Israelin jännittävät vaalit: Miten käy Netanyahun?

Israel käy vaaleihin 9.4. jännittävissä tunnelmissa. Jännitys johtuu siitä, että pääministerinä yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 toimineen ja kaiken kaikkiaan neljästi pääministeriksi valitun Benjamin ”Bibi” Netanyahun asema on yllättäen uhattuna. Vaalivoiton myötä hänestä tulisi jo tänä vuonna maan historian pitkäaikaisin pääministeri. Jännitystä lisää myös se, että Netanyahua uhkaa korruptio-oikeudenkäynti. Mahdollinen syyte voi tarkoittaa sitä, että vaalivoitosta huolimatta hän joutuisi siirtymään syrjään viimeistään ensi vuoden alussa.

Haukkojen taistelu

Mielipidetiedusteluissa Netanyahun Likud (”liittoutuma”) -puolue on lähes tasoissa entisen armeijan esikuntapäällikön Benny Gantzin ja Yair Lapidin perustaman uuden Kahol Lavan (”sinivalkoinen”) -vaaliliiton kanssa. Sinivalkoisessa ryhmittymässä on mukana omalla puolueellaan toinenkin entinen kenraali Moshe Ya’alon. Israelin vaaleihin osallistuvat vaaliliitot ovat varsin usein johtajiensa ympärille syntyneitä löysiä liittoja, joilla ei ole selvää ideologista pohjaa. Juuri tällainen on useasta puolueesta muodostuva Kahol Lavan. Sen voima on siinä, että Gantzilla ja hänen ympärilleen kerääntyneillä muilla entisillä kenraaleilla on huomattava uskottavuus turvallisuushaukkoina. Netanyahu ei enää olekaan ainoa, jonka uskotaan takaavan Israelin turvallisuuden.

Israelin vaalit voittaa yleensä se, jonka uskotaan olevan kaikkein ”kovin”. Juuri siksi maan poliittisessa historiassa on niin paljon entisiä sotilaskomentajia, kuten pääministeriksi nousseet Ariel Sharon, Yitshaq Rabin tai Ehud Barak. Esimerkiksi länsimaissa laajalti arvostettu Shimon Peres ei koskaan voittanut vaaleja eikä noussut pääministeriksi, koska hänen miellettiin olevan liian heikko takaamaan Israelin kansallisen turvallisuuden. Kampanjassaan Gantz on näkyvästi ottanut kunnian tuhansien ”terroristien” surmaamisesta Gazan konfliktien yhteydessä, jolloin hän toimi armeijan johtotehtävissä.  Vuosikymmenen ajan Netanyahu on ollut Israelissa ”herra turvallisuus”, vaikka hän on aina ollut pikemminkin varovainen poliitikko eikä kovin halukas sotilaallisiin riskeihin. Netanyahu on aina esiintynyt nimenomaan terrorismin asiantuntijana, ja Iranin vaaran korostamisesta on tullut Netanyahun tavaramerkki.

Kansainvälinen tuki Netanyahulle

Toinen Netanyahun valtti, jota hän pyrkii voimakkaasti käyttämään hyväkseen, on kansainvälinen kokemus. Netanyahu esiintyy perustellusti kansainvälisen politiikan ykkössarjalaisena, joka pelaa eri liigassa kuin hänen kotimaiset kilpakumppaninsa, kuten hän vaalimainoksissaankin korostaa. Tähän kansainväliseen rooliin kuuluu myös de facto varsin läheiset välit useiden niin sanottujen maltillisten arabivaltioiden, kuten Saudi-Arabian, Egyptin ja Arabiemiraattien, johdon kanssa. Hän on myös saanut huomattavaa ulkopuolista tukea kampanjalleen. Presidentti Trumpin ja hänen lähipiirinsä poikkeukselliset läheiset suhteet Netanyahun kanssa ovat hyvin tiedossa. Vaalien alla Trump tarjosi tukeaan Netanyahulle muuttaen taas kerran Yhdysvaltojen Palestiina-politiikan perinteitä tunnustamalla Israelin oikeuden miehitetyn Golanin hallintaan. Luonnollisesti tämä tapahtui Netanyahun ollessa läsnä Valkoisessa talossa, jotta näkyvyys olisi mahdollisimman suuri.

Trumpin lisäksi Venäjän presidentti Vladimir Putin on tukenut Netanyahua näyttävästi. Libanonin sodassa 1980-luvun alussa kuolleen israelilaisen sotilaan jäännökset palautettiin Venäjän merkittävällä myötävaikutuksella Israeliin vain viikkoa ennen vaaleja. Tällaisella on iso merkitys Israelissa. Netanyahu esiintyi näyttävästi yhteisessä lehdistötilaisuudessa Moskovassa. Muutenkin Putinin ja Netanyahun välit ovat Syyriaan liittyvistä erimielisyyksistä huolimatta varsin hyvät, millä on merkitystä myös Israelin suuren venäläistaustaisen väestön keskuudessa. Myös Brasilian uusi presidentti Jair Bolzonaro, joka on poliittisesti Netanyahun ja Trumpin hengenheimolainen, vieraili Jerusalemissa sopivasti vaalien alla.

Populistinen kampanja ja epäilyttävät arabikansalaiset

Vuosien kuluessa Netanyahu on siirtynyt avoimemmin oikealle, ja samalla populistinen retoriikka on vahvistunut. Osin tämä on tietysti heijastumaa oikeistonationalismin vahvistumisesta Israelissa ylipäänsäkin ja myös globaaleista populistisista tuulista. Tällä kertaa Netanyahu on jopa liittoutunut äärioikeiston kanssa, mitä aikaisemmin on pidetty sopimattomana israelilaisessa politiikassa. Tämä on saanut osakseen paljon arvostelua myös Yhdysvaltojen juutalaisten keskuudessa. Näkyvä elementti populistisesta nationalismista Netanyahun kampanjassa on se, että hän on monin tavoin asettanut kyseenalaiseksi Israelin palestiinalaisväestön luotettavuuden ja aseman legitiimeinä kansalaisina. Ensinnäkin hän on painokkaasti korostanut sitä, että Israel on vain juutalaisen kansan valtio eikä kaikkien kansalaistensa valtio. Israelin arabeilla on hänen mukaansa jo 22 valtiota [viittaus Arabiliiton jäsenvaltioihin], eivätkä he tarvitse yhtä lisää.  Toisin kuin Netanyahu, Gantz on pitänyt viime kesänä hyväksyttyä kiisteltyä kansallisvaltiolakia osin ongelmallisena. Israelia juutalaisen kansan valtiona painottavan lain olisi hänen mukaansa pitänyt samalla alleviivata myös vähemmistöjen oikeuksia.

Edellisissä vuoden 2015 parlamenttivaaleissa Netanyahu kannusti kannattajiaan äänestämään pelottelemalla, että ”arabilaumat”, joita vasemmistolaiset tuovat paikalle busseilla, tulevat äänestämään. Tällä kertaa Netanyahun retoriikka on korostanut sitä, että Kahol Lavan -vaaliliiton äänestäminen tarkoittaisi todellisuudessa arabien äänestämistä. Kampanjan yksi slogan kuuluu ”Lopulta se on joko Bibi tai Tibi”. Tibi viittaa tunnettuun arabipoliitikkoon Ahmad Tibiin. Sloganin tarkoituksena on sanoa, että Gantzin äänestäminen johtaisi hallitukseen, joka olisi riippuvainen palestiinalaisista tai johon jopa kuuluisi palestiinalaisia. Tämä on esimerkki Gantzin edustaman ”vasemmiston heikkoudesta” verrattuna Likudin ”vahvuuteen”. Israelin politiikassa on pitkä perinne siinä, että arabikansalaisten asema legitiiminä poliittisena voimana kyseenalaistetaan. Oslon II sopimus hyväksyttiin syksyllä 1995 Israelin parlamentissa pienimmällä mahdollisella erolla. Tuolloin oikeisto syytti avoimesti, että tulos ei ollut moraalisesti oikeutettu, sillä siltä puuttui Knessetissä ”juutalainen enemmistö”.

Netanyahun julistuksessa kuuluvat myös muiden maiden populistien tutut teemat: hänen vastaisensa syytökset ovat osa vasemmiston salaliittoa, ja oikeusjärjestelmä on muutenkin liberaalien käsissä. Suurin poliittinen muutos Netanyhaun pitkän kauden aikana lienee se, että hyökkäykset valtion keskeisiä instituutioita, kuten korkeinta oikeutta kohtaan ovat lisääntyneet selvästi.

Mitä vaalien jälkeen?

Netanyahu on selvästi huolissaan tilanteesta ja siksi hän lupasi vain muutama päivä ennen vaaleja, että voittaessaan vaalit hän aloittaisi Länsirannan liittämisen osaksi Israelia. Vaikka Kahol Lavan saisikin enemmän ääniä kuin Likud, Likudilla on todennäköisesti paremmat mahdollisuudet saada kasaan enemmistöhallitus. Mikäli Netanyahusta tulee jälleen pääministeri, mahdollisesti edessä oleva korruptio-oikeudenkäynti on oma ongelmansa. Netanyahu tavoittelee koalitiota, joka mahdollistaisi hänen pysymisensä vallassa ja voisi tuoda myös syytesuojan.  Toinen edessä oleva suuri kysymys on Trumpin Palestiinan konfliktia koskeva ”suuri diili”, joka toistaiseksi on saanut odottaa Israelin vaaleja.

Konfliktin ratkaisun kannalta Gantzin keskustalaisen koalition voitto ei luultavasti merkitsisi suurta muutosta, sillä käytännön erot ovat ainakin vaalikampanjassa olleet pieniä. Kumpikaan vaalin todennäköisistä voittajista ei tarjoa realistista toivoa miehityksen lopettamisesta. Israelin sisällä saattaisi sen sijaan korostua ainakin jossain määrin liberaalimpi ja pluralistisempi ilmapiiri jyrkän oikeistonationalismin sijaan. Myös sosiaalisten kysymysten kuten terveydenhuollon ongelmat saisivat suuremman painoarvon.

Ensimmäisen kerran vuonna 1996 pääministeriksi nousseesta Netanyahusta on tullut erottamaton osa Israelin politiikkaa. Samalla hän on noussut yhdeksi keskeiseksi esimerkiksi oikeistopopulistien kansainvälisestä voittokulusta. Siksi ulkopuolistenkin kannalta suurin kysymys vaaleissa on Netanyahun kohtalo.

Artikkelikuvassa Likudin vaalimainos: ”Vahva Likud – vahva Israel”



Hannu Juusola, 9 huhtikuuta 2019

, , ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email



1 Kommentti

Liity keskusteluun ja kerro mielipiteesi

  1. Johannes, vastaa

    Wikipedian mukaan Shimon Peresin johtama ”alignement” voitti vaalit vuonna 1984 ja toimi sen jälkeen pääministerinä.

Vastaa käyttäjälle Johannes Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *