lehtikioski

Lukeeko kukaan turkkilaisia lehtiä?

Kuten Suomessakin on uutisoitu, Turkin media on polvillaan. Turkkia 17 vuotta hallinnut AKP (Oikeus- ja kehityspuolue) on järjestelmällisesti pyrkinyt ajamaan alas itsenäisen kriittisen median – pitkälti tässä onnistuen. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 98 prosenttia kansallisesta mediasta on AKP:n talutusnuorassa ja suoltaa puolueen ja hallituksen propagoimaa virallista totuutta. Mielenkiintoinen kysymys on, että kuinka moni tuota totuutta enää vaivautuu katsomaan, kuuntelemaan tai lukemaan.

Julkisuuteen on tihkunut tietoja AKPlaisen hegemonisen median ongelmista. Kritiikitön yksiääninen media, josta on potkittu pois pitkän linjan osaavat ja tunnetut toimittajat, ei tunnu kiinnostavan lukijoita tai katsojia. Julkisten tilastojen mukaan kansallisten lehtien yhteenlaskettu levikki on romahtanut noin puoleen kymmenen vuoden takaisesta tasosta. Näiden tilastojen mukaan 83 miljoonan asukkaan Turkissa valtakunnallisia päivälehtiä painetaan vain reilut 2 miljoonaa kappaletta!

Kriittiset äänet ovat kyseenalaistaneet julkaistut levikkitiedot. Joidenkin arvioiden mukaan levikit ovat todellisuudessa murto-osa ilmoitetuista, kun taas varovaisempien arvioiden mukaan lehtien yhteenlasketut levikit olisivat päivittäin noin 1,5 miljoonaa lehteä. Näistäkin miljoona kappaletta arvioidaan olevan organisaatiotilauksia ja vain puoli miljoonaa henkilöasiakkaille myytyjä. Mikäli tämä väite pitää paikkansa, määrä on suorastaan naurettavan alhainen, minkä lisäksi levikkitietojen vääristely olisi petos.

Vielä 1990-luvun lopulla reilun 4 miljoonan kokonaislevikkiä pidettiin huolestuttavan alhaisena. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut suuri romahdus tuskin johtuu yksinomaan Internetistä ja sosiaalisesta mediasta vaan kertoo myös siitä, että lehdistöön ei luoteta eikä se kiinnosta: Lehdistö kertoo yksipuolisesti suuryritysten ja poliittisten päättäjien näkemyksiä eikä toimi kansan äänitorvena. Hyvin samanlaista kritiikkiä Turkin lehdistöä kohtaan on tosin esitetty jo ennen AKP:n kautta. Tunnettu mediakriitikko Ragıp Duran huomautti jo vuonna 2000, että koska koko media käyttää vain kapeaa lähdepohjaa ja kaikki toimittajat tulevat samanlaisista taustoista, tarjonta on monotonista ja tylsää. Jos aineet ja kokki ovat joka päivä samat, kuinka erilaista ruoka voi olla?

Vaikka tein väitöskirjani Turkin lehdistöstä, aika harvoin vaivaudun nykyään ostamaan valikoiman sanomalehtiä ja viettämään aikaa niitä lukien, mikä kuului rutiineihini joskus aiemmin Turkissa ollessani. Joskus kuitenkin näin tehdessäni huomaan, että pahimmillaan eri lehdet käyttävät uutisotsikoissaan täsmälleen samoja sanoja! Lehdet eivät edes vaivaudu muokkaamaan virallisesta linjasta omia versiotaan. Luulen myös, että lukijoiden kiinnostusta vähentää yhä syvenevä kuilu lehtien sivuilla esitetyn todellisuuden ja heidän kokemansa välillä.

Turkin talous on ajautunut taantumaan. Liiran kurssi on laskenut suhteessa dollariin niin, että dollareissa mitattuna Turkin bruttokansantuote per henki on laskenut vuoden 2014 12 400 dollarista vuoden 2018 8 800 dollariin. Turkin luottoluokitusta on heikennetty. Viime vuonna inflaatio oli yli 20 prosenttia, ja tälle vuodelle ennustetaan yli 10 prosentin inflaatiota. Ruokatarvikkeiden hinnat ovat nousseet vielä jyrkemmin, ja sarkastiset kommentaattorit ovat vaatineet päästä ostoksille siihen supermarkettiin, jossa tilastokeskus kerää ostoskorinsa hinnat. Työttömyysprosentti nousi kesällä yli kolmeentoista ja nuorisotyöttömyys on 27 prosenttia. Heikkenevä talous on näkynyt jo AKP:n kannatuksessa, mutta AKP ja lehdistö pyrkivät vähättelemään talouden ongelmia. Eräs suosikkisanani syksyn AKPlaisissa lehdissä oli ”müjde” eli vapaasti käännettynä hyvä uutinen.

Turkin toimittajapiireissä on viime aikoina oltu huolissaan jopa maan tunnetuimpien lehtien mahdollisista konkursseista. Vuonna 1950 perustettu Milliyet (Kansakunta) onnistuu julkisten tilastojen mukaan myymään keskimäärin vain 126 000 kappaletta. Vuonna 1948 perustetulla Hürriyetillä (Vapaus) menee jonkun verran paremmin: sen julkisesti ilmoitettu levikki on yhä yli 220 000. Maan suosituimmat lehdet ovat populistinen ja kevyt Sözcü (Tiedottaja) ja AKP:n äänitorvena tunnettu Sabah (Aamu). Molempien levikki on noin 242 000. Perinteisesti kemalistien äänitorven Cumhuriyetin (Tasavalta) levikki on aina ollut suhteellisen pieni, ja nykyisessä kansallismielisessä versiossaan se myy enää alle 30 000 kappaletta. Nuorison parissa tehdyn tutkimuksen perusteella lehdistön tulevaisuus ei ole lupaava: lehtiä lukevien alta kolmikymppisten osuus on laskenut 10 vuoden takaisesta 80 prosentista nykyiseen 20 prosenttiin.

Aiempien (AKP:sta) itsenäisten päivälehtien tilalle on noussut niukoin varoin verkossa toimivia uutispalveluja kuten T24, Diken ja Bianet, joita itsekin nykyään seuraan suurten sanomalehtien nettiversioiden sijaan. Nyt näistäkin on tulossa vainon kohteita. Diken-uutissivuston vastaava päätoimittaja pidätettiin ja asetettiin syytteeseen lokakuussa, T24-uutissivuston perustaja marraskuussa.

Varovaisen kriittistä uutisointia ovat harjoittaneet myös ulkomaalaisten medioiden turkinkieliset toimitukset. Ankaralainen, AKP:n hallitusta lähellä oleva ajatushautomo ja tutkimuslaitos SETA (Siyaset, Ekonomi ve Toplum Araştırmaları Vakfı) julkaisi heinäkuun alkupäivinä raportin, jossa kritisoidaan ulkomaalaisten mediatalojen turkinkielisten toimitusten kuten BBC Türkçe¸ Deutche Welle Türkçe, Amerika’nın Sesi (Voice of America, VOA), Sputnik Türkiye, Euronews Türkiye, CRI Türk ja Independent Türkçe Turkkia koskevan uutisoinnin puolueellisuutta. Raportin mukaan toimituksia voi pitää Turkin oppositiomedian tärkeimpänä osana, ja niiden uutisoinnissa olivat vahvasti esillä sellaiset osa-alueet kuin lehdistön vapaus ja demokratia, talouskriisi sekä politiikan muuttuminen yhä autoritaarisemmaksi(!).  Syyllisiksi tähän raportti osoittaa toimituksissa työskentelevät pitkän linjan turkkilaiset toimittajat, joiden nykyistä ja aiempaa toimintaa sekä sosiaalisen median verkostoja raportissa arvioidaan ja esitellään perusteellisesti. Raportti kehottaa kansainvälisiä mediataloja korjaamaan tilanteen kehittämällä sisäisiä valvontamekanismejaan ja tarkkailemalla Turkin toimitusten toimintatapoja, sekä palkkaamaan toimittajia monipuolisemmista taustoista. Raportti suorastaan vaatii julkisesti rahoitettuja organisaatioita (esim. BBC ja DW) välittämään Turkin hallituksen viralliset tiedotteet eikä vain kritisoimaan niitä.

Turkkilainen, raportissakin analysoitu toimittaja Zafer Arapkirli on huomauttanut, että raportti toimii valmiina pohjana toimittajia vastaan nostettaville syytteille. 1990-luvun Turkissa toimittajien työtä ja elämää tarkkaili armeijan tiedustelupalvelu – nyt homman on ottanut hoitaakseen kansalaisjärjestö.

Kansa katsoo yhä televisiota

Turkissa televisio on jo 1990-luvulta lähtien ollut merkittävämpi tiedonsaantikanava kuin lehdistö. Peräti 84 prosenttia turkkilaisista ilmoittaa seuraavansa uutisia televisiosta. Televisionkin suosio on tosin laskenut huippuvuosista. Virallisten tilastojen mukaan televisiota katsotaan nykyään 3,5h päivässä, kun 1990-luvulla televisio oli aina auki turkkilaisissa kodeissa, keskimäärin viisi tuntia päivässä.

Mitä kanavia Turkissa sitten katsotaan? Ottaen huomioon AKP-laisen lehdistön herättämän vähäisen mielenkiinnon, ei liene yllättävää, että suosituimmaksi uutisohjelmaksi on noussut ei-AKPläisen Turkin Fox TV:n kello 19 pääuutislähetys. Fox TV:n yleisöennätykset liittyvät Istanbulin pormestarin vaaleihin kesäkuun 23.: televisiokatsojista 31 prosenttia seurasi vaaleja edeltänyttä spektaakkelimaista vaaliväittelyä FOX TV:stä, ja sen vaali-illan lähetystä seurasi parhaimmillaan jopa 41 prosenttia katsojista. Syyskuussa FOX TV onnitteli kadunvarsimainoksilla itseään siitä, että se oli elokuussa noussut maan suosituimmaksi kanavaksi. Huhupuheiden mukaan Foxia ei voi pitää erityisen kriittisenä, mutta se ei kerro suoranaisia valheita, mitä turkkilainen yleisö ilmeisesti osaa arvostaa.

Silmiini sattui äskettäin kyselytutkimus, jossa tarkasteltiin Turkin itä- ja kaakkoisosien kurdia osaavien televisionkatsojien mieltymyksiä. Suosituimmiksi kanaviksi nousivat yksityiset turkinkieliset FOX TV, TV 8 ja Show TV. Kurdinkielinen valtiollinen TRT Kurdî oli listalla vasta yhdeksäntenä, ja sitä katsoi vain puolet vastaajista, ja sitä katsovistakin puolet vain harvakseltaan. Valtion virallista linjaa puolustava ja kurdinationalismiin nihkeästi suhtautuva kanava ei jaksanut herättää katsojien mielenkiintoa. Erityisen kiinnostavia eivät ilmeisesti ole muutkaan valtiolliset kanavat: marraskuussa niistä suosituin TRT1 oli noin viiden prosentin osuudellaan vasta maan kuudenneksi suosituin kanava. TRT (Türkiye Radyo Televizyon Kurumu) on viime viikkoina myös noussut kielteisen huomion kohteeksi: yhtenä joulukuun alun iltana pääuutislähetys jäi tekemättä teknisen vian takia, ja viime viikolla kohistiin TRT:n vuonna 2018 tekemästä 92 miljoonan liiran tappiosta, joka on liiran nykykurssilla noin 14 miljoonaa euroa.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon huomiota AKP:sta irtaantuneiden raskaan sarjan poliitikoiden uudet puolueet onnistuvat saamaan yksiäänisessä mediassa. Pitkäaikainen AKP:n vaikuttaja, entinen ulkoministeri (2009–2014) ja pääministeri (2014–2016) Ahmet Davutoğlu ilmoitti uuden Tulevaisuus -puolueensa (Gelecek Partisi) perustamisesta viime viikon perjantaina (13.12.). Yksikään merkittävä uutiskanava ei näyttänyt hänen puhettaan suorana, ja esimerkiksi Fox TV:n pääuutislähetyksessä puolueen perustaminen oli suhteellisen lyhyenä kolmantena uutisena. Entisen valtiovarainministeri (2002–2007) ulkoministeri (2007–2009) ja varapääministeri (2009–2015) Ali Babacanin odotetaan puolestaan perustavan oman puolueensa kuukauden sisään. On tavallan ironista, että entiset AKP:n poliitikot joutuvat nyt todennäköisesti itse kärsimään heidän valtakaudelleen tehdystä itsenäisen median vaientamisesta. Kumpikaan heistä ei ilmeisesti hallitse politikointia sosiaalisessa mediassa erityisen hyvin, toisin kuin Tasavaltalaisen kansanpuolueen CHP:n nousevat tähti ja Istanbulin pormestari Ekrem İmamoğlu.

Kynä on pommia mahtavampi?

Median suoltama yksisilmäisen yksiääninen propaganda tuottaa vääristynyttä yhteiskunnallista ymmärrystä. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan antaa nimikkeen ”terroristi” käyttö. Turkissa on nykyään niin kovin paljon terroristeja. PKK:n ja YPG:n kurditaistelijoiden lisäksi terroristeiksi tai terroristien tukijoiksi leimataan saarnaaja Fetullah Gülenin seuraajat sekä valtava määrä toimittajia ja muita kynäilijöitä, tutkijoita ja taiteilijoita. Heppoisin perustein tehty leimaaminen on levinnyt pitkälle median ulkopuolellekin. Esimerkiksi korkeasti koulutetut ystäväni luonnehtivat taannoin tunnettua turkkilaista kirjailijaa FETÖläiseksi. Lyhennys FETÖ tulee valtion lanseeraamasta Fetullahçı Terör Örgütü -nimityksestä güleniläiselle liikkeelle, ”Fetullahlainen terrorijärjestö”. Ystäväni käyttivät nimitystä, sillä kyseinen kirjailija oli joskus aiemmin puolustanut güleniläisen liikkeen konservatiivisia yhteiskunnallisia näkemyksiä. Ystäväni tuskin tarkoittivat nimityksellä, että kirjailija oli heidän mielestään ollut mukana juonimassa pommi-iskuja tai värvännyt osallistujia väkivaltaiseen toimintaan tai että hän olisi edes varsinaisesti kuulunut Gülenin seuraajiin.

Samaan tapaan eräs (kurdi)tuttavani päätyi pohtimaan lakkautetun kurdinkielisen päivälehden vangituista toimittajista, että ehkä osa heistä todella oli sitoutunut PKK:n ideologiaan. Pohdinnasta välittyi näkemys, että jos toimittajat olivat kirjoituksillaan levittäneet PKK:n näkemyksiä, valtiolla on syytä vangita heidät. Tuskin tuttavani siis ajatteli, että nämä toimittajat olivat mitenkään itse sekaantuneet väkivaltaisuuksiin. Viimeksi viime viikolla presidentti Erdoğan leimasi Nobel-palkitun Orhan Pamukin terroristiksi. Tämän terrorismin varsin laajasti määrittelemän näkemyksen mukaisesti Turkin vankiloissa viruvat 120 toimittajaa eivät ole siellä koska ovat toimittajia vaan koska he ovat terroristeja tai terrorismin tukijoita.

Artikkelikuva: Miray Bostancı, Pexels



Anu Leinonen, 17 joulukuuta 2019

, , , ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *