Hannu_Juusola_Lahi-Ita

Hannu Juusola

 

Policy paper -tyyppisten artikkeleiden mahdollisuus ennakoida tulevaa on yleensäkin rajoitettu, koska potentiaalisia muuttujia on yksinkertaisesti liikaa. Vielä vaikeammaksi se käy Donald Trumpin kaltaisen henkilön tapauksessa. Trump antaa säännöllisesti ristiriitaisia tai epämääräisiä lausuntoja ja häneltä puuttuu kaikki aiempi ulkopoliittinen kokemus, jonka perusteella toimintaa voisi ennakoida.

 

Tässä artikkelissa yritän kaiken uhallakin hahmotella sitä, mitä Trumpin valinta voisi merkitä Lähi-idän kannalta. Lähtökohtana on Trumpin ja hänen nykyisen lähipiirinsä aiemmin esittämät kommentit sekä Yhdysvaltojen potentiaalisten valintojen väistämättömät reunaehdot. Teemat, joihin Trumpin – halusi sitä tai ei – on ainakin jollain lailla reagoitava kautensa alussa, ovat selviä: Syyrian konflikti kaikkine oheistuotteineen, Iran ja Israel-Palestiina. Nämä kaikki olivat myös läsnä Trumpin vaalikampanjassa, vaikka Lähi-itä laajemmin olikin sivuosassa.

 

Syyrian suhteen tiedämme sen, että Trump on esittänyt vakavia epäilyjä Syyrian opposition suhteen ja sen, että hän painottaa ISIS:n lyömisen tärkeyttä. ISIS on hänelle selvä vihollinen; sen sijaan presidentti Assad ei sitä väistämättä ole, sillä Assadia voi seurata vielä jotain paljon pahempaa, kuten hän on todennut. Hän on laajemminkin antanut ymmärtää, että perinteiset itsevaltaiset johtajat pystyvät pitämään terrorismin kurissa. Kun Trump on lisäksi toistuvasti ilmaissut valmiuttaan yhteistyöhön Putinin kanssa, on hyvin mahdollista, että Trumpin hallinto tulee de facto hyväksymään Venäjän ratkaisun Syyriassa. Toisin sanoen al-Assad pysyy ainakin toistaiseksi vallassa, ja politiikan keskiössä on taistelu terroristijärjestöiksi luokiteltuja toimijoita kohtaan.

 

Koska Trump on uhonnut tuhoavansa ISIS:n, ilmaiskut järjestöä vastaan lisääntynevät entisestään. Trumpin ulkopoliittisena neuvonantajana viime aikoina esiintynyt G.D. Gordon on painottanut sitä, että Obama on ollut aivan liian varovainen ilmaiskujen mahdollisesti aiheuttamien siviiliuhrien suhteen. Sen sijaan maajoukkojen suhteen Trump edellyttänee erityisesti Saudi-Arabian ja Turkin kantavan vastuun. Eri asia on se, saako ajatus kannatusta, jos tavoitteena on ainoastaan ISIS:n tuhoaminen.

 

Vahvan, ”terroristit” kurissa pitävän johtajan tukemiseen perustuva politiikka ei ole tietenkään Trumpin luomus, vaan Yhdysvaltojen ja yleensä lännen osalta pitkä ja surullinen traditio. Ironista on, että The Economist, joka on vastustanut tällaista politiikkaa Syyriassa, piti sitä hiljan pääkirjoituksessaan ainoana mahdollisuutena Saudi-Arabian suhteen, sillä ”Saudien vaihtoehto ei ole liberalismi, vaan jonkinmuotoinen radikaali islamismi” (Oct 15TH-21ST 2016). Syyrian pitkään jatkuneen ja poikkeuksellisen verisen konfliktin suhteen tämän politiikan soveltaminen on tavallistakin ongelmallisempaa ja sen pitkän aikavälin seuraukset potentiaalisesti hyvin vaarallisia. Merkittävä osa sunniarabeista kokee jo nyt, että Yhdysvallat on hylännyt heidät.

 

Turvallisuusratkaisun painottaminen Syyrian suhteen voi vahvistaa sunniradikalismin saamaa tukea Lähi-idässä, laajemmin koko islamilaisessa maailmassa ja myös lännen muslimiyhteisöjen parissa. Sunniradikalismin suosiota lisännevät vielä Trumpin vaalikampanjassaan esittämät islamofobiset kannanotot. Toivottavasti Trumpin hallintoon tulee myös sellaisia, jotka ymmärtävät, että yksinvaltiaiden tukeminen ei ole pitkällä tähtäimellä kestävä ratkaisu, mikäli radikalisoitumista halutaan todella estää. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Trump tulee korostamaan vahvoihin miehiin perustuvaa turvallisuusratkaisua Yhdysvaltojen itsensä vetäytyessä entisestään alueelta. Assadin lisäksi tämä on hyvä uutinen ainakin Egyptin Abd al-Fattah al-Sisille, Turkin Recep Tayyip Erdoğanille ja mahdollisesti Libyan nousevalle vahvalle miehelle Khalifa Haftarille.

 

Vaalikampanjassaan Trump tuomitsi Iranin kanssa solmitun ydinasesopimuksen katastrofaalisena Israelille, Yhdysvalloille ja koko Lähi-idälle. Näkisin, että taustalla oli ennen kaikkea halu saada tukea vaikutusvaltaiselta Israel-lobbylta. Mikäli Trump todella ryhtyy asettamaan uudelleen pakotteita Iranille tai muuten vetäytymään sopimuksesta, seuraukset voivat olla vaarallisia koko Lähi-idän vakauden kannalta. Iranin nöyryyttäminen vahvistaa vain maan konservatiiveja ja heikentää presidentti Ruhanin kaltaisten maltillisten asemaa. Täytyy myös muistaa, että Iran-sopimus oli kansainvälinen sopimus, jossa Yhdysvaltojen lisäksi olivat mukana turvaneuvoston pysyvät jäsenet ja Saksa. Ajatus siitä, että Trump neuvottelisi sopimuksen uusiksi, ei oletettavasti saa paljon kannatusta näiden maiden johdossa. Sen sijaan tiukempi ote Iranin suhteen voi tarjota mahdollisuuden parantaa suhteita Persianlahden valtioiden kanssa. Merkittävät Syyrian-konfliktia koskevat erimielisyydet ovat kuitenkin iso ongelma suhteiden lämmittämisen kannalta.

 

Kolmas Lähi-idän kysymys, joka on ollut esillä Trumpin vaalikampanjassa, on Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti. Tämän kysymyksen suhteen erot Clintonin ja Trumpin välillä eivät välttämättä ole tavattoman suuria. Kumpikin ehdokas oli korostetun Israel-mielinen. Ei ihme, että israelilaisissa arvioinneissa jo ennen vaaleja katsottiin, että Israel voittaa joka tapauksessa. Näkisin kuitenkin, että Trump merkitsee vielä varmemmin sitä, että Israel saa vapauden jatkaa siirtokuntapolitiikkaansa.

 

En välttämättä kuitenkaan usko, että Trump toteuttaa lupauksensa hyväksyä Jerusalem Israelin pääkaupunkina ja siirtää Yhdysvaltojen suurlähetystö sinne, vaikka Trumpin neuvonantajiin kuuluva David Friedman näin enteilikin. Jos hän sen tekee, mahdollisuudet uuteen väkivallankierteeseen Palestiinassa ovat ilmeiset. Täytyy myös muistaa, että poliittinen tilanne palestiinalaisten keskuudessa on tällä hetkellä hyvin epävakaa.

 

Kaiken kaikkiaan Trumpin valinta sinetöi osaltaan kehitystä, joka on jatkunut jo pitkään. Israelin miehitys on kestänyt ensi vuonna puoli vuosisataa ja mahdollisuudet niin sanotun kahden valtion ratkaisun toteuttamiseen ovat marginaaliset. Palestiinalaisten vastarinta kehittyy vähitellen kohti vaatimuksia tasa-arvosta Israelin vallan alla.