Marokkolaisen korttelin purkutyöt vuonna 1967.

Mistä kiistassa Jerusalemin al-Aqsan/Temppelivuoren hallinnasta on pohjimmiltaan kyse?

Pyhien paikkojen hallinta tai niihin kohdistuvat iskut ovat usein sytykkeitä konflikteissa. Vuonna 2006 al-Qaidan militantit räjäyttivät Irakin tärkeimpiin šiiapyhäkköihin kuuluneen al-Askarin moskeijan kupolin, mitä usein pidetään vuosien 2006–2008 sisällissodan alkuna. Toinen tunnettu esimerkki on Jerusalemin al-Aqsan alue (al-Haram al-šarif) eli Temppelivuori, jonka merkitys Palestiinan konfliktissa on kasvanut selvästi viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Jerusalemin ja sen pyhien paikkojen merkitys oli suuri viime toukokuun väkivaltaisuuksissa, ja jälleen tänä keväänä tilanne on ollut jännittynyt. Tässä kirjoituksessa kuvaan lyhyesti, miten Jerusalemin sekä muslimeille että juutalaisille pyhän alueen tilanne on kehittynyt.

Israel-Palestiinan tilanne on taas jännittynyt

Tänä keväänä Palestiinan konfliktin kiihtyminen on jäänyt Ukrainan sodan varjoon. Useita kymmeniä palestiinalaisia on kuitenkin kuollut Israelin turvallisuuskoneiston iskuissa tämän vuoden aikana. Vastaavasti viimeisen reilun kuukauden aikana 16 israelilaista on saanut surmansa terrori-iskuissa. Väkivaltaisuudet jatkuivat myös viime viikonloppuna. Pohjimmaisina syinä konfliktin kiristymiselle ovat Israelin ”pysyvä väliaikainen miehitys” sekä poliittisten ratkaisuyritysten täydellinen puute.

Kuten usein ennenkin, mielialoja on kiihdyttänyt erityisesti väkivalta miehitetyssä Itä-Jerusalemissa sijaitsevalla al-Aqsan alueella. Israelin joukot ovat tunkeutuneet myös al-Aqsan moskeijan sisään pidättämään mielenosoittajia. Hamasin Gazan johtaja Yahwa al-Sinwar uhkasi hiljan, että mikäli Israel ei lopeta hyökkäyksiä al-Aqsan alueelle, seurauksena on ”alueellinen uskonsota”.

Tämänhetkisen arvion mukaan tilanne ei olisi kuitenkaan kehittymässä yhtä pahaksi kuin vuosi sitten. Silloinhan Jerusalemista alkuunsa saaneet levottomuudet johtivat lopulta konfliktiin, jossa Hamas ampui raketteja Israelin asutuskeskuksiin ja Israel pommitti Gazaa. Myös vuoden 1949 rajojen sisällä ”varsinaisen” Israelin alueella oli väkivaltaisuuksia maan palestiinalaisten ja juutalaisten kansalaisten välillä.

Israelin politiikkana on pitkään ollut erottaa Gaza ja sitä hallitseva Hamas muista palestiinalaisalueista. Israelin tavoitteena on, että Gazan konflikti nähdään erillisenä Hamasin ja Israelin välisenä kysymyksenä eikä osana laajempaa Palestiinan konfliktia. Muuttaakseen tätä asetelmaa Hamas on hyödyntänyt Jerusalemiin ja erityisesti sen pyhiin paikkoihin liittyviä voimakkaita tunteita. Samalla Hamas asettaa kyseenalaiseksi Länsirantaa hallinnoivan Palestiinalaishallinnon kyvyn puolustaa al-Aqsaa ja palestiinalaisia.

Kolmen uskonnon pyhä paikka: Temppelivuori/al-Aqsa

Al-Aqsalla (al-Masjid al-Aqsa) tarkoitetaan Jerusalemin vanhassa kaupungissa sijaitsevaa alun perin 700-luvulla rakennettua moskeijaa (al-Jami’ al-Aqsa) tai koko pyhää aluetta (myös al-Haram al-šarif). Alueella sijaitsee myös islamilaisen arkkitehtuurin varhainen mestariteos, 600-luvulla rakennettu Kalliomoskeija. Monin tavoin islamin traditioihin liittyvää moskeija-aluetta pidetään usein islamin pyhimpänä paikkana Mekan ja Medinan jälkeen.

Juutalaisessa ja kristillisessä traditiossa al-Aqsa tunnetaan Temppelivuorena (Har ha-bayit) siellä sijainneen Jerusalemin temppelin, muinaisisraelilaisen uskonnon keskuksen mukaan. Temppelivuori on juutalaisuuden pyhin paikka. Kolmen uskonnon traditioissa alue tulkitaan paikaksi, jossa Abraham oli valmis uhraamaan poikansa Iisakin/Ismaelin.

Temppelivuoresta pyhäkköineen tuli tärkeä nationalistinen symboli sekä sionistien että Palestiinan arabien keskuudessa jo 1920-luvulla, jolloin nykyisen konfliktin rintamalinjat alkoivat muodostua. Alueen reunalla sijaitsee juutalaisuuden pyhiin paikkoihin kuuluva Länsimuuri (eli Itkumuuri), joka on osa temppeliä ympäröinyttä tukimuuria. Islamilaisessa perinteessä se tunnetaan paikkana, jonne Muhammad sitoi yliluonnollisen ratsunsa (al-Buraq) ennen nousuaan paratiisiin.

Israel valtasi al-Aqsan Jordanialta vuoden 1967 sodan (ns. kuuden päivän sota) yhteydessä. Vielä sodan jatkuessa Israel tuhosi Länsimuurin ympärillä sijainneen ikivanhan ”marokkolaisten korttelina” tunnetun alueen ja sen mukana kaksi moskeijaa. Länsimuurin ympärille rakennettiin laaja aukio, josta on tullut ei ainoastaan juutalaisuuden pyhä paikka vaan lisäksi vahvasti nationalistinen symboli.  Israelin armeijan silloinen päärabbi Shelomo Goren ehdotti Kalliomoskeijan tuhoamista ja entinen pääministeri David Ben Gurion puhui toistuvasti vanhan kaupungin muurien hävittämisestä, jotta kaupungin (uusi) yhtenäisyys korostuisi. Puolustusministeri Moshe Dayan ehdotti uuden ”Paluun portin” puhkaisemista vanhan kaupungin muuriin. Jerusalemin juutalaisuuden esiintuomiseksi tehtiin monenlaisia muitakin suunnitelmia kulttuuriperinnön purkamisesta.

Juutalaisia rukoilee itkumuurin ja arabien kaupunginosan välisellä kujalla.

Ennen marokkolaisen korttelin purkamista arabikaupunginosan rakennukset ulottuivat aivan Länsimuurille asti. Kuvan lähde.

Status quo pyhillä paikoilla

Israelin politiikassa suhteessa pyhiin paikkoihin tuli kuitenkin lopulta hallitsevaksi niin sanottu status quo -periaate, jonka mukaan niillä vallinneet hallinnolliset ja uskonnolliset suhteet säilytetään myös Israelin vallan alla. Politiikka ei kuitenkaan ole ollut johdonmukaista, ja se on ollut kiistelyn kohteena nyt jo yli puolivuosisataisen miehityksen alusta alkaen. Edellä kuvattu Länsimuurin ympäristön purkaminen oli epäjohdonmukaisen politiikan yksi varhainen ilmentymä. Länsimuurista tuli vain juutalaisille tarkoitettu, ja ortodoksisynagogan tapaan miesten ja naisten puoliin jaettu alue.

Kun Israel miehitti al-Aqsan alueen vuonna 1967, israelilaiset sotilaat nostivat Israelin lipun Kalliomoskeijan huipulle, mutta puolustusministeri Moshe Dayan käski laskea sen. Dayan myös määräsi, että juutalaiset voivat kyllä vierailla al-Aqsalla, mutteivat voi rukoilla siellä yhdessä tai “näkyvästi” yksin. Poliittista päätöstä helpotti Israelin päärabbinaatin omaksuma periaate, jonka mukaan koko Temppelivuori oli vierailijoilta kiellettyä aluetta. Muinaisen temppelin tarkka sijainti ei ollut tiedossa, eikä kulkua sen pyhimmillä alueilla siten ollut mahdollista estää. Perusteena Temppelinvuoren sulkemiselle juutalaisilta oli siis juutalaiseen uskonnolliseen lakiin (halakha) nojautuva pelko, että vierailijat saastuttaisivat muinaisen temppelin.

Lisäksi, vaikka Temppelivuori on juutalaisuuden pyhin paikka, sen merkitys on yleensä liitetty messiaaniseen tulevaisuuteen. Siksi viereisen Länsimuurin merkitys onkin niin suuri. Osa rabbeista kuitenkin asetti valtavirtatulkinnan kyseenlaiseksi jo 60-luvulla. Edellä mainittu ylirabbi Shelomo Goren syytti puolustusministeri Dayania Temppelivuoren häpäisystä ja luovuttamisesta muslimien käsiin.

Vallitseva käytäntö on jakaa Temppelivuoren hallinnointi niin, että Jordanian asettama waqf (uskonnollinen säätiö) hallinnoi aluetta sisältäpäin ja Israel vartioi sisäänpääsyä ulkoa. Alueella vallitsee Israelin laki, ja Israel on ottanut haltuunsa avaimet Mughrabi-porttiin (Bab al-maghariba), jonka kautta muut kuin muslimit saapuvat alueelle. Moni konflikti on saanut kipinänsä, kun Israelin turvallisuuskoneiston edustajat ovat tulleet alueen sisäpuolelle estämään kivien heittoa Länsimuurille tai saattamaan alueella vierailevia israelilaisia poliitikkoja.

Viimeksi vuonna 2015 silloinen pääministeri Benjamin Netanyahu lupasi Yhdysvaltojen ulkoministeri Kerrylle, että Israel pitää kiinni kannasta, jonka mukaan oikeus harjoittaa uskontoa alueella kuuluu yksin muslimeille. Israel on sen lisäksi aina pitänyt kiinni periaatteesta, jonka mukaan Israel hallitsee aluetta suvereenisti osana ”yhdistettyä Jerusalemia”. Tämän mukaan Israel katsoo oikeudekseen lähettää poliisivoimansa alueelle.

Onko status quo murtumassa?

Jo yli puoli vuosisataa kestäneen miehityksen aikana al-Aqsasta/Temppelivuoresta on tullut yhä kiihkeämmän kiistan kohde. Toistuva syy kiistoille on ollut epäily toisen osapuolen yksipuolisista toimenpiteistä (esimerkiksi kunnostustyöt tai arkeologiset kaivaukset), jotka todellisuudessa johtaisivat alueen haltuunottoon.

Osin taustalla on myös uskonnollisten ryhmien vaikutusvallan kasvu puolin ja toisin. 1960-luvulla olisi ollut vaikea uskoa Hamasin tai uskonnollisten siirtokuntalaisten kaltaisten toimijoiden saavan joskus nykyisenkaltaisen poliittisesti merkittävän aseman. Samoin kuin Ison-Britannian mandaatin aikana 1920–1940-luvuilla, pyhästä alueesta on jälleen tullut tärkeä nationalistinen symboli, jonka hallinnasta kiistellään. Useat viimeisimpien vuosikymmenien väkivaltaisuudet ovat ainakin osin johtuneet al-Aqsan hallinnasta käydystä kamppailusta.

Tunnetuin esimerkki on silloisen oppositiojohtajan Ariel Sharonin näkyvä vierailu Temppelivuorella, mikä vaikutti niin sanotun toisen intifadan puhkeamiseen syyskuussa 2000. Vierailulla Sharon halusi nimenomaan alleviivata sitä, että koko Jerusalem kuuluu Israelille. Kasvava osuus uskonnollis-nationalistisista politiikkaa tukevista kansalaisista ja rabbeista on ollut halukas muuttamaan Temppelivuoren hallintaan liittyviä sääntöjä ja sallimaan juutalaisten vierailut ja uskonnon harjoituksen. Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan puolet israelilaisista katsoo, että juutalaisten tulee voida rukoilla Temppelivuorella. Uskonnollisten syiden lisäksi tärkein perustelu on se, että mahdollisuus rukoilla osoittaa Israelin suvereniteettia alueella.

Jopa Israelin oma diaspora-asioista vastaava ministeri Nakhman Shai varoitti hiljan vaarasta, jonka kasvava määrä juutalaisia pyhällä paikalla aiheuttaa. Erityisen merkittävää on se, että monet heistä myös rukoilevat. Israelin poliisi katsoo rukoilua läpi sormien paljon enemmän kuin ennen. Rukoilu tuntuu helposti vaarattomalta, mutta palestiinalaiset pelkäävät, että Israel on asteittain siirtämässä moskeija-aluetta hallintaansa samaan tyyliin kuin Hebronin Ibrahimiyya-moskeijassa on jo tapahtunut.

Hebronin moskeija on toinen pyhä paikka, jonka hallinnasta on kamppailtu vuoden 1967 sodasta lähtien. Juutalaiset tuntevat paikan Patriarkkojen luolana, sillä siellä on Raamatusta tuttujen patriarkkojen Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin sekä heidän vaimojensa haudat. Bysanttilaisella ajalla rakennus oli kirkko. Israelin miehityksen kuluessa muslimit ovat vähitellen menettäneet moskeijan hallinnan, ja heillä on enää pääsy vain osaan moskeijan alueesta, lopun kuuluessa juutalaisille. Myös rukoiluajat on jaettu uskontoryhmien välillä.

Uskonnollis-nationalistiset siirtokuntalaiset ovat onnistuneesti painostaneet Israelin hallitusta muuttamaan politiikkaansa. Moni pelkää saman toistuvan al-Aqsan kohdalla, vaikka Israel on kieltänyt minkäänlaisen jakosuunnitelman olemassaolon. Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti ei ole lähtökohdiltaan uskonnollinen konflikti, vaan maan hallintaan liittyvä kolonialistinen konflikti sekä toisaalta etninen konflikti kahden ryhmän välillä. Tunnetusti pyhiin paikkoihin liittyvät kiistat kuitenkin vahvistavat etnisiä konflikteja antaen niille uskonnollisen konfliktin piirteitä. Siksi on syytä pelätä tunnetun israelilaisen journalistin Zvi Bar’elin tavoin, että sota Temppelivuoresta on vain ajan kysymys.

Artikkelikuva: Jerusalemin Marokkolaista korttelia puretaan Länsimuurin eli Itkumuurin edustalla. Kesäkuu 1967. Lähde: Wikimedia.



Hannu Juusola, 10 toukokuuta 2022

, , , , ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.