Mies, jolla on valkoinen Persianlahden arabimiesten käyttämä huivi päässä katsoo pois päin kamerasta kuvan oikeassa alareunassa. Taustalla näkyy futuristinen kaupunki, jossa on paljon pilvenpiirtäjiä.

Hedonismin täyttämä Utopia – egyptiläisen scifi-romaanin dystooppisessa maailmassa ihmiset eivät piittaa islamilaisesta etiikasta

Islam ja scifi, osa 6

Ahmad Khalid Tawfiqin romaani Utopia (2009) sijoittuu vuoteen 2020. Se kertoo paikasta nimeltä Utopia, jota luonnehditaan seuraavasti: ”Utopia… Eristäytynyt siirtokunta, jonka rikkaat perustivat pohjoisrannikolle pelastautuakseen ulkopuolella asuvien kiukkuisten köyhien vyöryltä.” (s. 21)

Alkupuheessa Tawfiq ilmoittaa, että vaikkakin tapahtumapaikka on fiktiivinen, hän on ”varma siitä, että tällainen paikka on lähitulevaisuudessa olemassa”. Lukijalle paljastetaan hieman Utopian kuvitteellista historiaa: kaiken mullistanut ratkaiseva öljyinnovaatio on kehitetty vain kymmenen vuotta sitten kertomuksen nykyhetkestä katsottuna.

Romaania lukiessa minua pohdituttivat erityisesti päähenkilöiden valinnat ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Tämän vuoksi päätin tarkastella kirjaa etiikan näkökulmasta, vaikka poliittiset, sosiaaliset ja historialliset näkökulmat olisivat olleet myös mahdollisia. Etiikan tarkastelu tuntui kuitenkin luontevalta vaikka päähenkilöt eivät olekaan suoraan uskonnollisia henkilöitä, sillä teksti fokalisoitui heihin vahvasti ja sai minut eläytymään heihin. Toivon analyysini tarjoavan ajateltavaa ja syventävän Utopia-romaanin mahdollista lukukokemusta.

 

Voidaanko ympäristöä syyttää yksilön julmuudesta?

Yhteiskunta on nyrjähtänyt sijoiltaan, ja keskiluokka on kadonnut. Muutoksen nopeutta korostaa se, ettei nuorten sukupolvi edes muista, millainen maailma oli ennen Utopian perustamista. Islamin etiikan mukaan, se mikä johtaa yhteisön tai yksilön hyvinvointiin on moraalisesti hyvää, ja vastaavasti vahingollinen on pahaa. Tämä saa kysymään, voidaanko Utopiassa hyvin. Tulisiko hyvinvointia mitata materiaalisten vai henkisten seikkojen perusteella?

Scifissä on oleellista etenkin teoksen maailman kuvailu – onhan se aina jollain lailla outo ja erikoinen, missä juuri lajityypin viehätys piileekin. Keskityttäessä tarinamaailmaan henkilöhahmojen psykologisten piirteiden ja heidän luonteidensa rakentaminen saattaa jäädä keskeneräiseksi.

Ahmad Khalid Tawfiq onnistuu kuitenkin huomioimaan riittävän tasapuolisesti sekä miljöön  että hahmojen psykologian. Erityisesti päähenkilönä toimivan nuoren miehen epämiellyttävä luonne tulee varsin terävästi ilmi. Kutsutaan häntä vaikka Prot. 1:ksi, nimen jäädessä epäselväksi. Nimen puute on ehkä viittaus inhimillisyyden puutteeseen – hän on pikemminkin häpeämätön, katumukseen kykenemätön hirviö kuin ihminen.

Syy nuoren miehen räävittömyyteen, itsekkyyteen ja julmuuteen ei kuitenkaan tunnu piilevän hänen sielussaan vaan ympäristössä. Ylösalaisin vinksahtanut yhteiskunta on se, joka on turmellut murrosikäisen muovattavan, herkän mielen. Kuitenkin islamin mukaan hyvien tapojen sinnikkäällä noudattamisella voi itse vaikuttaa luonteeseensa. Ja oli miten oli, ihmisen vapaa tahto säilyy tilanteessa kuin tilanteessa. Ihminen ei voi tehdä mitään Jumalan sallimatta, mutta Jumala sallii synnin tekemisen, jos ihminen itse sitä tahtoo. (Lisää aiheesta: Khuluq al Adheem).

 

Yksityiskoneella Mekkaan

Uskonto tulee romaanissa yllättävän vähän esille. Kirjailija on egyptiläinen ja Utopia sijoittuu nykyisen Egyptin alueelle, joten utopialaiset ovat egyptiläisten tavoin pääsääntöisesti muslimeja. Köyhien alueella Subrassa uskonnollista monimuotoisuutta on jonkin verran enemmän. Subralaisille usko tarjoaa lohdullisia selityksiä kärsimysten keskellä, kun taas utopialaiset hakevat siitä lievitystä epävarmuuteensa.

Enemmistö Utopian uskovista on vanhempaa polvea, joille Utopia on niin utopistinen, että he pelkäävät menettävänsä kaiken osakseen koituneen yltäkylläisyyden. Ehkä he samalla tuntevat piston omassatunnossaan nauttiessaan ansaitsemattomia etuoikeuksia toisten kituuttaessa kurjuudessa. Prot. 1. ilmoittaa uhmakkaan pilkallisesti jo teoksen alussa, ettei hän usko mihinkään. Islamin etiikka lävistää kuitenkin kaikki elämänalueet, joten näin ollen sen tulisi koskea sekä subralaisia että utopialaisia, vaikkeivat nämä juuri uskontoa harjoittaisi.

Utopiassa usko sekoittuu selvästi lainsäädäntöön, kun taas köyhillä ei mitään lainsäädäntöä edes ole. Utopialaiset käyvät yksityiskoneillaan Mekassa, mutteivat välitä oikeudenmukaisuudesta. He ovat kiinnostuneita edistämään vain oman yhteisönsä hyvää, eivätkä ole valmiit auttamaan köyhiä tai muuttamaan yhteiskuntarakenteita tasa-arvoisempaan tai demokraattisempaan suuntaan.

Ajatus etuoikeutettujen velvollisuuksista ja alistettujen oikeuksista kumisee tyhjyyttään romaanin kertomusmaailmassa. Tämä ei näyttäydy hyvänä islamin etiikan tai viiden uskon peruspilarin näkökulmasta. Teoksessa ei juuri korostu usko yhteen jumalaan Allahiin, ei ole mainintoja rukoilusta tai paastosta, puhumattakaan almujen annosta.

Tärkeitä arvoja islamissa, kuten monissa muissakin uskonnoissa, ovat nöyryys, veljeys, luottamus, rehellisyys ja rohkeus. Mikään näistä ei kuki sen koommin Utopiassa kuin Subrassakaan. Itseä kohtaan saatetaan olla rehellisiä, mutta suhteessa muihin siitä ei ole hyötyä. Enkä ole varma, voiko Prot. 1:n häikäilemätöntä uhkarohkeutta tai kirjan toisen henkilön, subralaisen Gabirin, tulevaisuuteen suuntautuvaa toimintaa tulkita rohkeudeksi.

 

Elämää hedonismin huipulla

Prot. 1:stä itsekkäämpää ja hedonistisempaa hahmoa saa hakea. Kuuluminen Utopian ylimpään eliittiin ei tee hänestä onnellista vaan ennen kaikkea tylsistyneen. Hän kuluttaa päivänsä harrastamalla seksiä ja sikailemalla, suunnittelemalla julmuuksia ja rikoksia ja toteuttamalla ne sekä käyttämällä erilaisia huumeita.

Islamin mukaan muslimin tulisi keskittyä tuonpuoleisessa odottaviin iloihin, jotka saavutetaan uskomalla yhteen Jumalaan, Allahiin ja sisäistämällä islamin moraalisäädökset ja toimimalla niiden mukaan. Tämänpuoleinen menestys ei ole paheksuttavaa, vaan sen voi nähdä myös Allahin osoittamana suosionosoituksena, mutta sitä ei tulisi tavoitella väärin keinoin. Sama pätee maallisiin nautintoihin. Kaikesta Jumalan luomasta saa iloita, kunhan se ei vahingoita itseä tai muita.

Myös luontoa tulisi kohdella kunnioittavasti, sillä Jumala ilmaisee itsensä koko maailmankaikkeuden kautta. Materiaaliset, maalliset asiat ovat häipyviä, joten sisäinen hengellisyys ja kaiken ylittävä yhteys Jumalaan on loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä. Se tuo rauhan ja tekee ihmisen onnelliseksi. (Lue lisää: Khuluq al Adheem. Kuuntele lisää: Areena.)

Prot. 1:n elämällä ei tunnu olevan syvempää merkitystä, joten hän käyttäytyy kuin millään ei olisi mitään väliä – ei muilla eikä hänellä itsellään. Prot. 1. osoittaa itsetuhoisuuden merkkejä pyrkiessään aina vain lähemmäs vaaraa – mitä vain, jotta tuntisi elävänsä, edes hetken. Häntä ympäröivät ihmiset, joita hän halveksii syvästi. Toiset joutuvat kärsimään seuraukset.

Islamiin sisältyy käsky olla vahingoittamatta elämää, mikä viittaa kaikenlaisen sorron tuomitsemiseen. Kunnioituksen Jumalaan tulisi toteutua sekä suhteessa lähimmäiseen, että itseen. Tässä Prot. 1:llä olisi paljon opittavaa, mutta toisaalta hänhän ei ollut uskossa. Vapauttaako se hänet tekemään ihan mitä vaan itselleen ja muille?

Islam kehottaa uskovia vartioimaan käytöstään, ajatuksiaan ja omia tarkoitusperiään ja noudattamaan yhteisön normeja. Prot. 1. on erinomainen esimerkki siitä, kuinka hukkaan tämä ohje voi mennä. Hän tunnistaa, mikä häntä ohjaa ja tietää mitä tekee, muttei osoita pienintäkään häpeän, syyllisyyden tai katumuksen merkkiä.

Romaanissa ryvetään siinä, mikä on kiellettyä: varastetaan, murhataan, harrastetaan ”haureutta” ja himoitaan päihteitä. Allah ei myöskään hyväksyisi Utopian yltäkylläisyyttä, turhuuksia ja tuhlausta.

 

Köyhä Gabir valitsee eettisesti oikean tien

Prot. 1:n lisäksi lukija pääsee tutustumaan subralaisen Gabirin näkökulmaan. Kummatkin ovat lukeneet paljon, mistä ei kuitenkaan ole heille etua. Islamin etiikan näkökulmasta älykkyys antaa heille edellytykset moraaliselle toiminnalle. Reaalimaailman 1900-luvun lopun islamistiset liikkeet syntyivät osaksi vastalauseena köyhyydelle ja kurjuudelle ja yhteiskunnalliselle epäoikeudenmukaisuudelle, ja niiden jäsenet olivat koulutettuja nuoria. Siinä mielessä on kuvaavaa, että sekä Gabirista että Prot. 1:stä kehittyy kirjan loppupuolella tietyllä tavalla viiteryhmiensä johtohahmoja.

Gabir ja Prot. 1. vertautuvat toisiinsa. Gabirilla on kaikki tilaisuudet tehdä kauheuksia, mutta hän valitsee ratkaisevassa kohdassa eettisesti oikean tien, vain ”koska haluaa”. Prot. 1. toimii päinvastoin, ja ajattelee tekevänsä ”mitä täytyy”. Islamissa on käsitys uskon sisäisestä ulottuvuudesta ihsanista, joka toteutuu ”kauniita” asioita tekevissä muhsineiksi kutsutuissa henkilöissä. Sen sijaan islamiin pohjautuvan oikeusjärjestelmän, sharian noudattaminen edustaa ulkoista ulottuvuutta, sitä että tekee, mitä täytyy.

Utopian usko näyttäytyy pinnallisempana, kun taas Subrassa se on oletettavasti jo siitä syystä henkilökohtaisempaa, ettei toisen uskolla ei ole yhteisön näkökulmasta mitään merkitystä. Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjarin mukaan ”oikea usko ei riitä, pitää myös tehdä hyvin”. Muslimeiksi kutsutaan kaikkia uskonsa tunnustavia, mutta osa heistä saattaa olla tekopyhiä, ja tekopyhyys on vakavimpia islamin rikkeitä. Islamin opit tulisi sisäistää ja niitä tulisi toteuttaa arjessa. (Kuuntele lisää: Areena 2. ja 3.)

Mikäli ympäristön ajatellaan vaikuttavan luonteen kehitykseen, on hämmästyttävää, että saastan, sairauden ja sekasorron keskellä sinnitelleessä Gabirissa on enemmän hyvyyttä (vaikka ei hänkään mikään pyhimys ole) kuin kauneuden, terveyden ja huvitusten tyyssijassa eläneessä Prot. 1:ssä. Muurilla erotetut massat eivät lopultakaan ole kovin erilaisia: pääosin elämää hallitsevat huumeet, seksi ja väkivalta.

 

Luottamus koituu kohtaloksi

Teoksessa vihjataan pahuuden kumpuavan toimettomuudesta. Subrassa ei ole tarpeeksi töitä, eikä Utopiassa ole tarve tehdä mitään. Ehkä kiintymys siskoon on auttanut Gabiria säilyttämään inhimillisyyden rippeet köyhien eläimellisen massan keskellä. Häntä motivoi edes jonkinlaisen tulevaisuuden turvaaminen Safia-siskolleen.

Islamin hyve, luottamus on hupeneva, mutta arvokas ja samalla vaarallinen resurssi, joka koituu Gabirin tuhoksi. Islamin mukaan jokaisessa ihmisessä piilee jumalallinen kipinä, joka mahdollistaa omantunnon vapauden ja suvaitsevaisuuden muita kohtaan. Prot. 1:stä tätä kipinää tai omaatuntoa on vaikea löytää, mutta Gabirin toiminnassa se tulee selvästi esille: hän vaarantaa itsensä auttaessaan eri yhteiskuntaluokkaan kuuluvia utopialaisia.

 

Saako omaa kotia puolustaa?

Islamin mukaan valtionhallinto on vastuussa kansalaistensa turvallisuudesta, vapaudesta ja toimeentulosta, jotka toteutuvat hyvin utopialaisten kohdalla. On kyseenalaista, lasketaanko köyhiä subralaisia kansalaisiksi heidän olleessaan määritelty toisiksi. Jonkinasteinen demokratia vallitsee ehkä Utopiassa, mutta köyhät ovat konkreettisesti ja kuvainnollisesti kaiken ulkopuolella.

Kapinan uhkasta huolimatta utopialaisten turvallisuus on saatu toistaiseksi säilytettyä, mutta islamin mukaan valtion tulisi kiinnittää yhtä paljon huomiota moraalisen, hengellisen ja emotionaalisen terveyden turvaamiseen. Utopiassa tässä on ilmiselvästi epäonnistuttu. Pitäisikö kirjan kauheuksista siis syyttää yhteiskuntaa ja hallintoa vai yksittäisiä henkilöitä?

Islamin lähtökohtana on rauha, eli taistelua on vältettävä kaikin keinoin. Romaanin kertomus saa kuitenkin miettimään, onko oman kodin puolustaminen poikkeus. Viimeisillä sivuilla Prot. 1. osoittaa isänmaallisuuden merkkejä, mutta kenties sekin kumpuaa hänen suhteettomasta ylemmyyden tunnostaan kuin veljeyden tunteista. Onko väkivaltainen kapinointi poljettujen oikeuksien puolesta oikeutettua? Pitäisikö mieluummin tyytyä omaan alistettuun osaan, ja uskoa tuonpuoleisessa koittavaan vapautukseen?

 

Utopia
Utopian kirjoittajaa, egyptiläistä Ahmad Khalid Tawfiqia (s. 1962) pidetään yhtenä arabimaailman merkittävimmistä (scifi-)kirjailijoista. Alkuperäisteos ”Yutubia” ilmestyi vuonna 2008, ja sen on suomentanut Sampsa Peltonen 2013. Kirjan on ajateltu ennakoineen vuoden 2011 Arabikevään tapahtumia, mikä on lisännyt siihen kohdistunutta mielenkiintoa.

 

Tämä kirjoitus on osa kesäkuussa ilmestynyttä Islam ja scifi -sarjaa.

Artikkelikuva: Samot, Shutterstock



Amanda Raaska, 1 heinäkuuta 2021

, , ,




Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.