kaupungin ympäristössä toivat kapinan Aleppoon kuin varsinaisesta aleppolaisesta kansannoususta. Toki kapinalla on ollut kannatusta erityisesti kaupungin köyhissä itäisissä osissa. Aleppon osalta kapina onkin korostetusti asettanut vastakkain köyhät ja vauraammat.

Vuosia kestäneessä konfliktissa kumpikin osapuoli on syyllistynyt summittaiseen väkivaltaan ja piirityksiin. Nyt Assadin regiimiä tukevat voimat näyttävät saavuttaneen lopullisen voiton. Voitto on perustunut Venäjän huomattavan tuhoisiin pommituksiin ja siihen, että kaupungin kapinalliset jäivät lopulta ilman tukea. Olennaisinta on se, että Turkki käänsi selkänsä kapinallisille ja veti kesällä tuhansia tukemiaan kapinallisia Alepposta taistelemaan kurdeja vastaan.

Mikä sitten on Aleppon merkitys ja mitä nyt seuraa? Valtauksen symbolinen ja strateginen merkitys on ilman muuta suuri. Mikäli Assad aikoo esiintyä koko Syyrian johtajana ja saada maan joskus jaloilleen, maan taloudellisen pääkaupungin hallinta on välttämätöntä. Lähes kaikki maan tärkeimmät kaupungit ovat nyt regiimin puolella taistelevien hallinnassa. Käyttämäni muotoilu on tietoinen, sillä todellisuudessa kaupungit eivät varsinaisesti ole regiimin hallinnassa. Aleppon-taistelusta vastasivat Iranin johtamat ja kouluttamat šiia-militiat, joissa on taistelijoita Pakistanista saakka; Iranin ja Venäjän joukot sekä paikalliselta pohjalta muodostetut ja lähinnä vähemmistöistä koostuvat syyrialaiset militiat, jotka on muodollisesti koottu ”Syyrian kansalliset puolustusvoimat” -nimen alle. Käytännössä ne ovat paljolti eri sotaherrojen yksityisarmeijoita, jotka rahoittavat toimintansa ryöstelyllä.  Määrättyjä eliittiyksiköitä lukuun ottamatta Syyrian armeijan rooli Aleppossa ja muissa kaupungeissa on pieni.

Tämä kaikki korostaa sitä, kuinka merkityksettömäksi maan keskusjohto on tullut koko konfliktin kannalta. Kuvaavaa on, että Aleppossa tulitauko kaatui ensin siihen, että iranilaiset joukot aloittivat tulituksen silloin, kun tulitauon piti juuri alkaa. Venäjä halusi tulitaukoa, kun taas Iran halusi taistelujen vielä jatkuvan.

Mitä Aleppon jälkeen tapahtuu?

Jos ja kun Aleppo onnistutaan rauhoittamaan, taistelujen painopiste siirtynee Idlibin maakuntaan tai Damaskoksen ympäristöön. Syyriassa on kymmeniä kaupunkeja, joita pääosin regiimin tukijat piirittävät. Niissä pelätään syystä Aleppon kohtaloa. Idlibin alue muodostaa regiimin kannalta ongelman siksi, että sieltä käsin voidaan uhata regiimille tärkeää Välimeren rannikkoa, jossa sijaitsevat myös Venäjän käyttämät sotilastukikohdat.

ISIS:n hallitsemat alueet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä regiimin kannalta toisarvoisia, sillä ne eivät uhkaa ydinalueita. ISIS:n vastainen taistelu työllistää myös hyvin länsimaita ja antaa niille vähemmän mahdollisuuksia pohtia Assadin kohtaloa. Toki ISIS:n hallinnassa on merkittävä osa Syyrian öljystä, ja siksi myös näillä alueilla on pitemmän päälle paljon merkitystä. Mutta ne eivät ole regiimin prioriteetti juuri nyt, minkä Palmyrankin joutuminen taas ISIS:n käsiin paljastaa.

Sota Syyriassa on kaikkea muuta kuin ohi. Aseissa on vähintäänkin kymmeniä tuhansia kapinallisia, ja regiimillä ja sen tukijoilla on kova, ellei mahdoton työ saada koko maa hallintaansa. Kapinalliset tullevat jatkossa painottamaan toiminnassaan enemmän sissisotaa ja terrori-iskuja. Aleppon valtaus oli myös hyökkääjille hyvin kuluttava. Vaikka siviiliuhreista selvästi suurin osa on syntynyt regiimin iskujen seurauksena, menetettyjen taistelijoiden osalta tilanne on tasainen. Tuhannet ovat kuolleet Aleppon pitkien vuosien aikana. On epäselvää, missä vaiheessa löytyy halukkuutta ryhtyä tositoimiin esimerkiksi Idlibin maakunnan valtaamiseksi.

Kansainvälinen yhteisö on Syyrian konfliktin osalta nyt eräänlaisessa limbossa siihen asti, kunnes Yhdysvaltojen uusi johto on paikallaan ja toimintakykyinen, ehkä maaliskuussa. Myös YK:n pääsihteeri on vaihtumassa. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin taas todellisen diplomatian aika. Vaikka sotilaalliset ratkaisut korostuvat juuri nyt vahvasti, nykytilanne tarjoaa kuitenkin myös mahdollisuuksia rauhanomaisiin avauksiin. Tämä edellyttää kuitenkin huomattavan aktiivista ja rohkeaa toimintaa, mikä on pitkälti puuttunut koko konfliktin ajan.

Mitä mahdollisuuksia meillä on?

Näen kolme tekijää, jotka tarjoavat mahdollisuuksia konfliktin ratkaisemiseksi. Ensinnäkin keskeisten toimijoiden vaihtuminen luo aina mahdollisuuden uuden dynamiikan syntymiselle. Toiseksi kapinallisten kokemat isot tappiot saattavat vaikuttaa siihen, että myös opposition edustajat ovat käytännössä valmiimpia kompromisseihin kuin aikaisemmin. Erityisesti Turkin ja Saudi-Arabian politiikan muutos tukee tätä vaihtoehtoa.

Kolmas ja tärkein tekijä liittyy kuitenkin siihen, että regiimi ei pysty muuttamaan sotilaallista voittoaan rauhaksi. Regiimin asema perustuu täysin ulkopuoliseen tukeen sekä siihen, että lojalistit saavat osansa sotataloudesta. Mikäli sota loppuisi, regiimillä ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia tarjota taloudellisia etuja tukijoilleen. Tämä nimittäin edellyttäisi investointeja maahan ja kauppasaarron purkamista, toisin sanoen jotain mistä jakaa. Niin kauan kuin myös kapinallisten ja heidän tukijoidensa intressit eivät heijastu poliittisissa sopimuksissa, kukaan ei tule investoimaan Syyriaan. Venäjä ja Iran eivät yksin pysty nostamaan Syyriaa jaloilleen.

Toisin sanoen realistinen rauhansopimus on sellainen, joka huomioi sekä regiimin sotilaalliset voitot että sen pohjimmaisen heikkouden. Kyse on siitä, että rakennetaan sellainen kansallisen yhtenäisyyden hallitus, jossa esimerkiksi pääministerin vahva asema siirtäisi presidentin eli Assadin de facto toissijaiseen asemaan. Kansainvälisen yhteisön tulisi käyttää hyväkseen regiimin erityisesti talouteen liittyvää heikkoutta ja Assadin tukijoiden pohjimmaista tarvetta saada joku muu ottamaan vastuu Syyrian uudelleenrakentamisesta. Tämä on se vipuvarsi, jota pitäisi pyrkiä käyttämään. Parempaa ei ole tarjolla.

 



Hannu Juusola, 18 joulukuuta 2016

, , , , , , , , ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *