Tag: islamistiset liikkeet

Atte Kalevan Jihad ja terrori (Otava 2018): huolimattomasti kirjoitettu esitys modernin jihadismin kehityksestä

Ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys jihadismista Islamistisen poliittisen väkivallan nousu 1970-luvulta lähtien ensin Lähi-idässä, sitten laajemmin islamilaisessa maailmassa ja lopulta myös lännessä on yksi keskeisiä poliittisia ilmiöitä viime vuosikymmenien maailmanpolitiikassa. Ilmiötä on luonnollisesti analysoitu laajalti eri tieteenalojen parissa. Atte Kaleva on nyt kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen yleistajuisen kirjan aiheesta. Erityisesti siksi teos on hyvin tervetullut lisä Lähi-itää ja […]

Ensimmäinen suora sotilaallinen yhteenotto Iranin ja Israelin välillä

Viime viikonloppuna ilmeisesti iranilaisten asiantuntijoiden ohjaama lennokki tunkeutui joko Israelin tai sen miehittämän Golanin ilmatilaan, jolloin israelilainen sotilashelikopteri ampui sen alas. Tiettävästi kyseessä oli jäljitelmä Iranin ilmatilaan presidentti Obaman kaudella tunkeutuneesta amerikkalaisesta lennokista, jonka Iran onnistui tuolloin saamaan käsiinsä. Tämänhetkisten tietojen perusteella lennokki oli aseistamaton. Vastaiskuna Israel puolestaan tuhosi syvällä Syyrian alueella olleen lennokin käyttöalustan. […]

Turkin viimeisin hyökkäys Syyriaan: tausta ja toimijat

Turkin ja sen Syyrian islamistiryhmistä koostuvien liittolaisten hyökkäys Syyrian kurdien YPG:n (Yekîneyên Parastina Gel) taistelijoiden hallussa olevaan Afrinin kaupunkiin on ollut valmisteilla jo pitkään. YPG on Syyrian kurdipuolue PYD:n (Partiya Yekîtiya Demokrat) aseellinen osasto. PYD puolestaan on Turkin PKK:n eli Kurdistanin Työväenpuolueen (Partiya Karkerên Kurdistan) sisarpuolue. PYD:n ja PKK:n suhdetta voitaisiin kuvailla sanomalla, että ne […]

Marokkolaisen salafismin monet kasvot

Lähi-itä NYT:n uusimmassa kirjoituksessa Marko Juntunen jatkaa Marokko-teeman parissa. Kyseessä on laajempi katsaus salafismin historiaan ja eri muotoihin Marokossa. Mielenkiintoisesti salafismin kehityksessä nousee esille samoja tuttuja elementtejä kuin muuallakin. Ensimmäisessä vaiheessa hallinto alkaa vasemmistolaisten liikkeiden kannatusta heikentääkseen suosia Saudi-Arabian jo 1960-luvulta alkaen markkinoimaa konservatiivista, mutta poliittisesti passiivista uskonnollisuutta. 1970-luvulta alkaen Saudi-Arabian öljytulot mahdollistavat paljon aikaisempaa […]

Muslimiveljeskunta globaalina vihollisena: Egypti, Trump ja Ruotsin moskeijat

Juttu on julkaistu aikaisemmin (6.4.2017) myös Helsingin yliopiston Lähi-itä-blogissa. Kysymys siitä, miten islamismin eri suuntauksiin, islamistiseen radikalisoitumiseen tai sen uhkaan tulisi suhtautua, on tunnetusti kasvanut globaaliksi poliittiseksi kysymykseksi. Muslimienemmistöisten maiden ohella aihe on merkittävä myös länsimaissa, jotka pelkäävät radikalisoitumisen johtavan terrorismiin ja valtaväestön arvoihin vihamielisesti suhtautuvaan muslimivähemmistöön. Yksi ajankohtainen debatti liittyy Muslimiveljeskuntaan ja sen vaikutuksiin […]