Valon ja varjojen kaupungeissa – Näkökulmia kontrastien Marokkoon

Euroopan eteläisimmässä kärjessä Tarifan edustalla sijaitsee Isla de las Palomas, kyyhkysten saari. Sille johtavan kapean autonlevyisen pengertien vasemmalle puolelle jää turkoosina hohtava Välimeri. Oikealla puolella taas Atlantin harmaina vaahtoavat tyrskyt vyöryvät kiviin ja karikkoihin voimalla, joka herättää Itämeren rantojen kasvateissa pelonsekaista kunnioitusta. Meren voima ei jää kenellekään epäselväksi: sen mylly pauhaa ja nostaa yhä uusia toinen toistaan korkeampia aaltoja saaren kallioita vasten. Tuuli pieksee kasvoja ja lennättää suolaista vettä päällemme. Katselen aallokkoa merimelojan silmin, arvioin tuulen voimaa ja terävien kivien sijaintia veden alla. Tuohon hornankattilaan en lähtisi, mutta nautin sen kiehtovuudesta pengertien suojassa. Mietin kuinka etuoikeutettu olen saadessani itse valita milloin lähden merta ylittämään, millä välineellä ja kenen seurassa, sekä mitä varusteita pakkaan mukaani selvitäkseni matkasta. Tarifan hautausmaalla parin kilometrin päässä kymmenet haudat muistuttavat toisesta todellisuudesta. Haudoissa lukee vainajan kuolinpäivän lisäksi nimen kohdalla vain ”Inmigrante de Marruecos” ja järjestysnumero.

 

Nimettömiä hautoja Tarifassa. Kuva: Nädia Radi.

 

Yksi Marokon intensiivikurssimme teemoista on siirtolaisuus. Matkaamme samoja reittejä kuin Luoteis-Afrikasta Etelä-Eurooppaan saapuvat tulijat. Olemme jo ennen lähtöä puhuneet paljon siitä, miten nykypäivän globaali eriarvoisuus näyttäytyy erityisesti liikkumisvapaudessa. Valtioiden välisten rajojen ylittäminen ja toisessa maassa opiskelu tai työnteko ovat etuoikeuksia, joita moni pohjoismaisen passin omistaja pitää itsestäänselvyyksinä. Gibraltarinsalmen ylitys on lyhyt, mutta kaikilla ei ole siihen laillista mahdollisuutta. Eurooppaan saapuvista valitettavan moni joutuu tekemään tuon muutaman kilometrin matkan salaa yöllä henkensä kaupalla, maksaen rikollisille valtavia summia salakuljetuksesta, jota lahjotut rajaviranomaiset katsovat tarvittaessa läpi sormiensa.

 

Tangerin muraalien kunnianosoitus kaikkien maailmanmatkaajien sankarille. Kuva: Nädia Radi.

 

Tanger on viehättävä yhdistelmä vanhaa ja uutta, ja sen seiniä ja muureja koristavat upeat maalaukset. Kansainvälinen ilmapiiri ja satamakaupungin aiempi asema Ranskan, Espanjan ja Britannian yhteishallinnassa ovat aistittavissa sekä katukuvassa, että ihmisten kanssa asioidessa. Edellisen viikon pikaperehdytys paikalliseen arabiaan ei vielä ensimmäisinä päivinä auta, ja keskustelukieli vaihtuukin nopeasti ranskaan. Paikalliset ovat ystävällisiä, vieraanvaraisia ja kiinnostuneita meistä. Huokeat hinnat ravintoloissa, kahviloissa ja baareissa lämmittävät opiskelijan mieltä. Kaduilla kerjäävien rampojen elinolot näyttäytyvät kuitenkin karuna vastakohtana kauniille vanhoille rakennuksille ja pääkadun pankkien moderneille julkisivuille. Panemme merkille, että alkoholin liikakäytön ongelmat näyttävät ja kuulostavat samalta joka puolella maailmaa. Mielessä ovat myös nuorten korkea työttömyysaste, näköalattomuus ja yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden luoma toivottomuus. Ei ihme, että heikoimmassa asemassa olevat pyrkivät pois. Mietin Suomen historiaa sotineen ja nälkävuosineen – niitä ihmisiä, jotka tyytyivät kohtaloonsa nähden sen Jumalan tahtona, ja niitä, jotka kieltäytyivät alistumasta vallitseviin olosuhteisiin ja lähtivät etsimään uusia vaihtoehtoja ja parempaa elämää.

 

Tétouanin vanha kaupunki on yksi UNESCO:n maailmanperintökohteista. Kuva: Nädia Radi.

 

Tétouanin tunnelma eroaa Tangerista. Täältä ei löydy länsimaisten 1960−70-lukujen rokkitähtien kuvilla koristeltuja legendaarisia kahviloita, vaan ollaan lähempänä marokkolaisia perinteitä. Kaduilla on enemmän ihmisiä ja lauma eurooppalaisia kerää katseita ja tervehdyksiä espanjaksi. Paikallisia hymyilyttää, kun ihastelemme kaikkialla olevia kissoja. Jotkut yrittävät ystävällisesti houkutella niitä valokuvattavaksemme. Vanhan kaupungin kauniille kujille on hauska eksyä, ja kukkulan päältä linnoitukselta avautuu huikea maisema merelle asti. Sattumalta osumme naistenpäivän mielenosoitukseen, jossa joukko miehiä huutaa iskulauseita naisten oikeuksien puolesta. Tunnelma kadulla on sähköinen, sivustaseuraajat hymyilevät. Seuraavana päivänä koemme täysin vastakkaisen tunnelman, kun vanhan kaupungin puolella paikalliset viranomaiset osoittavat voimaansa torimyyjille tuhoamalla ja viemällä mielivaltaisesti heidän tuotteitaan. Kukaan ei vastusta. Pelonsävyttämä hiljaisuus vallitsee hetken ajan muutoin niin eloisalla kujalla. Mietin seitsemän vuoden takaisia arabimaiden kansannousuja, joiden kimmokkeena toimi nimenomaan tällaiseen toimintaan lopen kyllästyneen tunisialaismiehen hurja protesti. Mutta sen sijaan, että valtiot olisivat tehneet kansan toivomia korjausliikkeitä oikeudenmukaisempaan ja avoimempaan suuntaan, on ruuvia lähinnä kiristetty niissä maissa, jotka eivät ajautuneet täyteen kaaokseen tai sisällissotaan.

 

Observatoire Nord Ondhin toimiston seinillä on paikallisten lasten näkemyksiä: ”Oikeus hyvään elämään” (vas.) ja ”EI lapsityölle”. Keskustelijat kuvassa järjestön lakimies ja lehtorimme Marko Juntunen. Kuva: Nädia Radi.

 

Myöhemmin tapaamme ihmisoikeusjärjestön edustajia ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Tapaaminen saa minut jälleen miettimään omaa etuoikeutettua asemaani vauraan oikeusvaltion kansalaisena. Yksi järjestön tavoitteista on tutkia uskonnollisen radikalisoitumisen syitä ja torjua sitä tarjoamalla apua ja vaihtoehtoja syrjäytymisriskissä oleville lapsille ja nuorille. Marokossa tällainen työ on ulkoistettu kolmannelle sektorille, jonka toimijoita kuitenkin vahditaan tiukasti valtion taholta. Puhumme erityisen paljon naisten ja lasten oikeuksista ja nuoret yliopisto-opiskelijat kertovat työharjoittelustaan järjestön sosiaaliassistentteina kouluissa ja perheissä. Heitä kiinnostaa kovasti kuulla Suomen sosiaalityöstä ja -järjestelmästä. Takeltelen arabiaksi itselleni niin tavanomaista asiaa, joka tuntuu yhtäkkiä mahdottomalta selittää sellaiselle, jonka omassa valtiossa sosiaalisen hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien rintamilla riittää työsarkaa. On mahdotonta olla ihailematta näitä nuoria, joiden työn arvoa valtio ja paikallisyhteisöt eivät ymmärrä tai tunnusta. Vailla vakuuksia tai varmuutta tulevasta he haluavat rakentaa maastaan paremman ja oikeudenmukaisemman, jotta uusilla sukupolvilla voisi olla muitakin vaihtoehtoja kuin lähtö vierastaistelijaksi toisten sotiin, tai alipalkatuksi siirtolaiseksi Eurooppaan.

 

Suomalaiset opiskelijat saivat järjestövierailulla muistoksi perinteiset marokkolaiset hatut. Kuva: Iida Markkanen.

 

Ceutaa lähestyessämme henkeäsalpaavan kauniit maisemat ovat julmassa ristiriidassa alueen toisen todellisuuden kanssa. Jylhät vuoret, vehreät laaksot ja auringon valoa väikkyvä meri saavat lähes unohtamaan metsiin vuosiksikin piiloutuvien Saharan eteläpuolelta saapuneiden siirtolaisten kohtalon. Heidän toivonsa paremmasta elämästä Euroopassa kulminoituu epätoivoisiin massasyöksyihin päin Ceutan kuuden metrin korkuista raja-aitaa, jonka ylitse vain harva voi päästä. Iloisesti jutusteleva joukkomme puolestaan saapastelee kapsäkkeineen ja EU-passeineen vaivatta rajan yli tihkusateessa. Matka piikkilangoin vahvistettujen muurien välistä hiljentää. Espanjan puolelle saavuttuamme pysähdyn katsomaan taaksepäin. Maiden välinen rajapolitiikka ja ihmisten eriarvoisuus liikkumisen suhteen tiivistyvät karusti piikkilangoin aidattuun rantaviivan pätkään.

Paluumatkalla Ceutasta Manner-Espanjan puolelle paistaa jo aurinko, vaikka aiemman sateen jäljiltä on vielä hieman sumuista ja näkyvyys heikko. Menen kannelle nauttimaan suolan tuoksusta. Muut torkkuvat sisällä, tai selaavat puhelintaan hyödyntäen laivan tarjoamaa langatonta verkkoa. Meri on turkoosi ja rauhallinen, aallot loivia ja matalia. Tähän mereen voisin mielelläni lähteä melomaan kajakillani auringon lämpö kasvoillani. Ajatukset kääntyvät taas niihin, joille meri ei ole ystävä. Heillä ei ole valinnanvaraa, vaan he joutuvat lähtemään yön pimeydessä säästä riippumatta. Lähes koko matkan Algericasiin häämöttää Marokon vuorten siluetti usvan läpi komeana takanamme. Mietin, milloin sieltä lähtee seuraava joukko maahansa pettyneitä nuoria vaaralliselle matkalleen paremman elämän toivossa.



Nädia Radi, 11 huhtikuuta 2018

, ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *