Jännitysnäytelmä Turkissa: onnistuuko Erdoğan keskittämään kaiken vallan itselleen?
Turkissa on sunnuntaina 24. kesäkuuta tärkeät vaalit, kun turkkilaiset valitsevat maalle uuden johdon seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla kertaa valitaan sekä presidentti että parlamentti.
Kuka voittaa vaalit?
Viimeisimpien mielipidetiedustelujen mukaan istuva presidentti ja hallitsevan AKP:n (Oikeus- ja kehityspuolue) puheenjohtaja Recep Tayyip Erdoğan valittaneen täpärällä enemmistöllä jatkokaudelle suorassa kansanvaalissa. Ei ole varmaa, onnistuuko hän saamaan yli puolet äänistä jo 24. kesäkuuta, vai valitaanko hänet presidentiksi toisella kierroksella 8. heinäkuuta.
AKP:n ja kansallismielisen MHP:n muodostaman Cumhur- vaaliliiton äänisaaliin ennustetaan sitä vastoin jäävän piirun verran alle 50 prosentin (47,6–49,50 %), joten AKP saattaa menettää enemmistön parlamentissa, vaaliliitosta huolimatta. AKP:n kansansuosio on ylipäätään ollut laskussa, eikä se ole pystynyt pitämään kiinni kaikista vanhoista kannattajistaan. Sen osuuden vaaliliiton äänistä on mielipidemittauksissa arvioitu olevan noin 41,5–46 prosenttia, kun se vielä vuoden 2015 parlamenttivaaleissa sai 49,5 prosenttia kaikista äänistä.
Mielipidetiedustelujen tekijät eivät tosin taida itsekään aivan luottaa ennusteisiinsa, joita myös ulkopuoliset kommentaattorit tuppaavat pitämään epäluotettavina. Syitä on monia. Sekä Erdoğanin voitto ensimmäisellä kierroksella että AKP:n johtaman vaaliliiton häviö ovat niin täpäriä, että ne mahtuvat tutkimusten virhemarginaaliin. Tavallista suurempi osa kansalaisista ei myöskään ole halunnut ilmaista kantaansa tiedusteluissa, joten ”epävarmojen” äänestäjien osuus on huomattavan korkea. Lisäksi Turkissa pelätään laajamittaista vaalivilppiä, jonka myötä tulos voi poiketa ennusteista.
Miksi nämä vaalit ovat tärkeät?
Turkille siis valitaan samalla kertaa parlamentti ja presidentti. Uudella toimikaudella presidentillä on huomattavasti aiempaa laajemmat toimivaltuudet, jotka hyväksyttiin täpärästi kansanäänestyksessä keväällä 2017. Erdoğanin valinta presidentiksi on lähes selvää, ja mikäli AKP ja MHP onnistuvat saamaan enemmistön myös parlamenttiin, kaikki valta on muodollisestikin keskitetty Erdoğanille.
Erdoğanin johtama Turkki on vuosien saatossa muuttunut yhä autoritaarisemmaksi valtioksi, jossa ei enää ole itsenäistä ja kriittistä valtavirtamediaa tai itsenäistä oikeuslaitosta. Toistaiseksi Erdoğan johtaa maata itsevaltaisesti poikkeustilalakiin turvautuen. Poikkeustilaa on jatkettu aina kolme kuukautta kerrallaan heinäkuun 2016 vallankaappausyrityksestä lähtien. Vallankaappausyritystä seuranneet puhdistukset ja suoranaiset vainot, joiden aikana yli 150 000 virkamiestä on erotettu ja yli 138 000 kansalaista on pidätetty, ovat luoneet maahan pelon ja ahdistuksen ilmapiirin.
Jatkossa Turkissa ei enää ole pääministeriä, vaan valta keskitetään presidentille, jolla on mahdollisuus hallita maata presidentin asetuksilla sekä valta päättää valtion talousarviosta. Lisäksi hänellä on laajat nimitysvaltuudet. Presidentti muun muassa nimittää 12 perustuslakituomioistuimen 15:stä tuomarista. Erityisen ongelmalliseksi tämän tekee se, että perustuslakituomioistuimen tehtäviin kuuluu presidentillisten asetusten lainmukaisuuden arviointi. Presidentin vallalle on järjestelmässä joitain rajoituksia, mutta niistä kiinnipitäminen voi osoittautua hankalaksi, erityisesti jos AKP:lla on enemmistö parlamentissa.
Opposition edustajat, kuten vankilassa videoidussa vaalipuheessaan kurdimielisen HDP:n presidenttiehdokas Selahattin Demirtaş, ovatkin korostaneet näiden vaalien merkitsevän valintaa demokratian ja diktatuurin välillä. Demirtaş totesi vaalivideollaan, että ”Elokuvan pelottava osuus ei ole vielä edes alkanut”. Itselleni on tosin jäänyt hieman epäselväksi, kuinka tehokkaasti edes tuhdin vaalivoiton saanut, melko hajanainen oppositio pystyisi valvomaan Erdoğanin toimintaa parlamentista käsin.
Miksi vaalit pidetään jo nyt?
Vaalit oli tarkoitus järjestää vasta syksyllä 2019, mutta 20. huhtikuuta hallitseva AKP kumppaninsa MHP:n tukemana ilmoitti, että vaalit pidetäänkin jo nyt kesäkuussa. Syyksi näin lyhyellä varoituksella järjestettäville vaaleille on epäilty pelkoa Turkin taloudellisen tilanteen nopeasta heikkenemisestä ja AKP:n halua pitää vaalit ennen kuin talouden heikkeneminen vaikuttaa liikaa AKP:n kannattajien päätöksiin.
Turkin talous on kasvanut voimakkaasti koko AKP:n 16-vuotisen valtakauden ajan, mikä on ollut merkittävä tekijä AKP:n kansansuosion taustalla: Turkin bruttokansantuote per henki on kolminkertaistunut AKP:n valtakaudella, ja mielipidemittaukset ovat osoittaneet taloudellisten kysymysten vaikuttavan turkkilaisten äänestyspäätöksiin.
Nyt taloudessa on kuitenkin nähtävissä huolestuttavia merkkejä: Turkin liira on menettänyt 30 prosenttia arvostaan suhteessa dollariin, inflaatio on nousussa, vaihtotaseen vaje on kasvanut lähes 6 prosenttiin BKT:stä, Erdoğanin jättimäiset rakennusprojektit tulevat valtiolle kalliiksi, yksityisen sektorin velkataakka on kasvanut, valtion takausvastuut ovat merkittävät, 10 prosentin työttömyysaste on korkea ja 53 prosentin kokonaistyöllisyysaste matala.
Turkin talousvaikeudet johtuvat sekä maailmantalouden trendeistä että AKP:n ja Erdoğanin toimista ja Turkin poliittisesta tilanteesta. AKP:n poliittiset vastustajat ovat myös esittäneet epäilyjä siitä, että Turkin talouden todellinen tila on vielä paljon heikompi, ja että esitetyt kasvuluvut perustuvat tilastotiedon vääristelyyn. Heidän arvioidensa mukaan Erdoğan haluaa turvata valta-asemansa ennen kuin talouden todellinen, heikko tila käy liian ilmeiseksi.
Opposition loppukiri?
Turkin vaalilakia muutettiin maaliskuussa siten, että puolueet voivat muodostaa vaaliliittoja. Niitä onkin muodostettu kaksi: hallitseva AKP on liittoutunut yhteen kansallismielisen MHP:n kanssa, ja pääoppositiopuolue Tasavaltalainen kansanpuolue CHP on liittoutunut uuden kansallismielisen İyi-puolueen (”Hyvä puolue”), konservatiivista islamia edustavan Saadet-puolueen ja pienen Demokraattisen puolueen (DP) kanssa. Vaaliliittojen nimet ovat jokseenkin hämääviä: AKP:n johtaja liitto otti nimekseen ”tasavaltalainen liitto” ja CHP:n vetämästä liittoumasta tuli ”kansakunnan liitto”. Kurdimielinen oppositiopuolue HDP osallistuu vaaleihin yksin. Viimeisten ennen vaaleja julkaistujen mielipidetiedustelujen mukaan AKP liittolaisineen olisi siis saamassa 47,6–49,5 prosenttia äänistä, CHP liittolaisineen 38,1–39,4 prosenttia ja HDP 11,5–12,3 prosenttia.
Presidentinvaaleissa AKP:n ehdokkaana on istuva presidentti Recep Tayyip Erdoğan, jonka kannatus on vakaalla pohjalla. Tällä kertaa hänen kampanjointinsa ei kuitenkaan ole ollut erityisen onnistunutta. Kampanjaa on kuvattu väsähtäneeksi eikä se ole saanut suuria massoja liikkeelle, ja hyvänä puhujana tunnettu Erdogan on tehnyt puheissaan virheitä ja sekoillut sanoissaan.
CHP:n ehdokkaana on uusi kasvo, positiivisesti yllättänyt karismaattinen Muharrem İnce, jonka sovitteleva ja rauhallinen tyyli on saanut paljon suosiota ja nostanut hänen kannatuslukemansa 27–30 prosentin tuntumaan. Uutta kansallismielistä, MHP:n jakaantumisen seurauksena syntynyttä İyi-puoluetta edustaa vaalien ainoa naisehdokas Meral Akşener, joka on suosittu erityisesti nuorten parissa. Hänen äänisaaliinsa jäänee kuitenkin 8 ja 14 prosentin välille. Vasemmistolaisen ja kurdimielisen HDP:n ehdokkaana on vankilasta käsin yllättävän tehokasta sosiaalisen median kampanjaa käyvä valovoimainen Selahattin Demirtaş, entinen ihmisoikeusjuristi, jonka ennustetaan saavan noin 10 prosenttia äänistä. Pienestä uskonnollisesta Saadet-puolueesta ehdolla on Temel Karamollaoğlu, joka on myös kritisoinut Erdoğania yllättävänkin rankasti. Vaalien kuudes ehdokas on pienen kansallismielisen Vatan-puolueen puheenjohtaja ja pitkän linjan poliitikko Doğu Perinçek.
Vaalikampanjointi on ollut erittäin aktiivista. Tärkeitä teemoja ovat olleet siirtyminen presidenttijohtoiseen järjestelmään, poikkeustilan päättäminen, huolestuttava taloudellinen tilanne ja korkea nuorisotyöttömyys. Puolueet ovat hyödyntäneet kampanjoissaan perinteisiä keinoja kuten julisteita, lippuja, kampanjatilaisuuksia sekä ovelta ovelle -kierroksia. Koska kampanjointia on käyty pitkälti ramadan-paastokuukauden aikana, päivän paaston päättävät iftar-ateriat ovat muodostaneet tärkeän areenan kampanjoinnille, joka muutoinkin on ajoitettu ilta-aikaan. Myös sosiaalisen median kanavia on käytetty laajamittaisesti nuorten äänestäjien tavoittamiseksi (esim. İyi-puolueen kampanjakappale) ja kurdialueilla ja erityisesti HDP:n kohdalla myös kokoontumisvapauden rajoitusten ja perinteisen kampanjoinnin vaikeuden vuoksi.
Mielipidetiedustelujen valossa oppositiopuolueet näyttävät pärjäävän yllättävän hyvin. AKP:n kannatus on laskenut ja opposition puolestaan kasvanut. AKP:n ja MHP:n vaaliliitto rakoilee pahasti, ja osa MHP:n paikallisjaostoista on jo ehtinyt erota puolueesta ja ilmoittaa kannattavansa Meral Akşeneriä. Myös muutamat MHP:n johtohahmoista ovat kehottaneet MHP:n kannattajia äänestämään presidentin vaaleissa Akşeneriä Erdoğanin sijaan.
Puolueiden kampanjointityyli sekä presidenttiehdokkaiden tylyt arviot kilpailevista ehdokkaista ja puolueista ovat osoittaneet yhteiskunnan eri ryhmittymien välisten jakolinjojen syvyyden ja vastakkainasettelujen jyrkkyyden. Esimerkiksi istuva presidentti on toistuvasti nimittänyt muita ehdokkaita terrorismin kannattajiksi.
Vaaleja varjostavat vilpin uhka ja väkivaltaisuudet kurdialueilla
Turkkilaiset ovat oikeutetusti olleet ylpeitä pitkästä vapaiden ja rehellisten vaalien perinteestään. Turkin demokratiassa on aika ajoin ollut pahojakin ongelmia, mutta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta itse vaalit ovat olleet vapaita jo vuodesta 1950 lähtien. Tällä kertaa vaalit kuitenkin järjestetään poikkeustilan aikana, mikä on herättänyt huolta rehellisyyden ja reiluuden periaatteiden toteutumisesta. Jo vuonna 2017 järjestetyn kansanäänestyksen aikana havaittiin vaalivilppitapauksia. Tällä kertaa on syytä pelätä, että vilppi on huomattavasti laajamittaisempaa. Lisäksi poikkeustilan johdosta kurdienemmistöisissä provinsseissa on rajoitettu ilmaisun ja kokoontumisen vapautta, mikä on vaikeuttanut erityisesti HDP:n kampanjointia.
HDP:n presidenttiehdokas Selahattin Demirtaş istuu Edirnessä tutkintavankeudessa, jossa häntä on pidetty lokakuusta 2016 lähtien. Oikeudenkäynti ei näytä edistyvän. HDP on valittanut systemaattisesta pelottelukampanjasta, hyökkäyksistä puoluetoimistoja ja kampanjatoimistoja vastaan sekä puolueen aktivistien pidätyksistä ja kampanjatyön estämisestä. Systemaattisen häirinnän ilmeisenä päämääränä on pudottaa parlamenttivaaleissa yksin kampanjoivan HDP:n kannatus alle 10 prosentin äänikynnyksen, jolloin kurdialueilla toiseksi suosituin puolue AKP saisi valtaosan HDP:n edustajanpaikoista. Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että HDP ylittäisi kynnyksen. Toisaalta AKP:n epäillään suunnittelevan laajamittaista vaalivilppiä nimenomaan HDP:n kannatusalueilla.
Mitä sitten?
Turkin politiikan tulevia käänteitä on huomattavan vaikea ennustaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että vaalien jälkeisestä tilanteesta voi hahmottaa kolme vaihtoehtoista tapahtumaketjua tai lopputulemaa. 1) Erdoğanista tulee presidentti, ja AKP:n ja MHP:n vaaliliitto Cumhur İttifakı saa enemmistön, jolloin kaikki valta siirtyy Erdoğanille. 2) Erdoğanista tulee presidentti, mutta Cumhur İttifakı ei saa enemmistöä parlamenttivaaleissa. Mikäli Erdoğan tyytyy tilanteeseen, hänellä on presidenttinä erittäin laajat toimivaltuudet, mutta itsevaltiutta rajoittaa parlamentin tuen puuttuminen. 3) Mikäli Cumhur İttifakı ei saa enemmistöä parlamenttiin, Erdoğan voi käyttää presidentin valtuutta hajottaa parlamentti, jolloin maassa pitää järjestää uudet parlamenttivaalit. Tämä johtaisi kuitenkin epävarmuuden ja epävakauden kauteen.
Taustatietoja
Turkin parlamenttivaaleissa 600 kansanedustajaa valitaan viisivuotiskaudelle. Käytössä on nk. listavaali, eli puolueet asettavat ehdokkaat listoille 87 vaalipiirissä. Parlamenttiin voi pyrkiä myös sitoutumattomana. Turkissa on huomattavan korkea 10 prosentin äänikynnys, joka puolueen pitää ylittää saadakseen edustajansa parlamenttiin. Yli kolme prosenttia äänistä saaneet puolueet ovat oikeutettuja julkiseen puoluetukeen.
Tällä hetkellä Turkin parlamentin kokoonpano on seuraava: hallitseva Oikeus- ja Kehityspuolue AKP 316 paikkaa, Tasavaltalainen kansanpuolue CHP 131 paikkaa, kurdimielinen Kansan demokraattinen puolue HDP 47 paikkaa, Kansallismielinen toimintapuolue MHP 35, İyi-puolue 6, sitoutumattomat 2.
Maan presidentti valitaan suorassa kansanvaalissa, myös viisivuotiskaudelle. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli 50 % äänistä ensimmäisellä kierroksella, järjestetään 8. heinäkuuta toinen kierros. Turkissa on 55,3 miljoonaa ja ulkomailla yli kolme miljoonaa äänioikeutettua Turkin kansalaista. Lähes puolitoista miljoonaa ulkomailla asuvista kansalaisista äänesti vaaleissa.