Maanalainen sairaala Syyriassa – dokumenttielokuva ” The Cave”

Artikkeli sisältää spoilereita. 

Päivitetty 12.2.2020

Hiljainen aamu ja taustalla Qasioun-vuori. Yhtäkkinen kova räjähdys. Venäläisten pommikoneiden korvia huumaava jylinä. Shokissa olevia pikkulapsia lasittunut katse silmissään. Kaiken kaaoksen keskellä maan alla sijaitsevassa sairaalassa potilaita hoitaa nuori, laiha, kalpeakasvoinen ja ilmeetön naislääkäri. Hän on kolmekymppinen lastenlääkäri Amani Ballour.

Feras Fayyadin dokumenttielokuva ”the Cave” kertoo syyrialaisen sairaalan työstä sitä johtavan Ballourin näkökulmasta.  Dokumentti kertoo vuosista 2016–2018, jolloin Syyrian hallituksen joukot piirittivät vain kivenheiton päässä Damaskoksen keskustasta sijaitsevaa Itä-Ghoutaa. Itä-Ghouta on kansainvälisesti surullisenkuuluisa siitä, että alueella kuoli 1400 ihmistä sariinikaasuiskuissa vuonna 2013.

Elokuvan nimi ”the Cave” tulee sairaalan alle rakennetusta tunneliverkostosta, jonne toiminta keskittyy.  Kuten monet muutkin sairaalat hallituksen kontrolloimien alueiden ulkopuolella, on tämäkin sijoitettu osittain maan alle suojaan pommituksilta.

Maailma sairaalan yllä palaa, mutta rakennus antaa turvaa sisällä oleville. Mielenterveyden ylläpitämiseksi työntekijät pyrkivät pitämään kiinni normaalista elämästä: Syntymäpäiviä vietetään ja salaattia kuvitellaan pizzaksi. Lapsia lohdutetaan perinteisellä kumihanskasta tehdyllä ilmapallolla. Vanha äreä kirurgi leikkaa potilaitaan kännykästä kuuluvan klassisen musiikin soidessa. Pyrkimys normaaleihin oloihin on yksi tapa yrittää pysyä järjissä seuraavaan päivään.

Vaikka elokuva kulminoituu lääkäri Ballouriin, on kuitenkin syytä ymmärtää laajempi konteksti. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisen piirityksen sekä sodan ylipäätänsä vaikutus terveydenhuoltoon ja väestön terveyteen on murskaava.

Ennen konfliktin alkua Syyrian terveydenhuolto oli terveysindikaattorien valossa muihin Lähi-idän maihin verrattuna sangen hyvää. Maa oli epidemiologisessa siirtymävaiheessa, jossa tartuntataudit oli saatu hallintaan onnistuneella terveyspolitiikalla. Yleisimmät kuolinsyyt olivat sydän- ja verisuonitaudit sekä syövät, aivan kuten teollistuneissa länsimaissa. Syyria naapurimaistaan poiketen tuotti lähes 90% maan väestön käyttämistä lääkkeistä.

Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin Syyrian infrastruktuuri on pahoin vaurioitunut, etenkin hallitusta vastustaneilla alueilla. Sairaaloita ja vedenpuhdistamoita on tuhoutunut ja ne ovat kärsineet vaurioita.  Arvion mukaan vuonna 2019 puolet maan viemäriverkostosta ei toimi. Tämä altistaa väestön puhdistamattomasta vedestä johtuville vakaville infektiosairauksille, kuten lavantaudille, A-hepatiitille ja koleralle.

Lisäksi 56 prosenttia sairaaloista ja terveyskeskuksista ovat joko kokonaan tai osittain pois käytöstä.

Maailmanpankin tilastoinnin mukaan vuonna 2016 Syyriassa oli 1,6 lääkäriä tuhatta ihmistä kohden. Suomessa vastaava arvo oli 3,8. ja keskiarvo MENA-maissa oli 1,1 lääkäriä tuhatta ihmistä kohden. Konfliktista kärsivissä maissa tuo tunnusluku on 0,5 lääkäriä 1 000 asukasta kohti. Alueelliset erot ovat kuitenkin merkittävät, sillä terveydenhuoltoon kohdistunut väkivalta on tapahtunut hallitusta vastustaneiden alueilla. Physicans for Human Rights:in mukaan hoitohenkilökuntaa vastaan on tehty viime vuoden kesäkuuhun mennessä 578 iskua ja 890 ammattilaisen kerrotaan kuolleen. Pelkästään Aleppossa dokumentointiin vuonna 2016 yhteensä 54 iskua terveydenhuoltoa vastaan.

Merkittävä osa terveydenhuollon henkilöstöstä on paennut maasta jättäen väestön ilman kunnollista terveyden- ja sairaanhoitoa. Lääkkeistä on pulaa ja sairauksia ennaltaehkäisevät rokotukset olivat vähissä tai paikoitellen loppuivat kokonaan lääketehtaiden toiminnan vaikeutuessa. Lääketieteellisen avun vienti on edelleen politisoitunutta, ja sen vienti hallituksen kontrollin ulkopuolisille alueille on ongelmallista.  Assadin hallinto pitää humanitaaristakin apua tukena aseelliselle oppositiolle. Tästä syystä alueelliset erot terveydenhuollon toimivuudessa ovat merkittäviä.

Näiden ja muiden infrastruktuurin hajoamisesta johtuvien ongelmien takia Deir ez-Zorissa oli vuonna 2013 polioepidemia, vaikka poliomyelitis-virus on rokotuksella ehkäistävä ja maasta jo aiemmin hävitetty. Polio on herkästi tarttuva ja vaikuttaa eniten pieniin lapsiin aiheuttaen vakavimmissa tapauksissa halvaantumisen. Sittemmin virus on saatu hallintaan Syyriassa, mutta sen ilmaantuminen ja epidemia osoittavat, kuinka konflikti voi nopeasti rapauttaa suhteellisen toimivan terveydenhuoltojärjestelmän.

Elokuvassa kiteytyy kaiken kattava puute. Kaikki on lopussa: imuletku on teipillä korjattu, leikkaussalivälineistö alkeellinen, potilaan tilaa valvova ja hoitoa tukeva elektroniikka loistaa poissaolollaan. Leikkaussalin henkilökunnan käsineet ovat tavallisia, ei-steriilejä kertakäyttöhanskoja. Lapsipotilaat kärsivät vakavasta aliravitsemuksesta. Pienelle syöpäpotilaalle on tarjolla lähinnä lohdutusta. Lääkkeiden ja antibioottien käyttöä joudutaan rajoittamaan ja säännöstelemään. Lääkärit joutuvat tekemään rajanvetokysymyksiä siitä, ketä kannattaa hoitaa ja ketä ei. 13-vuotias ostogenesis imperfectasta eli luuston hauraudesta kärsivä poika tuskin kuuluu niihin monivammapotilaisiin, joihin kannattaa vähäisiä resursseja laittaa. Selviytyminen seuraavaan päivään olisi hoidosta huolimattakin epätodennäköistä. Hoitohenkilökunnan henkinen paine ja stressi ovat käsinkosketeltavissa

Sairaalan lähelle osuneen pommin ja sitä seuranneen potilastulvan aikana kuvataan nuoren naislääkärin ja vanhan kirurgin henkinen romahtamispiste. Keskellä kaaosta käydään hetki takahuoneessa itkemässä, vetämässä tupakka ja takaisin hoitamaan haavoittuneita palataan ilme peruslukemilla – aivan kuten muuallakin Syyrian sairaaloissa.

Juuri kun katsoja ajattelee, että tilanne ei voisi enää olla pahempi, muuttuu se kertaheitolla synkkääkin synkemmäksi ja ahdistavammaksi. Sairaalaan tuodaan potilaita, joissa ei näy ulkoisia vammoja, mutta jokin on selvästi pielessä. Henkilökunnalla kestää hetken aikaa ymmärtää, että kyseessä on kemiallinen isku. Vaatteiden kloorin haju paljastaa syyn potilaiden huonovointisuuteen, hengitysongelmiin ja passiivisuuteen.

Vaikka kloori ei ole läheskään yhtä vaarallinen kuin Itä-Ghoutassa vuonna 2013 käytetty sariini, aiheuttaa kaasuisku luonnollisesti paniikin henkilökunnan keskuudessa. Hoitohenkilökunta ei selvästikään ole osannut odottaa moista eikä osaa aluksi reagoida oikeilla hoitotoimenpiteillä. Kuka voisikaan olla varautunut siihen, että siviilejä vastaan käytetään yhä taistelukaasuja kansainvälisen yhteisön katsoessa sivusta?

Islamististen ryhmittymien läsnäoloa ei elokuvassa juuri huomaa, vaikka vuonna 2016 Itä-Ghoutaa hallitsi kolme aseellista ryhmittymää tai koalitiota. Nämä taistelivat hallitusta vastaan, mutta selvittelivät välejään aseellisesti myös keskenään. Näiden järjestöjen tiedetään myös käyttäneen väkivaltaa paikallisia siviilejä vastaan. On kuitenkin ymmärrettävää, että henkilökunnan ja potilaiden turvallisuuden vuoksi näitä ”metripartoja”, kuten jotkut paikalliset islamisteja pilkallisesti kutsuvat, ei elokuvassa näytetä. Kuitenkin on oletettavaa, että yhteiselo ei aina välttämättä ole kitkatonta tiukkaa sharian tulkintaa vaativan järjestön ja yleismaailmallista humanismia toteuttavan terveydenhuoltoalan ammattilaisen välillä.

Elokuva loppuu Ballourin ja potilaiden evakuointiin sen jälkeen, kun Syyrian armeija saa kaupungin takaisin haltuunsa. Lääkärin päässä pyörii paljon ajatuksia. Hän on selvästi syvästi traumatisoitunut ja katsojalle herää kysymys, kykeneekö tämä nuori lääkäri enää harjoittamaan ammattiaan kaiken kokemansa jälkeen. Tulevaisuuden kannalta kuitenkin tärkein kysymys on, kuinka maan terveydenhuolto saadaan takaisin jaloilleen, kun Ballourin kaltaiset nuoret ja taitavat lääkärit vannovat, että he eivät palaa takaisin niin kauan kun heidän kollegansa Bashar al-Assad maata hallitsee.

Elokuva tulee Finnkinon ohjelmistoon 10.2.2020

Kuvat: Finnkinon verkkosivut

Agneta Kallström, 11 helmikuuta 2020

dokumentti, elokuva-arvostelu, Itä-Ghouta, Syyria, terveydenhuolto

---