Kuka on Muqtada al-Sadr, jonka kannattajat valtasivat Irakin parlamenttitalon?

Muqtada al-Sadrin poliittinen ura on ollut monivaiheinen. Viime lokakuussa sadristit menestyivät vaaleissa erinomaisesti, mutta vain kahdeksan kuukautta myöhemmin Muqtada vetäytyi hallitusneuvotteluista, kokosi joukkonsa rukoukseen ja valloitti sitten parlamenttitalon. Mitä seuraavaksi? 

Bussikyydin löytäminen eteläisestä Irakista takaisin Bagdadiin osoittautui kovin hankalaksi eräänä helteisenä torstaiaamuna. Tarjolla oli vain pikkubusseja, joilla matkustaminen on huomattavasti epämukavampaa pitkin kuoppaisia teitä. Lopulta jouduimme kuitenkin tyytymään ahtaaseen pikkubussiin, sillä isot bussit oli varattu. Saimme kuulla, että niillä oli tarkoitus kuljettaa Bagdadiin tuhansittain Muqtada al-Sadrin seuraajia, jotka oli kutsuttu sinne perjantairukoukseen. 

Isän jalanjäljissä

Muqtada al-Sadr on poliitikko ja shiialainen uskonoppinut kunnioitetusta suvusta. Sekä hänen isänsä että hänen isoisänsä olivat keskeisiä ajatollaheita Irakin hawzassa, yhdessä arvokkaimmista shiialaisista uskonnollisista instituutioista ja oppilaitoksista. Heidät teloitettiin Saddam Husseinin hallinnon aikana, mutta nyt Muqtada on seurannut heidän jalanjäljissään. Sekä suurajatolla Muhammad Muhammad al-Sadr että ajatolla Muhammad Baqir al-Sadr olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia ja kuuluivat niin sanottuun äänekkääseen hawzaan: he osallistuivat yhteiskunnalliseen toimintaan taistellen muun muassa köyhyyttä ja sektarianismia vastaan. Vähäosaiset shiiat ovat yhä sadristisen liikkeen keskeistä kannattajakuntaa. Muqtadan rooli on kuitenkin ollut näkyvin poliitikkona erityisesti vuodesta 2003 alkaen, jolloin hän perusti puolisotilaallisen Mahdin armeijan (ar. Jaysh al-Mahdi) vastustaakseen amerikkalaismiehitystä. 

Miehityksen vastustamisesta yhtenäisyyden nationalismiin? 

Muqtadan poliittinen ura on ollut vivahteikas ja monivaiheinen. Siihen on kuulunut kapinointia ja vastarintaa, mutta myös kiivasta nationalismia. Kantavina teemoina on ollut Irakin itsenäisyyden korostaminen, miehityksen vastustaminen, sekä korruptionvastaisuus. Myös Muqtadan suhde hänen omiin puolisotilaallisiin joukkoihinsa on ollut monimutkainen. Irakin sisällissodan aikana Mahdin armeijaa syytettiin raa’asta väkivallasta sunneja kohtaan, kun Muqtada puolestaan korosti sunnien ja shiiojen välisen yhteistyön tärkeyttä. Muqtada ei alun perin hyväksynyt Irakin uutta hallintoa amerikkalaisvaikutuksen takia, mutta vuodesta 2010 alkaen hän on osallistunut myös parlamentaariseen toimintaan. Hän puolustaa Irakin yhtenäisyyttä yhä voimakkaammin. 

Muqtadan poliittinen toiminta on kuitenkin yhä melko poukkoilevaa. Esimerkiksi hänen suhteensa vuonna 2019 alkaneeseen lokakuun kansannousuun oli hyvin ristiriitainen. Muqtada kehotti vuoroin seuraajiaan osallistumaan mielenosoituksiin, vuoroin taas vetäytymään niistä. Melko nopeasti Muqtadan ja Iranin välille muodostui yllättävä kytkös, kun Iranin tukemat ryhmittymät alkoivat järjestää omia Yhdysvaltain vastaisia mielenosoituksiaan kansannousun varjolla. Myös Muqtadan kannattajien väkivalta nousi jälleen otsikoihin, kun sinihatuiksi kutsuttu ryhmä kohdisti väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan samanaikaisesti Iran-myönteisten militioiden kanssa. Osoittautui jälleen hankalaksi erottaa, mikä todella on Muqtadan linja ja mikä hänen seuraajiensa itsenäistä toimintaa. 

Jo Irakin miehityksen aikana vastustaessaan amerikkalaismiehittäjiä Muqtada joutui hyväksymään tukea Iranilta. Näyttää siltä, että vaikka Muqtada vastustaa näkyvästi Iranin vaikutusvaltaa Irakissa, epäsuora apu on edelleen tervetullutta silloin, kun sadristien omat voimat eivät aivan riitä päämäärien saavuttamiseen. On kumminkin vaikea sanoa, kuinka lämpimät välit todellisuudessa ovat, sillä Iran tukee myös Muqtadan vastustamia shiiaryhmiä. Yhteistyö näyttää olevan satunnaista, epämuodollista ja liittyvän samankaltaisiin päämääriin.  

Viime syksyn parlamenttivaalien alla Muqtada julisti ensin boikotin, mikä innosti jotkut hänen kannattajistaan jopa polttamaan äänestyskorttinsa. Myöhemmin Muqtada kuitenkin päätti sadristisen liikkeen (tayyar as-sadri) osallistuvan vaaleihin ja kehotti kaikkia seuraajiaan vaaliuurnille. Sadristinen liike sai jättipotin: se voitti 73 paikkaa 329 paikasta, mikä lienee suurilta osin Muqtadan omistautuneen kannattajajoukon ja muutoin alhaisen äänestysaktiivisuuden ansiota. Kaikki vaikutti lupaavalta. Hallitusneuvottelujen aikana näytti mahdolliselta, että sadristit muodostaisivat ennennäkemättömän hallituksen Kurdistanin demokraattisen puolueen ja sunnien yhteenliittymän kanssa. Perinteisempi vaihtoehto olisi ollut sadristien lyöttäytyminen yhteen muiden Iran-myönteisten shiiaryhmien kanssa, mikä oli kuitenkin epätodennäköistä, sillä Muqtadan olisi pitänyt tehdä yhteistyötä vanhan kilpakumppaninsa Nouri al-Malikin kanssa. Pitkittyneet hallitusneuvottelut eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta ja Muqtada julisti sadristien vetäytyvän parlamentista. Päätöksen vaikutukset sadristiseen liikkeeseen jäävät nähtäviksi. 

Muqtada uskonoppineena 

Perjantaina 15. heinäkuuta kymmenettuhannet Muqtadan seuraajat kokoontuivat niin sanottuun yhtenäisyyden rukoukseen (salah al-muwahada), joka järjestettiin Bagdadin Medinat as-Sadrissa. Rukous oli omistettu Muqtadan isoisälle ja etenkin isälle, joka elinaikanaan kannusti perjantairukouksen pitämiseen hallinnon sorrosta ja väkivallasta huolimatta. Jo torstaina matkatessani Bagdadiin näkyi tienvarsilla al-Sadrien kuvin koristeltuja levähdyspisteitä, joilla tarjottiin ruokaa ja juomaa rukoukseen matkustaville. Tyypillisesti tienvarsien telttoja ja moskeijoita käytetään pyhiinvaeltajien palvelemiseen. 

Vaikka Muqtada ei ole saavuttanut yhtä korkeaa uskonnollista asemaa kuin hänen isänsä ja isoisänsä, perjantairukouksen suosio on yksi osoitus siitä, että hän on myös uskonnollinen johtaja. Tuhannet olivat valmiita matkustamaan tuntikausia rukoillakseen Muqtadan johdolla ja kuullakseen hänen saarnaavan – huolimatta siitä, että lopulta saarnan ja rukouksen toimitti Muqtadan avustaja, sheikki Mahmud al-Jayashi. 

Muqtadalla ei ole koulutuksensa puolesta yhtä voimakasta uskonnollista roolia kuin isällään ja isoisällään, mutta heidän perintönsä on Muqtadan toiminnassa vahvasti läsnä. Myös shiialaisella eskatologialla eli lopunaikojen opilla on roolinsa nykyisessä sadristisessa liikkeessä. Esimerkiksi nimi ”Mahdin armeija” viittaa kahdenteentoista imaamiin al-Mahdiin, joka ilmestyy lopunaikoina taistelemaan pahuutta vastaan. Mahdin ilmestyminen kuitenkin edellyttää, että shiiojen keskuudessa on 313 todella uskovaa miestä, jotka muodostavat Mahdin armeijan. Jotkut Muqtadan kannattajat ovat jopa ehdottaneet, että hän olisi imaami Mahdi. Muqtada itse on kieltänyt tämän väitteen, ja on vaikea sanoa, kuinka moni todellisuudessa siihen uskoo. Tästä huolimatta eskatologiset teemat ovat olleet yksi Muqtadan saarnojen toistuvista aiheista. Taistelu amerikkalaismiehitystä ja nyt korruptiota vastaan näytetään ikään kuin suurena hyvän ja pahan välisenä taisteluna. Myös ajatolla Muhammad Muhammad al-Sadrin ja suurajatolla Muhammad Baqir al-Sadrin marttyyriutta korostetaan.  

Puolesta ja vastaan 

Tämän perjantairukouksen saarnassa uskonto kietoutui tiiviisti ajankohtaiseen politiikkaan. Muqtada kehotti kirjesaarnassaan muun muassa korruptoituneita shiiapoliitikkoja tekemään parannuksen ja katumaan tekojaan Jumalan edessä. Hän vaati puolisotilaallisten ryhmien toiminnan rajoittamista ja ”miehityksen jäänteiden” karkottamista diplomaattisin keinoin, sekä varoitti idän ja lännen yrityksistä sekaantua Irakin asioihin. Muqtada puhui myös terrorismista, miehityksen ja mielenosoitusten marttyyreista ja niistä muuten kärsineistä. Puheessa oli jälleen sektarianismia vastustaneita ja nationalistisia sävyjä, ja osin sen takia tapahtumaa nimitettiinkin yhtenäisyyden rukoukseksi. Näiden teemojen käsittely liittyi Muqtadan vetäytymiseen pitkittyneistä hallitusneuvotteluista. 

Huolimatta siitä, että Bagdadiin saapui kymmeniätuhansia sadristeja ja jonkin verran myös muita kansalaisia, Muqtadalla on kriitikkonsa. Toisten mielestä Muqtada on vain yksi korruptoituneista populistipoliitikoista, jotka eivät onnistu saamaan aikaan muutosta. Äkkipikaiset päätökset ja ristiriitaisuudet tekevät hänestä kriitikoiden mielestä vaikean seurattavan. Joidenkin kritiikki kohdistuu erityisesti Muqtadan kiihkomielisimpiin seuraajiin, jotka näkevät Muqtadan imaamien veroisena. Osan mielestä taas Muqtada ei ole tarpeeksi korkea-arvoinen uskonoppinut, eikä hänellä ole samanlaista karismaa kuin isällään ja isoisällään. Monet taas näkevät, ettei uskonoppineiden kuuluisi ylipäätään sekaantua politiikkaan. 

Kultainen mahdollisuus? 

Vain muutama viikko perjantairukouksen jälkeen yllätyin, kun kuulin mielenosoittajien tunkeutuneen Bagdadin vihreälle vyöhykkeelle (mintaqat al-khadraa) ja parlamenttitalolle. Seurasin lukuisista livelähetyksistä, miten parlamenttitalolla tanssittiin ja annettiin kiivaita kommentteja paikalle saapuneille toimittajille. Myös Muqtada al-Sadrin kuvia näkyi taustalla runsaasti. Hetken aikaa näytti siltä, että mielenosoitukset laantuisivat pian. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, ja kaaos parlamenttitalolla jatkui ja levisi ympäri Bagdadia viikkojen ajan. Joidenkin lähteiden mukaan jopa Vapaudenaukio olisi ollut Muqtada al-Sadrin puolisotilaallisten joukkojen, Rauhankomppanioiden, hallussa. Sadristit näyttävätkin olleen keskeisin ryhmittymä parlamenttitalon ja Vihreän vyöhykkeen valtauksessa. Mielenosoitukset liittyvät samoihin teemoihin kuin lokakuun 2019 kansannousu – korruptioon, heikkoihin peruspalveluihin, sähkön puutteeseen ja työttömyyteen. Lopulta mielenosoittajat saapuivat oikeustalolle 23.8. vaatien parlamentin hajottamista. Tilanteen seuraavia vaiheita on vaikea ennustaa, mutta poliittinen kaaos vaikuttaa pahentuneen. Mielenosoituksiin on jälleen osallistunut myös Iran-myönteisiä puolisotilaallisia joukkoja, ja kysymys Muqtadan suhteesta Iraniin on edelleen avoinna. 

Mielenosoitusten aikana Muqtada onkin kehottanut seuraajiaan tarttumaan tähän ”kultaiseen mahdollisuuteen” muuttaa poliittinen järjestelmä täydellisesti, mikä on kiinnostavaa – onhan Muqtada itse toiminut osana samaa järjestelmää jo kymmenisen vuotta. Kertooko tämä siis siitä, että Muqtada näkee vallankumouksen tai ulkoparlamentaarisen toiminnan ainoana keinona saada aikaiseksi poliittinen muutos, ja että hän pitää poliittista järjestelmää niin korruptoituneena, että sitä on mahdotonta muuttaa sisältä käsin? 

Sekä perjantairukous että mielenosoitukset ovat olleet suuria sadristisen liikkeen voimannäytteitä, jotka osoittavat Muqtadan poliittisen vallan. Valtavia Muqtadan kuvia on nähtävissä sekä kaduilla että kodeissa. On hankalaa arvioida, mihin suuntaan tilanne seuraavaksi kehittyy. Rauhanomaisen vallankumouksen lisäksi on mahdollista, että mielenosoitukset ajautuvat jälleen umpikujaan ja Muqtadan täytyy muuttaa kurssiaan. 

 

Artikkelikuva: Shutterstock

Sini Al-Fraidawi, 29 elokuuta 2022

Irak, Muqtada al-Sadr, politiikka, sadristinen liike

---