Turkin viimeisin hyökkäys Syyriaan: tausta ja toimijat

Turkin ja sen Syyrian islamistiryhmistä koostuvien liittolaisten hyökkäys Syyrian kurdien YPG:n (Yekîneyên Parastina Gel) taistelijoiden hallussa olevaan Afrinin kaupunkiin on ollut valmisteilla jo pitkään. YPG on Syyrian kurdipuolue PYD:n (Partiya Yekîtiya Demokrat) aseellinen osasto. PYD puolestaan on Turkin PKK:n eli Kurdistanin Työväenpuolueen (Partiya Karkerên Kurdistan) sisarpuolue. PYD:n ja PKK:n suhdetta voitaisiin kuvailla sanomalla, että ne ovat osia rajat ylittävästä ’PKK-verkostosta’, joka toimii Turkissa, Syyriassa, Irakissa, Iranissa sekä kurdidiasporan keskuudessa Euroopassa. Jo viime heinäkuussa turkkilainen media odotti suurhyökkäystä YPG:n hallussa olevaan Afriniin hetkenä minä hyvänsä, kun Turkki keskitti suuren määrän joukkoja rajalleen. Tuolloin hyökkäys jäi tekemättä, todennäköisesti siksi, että Venäjä ja Yhdysvallat vastustivat sitä.

Tällä kertaa Turkki ilmeisesti onnistui viime hetken korkean tason neuvotteluissa pehmittämään Venäjän 21.1. alkaneen operaationsa taakse, ainakin osittain. Tätä kirjoittaessa ei ollut täysin selvää, mihin kaikkeen Venäjä on suostunut.

Turkin tekemiä laajoja ilmaiskuja on seurannut maavoimien hyökkäys, jonka avulla Turkki pyrkii karkottamaan YPG:n joukot noin 30 kilometrin pituiselta ’suojavyöhykkeeltä’. YPG:n kurditaistelijat muodostavat pääosan myös niin kutsutuista Syyrian Demokraattisista Voimista (SDF), jotka ovat jo pitkään olleet Yhdysvaltain tärkein alueellinen liittolainen taistelussa Islamilaista valtiota (Daesh) vastaan. Yhdysvallat on lähettänyt huomattavan määrän erikoisjoukkojensa sotilaita kouluttamaan SDF:n taistelijoita. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ainakin teoriassa Turkin joukkojen eteneminen kurdien alueilla saattaa johtaa tilanteeseen, jossa Turkin hyökkäävät joukot ampuvat myös kohti yhdysvaltalaisia sotilaita. Amerikkalaiset ilmoittivat viime viikolla muodostavansa SDF:n joukoista järjestäytyneemmän rajavartioston. Turkin johto tulkitsi tämän niin, että sen NATO-liittolainen Yhdysvallat perustaa Turkin rajan tuntumaan tuhansien miesten vahvuisen PKK-osaston.

Turkki ei hyökkää Afrinin kurdien kimppuun yksin. Kuten aiemmissakin operaatioissaan, se hyödyntää jälleen itsestään vahvasti riippuvaisia Syyrian islamistikapinallisia. Mediasta saamme lukea, että kyseessä on niin sanotun Vapaan Syyrian Armeijan taistelijoita – siis median äärimmäisen epäselvästi ’maltillisiksi kapinallisiksi’ kutsumia joukkoja. Tällaiset luonnehdinnat kuitenkin ennemminkin hämärtävät kuin auttavat ymmärtämään millaisista joukoista on kyse. Yksi tärkeimmistä Turkin kanssa yhteiseen hyökkäykseen osallistuvista joukoista on Failaq al Sham. Sen juuret ovat Syyrian Muslimiveljeskunnassa, ja täten se on ideologialtaan hyvin lähellä Turkin AKP:n (Adalet ve Kalkınma Partisi) poliittista ideologiaa. Syyrian sodassa Failaq al Sham on taistellut ennen mutta Syyrian hallintoa sekä Kurdien YPG:n joukkoja vastaan. Ryhmän jäseniä voi lyhyesti luonnehtia sunni-islamisteiksi. Se on ollut näkyvä osa al-Qa’idaan kytkeytyvien salafi-jihadi-järjestöjen (Ahrar al-Sham, Tahrir al-Sham) johtamaa Fateh al-Sham -koalitiota, joka on näytellyt pääosaa kaikissa niin sanottujen Syyrian kapinallisten voitoissa esimerkiksi Aleppon rintamalla. Ei ole väärin sanoa, että Syyrian sodan taisteluissa Failaq al-Sham taistelee al-Qa’idan aseveljenä.

Nyt Afrinissa ja sen lähialueilla käynnissä olevien taistelujen keskiössä ovat siis edellä kuvaillut toimijat. Syyrian konfliktissa on käynnissä monta erillistä sotaa, jotka yhdessä muodostavat koko konfliktin kaikessa hirvittävyydessään. Turkki sotii ennen muuta kansainvälistä PKK-verkostoa vastaan. PKK:n Syyrian haara sotii omaa sotaansa pyrkien suojelemaan konfliktin kuluessa hallintaansa saamiaan alueita. Sen suurin uhka ei ole ollut Syyrian armeija, vaan erilaiset islamistiryhmät Islamilaisesta valtiosta muihin sunni-islamisteihin, sekä näitä aktiivisesti hyödyntävä Turkki. Kuten tiedämme, Venäjä ja Yhdysvallat ovat alueella suojelemassa omia kansallisia etujaan. Alueellisista mahdeista samoin toimivat Iran ja Saudia-Arabia. Muiden maiden kantoja Turkin hyökkäykseen kannattaa siis pyrkiä hahmottelemaan sen kannalta mitä ne toivovat Syyriassa seuraavaksi tapahtuvan. Venäjä haluaa, että Assadin hallinto saadaan vakiinnutettua niin, että jonkinlaisen pienimuotoisen opposition olemassaolo sallitaan, mahdollisesti kyseeseen tulee myös federaatiomalli. Yhdysvallat on Syyriassa ennen muuta vastustamassa Iranin alueellista valtaa – tosin paradoksaalisesti USA:n toimet tuntuvat lähinnä lisäävän Iranin vaikutusvaltaa. Yhdysvalloille Turkki on tietysti tärkein alueellinen kumppani, jolta sallitaan hyvin paljon omapäisyyttä, todennäköisesti myös jatkossa.

Kaikkien näiden toimijoiden muodostamassa vyyhdissä on vaikea arvioida, mikä on Turkin uusimman intervention lopputulema. On kuitenkin käynyt selväksi, että Turkki ei ole pelkästään kiinnostunut eliminoimaan PKK:n osana toimivia kurdijoukkoja omilta rajoiltaan, vaan luomaan pohjois-Syyriaan itsestään riippuvaisen, enemmän tai vähemmän Muslimiveljeskunnan ideologiaan kiinnittyneen protektoraatin. Turkin politiikka suhteessa Syyriaan tuntuu sisältävän vastaavanlaisen paradoksin kuin Yhdysvaltojen politiikka suhteessa Iraniin: Turkin pyrkimys kumota aseellisesti Syyrian hallinto on ollut aivan keskeinen osatekijä sille, että PKK:n osana toimivat Syyrian kurdit ovat pystyneet luomaan de facto valtiorakenteen Turkin rajalle. Tästä asetelmasta on myös nähtävissä suurin ero perinteisen ja nykyisen, AKP:n johtaman Turkin välillä. Kaikki Turkin hallinnot olisivat enemmin tai myöhemmin hyökänneet maan rajalla toimivaa PKK:ta vastaan, mutta vain AKP on sekaantunut naapureidensa asioihin sillä tavoin, että kurdivaltion rakenteiden luomisesta Syyriassa on tullut mahdollista.

 



Toni Alaranta, 22 tammikuuta 2018

, , , , , , , , ,




4 kommenttia

Liity keskusteluun ja kerro mielipiteesi

  1. Saana-Maria Jokinen, vastaa

    Operaatioon osallistuvista syyrialaisjoukoista ei ehkä pitäisi käyttää nimitystä ”FSA/Vapaa Syyrian armeija” sillä kyseessä on pitkälti juuri tätä operaatiota varten Turkin johdolla kokoon kasattu koalitio. Kampanjaan osallistuu tiettävästi paljon arabeja alueilta, jotka kurdimilitia YPG:n dominoima SDF on vallannut, ja jotka ovat olleet siitä lähtien Turkissa pakolaisina. Monia tällaisia taistelijoita ilmeisesti motivoi, paitsi halu palata koteihinsa, myös kosto kurdeille. Suuri osa oppositiota kannattavista syyrialaisista kuitenkin tuomitsee tämän operaation, eikä näe, että Syyrian asellisen opposition pitäisi ottaa siihen mitään osaa. Tämä mm. siksi, että kyseessä on puhtaasti Turkin masinoima operaatio, jonka tavoite on edistää Turkin etuja.
    Turkissa tämän taistelun oikeuttamiseksi on tiettävästi viljelty islamilaista retoriikkaa, mikä ei tunnu oikein hyvältä idealta nykyisessä ilmapiirissä. Ja rajalle oli tuotu soittamaan osmani-marssiorkesteri.
    Suomen mediassa, ainakin joissain jutuissa, jotka olen sattunut näkemään, YPG:n ja PKK:n suhde on mainittu, ikään kuin kyse olisi vain Turkin mielipiteestä. Se, että YPG ja Turkin arkkivihollinen PKK eivät ole täysin erillisiä organisaatioita, on kuitenkin fakta. Ja oli Turkin nykyisestä operaatiosta mitä mieltä tahansa, niin Turkki on kuitenkin ollut tässä tapauksessa (ja tämä onkin yksi hyvin harvoja tapauksia) ainakin johdonmukainen: Turkki ilmoitti jo aikaa sitten, ettei se salli minkäänlaisen YPG:n dominoivan kokonaisuuden syntymistä rajansa tuntumaan.

  2. Asevelisosialidemokraatti, vastaa

    S-MJ:”Suuri osa oppositiota kannattavista syyrialaisista kuitenkin tuomitsee tämän operaation, eikä näe, että Syyrian asellisen opposition pitäisi ottaa siihen mitään osaa.”

    “Suurin osa…” Saisiko tähän jotain viitteitä; missä tuollainen julkilausuma ja millaiset opposition kapinallisryhmät ovat sen kirjoittaneet tai antaneet? Meinaan, SNC ( Syrian National Coalition) on täysin game Erdoganin operaation suhteen. Samoin Qatar. Sauditkin ovat amerikkalaisten lailla olleet hiljaisen ymmärtäväisiä. Syyrian Kurdish National Council (KNC) on tuominnut, kuten Irakin Barzani peshemergoineen ja Iran.

    Vaikuttaisi siltä, että Yhdysvaltojen tai Tel Avivin ja Riadin partituuria opettelevan Trumpin regiimin pyrkimys muodostaa anti-iranilainen -laiton- tukikohta kurdien avulla itäiseen Syyrian on nyt kärsinyt kovan kolauksen. Trump todennäköisesti joutuu joko lopettamaan tukensa Syyrian kurdeille tai sitten Yhdysvaltojen kasvavassa määrin roguemaisiakin piirteitä saavan hallinnon täytyy antaa Erdoganin & Co:n ikhwan-qutb-salafi-pohjaisille “maltillisille, demokraattisille ja sekulaareille” jälleen uusi mahdollisuus syrjäyttää Assad.

    S-MJ:”Ja oli Turkin nykyisestä operaatiosta mitä mieltä tahansa, niin Turkki on kuitenkin ollut tässä tapauksessa (ja tämä onkin yksi hyvin harvoja tapauksia) ainakin johdonmukainen: Turkki ilmoitti jo aikaa sitten, ettei se salli minkäänlaisen YPG:n dominoivan kokonaisuuden syntymistä rajansa tuntumaan.”

    Ehdottomasti näin. Teheraniin, Amerikan evankeelisten sionistikristittyjen, NeverTrump-neokonservatiivien, Bibin ja Mohammad bin Salmanin tuella laukkaavalla Trumpilla jäi tämä elintärkeä seikka huomioimatta.

    Jänskää tässä kurdeja ja Lähi-Idän valtioiden turvallisuusintressejä koskevassa kansainvälisessä kuin osin kotimaisessakin twiittailussa ja kirjoittelussa on kuitenkin ollut eräiden analyytikkojen, asiantuntijoiden ja toimittajien epäjohdonmukainen tapa ymmärtää ja tukea kurdien (ja muiden sorrettujen vähemmistöjen) separatistisia pyrkimyksiä mm. Irakissa ja Iranissa. Kun taas niissä maissa, jotka ovat Yhdysvaltojen liittolaisia tai sen vanhoja asiakkaita (erit. Saudi-Arabia, Bahrain) kurdien tai niiden muiden vähemmistöjen asioilla on voinut pyyhkiä taulutelevisiosta pölyt ja todeta:”Iran”

    1. Saana-Maria Jokinen, vastaa

      “Suurin osa…” Saisiko tähän jotain viitteitä; missä tuollainen julkilausuma ja millaiset opposition kapinallisryhmät ovat sen kirjoittaneet tai antaneet? Meinaan, SNC ( Syrian National Coalition) on täysin game Erdoganin operaation suhteen. Samoin Qatar. Sauditkin ovat amerikkalaisten lailla olleet hiljaisen ymmärtäväisiä.”
      Ei ole mitään julkilausumaa. Enkä viitannut kommentillani Syyrian virallisiin oppositiotoimijoihin, kuten SNC:hen, ja vielä vähemmän Qatariin tai Saudi Arabiaan. Kommenttini perustuu tavallisten, oppositiota kannattavien syyrialaisten kanssa viime päivinä muun muassa täällä Turkissa käymiini keskusteluihin. Kokemuksieni mukaan syyrialaiset suhtautuivat kansannousun alusta alkaen hyvin suurella varauksella opposition erilaisiin, ulkopuolisiin tukijoihin, koska he ymmärsivät kyllä, että kaikki suurvallat sekä Syyrian naapurivaltiot, ml. Turkki, ajaisivat Syyriassa ensisijaisesti omia kansallisia etujaan (nämä pelot ovat sittemmin osoittautuneet täysin aiheellisiksi).

      ”Vaikuttaisi siltä, että Yhdysvaltojen tai Tel Avivin ja Riadin partituuria opettelevan Trumpin regiimin pyrkimys muodostaa anti-iranilainen -laiton- tukikohta kurdien avulla itäiseen Syyrian on nyt kärsinyt kovan kolauksen”.
      En ole huomannut mitään suurta muutosta Obaman hallinnon Syyria-politiikkaan verrattuna, Trumpin astuttua ruoriin. Obaman hallinto teki päätöksen pääosin kurdeista koostuvien joukkojen tukemisesta ISIS:iä vastaan, ei Trump. Konflikti Turkin kanssa on tämän päätöksen perua. Iran-vastainen retoriikka on viime aikoina koventunut, mutta verrattain vähän on nähty mitään konkreettisia toimia, ainakaan vielä. Israelin viimeaikaisten kannanottojen perusteella ko. valtio toivoisi USA:lta paljon radikaalimpia otteita. Mutta niitä toivovat muuten kyllä myös monet muut alueella, ml. suuri määrä syyrialaisia ja irakilaisia, jotka ovat seuranneet Iranin hegemonian ja Teheranin regiimin ajaman, radikaalin shiialaisen ideologian, levittäytymistä yhä laajemmille alueille Lähi-idässä.

      En näe, että Yhdysvallat mitenkään pyyteettömästi tukisi kurdien separatistisia pyrkimyksiä Lähi-idässä. USA aseistaa kurdijoukkoja silloin, kun se on Yhdysvaltojen omien intressien mukaista ja pitää kurdeja hyviä liittolaisina alueella. Mutta esimerkiksi Irakin keskushallinnon toimille Kirkukissa USA antoi hiljaisen hyväksyntänsä (eikä USA myöskään tukenut kurdien kansanäänestystä). Sama on tilanne käytännössä tällä haavaa Afrinissa: Yhdysvallat on yrittänyt argumentoida, ettei joukoilla Afrinissa ole mitään tekemistä sen Itä-Syyriassa tukemien ”Syyrian demokraattisten voimien” (SDF) kanssa (väite, jonka perusteleminen kävi vaikeaksi vähintään siinä vaiheessa, kun SDF hiljattain ilmoitti, että se saattaa lähettää joukkojaan Afriniin). Tämän lisäksi Yhdysvallan on pelkästään pyytänyt Turkkia ”harjoittamaan itsehillintää” ja pitämään Afrinin operaation ”mahdollisimman rajallisena”.

  3. Asevelisosialidemokraatti, vastaa

    Katosi näköjään bitosfääriin. Uudestaan.

    S-MJ:”Israelin viimeaikaisten kannanottojen perusteella ko. valtio toivoisi USA:lta paljon radikaalimpia otteita. Mutta niitä toivovat muuten kyllä myös monet muut alueella, ml. suuri määrä syyrialaisia ja irakilaisia, jotka ovat seuranneet Iranin hegemonian ja Teheranin regiimin ajaman, radikaalin shiialaisen ideologian, levittäytymistä yhä laajemmille alueille Lähi-idässä.”

    Bibin kaudella äärioikeistolaistuneen ja uskonnollistuneen Israelin osin perustellut Iran-huolet ovat tunnettuja, kuin myös sen Länsirantaa laittomilla siirtokunnilla anneksoiva ja Golanin-kukkuloiden ohella uusia ”turvalalueita” Syyriasta hamuava politiikka. Politiikka, johon on kuulunut sote-palvelujen tarjoaminen sellaisillekin syyrialaisille kapinallisille, joiden ”sankarit” tai ”marttyyrit” suorittivat syyskuun 11. päivän terroriteot Yhdysvalloissa vuonna 2001.

    Kiinnostaisi puhua kanssasi laajemmin tuosta Teheranin regiimin hegemoniasta (+ Iranin konservatiivien ja uudistusmielistien eroista, siialaisten koulujen (Qom – Najaf) erilaisista painotuksista, arabi-shia – persialainen-shia -asetelmasta jne.) jossa on toki perää, mutta ei mielestäni niin paljoa kuten esim. dandymäinen Charles Lister ja muutamat muut nuoret kovan wilsonlaisuuteen charmaantuneet mittatilausanalyytikot esittävät. Analyytikot, jotka tuskin osaavat monta sanaa arabiaa ja ovat todennäköisesti viettäneet esim. Syyriassa ja muissa Lähi-idän maissa vähemmän aikaa paikan päällä kuin me.

    Sen sijaan toivoisin sinulta vastausta, siihen millaisena näet Yhdysvaltojen klientin Saudi-Arabian edustaman sunnilaisen wahhabi-salafismin -joka on tunnetusti kaikista sunnilaisuuden muodoista lähimpänä ISIS:ksen ja AlQaidan ideologiaa – leviämisen tai hegemonian kasvun muiden sunnilaisten koulujen kustannuksella islamilaisissa maissa ja täällä Euroopassakin?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *