työmies siivoamassa räjähdyksen jälkiä.

Beirutin räjähdyksen merkitys tulee olemaan suuri

Neljäs elokuuta Beirutin satamassa tapahtui räjähdys, joka oli voimaltaan suurin koko Libanonin sodan täyttämässä historiassa. Sosiologin professori Sari Hanafi (American University of Beirut) kutsui räjähdystä Facebookissa Beirushimaksi. Kuvaten monen libanonilaisen tuntoja hän jatkoi Pariisin kommuunin kärsimyksiä kuvaavan ranskalaisen laulun sanoin ”Ah mais, ça ne finira donc jamais” (”Mutta, tämä ei lopu koskaan”).

Sataman räjähdys tapahtui aikana, jolloin Libanon poliittinen ja taloudellinen tilanne on jo muutenkin äärimmäisen vaikea. Ainakin toista sataa kuollutta, tuhannet loukkaantuneet ja jopa sadat tuhannet uudet kodittomat olisivat huomattava taakka vahvallekin valtiolle puhumattakaan erittäin hauraasta Libanonista.  Lasin hinta nousi välittömästi, eikä ilman merkittävää tukea monella beirutilaisella ole edes mahdollisuutta korjata asuntojensa tuhoja. Beirutin satama on elintärkeä valtiolle, joka tuo lähes kaiken tarvitsemansa. Siksi paine huoltovarmuudelle ja esimerkiksi elintarvikkeiden hinnoille tulee olemaan suuri. Jo nyt arviolta puolella Libanonin asukkaista on vaikeuksia huolehtia riittävän päivittäisen ravinnon saannista. Yleinen ennuste on, että räjähdys kiihdyttää entisestään Libanonin taloudellista romahdusta.

Alustavien tietojen perusteella räjähdysten taustalla on hyvin vaarallisen materiaalin vuosia jatkunut vastuuton säilyttäminen lähellä pääkaupungin ydintä. Vaikuttaa siltä, että viranomaiset ovat pitkään tienneet useammasta tuhannesta tonnista ammoniumnitraattia maan suurimmassa satamassa. Vuosien kuluessa tulliviranomaiset lähettivät useita viestejä korkeammille viranomaisille pyytäen ratkaisua räjähdysherkän materiaalin aiheuttamaan vaaraan. Vastausta ei ole kuulunut. Vain puoli vuotta sitten nitraatteja tutkinut ryhmä varoitti, että mikäli niitä ei poistettaisi, ammoniumnitraattien ja muiden aineiden yhteisvaikutus voisi ”räjäyttää koko Beirutin”.

Räjähdys vahvistaa vaatimuksia muuttaa poliittista järjestelmää

Räjähdysten aiheuttama tuho nousee traagiseksi symboliksi Libanon valtion toimimattomuudesta ja hallinnon välinpitämättömyydestä. Jo muutenkin Beirutin satama samaistuu ihmisten mielessä vahvasti maan korruptioon. Sataman ja tullilaitoksen vastuulliset ovat kaikki poliittisen järjestelmän nimittämiä ja toimineet tämän järjestelmän suojissa.

Tiedot räjähdyksen taustasta lisäävät suuttumusta valtaa pitäviä poliitikkoja ja siihen kytkeytyvää korruptiota ja väärinkäytöksiä kohtaan. Libanonissa on ollut viime syksystä lähtien laajamittaisia mielenosoituksia, joissa on vaadittu merkittäviä muutoksia maan poliittiseen järjestelmään, joka pohjautuu niin sanottuun konsensusdemokratiaan. Siinä valta on jaettu sovitulla tavalla eri uskontokuntia edustavien poliitikkojen kesken. Esimerkiksi parlamentissa on aina yhtä monta muslimia ja kristittyä. Näennäisen demokratian puitteissa Libanonia hallitsee eräänlainen uskontokuntien rajat ylittävä oligarkia, joka jakaa varallisuutta itselleen ja tukijoilleen. Harvainvallan lisäksi järjestelmään kytkeytyy laajamittainen korruptio. Ongelmaa pahentavat poliittisen eliitin yhteydet eri alueellisiin suurvaltoihin (tällä hetkellä erityisesti Iraniin ja Saudi-Arabiaan), mikä tekee maasta pysyvän alusta alueellisille valtataisteluille.

Covid-19-kriisin ja väsymisen seurauksena mielenosoitukset ovat viime kuukausina olleet laimeampia, mutta merkkejä niiden uudelleen kiihtymisestä on ollut jo aikaisemmin. Beirutin räjähdys antaa vaatimuksille merkittävästi lisäpontta. Todennäköisesti maan johto pyrkii suitsimaan suuttumusta tutulla keinolla: syy tullaan laittamaan ala- ja keskiportaan viranomaisille, joita rangaistaan ankarastikin, kun taas ylempi poliittinen johto vetäytyy vastuusta. Jo nyt hallitus on asettanut sataman valvonnasta vastaavat viranomaiset kotiarestiin. Harva luottaa mahdollisuuksiin suorittaa aidosti läpinäkyvä tutkinta onnettomuudesta tahi politiikasta vapaa oikeudenkäyntiprosessi. Järkevintä olisi, mikäli räjähdyksen tutkinta annettaisiin ulkopuolisten asiantuntijoiden käsiin juuri niin kuin Human Rights Watch vaatii. Lähiaikoina näemme, miten yleinen suuttumus tulee purkautumaan. Yksi syksyn 2019 mielenosoitusten katalysaattoreista oli valtion kyvyttömyys sammuttaa metsäpaloja. Beirutin räjähdyksen merkitys voi olla samankaltainen mutta suurempi.

Tarjoaako katastrofi myös mahdollisuuden uuteen alkuun?

Yleisen suuttumuksen lisäksi syytökset lisännevät entisestään poliittisten ja uskonnollisten ryhmien välisiä jännitteitä. Moni libanonilainen ei tule uskomaan virallisia selityksiä räjähdysten syystä. Moni syyttää ulkopuolisia toimijoita kuten Israelia tai Irania – olivat teoriat sitten kuinka uskomattomia tahansa. Heikko luottamus poliittiseen eliittiin ja ulkopuolisen poliittisen sekaantumisen pitkä historia vahvistavat tällaisia tulkintoja. Asiaa ei myöskään auta, että presidentti Trump on toistuvasti vihjannut räjähdysten taustalla olleen hyökkäys.

Syytökset tulevat kohdistumaan myös Hizbollah-järjestöön ja -puolueeseen, jolla on merkittävä rooli maan hallituksen taustalla. Pääministeri Rafiq al-Haririn vuoden 2005 murhaa tutkineen kansainvälisen tuomioistuimen piti ilmoittaa päätös oikeudenkäynnissä seitsemäs elokuuta, mutta päätöstä on nyt siirretty. Syytettyinä on neljä Hizbollahin jäsentä. Moni vetää suoraviivaisen yhteyden räjähdyksen ja oikeudenkäynnin välille: räjähdys nähdään varoituksena. Iranin viimeaikaiset salaperäiset räjähdykset ja kasvava jännite Hizbollahin ja Israelin välillä puolestaan ovat saaneet monen uskomaan, että taustalla oli pohjimmiltaan Israel.

Hyvin olennaista tulevaisuuden kannalta on se, voittaako räjähdysten tulkinnoissa versio, joka korostaa koko poliittisen luokan vastuuta, vai pulverisoituuko suuttumus ryhmien väliseksi syyttelyksi. Jälkimmäinen on poliittisen luokan etu, kun taas edellinen voisi tarjota mahdollisuuden eteenpäin.

Useampi kommentaattori on pohtinut myös mahdollisuuksia, joita katastrofiin voisi liittyä. Libanon tarvitsee nyt runsaasti kansainvälistä apua. Tämä tarjoaa kansainväliselle yhteisölle poikkeuksellisen mahdollisuuden vaikuttaa poliittiseen eliittiin. Apu tulisi kohdistaa tavalla, joka hyödyttää tavallisia libanonilaisia eikä eliittiä. Tähän liittyy myös se, että avun tarkoituksena ei tulisi olla oman suosikin tukeminen Libanonin politiikassa. Viime vuoden marraskuun lopulla aktivistit rakensivat Beirutin Marttyyrien aukiolle myyttisen feenikslinnun hallinnon tukijoiden tuhoaman mielenosoittajien leirin osista. Ehkäpä Beirut nousee tälläkin kertaa taas tuhkasta siivilleen kuten niin usein ennen.

Kuva: JossK/Shutterstock



Hannu Juusola, 6 elokuuta 2020

, ,




Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *