Vuoden 2011 Egyptin vallankumouksen vuosipäivään liittyvä artikkelisarja perehtyy vankilan politiikkaan nyky-Egyptissä. Samalla se nostaa esiin valtamedialta unohduksiin jääneitä tarinoita ihmisistä, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet egyptiläisen rangaistuslaitoksen kouriin.

 

mustonenpyöreä

Liina Mustonen

 

Tänään tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä, kun Egyptin nuoret lähtivät kaduille osoittamaan mieltään maata kolmekymmentä vuotta hallinnutta presidentti Hosni Mubarakia vastaan. Vallankumoukseen johtaneet tapahtumat alkoivat tammikuun 25. päivänä – Egyptin poliisivoimien juhlapäivänä. Tällä hetkellä Egyptin hallinnon mustamaalaaman opposition ja niin kutsuttujen ”vallankumouksellisten” narratiivi tuolloisista tapahtumista on ristiriidassa Egyptin hallinnon narratiivin kanssa. Eri protestiryhmiä (muun muassa Huhtikuun 6. päivän liike, Muslimiveljeskunnan Vapaus ja oikeus -järjestö ja opposition presidenttiehdokas Mohamed El-Baradeita tukeva ryhmä) ja muita mielenosoittajia motivoi taistelu poliisiväkivaltaa ja kidutusta vastaan. Vallankumoukseen johtaneiden tapahtumien taustalla monet muistavat myös ”me kaikki olemme Khaled Said” -kampanjan,  joka kollektivoi vallankumousta edeltäneenä kesänä poliisin raakaan kohteluun kuolleen aleksandrialaisnuori Khaled Saidin kohtalon muistuttamalla, että jokainen egyptiläisen yhteiskunnan jäsen on vaarassa joutua samanlaiseen tilanteeseen.

 

Kairon Tahrir-aukiolta ja Egyptin muista kaupungeista kaikuneiden protestiäänien tahdittamana presidentti Mubarak jätti valtaistuimensa helmikuun 11. päivänä vuonna 2011.”Leipää, vapautta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta” vaatineet mielenosoittajat joutuivat kuitenkin pettymään Mubarakin lähtöä seuranneeseen väliaikaiseen sotilashallintoon. Seurasi äänestys perustuslaista,väkivaltaa ja mielenosoittajien kuolemia sekä Egyptissä ennenkuulumatonta poliittista keskustelua.

 

Yhteiskunnallinen kuohunta sai jälleen uuden käänteen, kun vallankumouksen jälkeen perustettu Muslimiveljeskunnan Vapaus ja oikeus – puolue voitti sekä parlamentti- että presidentinvaalit. Vaaleja seurannut Muslimiveljeskunnan ja heidän edustajansa presidentti Mohammed Morsin hallinto ei kuitenkaan edustanut koko kansan intressejä eikä näin saanut kaikkien egyptiläisten tukea osakseen. Kansalaiset jatkoivat politiikasta puhumista ja toimittajat kritisoivat hallintoa. Esimerkiksi televisiotähdeksi ja satiirikoksi noussut entinen sydänkirurgi Bassem Youssef rakensi TV-ohjelmansa ”El-Barnamig” lähes täysin presidentti Mursin kritiikin varaan. Morsin-vastainen oppositio ei tietenkään rajoittunut vain Youssefin televisioshow’hun, vaan monet muutkin ryhmät kuten osa ”vallankumouksellisiksi” kutsutuista kulttuurivaikuttajista sekä monet vanhan hallinnon toimijoista löysivät Muslimiveljeskunnan edustajista yhteisen vihollisen. Presidentti Mursin vastustus rakennettiin suunnitelmallisesti ja vankalle pohjalle.

 

Kesällä 2013 armeija syrjäytti Mursin silloisen armeijan komentajan Abd Fattah al-Sisin johdolla. Vaaleilla valittu presidentti Mursi ja Muslimiveljeskunnan johtoporras vangittiin, ja vallankaappausta seurasi paljon väkivaltaa. Al-Nahda– ja Rabaa al-Adawiya -aukioiden verilöylyä samaisena kesänä on kuvattu yhdeksi aikakautemme julmimmista. Egyptin turvallisuusviranomaisten siviilejä vastaan kohdistamat toimet vaativat eri arvioiden mukaan monen sadan tai jopa tuhannen Mursin kannattajan hengen. Niinpä kesän 2013 tapahtumien myötä kriittinen keskustelu on saanut väistyä Egyptissä hallituksen propagoiman nationalistisen narratiivin tieltä. Arvostelijoille löytyy helposti ja nopeasti paikka Egyptin rangaistuslaitoksen selleistä. Muun muassa Scorpion-, Tora- ja Burg el-Arab -vankilat edustavat tällaisia surullisenkuuluisia valtion rangaistuslaitoksia.

 

Sen jälkeen, kun Abd al-Fattah al-Sisi voitti presidentinvaalit suurella marginaalilla vuonna 2014, Egyptin vankiloista on tullut tuttu paikka monelle istuvan presidentin hallituksen potentiaaliselle, kuvitteelliselle, ja todelliselle vastustajalle (joillekin heistä Egyptin vankilat ovat tosin tuttuja jo edellisten presidenttien kausilta). Vankilan käyttö rangaistus-, pelote- ja niin sanottuna ”yhteiskunnan parannusmekanismina” ei tietenkään ole uusi asia Egyptissä, kuten ei muuallakaan maailmassa. Muun muassa antropologi Didier Fassin tarkastelee juuri ilmestyneessä etnografisessa tutkimuksessaan Prison Worlds: An Ethnography of the Carceral Condition (2017) vankilankäyttöä Ranskan oikeusjärjestelmässä nimenomaan rangaistusmekanismina, joka poissulkee ei-toivotut kansalaiset yhteiskunnasta. Samalla tavalla Egyptissä korostuu vankilan funktio rankaisu- ja pelottelumekanismina, joka joko hiljentää aktivistit ja hallinnon kriitikot tai poissulkee heidät yhteiskunnasta.

 

Kirjoitussarjan seuraavassa osassa analysoin vankilaa egyptiläisten toimittajien näkökulmasta. Koska vangitsemiskäytännöt ovat mielivaltaisia ja syytteet epämääräisiä, tarkkaa lukua vankiloihin sullotuista toimittajista on vaikea saada selville. Joka tapauksessa kriittiset egyptiläistoimittajat yhtyvät kansainvälisten lehdistövapauden puolesta kamppailevien järjestöjen tuomioon: Egypti on tällä hetkellä yksi maailman vaikeimmista ja vaarallisimmista toimintaympäristöistä toimittajille. Artikkelisarjan myöhemmissä osissa tarkastellaan puolestaan rangaistuslaitoksen roolia kansalaisaktivismia rajoittavana tekijänä kansalaisjärjestöjen, protestilain sekä tällä hetkellä kielletyn Muslimiveljeskunnan näkökulmasta.

 

Kuva: Liina Mustonen 31.1.2011