Israelin poliittinen teatteri käynnistyi jälleen – mitä käy Trumpin rauhan suunnitelmalle? OSA 1
Ensimmäisessä osassa käsitellään Israelin uusintavaaleihin johtanutta kehitystä ja Netanjahun hallituskriisin vaikutuksia Trumpin ”Vuosisadan diiliin”. Toisessa osassa paneudutaan Israelin vasemmiston tilanteeseen ja kysytään, koittaako Netanjahun jälkeen toivon aika.
Artikkelikuva: Entinen armeijakomentaja Benny Gantz on Netanjahun todennäköisin haastaja tulevissa vaaleissa (lähde: Wikicommons).
“Tätä ei ole koskaan tapahtunut ennen, eikä toivottavasti tapahdu enää koskaan uudestaan”, kuului Haaretzin kokeneen politiikan toimittaja Anshel Pfefferin arvio Israelin ajautumisesta toisiin vaaleihin saman vuoden sisällä. Tilanne on ennenkuulumaton, sillä ensimmäistä kertaa Israelin historiassa vaalivoittaja epäonnistui hallituksen muodostamisessa. Koko uusintavaaleihin johtanut kuvio tuntuu korruptioskandaaleineen ja viime hetken käänteineen kuuluvan johonkin ontuvasti kirjoitettuun saippuasarjaan. Mitä absurdimmaksi Israelin poliittinen tilanne muuttuu, sitä vahvemmassa asemassa on kuitenkin draaman mestari ja huhtikuun vaalien voittaja Benjamin Netanjahu. Trumpin ”vuosisadan diilin” eli uuden Israelin ja Palestiinan välisen rauhansopimuksen kannalta Israelin poliittinen teatteri ei olisi kuitenkaan voinut aloittaa esitystään huonompaan aikaan.
Netanjahun juoksu aikaa vastaan
Sukellusveneitä, kuubalaisia sikareita, petettyjä ystävyyssuhteita ja lokakuun toinen päivä.
Siinä tämän teatterin keskeiset ainekset.
Huhtikuun parlamenttivaalien päättymisen jälkeen Netanjahu sai huokaista helpotuksesta. Hänen johtamansa oikeistoblokki näytti saavan riittävän enemmistön (65/120 paikkaa) tulevaan hallitukseen. Vaalivoitto oli elinehto Netanjahun poliittisen uransa jatkolle. Vain vaalivoiton tuoman enemmistön turvin hän pystyy ajamaan itselleen syytesuojaa korruptio-, petos- ja lahjontasyytteisiin, jotka todennäköisesti nostettaisiin toinen lokakuuta pidettävän kuulemisen jälkeen.
Netanyahuun liittyviä korruptioskandaaleja on viime vuosina ollut useita. Vahvin Netanjahua vastaan koottu todistusaineisto liittyy syytteeseen mediamogulien lahjomisesta. Useiden lähteiden mukaan Netanjahu olisi luvannut poistaa Yediot Ahronot -lehden kilpailijan[1] markkinoilta vastineeksi suotuisasta julkaisupolitiikasta. Toinen merkittävä tapaus koskee väitettä, että Netanjahu olisi vastaanottanut yli 300 000 dollarin arvosta lahjoja (sikareita, shampanjaa ja koruja) kahdelta liikemieheltä vastineeksi verohelpotusten ja viisumiasioiden järjestämisestä. Lisäksi nykyinen pääministeri on syyteharkinnassa liittyen yli 600 prosentin voittoon, jonka hän olisi väitetysti tehnyt valtiollisen sukellusvenekaupan yhteydessä. Jälkimmäisessä tarinassa on mukana myös Netanyahun serkku, joka mediaraporttien mukaan myi sukellusveneyhtiön osakkeita pääministerille 95 % alennuksella markkinahinnasta. Netanjahun lähipiiri on muutenkin syvästi osallisena skandaaleissa. Esimerkiksi Netanjahun vaimo, Sarah Netanjahu, on syytteiden mukaan käyttänyt yli 100 000 dollaria julkisia varoja yksityisiin illallisiin. Useiden Netanjahun läheisten huhutaankin jo todistaneen Netanjahua vastaan pelastaakseen oman nahkansa.
Netanjahun huhtikuisen vaalivoiton pilasi oikeistopuolue Yisrael beiteinun johtaja ja Netanjahun pitkäaikainen tukija ja ystävä Avigdor Lieberman. Lieberman, joka on aina ollut hyvä aistimaan Israelin poliittisia tuulia, päätti hallitusneuvotteluiden kuluessa luoda ylitsepääsemättömän juovan oman oikeistopuolueensa ja ultraortodoksipuolueiden välille ja näin estää Netanjahun enemmistökoalition synnyn. Käytännössä Lieberman loi kynnyskysymyksen vaatimalla uskonnollisissa kouluissa (Yeshiva) opiskelevien ultraortodoksien osallistumista Israelin asepalvelukseen. Oli selvää, että uskonnolliset puolueet eivät koskaan suostuisi tähän. Liebermanille uskonnollisen ja maallisen oikeiston välille syntyvä kuilu tarjosi ennen kaikkea tilaisuuden hänen oman profiilinsa nostamiseen. Blokkaamalla hallitusneuvottelut kynnyskysymyksensä avulla Lieberman asetti Netanjahun seuraavan valinnan eteen: joko hänen pitää antaa hallitusneuvotteluvastuu keskustavasemmistolaiselle Kahol lavan -liittoumalle tai hajottaa Israelin parlamentti Knesset ja valmistautua uusintavaaleihin. Johtuen siitä, ettei keskustavasemmisto valtaan päästyään koskaan ajaisi Netanjahun syytesuojaa, valinta oli selvä. Seitsemän viikkoa vaalivoittonsa jälkeen Netanjahu päätti hajottaa Knessetin ja nyt Israel valmistautuu taas vaaleihin.
Vaalien haastajat
Syyskuun vaaleissa Netanjahun merkittävin haastaja on todennäköisesti viime vaaleihin rakennettu keskustavasemmistolainen Kahol lavan -liittouma. Yksikään keskustavasemmistolainen liittouma ei kuitenkaan ole kestänyt yli yhtä vaalikautta Israelissa, ja merkkejä liittouman hajoamisesta on jo ilmassa. Myös varsinaisen vasemmistoblokin rakentaminen on pahasti kesken eikä suurta menestystä ole syytä odottaa. Vasemmistopuolueet (etunenässä Israelin valtion perustajana itsensä näkevä työväenpuolue ha-Avoda ja vasemmistovihreä Meretz-puolue) etsinevät myös liittoumaa Knessetin arabipuolueiden kanssa. Arabipuolueiden näkökulmasta yhteistyö vasemmistopuolueiden kanssa on tarkoittanut petettyjen lupausten historiaa, joten tällaista liittoumaa tuskin nähdään. Myös poliittisen kentän oikea laita on muutoksessa. Merkittävä kysymys on, mihin puolueeseen uskonnollisen oikeiston valtavassa suosiossa oleva entinen oikeusministeri Ayelet Shaked hakeutuu. Jos Netanjahu saa hänet oman puolueensa Likudin riveihin, tulee vaaleista hänelle huomattavasti helpommat. Todennäköistä on, että oikeiston suosio vain kasvaa, ja Israel – osana globaalia trendiä – jatkaa liukumistaan kohti autoritääristä oikeistopopulismia.
Oikeiston kirkkaasta tulevaisuudesta huolimatta Netanjahu on häviämässä henkilökohtaisen juoksunsa aikaa vastaan. Uusi hallitus (olettaen, että Netanjahu ja uusi oikeistoblokki ilman Liebermania voittaa vaalit) nimittäin tuskin ehtii aloittaa syytesuojaan vaadittavat lakiuudistukset ennen mahdollisten syytteiden nostamista. Ennen vaaleja Israel on välitilassa, jossa uutta merkittävää lainsäädäntöä ei voida tehdä. Mitä absurdimmaksi Israelin poliittinen draama seuraavien kuukausien aikana kehittyy, sitä vahvempi on kuitenkin myös spektaakkelin mestarin eli Netanjahun asema, ja yllättäviä keinoja immuniteetin varmistamiseksi saattaa löytyä.

Vaalidraama Israelissa alkaa Trumpin kannalta huonoimpaan mahdolliseen aikaan
Trumpin lupaamalle ”Lähi-idän rauhan suunnitelmalle” tai ”vuosisadan diilille” Israelin uusintavaalit eivät lupaa hyvää. Trumpin hallinto on koko kevään koonnut Lähi-idän maista liittolaisten verkostoa, jotka tukisivat Trumpin suunnitelmaa ja pakottaisivat Palestiinalaishallinnon (PA) sen hyväksymiseen. Tähän asti suunnitelmasta vuotaneet tiedot noudattelevat pitkälti Netanjahun ajamaa ”taloudellisen rauhan” mallia, jossa Palestiinalaishallinto vastineeksi taloudellisista palkinnoista hiljalleen luopuu Israelin kannalta vaikeimmista poliittisista vaatimuksista kuten siirtokuntien laajentamisen pysäyttämisestä tai nykyisen Israelin alueelta lähtöisin olevien palestiinalaispakolaisten oikeudesta palata koteihinsa.
Trumpin rauhanprosessi on herättänyt voimakasta vastustusta Palestiinalaishallinnossa. Yhdysvaltain Israelin suurlähettilään David M. Friedmanin New York Timesille 8.6.2019 antama kommentti, jonka mukaan Israelilla on “oikeus liittää osa länsirannasta itseensä”, vahvisti palestiinalaisten pahimpia pelkoja rauhansuunnitelman päämääristä. Jared Kushner, jonka pitäisi johtaa rauhanprosessia, lisäsi jo aiemmin vettä myllyyn toteamalla, etteivät palestiinalaiset ole vielä “kykeneviä hallitsemaan itseään” ja että palestiinalaisten todellisia ongelmia on mm. “demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen” ja “uskonnollisen suvaitsevaisuuden” puute. Kushnerin kommentit kantavat karkeimman mahdollisen orientalismin kaikuja. On aiheellista kysyä, vaatiiko Trumpin hallinto Israelilta (saati itseltään) vastaaviin standardeihin sitoutumista vastineeksi vuosittaisista noin 3 miljardin dollarin sotilaallisesta avustuksesta ja 8 miljardin lainan vakuuksista. Kushnerin keskeinen viesti joka tapauksessa on se, että miehityksen lieventämiseksi Palestiinan on osoitettava toimivansa Yhdysvaltojen ja markkinavoimien edistyksellisinä pitämien standardien mukaan. Itse asiassa Kushnerin lausunnot toistavat kuin suoraan Yhdysvalloissa Oslon sopimuksen aikaan vallalla olleita näkemyksiä, joiden mukaan Yhdysvaltojen tehtävä sivistyksen majakkana on auttaa palestiinalaisia viljelemään ”itsehillintäänsä” ja hitaasti ”kypsymään” ”kohti vastuunkantoa ja taloudellista houkuttelevuutta” – ja lopulta itsenäistä valtiota[2]. Trumpin rauhansuunnitelma muistuttaa Oslon sopimuksen takana ollutta ajattelua myös siinä mielessä, että Palestiinan markkinoiden heikkouden – poliittisen konfliktin sijaan – ajatellaan olevan suurin este matkalla rauhaan.
Ilman uusintavaaleja olosuhteet palestiinalaishallinnon houkuttelemiseen Israelin etujen mukaiseen rauhansopimukseen olisivat olleet lähes täydelliset Palestiinalaishallinnon vastustuksesta huolimatta. Ensinnäkin, Palestiinalaishallinto on, osin Yhdysvaltain kehitysapuleikkausten, osin Israelin verorahojen pidätyksen ja osin omien valintojensa seurauksena talouskriisin partaalla. YK:n turvallisuusneuvostolle annetun raportin mukaan talouskriisistä on vaarassa tulla Palestiinan historian pahin. Vaikka Qatar onkin luvannut paikata Yhdysvaltojen leikkausten aiheuttamaa lovea, ei Palestiinalaishallinto todennäköisesti ole kovinkaan monen kuukauden päässä vararikosta. Tilanne muistuttaakin 90-luvun alkua, jolloin Palestiinan vapautusrintama (PLO) pelastautui täpärästi talouskriisistä suostumalla Oslon sopimuksen ehtoihin. Trumpin ajatus siitä, että vastineeksi riittävästä investoinnista Palestiinalaishallinto todennäköisesti suostuisi jälleen myönnytyksiin, ei ole siis lainkaan tuulesta temmattu. Toiseksi, Israel on viime vuosina onnistunut kauppa- ja teknologiapolitiikkansa avulla kasvattamaan poliittisten liittolaisten verkostoaan niin Lähi-Idässä, Afrikassa kuin nousevien talouksien kuten Intian, Kiinan ja Brasilian parissa ja täten heikentämään Palestiinalaishallinnon liittolaisverkostoa ”kolmannessa maailmassa”. Niin taloudelliset kuin poliittisetkin olosuhteet ”vuosisadan diilille” olisivat olleet kohdallaan. Tästä näkökulmasta Trumpin julkinen turhautuminen Netanjahun hallitusneuvotteluiden kariutumiseen on ymmärrettävää.
Palestiinalaishallinto luovii Yhdysvaltojen ja itsensä synnyttämissä myrskyissä
Palestiinan itsenäistymisestä haaveileville Trumpin rauhansuunnitelman hidastuminen tarkoittaa onnekasta sattumusta ja hetken hengähdystaukoa. Vaikkei lopullista rauhansuunnitelmaa – tai sen virallista luonnosta – olekaan kokonaisuudessa julkaistu, on skeptinen suhtautuminen suunnitelmaan enemmän kuin perusteltua paitsi vuotaneiden tietojen, myös Trumpin tähän saakka ajaman linjan vuoksi. Yhdysvaltojen Israelin lähetystön siirtäminen Tel Avivista Jerusalemiin, Golanin kukkuloiden tunnustaminen osaksi Israelia, PLO:n toimiston sulkeminen Washingtonissa, Palestiinalaisalueille myönnetyn budjettituen ja kehitysavun lakkauttaminen (n. 500 miljoonaa dollaria), vuodesta 1949 toimineen YK:n palestiinalaispakolaisten oikeuksiin, terveyspalveluihin ja koulutukseen keskittyvän järjestön (UNWRA:n) vuosittaisen rahoituksen lopettaminen sekä kansainvälisen oikeuden mukaisen ”miehitettyjen alueiden” -termin poistuminen viimeaikaisista Yhdysvaltojen virallisista asiakirjoista ovat esimerkkejä Yhdysvaltain ehdottomasta tuesta Israelin laajenemispolitiikalle. Yhdysvaltojen linjamuutoksen taustalla on ennen kaikkea Trumpin tarve pitää yllä evankelikaalisten kristittyjen kannatusta kotimaassaan.
Länsirannalla vaikuttavan Palestiinalaishallinnon näkökulmasta Yhdysvaltojen luoma poliittinen tilanne on erittäin monimutkainen. Presidentti Abbasin läheisen neuvonantajan ja entisen ulkoministeri Nabil Shaathin mukaan[3] Yhdysvaltojen avun poistuminen ja Trumpin ehdoton tuki Israelin laajenemispolitiikalle on katastrofi, joka luo myös mahdollisuuksia. PA:n ei Shaathin mukaan enää tarvitse seurata – tai esittää seuraavansa – Yhdysvaltojen komentoa. Tämä avaa PA:lle mahdollisuuden uusien kumppaneiden etsintään ja koko konfliktin uudenlaiseen kansainväliseen politisoimiseen. Korruptioskandaaleista ja valtavasta epäsuosiosta miehitetyillä alueilla kärsivälle PA:lle, mikään ei ole sisäpoliittisesti parempaa, kuin kriittisempi asenne Israelia ja Yhdysvaltoja kohtaan. Samaan aikaan, rahoituskriisistä johtuen, PA on kuitenkin kipeästi taloudellisen avun tarpeessa ja siten altis ehdollistamispolitiikalle. Qatar vaikuttaa olevan yksi tahoista, joka pyrkii täyttämään Yhdysvaltojen jättämää tyhjiötä Palestiinassa omien geopoliittisten intressien edistämiseksi. Trumpin uhkailuun ja kiristykseen perustuva peli Palestiinalaishallinnon kanssa on täynnä riskejä: vaarana on paitsi USA:n vaikutusvallan väheneminen, myös palestiinalaishallinnon romahtaminen talouskriisin ja paikallisten protestien vuoksi. Yhdysvallat tai Israel eivät missään nimessä halua sitä, sillä Palestiinalaishallinnon tilalle nouseva hallinto/kansanliike olisi todennäköisesti huomattavasti nykyistä hallintoa haluttomampi yhteistyöhön Israelin ja Yhdysvaltojen kanssa.
Kohti Bahrainia
Kaikesta ylläolevasta huolimatta ”vuosisadan diilin” käynnistää 25. kesäkuuta järjestettävä Bahrainin ”rauhan työpaja”. Palestiinan vastustuksesta ja Israelin poliittisesta lamaannuksesta johtuen työpajan osallistujajoukko on tuskin aivan Yhdysvaltojen haaveiden mukainen. Palestiinan johto boikotoi tilaisuutta, eikä Israelilla ole lähettää tilaisuuteen toimivan hallituksen edustajia. Israelin tilanteen vuoksi työpajaa tuskin kuitenkaan perutaan. Arabivaltioista paikalle ovat ilmoittautuneet Saudi Arabia, Arabiemiraatit ja Qatar. Jordania ja Egypti eivät vielä ole vastanneet ja ilmaantunevat vastentahtoisesti paikalle. Säilyttääkseen kasvonsa Yhdysvaltojen on tultava työpajasta ulos edes jonkinlaisen investointisuunnitelman kanssa. On siis mahdollista, että Palestiinalaishallinto saa jonkinlaisen hätäavun, ilman kummoisiakaan poliittisia vaatimuksia.
Voi hyvinkin olla, että hedelmälliset olosuhteet ”vuosisadan diilille” ovat kadonneet ennen kuin Israelin seuraava hallitus aloittaa työnsä. Tuolloin Trumpilla on jo itsellään myös täysi kiire tulevien kotimaan vaalien kanssa ja kuka tietää, millaisen Israelin hallituksen kanssa Trump pääsee ”rauhanprosessiaan” jatkamaan.
[1] Oman puolueensa Likudin äänenkannattajana tunnetun Israel Hayom -lehden.
[2] Ks Haddad 2016:39 – 41; Quandt 2005: 293 – 295.
[3] Kirjoittajan haastattelu Shaathin kanssa huhtikuussa 2019.