Tunisia – Arabimaailman toivo?

Kuvat: Iiris Heikka

“Arabikevät” viittaa vuoden 2011 mielenosoitusten aaltoon, joka syrjäytti kolme pohjoisafrikkalaista diktaattoria. Nyt Libya on kaaoksessa ja pakolaisvirta Eurooppaan kasvaa. Armeija johtaa taas Egyptiä eikä kansan vaatimia uudistuksia ole toteutettu. Sitten on Tunisia, jossa tuloerot ovat pienempiä kuin naapurimaissa ja naisten oikeuksilla on vahvat perinteet.  Polygamia on kielletty ja abortti on ollut saatavissa kymmenien vuosien ajan. “Arabikevään” jälkeen Tunisia on Egyptin lisäksi ainoa maa, jossa uuden perustuslain kirjoittaminen on saatu päätökseen.

 

Onko Tunisiasta siis tulossa arabimaailman ensimmäinen demokratia? Kansanliikkeiden painostama hallitus on tehnyt uudistuksia, ja maassa järjestettiin ensimmäiset vapaat presidentinvaalit 2014.  Ehdolle asettautui myös ensimmäistä kertaa nainen, asianajaja Kalthoum Kannou.  Ja vaikka Kannoulla ei ollutkaan todellisia mahdollisuuksia tulla valituksi, hänen ehdokkuutensa poisti mielikuvan siitä, ettei Tunisialla voisi olla naispuolista johtajaa. Mutta eihän kansan luottamusta politiikkaan käden käänteessä ansaita.  Tunisialaiset ovat pitäneet hallitusta, presidenttiä ja poliittista eliittiä rosvoina, jotka ovat tyhjentäneet valtion kassan sekä tukahduttaneet kafkamaisilla säädöksillään vapaan keskustelun ja kansalaisten oma-aloitteisuuden.  Suomalainen byroslavia kalpenee verrattuna Tunisian vallankumousta edeltäneeseen korruption riivaamaan lupaviidakkoon.

Vaikuttaa siltä, että nuoriso, joka on väestön suurin ryhmä, on omaksunut Ingleheartin post-modernin yhteiskunnan normit ja osallistumistavat. Tällöin suosituimpia tapoja vaikuttaa ovat sosiaaliset liikkeet, suora toiminta ja yksilölliset ratkaisut ilman puoluekirjaa tai yksittäistä poliittista ideologiaa. Vallankumouksen jälkeen kansalaisyhteiskunta on puhjennut kukkaan. Medioita ja järjestöjä on enemmän kuin koskaan. Sensuuri, joka ennen teki bloggareiden elämästä sietämättömän, vaikuttaa kadonneen. Ihmiset siis haluavat olla aktiivisia ja osallistua. Ja vaikka presidentinpalatsiin pyrkivät ja eduskuntavaalien ehdokkaat olivat vanhempaan ikäluokkaan kuuluvia setiä ja tätejä, äänestysprosentti liikkui 65 ja 70 prosentin välillä.

 

Tunisian täyttäessä jo joitakin demokratian ehtoja vaarana onkin tuudittautua itsekehuun. Menestys sokaisi Nokian insinöörit. Ennen Erdoganin aikaa turkkilaiset ylistivät Ataturkin uudistuksia, erityisesti naisten oikeuksia. Samalla tavalla tunisialaisten kunnianhimo kehittää yhteiskuntaansa ja olla edelläkävijä voi hiipua. Siksi tunisialaisten tulisikin pohtia, miksi tyytyä olemaan Pohjois-Afrikan paras, kun on potentiaalia olla demokraattisempi ja tasa-arvoisempi kuin monet Euroopan maat?

Muutoksia hidastaa myös se, että maan talous on jumiutunut ja Libyan sisällissodan seurauksena Tunisian rajan yli kulkeutuu aseistautuneita ryhmiä, jotka voivat horjuttaa maan sisäistä tasa-painoa. Potentiaalinen uhka ovat myös Levanttiin lähteneet jihadistit, jotka saattavat palata.

 

Viimeiseksi vielä käsitteestä “arabikevät”. Kyseinen sana herättää tunisialaisissa erityisen paljon antipatioita ja ärsyyntyneisyyttä bloggareiden, akateemikkojen ja kansan keskuudessa. Parhaiten suhtautumista kuvaa haastattelemani bloggaajan Lina Ben Mhennin kommentti:

”Arabikevät on käsite, jota länsi rakastaa ja jonka ranskalaismedia popularisoi. Mutta se ei kuvaa todellisuutta. Tunisiassa ei myöskään tapahtunut niin sanottua jasmiinivallankumousta, koska missään ei ollut jasmiinia. Kyseessä oli pikemminkin vallankumous arvokkuudesta. Oikeus arvokkaaseen elämään.”

Johannes Jauhiainen, 12 kesäkuuta 2015

arabikevät, demokratia, naisten asema, Tunisia

---