Tag: koronavirus

Edes pandemia ei pysty yhdistämään turkkilaisia

Turkissa diagnosoitujen koronatapausten määrä on noussut vajaassa neljässä viikossa kahdesta yli 27 tuhanteen (su 5.4.). Kuolleita on jo 574. Turkin pandemiauutisia leimaavat koronan pelottavan nopean leviämisen lisäksi absurdit poliittiset kiistat. Istanbulin vaikutusvaltainen pormestari Ekrem İmamoğlu pyytää ja vaatii päivittäin pääkaupunkiin ulkonaliikkumiskieltoa. Ilmeisesti oppositiopuolueiden pormestarit ovat olleet toimissaan liian aktiivisia presidentti Erdoğanin makuun, sillä hän on […]

Libanonissa armeija valvoo ulkonaliikkumiskieltoa

Libanonissa, kuten monissa Euroopan maissa, on astunut koronaepidemian takia voimaan ulkonaliikkumiskielto. Armeija ja turvallisuusjoukot kutsuttiin lauantaina 21.3. apuun, jotta ihmiset pysyisivät kotona ja koronaviruksen leviäminen hidastuisi. Siihen mennessä varmistettuja tapauksia oli 230. Sotilaat olivat tavallinen näky Beirutin kaduilla jo ennen epidemiaa, mutta viimepäivinä armeijan edustajat ovat partioineet kaduilla, sulkeneet liikkeitä ja kehottaneet muun muassa rantabulevardilla […]

Mustia joutsenia Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan taivaalla

Covid-19 (koronavirus) on ilmiö, joka voi muuttaa aikakauttamme samalla tavoin kuin 9/11 taannoin. Jo nyt on selvää, että se tulee tuottamaan ennennäkemätöntä systeemistä tuhoa hauraissa valtioissa, muun muassa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa (MENA-alue). Alueen autoritaariset hallinnot joko vähättelevät ongelmaa tai niiden heikot terveydenhuoltojärjestelmät eivät kykene reagoimaan tarpeeksi nopeasti. Uhattuina ovat alueen asukkaiden terveyden lisäksi sen talous, […]

Koronavirus kurittaa Syyrian pakolaisia

Artikkelikuva: syyrialaiset pakenevat hallinnon hyökkäystä Etelä-Idlibissä 26.2.2020 Syyrian hallituksen ja Turkin joukkojen väliset taistelut Idlibissä johtivat sodan yhteen pahimmista humanitaarisista kriiseistä. Juuri kun Idlibiin saatiin aselepo, ilmaantui uusi globaali uhka Kiinan Wuhanista. 11. maaliskuuta pandemiaksi luokiteltu koronavirus SARS-CoV-2 aiheuttaa COVID-19-tautia ja leviää maailmalla: varmistettuja tapauksia on nyt 153 517 sairastunutta 143:ssa maassa.  Syyrian terveydenhuoltojärjestelmällä ei […]

Turkki on hämmästyttävä poikkeus koronakartalla

Olen Istanbulin lentokentällä matkalla Suomeen vietettyäni 10 päivää Istanbulissa. Täkäläiset ystäväni kehottavat varovaisuuteen, olenhan matkustamassa maahan, jossa korona on lähtenyt leviämään, toisin kuin Turkissa. Turkissa on virallisten tietojen mukaan edelleen vain yksi todettu tartunta. Tämä tuntuu uskomattomalta, kun ottaa huomioon Turkish Airlinesin maailmanlaajuisen verkostona ja Istanbulin lentokentän 5 miljoonaa kuukausittaista matkustajaa. Pikaisen arvion mukaan alle […]