Luoko Turkki Pohjois-Syyriaan konservatiivista sunnialuetta?

Syyrian rauha ja Idlibin ongelma

Pohjois-Syyrian Idlibin alueen ongelmavyyhti on ollut rakenteilla jo pitkään. Aina kun Assadin hallintoa vastaan taistelevat sunni-islamistiryhmät ovat joutuneet suostumaan hallituksen ehdoilla tehtyihin sovitteluratkaisuihin, niihin suostumattomat ryhmät on siirretty Idlibin alueelle. Monesti tällä ratkaisulla on onnistuttu välttämään rintamalohkosta käytävä brutaali ratkaisutaistelu. Näin tehtiin muun muassa Itä-Aleppossa loppuvuodesta 2016. Sunni-islamistitaistelijoiden kerääminen Idlibiin on kuitenkin tarkoittanut lähinnä ongelman siirtämistä tulevaisuuteen. Syyrian hallituksen julkilausuttu pitkän aikavälin tavoite kun on Syyrian alueen saaminen takaisin sen kontrolliin ja sunnikapinan kukistaminen.

Tässä mielessä Turkin, Venäjän, Iranin ja Syyrian 17. syyskuuta solmima sopimus, jonka mukaan Syyrian hallinto pidättäytyy suurhyökkäyksestä ja sunni-islamistit vetäytyvät 20 kilometrin mittaiselta demilitarisoidulta vyöhykkeeltä 10. lokakuuta mennessä, on onnistuessaankin vain väliaikainen ratkaisu. Sopimuksen eittämättä paras puoli on, että sen avulla voidaan välttää alueen noin kolmen miljoonan siviilin jääminen laajamittaisten taistelujen jalkoihin. Tätä kirjoitettaessa näytti siltä, että sunni-islamistit todella ovat vetäneet alueelta raskasta kalustoa, mutta eivät kaikkea aseistusta.

 

Turkki Idlibin jihadistien valvojana

Sopimuksen kyseenalaisin kohta on Turkin sitoutuminen sunni-islamistiryhmien kontrolloimiseen ja radikaalien ryhmien erottamiseen niin sanotuista maltillisista ryhmistä. Monet asiaan perehtyneet tarkkailijat ovat pitäneet tätä erittäin haastavana, ellei mahdottomana tehtävänä. On myös syytä kysyä, miksi Turkki otti tällaisen vastuun harteilleen. Yksi mahdollinen selitys on, että sillä ei ollut vaihtoehtoja, mikäli se halusi säilyttää painoarvonsa Syyriassa. Venäjän ja Iranin voi sanoa olevan ”kuskin paikalla” näiden kolmen keskinäisissä suhteissa, ja Turkki on riippuvainen yhteistyöstä varsinkin Venäjän kanssa.

Toisaalta Turkilla on Idlibissä 12 armeijan tarkkailuasemaa. Näiden joutuminen laajamittaisen Syyrian hallinnon ja Venäjän ilmavoimien hyökkäyksen kohteeksi olisi johtanut jälleen uuteen kriisiin Turkin ja Venäjän suhteissa. Tätä tuskin kumpikaan maa haluaa.

 

Mikä on Idlibin merkitys Turkin kurdeja vastaan käymässä sodassa?

Ilmeisesti Turkki katsoo Idlibin kysymystä pitkälti omien Afrinin ja Manbijin alueita koskevien tavoitteidensa näkökulmasta. Turkki ja sen syyrialaiset kumppanit valloittivat Syyrian kurdialueeseen kuuluvan Afrinin niin sanotussa Oliivinlehvä-operaatiossa alkuvuodesta 2018. Vähän idempänä sijaitseva Manbij sitä vastoin on edelleen Kurdistanin työväenpuolueeseen (PKK) sidoksissa olevien Demokraattisen liittopuolueen (PYD) ja sen Kansan puolustusyksiköiden (YPG) hallussa. Turkki pitää kurdinationalistista Kurdistanin työväenpuoluetta ja sen syyrialaisia liittolaisia yksinkertaisesti terroristijärjestöinä.

Kuten muun muassa turkkilainen terrorismintutkija Ahmet Yayla on todennut, Turkin tiedustelupalvelu (Milli İstihbarat Teşkilatı, MİT) on Syyrian sodan alkumetreiltä saakka pitänyt yllä kiinteitä yhteyksiä Syyriassa toimiviin sunni-islamisteihin, mukaan lukien Al-Qaedaan luetut salafistiryhmät Ahrar al-Sham ja Hayat Tahrir al-Sham. Puhuttaessa Turkin pyrkimyksestä kontrolloida ja luokitella Idlibin islamisteja, törmää monesti jaotteluun, jossa Ahrar al-Sham edustaa Syyrian kansallista vapautusrintamaa (Jabhat Tahrir Suriya), kun taas Tahrir al-Sham (entinen Jabhat al-Nusra) ja sen liittolaiset kuten Hurras al-Din -ryhmä, radikaalimpaa, todennäköisesti Idlibin sopimusta ja Turkin määräysvaltaa vastustavaa joukkoa.

Ahrar al-Sham ja Jabhat al-Nusra ovat kuitenkin tehneet yhteistyötä, ja ne ovat yhdessä muodostaneet Syyrian suurimman sunni-islamistikoalition eli Jaish-al Fatehin merkittävimmän taisteluvoiman. Sunni-salafi-ryhmien, sekä mediassa löyhästi Vapaan Syyrian Armeijan (FSA) nimellä kulkevien ryhmien keskinäiset välit ja erilaisten liittoutumien muodot ovat niin monimutkaisia ja vaihtelevia, että ei ole syytä panna liian suurta painoarvoa sen suhteen, mitkä ryhmät ovat jonkin sopimuksen takana tai sitä vastustamassa.

Turkin kannalta oleellista on, että monet Idlibiin kootuista islamistitaistelijoista ovat riippuvaisia Turkin rahoituksesta ja poliittisesta tuesta. Ahmet Yayla on sitä mieltä, että Turkki on ottanut Idlibin islamistit vastuulleen sekä ylläpitääkseen Turkista riippuvaista sunnialuetta Syyrian puolella että käyttääkseen taistelukyvyistään tunnettuja radikaaliryhmiä kurdien YPG:n ja SDF:n (Syrian Democratic Forces) joukkoja vastaan taisteltaessa.

On olemassa näyttöä siitä, että Turkin tiedustelupalvelu on onnistuneesti hyödyntänyt ulkomaisia jihadisteja Turkin sisällä PKK:n vastaisissa operaatioissa. Lisäksi Turkin Syyrian puolella tekemissä YPG:n vastaisissa operaatioissa Turkin syyrialainen ”apuarmeija” koostuu nimenomaan erilaisista Turkin aseistamista islamisteista, joista osa on raporttien mukaan Turkin ”uudelleen kouluttamia” ISIS-taistelijoita.

Idlibissä on myös huomattava – tosin tarkkaan tuntematon – määrä Keski-Aasiasta jo vuosia sitten saapuneita jihadisteja. Näiden ja ylipäänsä radikaalien jihadiryhmien on vaikea kuvitella olevan osa mitään pitkäkestoista syyrialaista sovitteluprosessia. Turkki on Syyrian konfliktin se osapuoli, jolla on kaikkein kiinteimmät yhteydet Idlibin islamistitaistelijoihin. Se on tässä mielessä avainasemassa sen suhteen, mitkä ovat Idlibin sunnitaistelijoiden käsitykset omista tulevaisuuden vaihtoehdoistaan.

 

Turkin uskonnollisten asioiden ministeriö ja sunni-Idlib

Presidentti Erdoğan piti muutama päivä sitten puheen, jossa hän totesi Turkin olevan islamilaisen maailman johtava valta. Samassa puheessa hän totesi, että kansallisessa taistelussa Fethullah Gülenin liikettä (jota Turkki syyttää vuoden 2016 sotilasvallankaappausyrityksestä) vastaan, oli aika jättää taakse ”pieni jihad” ja siirtyä ”suuren jihadin” aikakauteen. Tämä tehtäisiin ennen muuta vahvistamalla valtion virallisesti ylläpitämien uskonnollisten instituutioiden asemaa yhteiskunnassa.

Tämä Diyanetin eli Turkin uskonnollisten asioiden ministeriön alati kasvava valta ja rooli Erdoğanin ajaman sunnikonservatiivisen ihanneyhteiskunnan rakentamisessa on nähtävissä nyt myös Syyrian puolella. Diyanetin oman raportin mukaan se on korjauttanut Syyriassa 108 moskeijaa, käyttäen yli 10 miljoonaa Turkin liiraa (1, 6 miljoonaa dollaria) Syyrian pohjoisosien jälleenrakentamiseksi. Raportin mukaan Diyanet pyrkii täyttämään Pohjois-Syyriassa sodan seurauksena syntyneen uskonnollisten palvelujen vajeen jakaen alueelle muun muassa kurdinkielisiä Koraaneja. Ei ole vaikeaa kuvitella, että presidentti Erdoğanin hahmottelemassa ihanneskenaariossa Pohjois-Syyriaan muodostuisi Turkista riippuvainen, konservatiivisista sunneista (arabeista, kurdeista, turkmeeneista) muodostuva ”sunnistan”, joka eliminoisi PKK:n muodostaman uhan ja jonka väestön – josta ainakin osa kokee erittäin suurta katkeruutta presidentti Bashar al-Assadia kohtaan – Turkki uskonnollis-nationalistisen sanoman avulla ”turkkilaistaisi”.

Ottaen huomioon presidentti Assadin ympärille rakentuneen autoritaarisen, väkivaltaan ja sortoon perustuvan hallintojärjestelmän Turkista riippuvaisen erillisen sunnialueen muodostaminen tuntuu olevan joidenkin kommentaattorien silmissä kannatettava hanke. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Erdoğanin johtama Turkki kiduttaa esimerkiksi Gülenin liikkeen oletettuja jäseniä sekä käyttää erittäin kyseenalaisia otteita Afrinin alueen hallinnoinnissa.

Niin ikään on oletettavaa, että ulkovalloista riippuvaisen enklaavin muodostuminen Syyriaan tulisi jatkossa aiheuttamaan konflikteja, interventioita, rajaselkkauksia ja vetäisi todennäköisesti puoleensa radikaaliryhmiä, jotka tunnetusti pyrkivät hyödyntämään kansainväliseltä statukseltaan kyseenalaisia ja kiisteltyjä alueita.

 

Turkki on Syyriassa jäädäkseen

Kaikesta tästä voi vetää muutamia johtopäätöksiä Turkin tulevasta Syyrian-politiikasta. Turkki ei poistu Afrinin alueelta lähiaikoina, ja se tulee vaatimaan, että amerikkalaiset lopettavat kurdivetoisen SDF:n aseistamisen Manbijissa. Mitä vaikeampaa tämä on, sitä suurempi on Turkin houkutus hyödyntää Idlibin jihadisteja operaatioissa Syyrian kurdeja vastaan.

Tämän lisäksi Idlibin alueen jääminen Turkista riippuvaisten sunni-islamistien hallintaan on suurvaltaunelmia elättelevän ja islamilaisen maailman johtavaksi vallaksi julistautuneen valtion kannalta itseisarvo. Turkki voi osoittaa, kuinka se suurvaltana kykenee ylläpitämään armeijaa oman alueensa ulkopuolella. Lisäksi Idlibistä käsin voidaan tehdä operaatioita PKK:ta vastaan. Turkin pyrkimys ylläpitää sotilaallista läsnäoloaan ja Turkista riippuvaisia islamisteja Idlibissä näyttää vain vahvistuneen sen jälkeen, kun spekulaatiot YPG:n ja Syyrian hallinnon mahdollisesta yhteistyöstä Idlibin jihadistien kukistamiseksi ovat lisääntyneet.

Turkki voi olla valmis luopumaan läsnäolostaan Pohjois-Syyriassa sekä hylkäämään itsestään riippuvaiset sunni-islamistit, jos näyttää siltä, että ainoa vaihtoehto kurdien autonomisen alueen murskaamiseksi on Syyrian keskusvallan paluu nyt kurdien hallussa olevien alueiden tosiasialliseksi hallitsijaksi. Tämän kehityskulun estäminen näyttää puolestaan olevan Yhdysvaltain keskeinen tavoite. Näin ollen sekä Turkkia että Yhdysvaltoja tyydyttävää (pohjois) Syyriaa koskevaa sopimusta ei ole tällä hetkellä näköpiirissä.

 

Kuva: Turkin armeijan tankkeja matkalla kohti Afrinia Oliivinlehvä-operaatioon alkuvuodesta 2018. (Lähde: turkinkielinen Voice of America)

Toni Alaranta, 23 lokakuuta 2018

islamistiset liikkeet, kansainvälinen politiikka, kurdit, Lähi-itä, poliittinen islam, sodat ja konfliktit, Syyria, Turkki

---