Yhdysvaltain vetäytyminen Iranin ydinsopimuksesta on tulikoe EU:n ulkopolitiikalle

Tiistaina 8. toukokuuta presidentti Donald Trump toteutti viimein uhkauksensa vetäytyä vuonna 2015 solmitusta Iranin ydinsopimuksesta. Uutinen on järkyttänyt maailmalla, mutta se ei tullut yllätyksenä; Trump on äänekkäästi vastustanut sopimusta aina vaalikampanjastaan lähtien—sitä huolimatta, että Iran on noudattanut sopimusta.

Eurooppalaiset olivat kuitenkin elätelleet toivoa siitä, että heidän lobbauksensa ja liehittelynsä Washingtonissa olisi onnistunut kääntämään presidentin pään. Koska tämä suunnitelma A ydinsopimuksen pelastamiseksi epäonnistui, on aika siirtyä suunnitelmaan B — nimittäin vastustamaan Yhdysvaltain vetäytymisestä seuraavia talouspakotteita.

Kohti transatlanttista kauppasotaa?

Ydinsopimuksen mahdolistama Iranin vastaisten pakotteiden raukeaminen on hyödyttänyt varsinkin eurooppalaisia yrityksiä, jotka tekevät taloudellista yhteistyötä Iranin kanssa. Jos yhteistyön jatkuminen voidaan varmistaa, Iran saisi mielekkään syyn pysyä omalta osaltaan sopimuksessa Yhdysvaltain vetäytymisestä huolimatta. Koska pakotteiden luomien taloudellisten esteiden poistaminen oli keskeisin ydinsopimuksessa Iranille tehty myönnytys, maan johdolle on tärkeää osoittaa sen ainakin osittainen toteutuminen sisäpoliittisessa tilanteessa, jossa sopimukseen kohdistunut kritiikki on kasvanut.

On todennäköistä, että EU pyrkii ensisijaisesti neuvottelemaan poikkeuksia pakotteisiin, hieman samaan tapaan kuin se menetteli vastikään teräkseen ja alumiiniin kohdistuvien tuontitullien kanssa. Toisaalta on kuitenkin luultavaa, ettei Trump osoita samanlaista joustavuutta Iraniin kohdistuvien pakotteiden suhteen, missä tapauksessa EU voi luoda oikeudellisia toimia yritysten ja pankkien suojelemiseksi Yhdysvaltain valtiovarainministeriön mittavilta sakoilta. Tämä voi tarkoittaa EU:n vuonna 1996 säätämän ja alunperin Kuuban vastaisia kolmansiin osapuoliin kohdistuvia pakotteita kumoavan asetuksen käyttöönottoa—mitä Iraniin investoineet eurooppalaiset yritysjohtajat ovat jo vaatineet.

Tällaisia vastatoimia ei ole vielä koskaan jouduttu soveltamaan käytännössä, sillä 1990-luvulla Yhdysvallat päätti lopulta pitäytyä eurooppalaisiin osapuoliin kohdistuvien pakotteiden toimeenpanosta. Trump ei kuitenkaan tunnu kaihtavan yhteenottoja edes läheisten liittolaistensa kanssa, joten tuloksena saattaa vielä olla transatlanttinen kauppasota.

Kauppasota johtavan talousmahdin kanssa maailmassa, jossa kansainvälinen kauppa perustuu dollareihin, ei ymmärrettävistä syistä houkuta eurooppalaisia. Koska EU ei voi pakottaa yrityksiä jatkamaan kasvavia taloudellisia riskejä sisältävää yhteistyötä Iranin kanssa, monet pitävät oikeudellisia vastatoimia Yhdysvaltain pakotteille myös melko hampaattomina ja siten pitkälti symbolisina. Tästä johtuen EU:n tosiasialliseen valmiuteen Iranin ydinsopimuksen puolustamiseksi on suhtauduttu suurella skeptisyydellä.

Euroopan on näytettävä kyntensä

Toisaalta EU:n ulkopoliittinen johto on ollut poikkeuksellisen selväsanainen ja yksimielinen sopimusta puoltavissa kannanotoissaan. Periaatteessa se voisi yhdistää voimansa Kiinan, Venäjän ja ydinsopimukseen kuulumattomien, Iranin kanssa kauppaa tekevien maiden kanssa ja luoda tällä tavoin laajemman rintaman pakotteita vastaan. Lisäksi EU voi pyrkiä kompensoimaan pakotteista aiheutuvia haittoja Iranille muilla tavoin.

Mikäli EU päättää näyttää ulkopoliittiset kyntensä pakotteiden vastustamisessa, se merkitsisi huomattavaa ulkopoliittista muutosta. Aiemminhan taloudelliset näkökohdat ovat ajaneet EU:ssa ulko- ja turvallisuuspolitiikan edelle, ja EU on varsinkin Iranin-politiikassaan pitkälti seuraillut Yhdysvaltoja. Vaikka muutos vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä pelottavalta, vielä pelottavampi on ajatus siitä, mihin Yhdysvaltain politiikan myötäily nykytilanteessa saattaa johtaa: Iran todennäköisesti vetäytyisi ydinsopimuksesta, minkä seurauksena sen ydinohjelmaan kohdistuneet rajoitukset poistuisivat ja arvuuttelu sen mahdollisesta ydinaseiden kehittelystä alkaisi uudelleen.

Tämä puolestaan kasvattaisi sodan uhkaa, kun Israel ja Yhdysvallat jälleen varaisivat oikeuden pysäyttää Iranin ydinohjelma kaikin mahdollisin keinoin. Benjamin Netanyahun viime viikolla järjestämän propaganda-show’n sekä John Boltonin nimittämisen Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi pitäisi olla riittäviä varoitusmerkkejä uudelleen alkavan ydinkriisin vaarallisista seurauksista.

 

Kuva: Wikimedia commons, alkuperäinen on Valkoisen talon public domain -lisenssillä julkaistu kuva.



Tytti Erästö, 10 toukokuuta 2018

, , , , ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email



1 Kommentti

Liity keskusteluun ja kerro mielipiteesi

  1. Asevelisosialidemokraatti, vastaa

    Pahoin pelkään, että EU:lla tai meillä eurooppalaisilla ei taaskaan ole selkärankaa puuttua tilanteen kärjistymiseen Lähi-Idässä nyt kun Yhdysvallat irrottautui Iran-sopimuksesta, vaan tulemme jälleen seuraamaan sivusta kun Trump refiguroi ulkopolitiikkaansa alueella tai purkaa Lähi-Idän klientiensä Bibin Israelin ja Mohammed Bin Salmanin syvästi halveksimaa Obaman perintöä. Tai selvemmin sanottuna, kun Trump asettuu klientiensä äärikansallisten ja sektaaristen intressien edistäjäksi kaikki muita häntä edeltäneitä Yhdysvaltojen presidenttejä enemmän.

    Veikkaukseni on, että May, Macron ja Merkel eivät jatkossakaan puutu tai moiti Israelia sen iskuista Syyriaan, vaan heristelevät enenevässä määrin sormiaan Teheranin suuntaan (Obs. välittämättä ollenkaan siitä, että Israelin iskuihin on perinteisesti aina vastannut Syyrian armeija, eivät iranilaiset!) ja jankkaavat kuinka Israelilla on oikeus puolustautua jne.

    Tarkemmin sanoen, Eurooppa tulee vielä tarttumaan johonkin tällaiseen Bibin tarjoamaan “kunnialliseen” ulospääsyyn Iran-sopimuksesta, jota perustellaan Iranin toimilla Syyriassa vs. Israel.*

    Hallinnonvaihtoa Teheraniin selvästikkin siis pukkaa eli meitin kandee alkaa vain varautua uusien pakolaisten vastaanottamiseen Syyrian, Libanonin, Irakin ja Iraninkin suunnalta. Ja kuten muistamme, Iranissahan on noin 1,5-2,0 miljoonaa afgaanipakolaista, osa heistä suuntaa varmasti tänne länteen maan vaipuessa kaaokseen. Eivät nuo poloiset minnekkään Saudi-Arabiaan pääse tai halua, ei heitä ota vastaan Israel ja vielä vähemmän Yhdysvallat. Veikkaisin myös shiiapohjaisen terrorismin vahvistuvan Lähi-idässä ja mahdollisesti Euroopassa.

    Lopuksi; toivon kuitenkin hartaasti olevani väärässä ja EU:n vihdoin löytävän sen selkärangansa


    *Kuten tiedämme hizzut ja Iranin vanhalle kaartille uskolliset militiat ovat turvallisuusuhka oikeastaan vain Israelille ja tilanteen eskaloituessa amerikkalaisille. Saudeille Iran on lähinnä “uhka” sen edustaman persialaisen “harhaoppisuuden” takia.

    Iranista voi toki perustellusti puhua uhkana Syyriassa, mutta kiinnostaisi tietää, että mikäli Iran vetäytyisi Syyriasta tai vähentäisi merkittävästi presenssiään siellä, mikä on Saudi-Arabian, Turkin, Qatarin, UAE:n, Yhdysvaltojen, Englannin, Jordanin ja Israelin vastuu kouluttamistaan ja aseistamistaan Syyrian monikansallisista ikhwan – salafi – islamistisista -ja jihadistisista kapinallisista?

    Ylipäätään, keskustelu Iranin vaikutuksesta on validi, mutta yhtä lailla keskustelu Saudi-Arabian edustaman wahhabi-salafismin vaikutuksesta Lähi-Idässä ja täällä Euroopassakin on sellainen. En kuitenkaan, usko että tätä saudi-sunnilaisuuteen liittyvää keskustelua uskalletaan käydä samassa määrin, koska Saudi-Arabia on Israelin ohella Yhdysvalloille (erit. republikaaneille ja koville wilsonlaisille) tärkeämpi liittolainen ja ystävä kuin EU tai eurooppalaiset NATO-maat.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *