Kuvituskuva

Pystyvätkö Irakin nuoret mielenosoittajat muuttamaan maan suunnan?

Jo yli kuukauden ajan tuhannet shiianuoret, naiset, koululaiset ja sankareiksi nousseet tuktuk-kuskit ovat vaatineet koko Irakin hallinnon uudistamista eri puolille Irakia levinneissä mielenosoituksissa. Uutta protesteissa on paitsi niiden laajuus myös tiukat vaatimukset, joissa pelkkä hallituksen ero ei enää riitä.

Lokakuun 1. päivä tuhatpäinen, etupäässä nuorista miehistä koostuva joukko kerääntyi Bagdadin Tahrir-aukiolle osoittamaan rauhanomaisesti mieltään korruptiota, työttömyyttä ja peruspalvelujen puutetta vastaan. Irakin liput liehuivat, ja monilla oli mukanaan hallituksen vastaisia banderolleja ja julisteita. Samaan aikaan osoitettiin mieltä eri puolilla Irakia – protestikutsu oli levinnyt sosiaalisessa mediassa.

Kun protestoijat yrittivät siirtyä sillan yli Bagdadin hallintoalueelle, Green Zonelle, poliisi alkoi hajottaa joukkoa vesitykeillä ja ampuen kyynelkaasugranaatteja sekä kumiluoteja. Ainakin kaksi ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui. Poliisin kovat otteet ja sosiaalisen median alustoiden sulkeminen eivät toimineet pelotteena, vaan päinvastoin lisäsivät tyytymättömien kansalaisten protestihalua.

Mielenosoitukset ovat jatkuneet tähän päivään saakka, vaikka shiialaisten Arba’in-juhla toi pienen tauon Bagdadissa. Karbalassa tosin juhlallisuuksissa huudettiin hallituksen vastaisia iskulauseita. Protestit ovat suurimmat sitten vuoden 2003 Yhdysvaltain hyökkäyksen ja Saddam Husseinin kukistamisen, ja niissä on kuollut jo yli 300 ihmistä ja 15 000 on loukkaantunut.

 

Mielenosoitukset eivät syntyneet tyhjästä

Korkeakouluopiskelijat ja tutkijat olivat jo kesäkuusta saakka osoittaneet mieltään ministeriöiden edustalla vaatien työpaikkoja. Kun poliisi hajotti vesitykeillä mielenosoituksen syyskuussa, video tapahtumasta levisi sosiaalisessa mediassa ja aiheutti vastalauseita.  Tahririn mielenosoitus voidaankin nähdä jatkumona opiskelijaprotestille.

Myös etelän shiiaenemmistöisessä Basrassa osoitettiin mieltä jo viime vuonna. Protestit saivat alkunsa, kun sadat ihmiset sairastuivat juotuaan pilaantunutta vettä. Mielenosoittajat vaativat paitsi peruspalveluja myös työpaikkoja. Kun poliisi vastasi kovin ottein, mielenosoittajat polttivat useita hallintorakennuksia ja sulkivat Irakille elintärkeän Umm Qasrin sataman.

Lokakuussa alkaneiden protestien kimmokkeena oli myös suositun kenraaliluutnantti Abd al-Wahab al-Saadin syrjäyttäminen 27. syyskuuta. Kolmen tähden kenraali johti Irakin ISOF-erityisjoukkoja (Quwwat al-amaliyyat al-khassa al-iraqiyya), Yhdysvaltojen tukemaa terrorismin vastaista yksikköä, joka taisteli Mosulissa eturintamassa ISISiä vastaan. Al-Saadi sai sankarin maineen ja jopa patsaan Mosuliin.

Kun al-Saadi alennettiin hallinnolliseen tehtävään puolustusministeriössä, hän itse vastusti siirtoa julkisesti ja kielsi syytteet liian läheisistä suhteista Yhdysvaltoihin. Siirron taustalla epäillään olevan ISOF-joukkojen ja Iranin kouluttaman puolisotilaallisista shiiaryhmittymistä koostuvan Kansan mobilisointijoukkojen (al-Hašd al-ša’bi) välinen valtataistelu.

Ei myöskään pidä unohtaa, että Saddamin jälkeisessä Bagdadissa on nähty suuria mielenilmauksia ennenkin, kuten heti miehityksen alussa 2003, arabikevään aikana 2011 sekä vuosina 2015 ja 2016. Tämän syksyn mielenosoituksissa ovat uutta niiden laajuus, osallistujakunta sekä turvallisuusjoukkojen käyttämä väkivalta.

 

Shiianuoret, naiset, koululaiset ja tuktuk-kuskit

Protesteilla ei ole selkeää johtajaa, eivätkä niitä ohjaa poliittiset puolueet tai uskontoryhmät (vaikka paikoin on nähty shiiasymboleja). Joillekin protestit ovat osa vuosikymmeniä jatkunutta taistelua epäoikeudenmukaisuutta vastaan, toiset ovat politisoituneet vasta hiljattain. Nuorissa on paljon kriisinjälkeistä patoutunutta turhautumista, joka vyöryy nyt yli: ISIS on päihitetty mutta korruptio, nuorisotyöttömyys ja palvelujen puute eivät ole kadonneet minnekään. Nykyisen pääministerin Adil Abd al-Mahdin hallitus on ehtinyt istua virassaan vuoden, eikä se ole saanut aikaan toivottuja muutoksia ihmisten arkeen.

Epäkohtia on paljon: Irak on maailman 13. korruptoitunein maa, neljännes lapsista elää köyhyydessä ja pahiten konfliktista kärsineissä maakunnissa jopa 90% lapsista ei käy koulua ja neljännes työikäisistä on työtön tai vajaatyöllistetty. Irak kärsii alueellisten intressien valtakamppailusta ja eliitti elää irrallaan tavallisten kansalaisten arjesta. Samat ongelmat, jotka johtivat sisällissotaan 2007, protesteihin arabikeväänä 2011 ja ISIS:n nousuun, ovat edelleen ratkaisematta.

Mielenosoittajat vaativat paitsi uusia vaaleja, myös koko vaalijärjestelmän uudistamista pois uskontokuntien ja etnisyyksien kiintiöistä kohti kansalaisuusajattelua. Vaalijärjestelmä ei päästä nuorten ääntä kuuluviin (ehdokkaiden ikäraja on 30 vuotta) ja asettaa riippumattomille ehdokkaille korkean äänikynnyksen, mikä vain lisää nykyisen valtaeliitin tarvetta pitää kiinni järjestelmästä. Nykyinen hallintomalli on amerikkalaisten miehittäjien perintöä, jossa uskottiin ensisijaisesti uskonnon tai etnisyyden määrittävän irakilaisten identiteettiä. Siksi Irakin pääministeri on shiialainen, parlamentin puhemies sunni ja presidentti kurdi.

Protestoijat ovat sekalainen joukko opiskelijoita ja koululaisia, öljyteollisuuden työntekijöitä ja ammattiliittoaktiiveja, mutta enemmistönä ovat shiianuoret. He pitävät Irania osasyyllisenä Irakin hallinnon epäonnistumiseen ja korruptioon, eikä Iran-vastaisuus näytä liittyvän Yhdysvaltain ja Iranin välisiin jännitteisiin vaan protesteja ohjaa vahva kansallistunne. Iranin tukemaa puolisotilaallista al-Hašd al-ša’bia, jota kiiteltiin ISIS:n kukistamisesta, syytetään nyt kääntymisestä kansaa vastaan, koska sen jäsenet ovat ampuneet kovilla mielenosoittajia. Protestoijissa on myös ryhmittymien entisiä jäseniä.

Mielenosoituksissa on nähty myös paljon naisia, jotka ovat haastatteluissa kertoneet rohkaistuneensa osallistumaan, koska protesteilla ei ole varsinaista johtajaa, eivätkä ne ole puoluepoliittisesti värittyneitä. Jotkut ovat osallistuneet salaa, sillä kaikki eivät pidä naisten ja miesten yhteistoimintaa soveliaana.

Bagdadin Tahrir muistuttaa Arabikevään aikaista Kairon Tahriria, jossa naiset ja miehet toimivat kollektiivisesti ja tasa-arvoisesti yhdessä. Irakissa naiset ovat ottaneet osaa ruokahuoltoon, siivoukseen, avustusten hankintaan, lääkintään ja protesteissa kuolleiden muistamiseen. Protestit ovat tarjonneet Bagdadin tuktuk-kuskeille mahdollisuuden paikata huonoa maineettaan ja nousta sankareiksi, jotka kuljettavat haavoittuneita sairaaloihin ja tarvikkeita aukiolle ilmaiseksi.

Sunni- ja kurdialueilla ei ole protestoitu, vaikka siellä ollaan samaa mieltä keskushallinnosta. Tukea on annettu sosiaalisessa mediassa: Kurdistanissa ladattiin protestivideoita sosiaaliseen mediaan silloin, kun internet katkaistiin muualla Irakissa. Sunni-enemmistöisestä Anbarin provinssista oli yrittänyt tulla nuoria Tahrirille, mutta he eivät päässeet tiesuluista läpi. Kynnys protestointiin on korkea: Anbarissa on pidätetty sosiaalisessa mediassa protesteja tukeneita, ja siellä pelätään myös leimaantumista myötämieliseksi ISISille tai Ba’ath-puolueelle.

 

Väkivalta ja vastatoimet, hallinto vastaa kovilla

Aluksi protestit olivat etupäässä rauhanomaisia, mutta hallinnon kovien otteiden myötä väkivalta on lisääntynyt. Tarkka-ampujat ovat ampuneet  luodeilla muun muassa päähän, mutta Irakin hallituksen alainen tutkintakomitea väittää, että kovia otteita käyttäneet upseerit olivat menettäneet joukkojensa hallinnan.

Erityisesti Irania lähellä olevien puolisotilaallisten joukkojen ja tarkka-ampujien nähdään ampuneen kovilla, ja joukot ovat asemoituneet eri puolille Bagdadia. Joukkojen komentaja on todennut estävänsä Irakin hallituksen kaatumisen, mutta taistelevansa protestoijien kanssa korruptiota vastaan. Noin 30 aseellisesta ryhmästä koostuvan 85 000 taistelijan vahvuisten al-Hašd-joukkojen on tarkoitus sulautua osaksi Irakin asevoimia.

Satoja aktivisteja ja toimittajia on pidätetty. Bagdadissa tarkastuspisteillä poliisi on tutkinut nuorten puhelimista sosiaalisen median tilejä ja pidättänyt, jos niistä on löydetty protesteja tukevaa materiaalia. Samaa taktiikkaa on käytetty Basrassa sekä Kairossa syyskuun protestin jälkeen.

Iranin uskonnollinen johtaja Ali Khamenei on leimannut protestit ulkomaalaisten ja lännen tiedustelupalveluiden masinoimiksi ja kehottanut Irakia vakauttamaan turvallisuustilanteen. Irakin korkein  shiia-auktoriteetti Ali al-Sistani on sen sijaan ollut melko hiljaa ja avustajiensa suulla kehottanut pidättäytymään väkivallasta.  Al-Sistani on tosin tukenut protesteja epäsuorasti: Najafissa uskonnollisten seminaarien oppilaat saivat osallistua protesteihin ja pyhäköissä tarjottiin vettä ja ruokaa mielenosoittajille.

Shiianuoret eivät ole aiemmin protestoineet näin voimakkaasti ilman uskonnollisten johtajien hyväksyntää, oli kyseessä sitten Muqtada al-Sadr tai al-Sistani. Kehotus väkivallattomuuteen ei ole saanut vastakaikua, vaan mielenosoituksissa on huudettu ”Sadr ja Sistani, olette pettäneet meidät! Iran, ulos!” Karbalassa hyökättiin Iranin suurlähetystöön ja muualla Irakissa Irania lähellä olevien poliittisten puolueiden ja puolisotilaallisten järjestöjen toimistoja on poltettu.

Irakin hallinto on yrittänyt vastata mielenosoittajien vaatimuksiin reformeilla. Ensin presidentti Barham Salih julisti, että pääministeri voi astua syrjään, kunhan pääpuolueet pääsevät yksimielisyyteen vaihdokkaasta. Uudesta pääministeristä siis neuvoteltaisiin poliittisen eliitin kesken – juuri mitä protestoijat vastustavat.

Sitten presidentti lupasi laatia uuden vaalilain, joka mahdollistaisi nuorten osallistumisen (ehdokkaiden ikäraja laskettaisiin 25 vuoteen) sekä vaalilautakunnan uudistamisen. Pääministeri al-Mahdi lupaili merkittäviä ministerivaihdoksia ja myönsi nuorten johtavan koko maata järisyttävää liikettä.

Nämä myönnytykset eivät riitä Tahrirille linnoittuneille mielenosoittajille. Heille ei riitä muu kuin aikaistetut vaalit ja hallituksen ero. Jopa al-Sistani on sanonut, että ei usko mielenosoittajien palaavan koteihinsa, ennen kuin he ovat saaneet haluamansa. Hän myös varoitti hallintoa: protestien jälkeinen Irak ei tule olemaan entisensä.

Kuuntelusuositus: The East is a podcast, Iraqi intifada

Viimeisin tietovuoto Iranin vaikutuksesta Irakissa



Sanna Ra, 19 marraskuuta 2019

, ,




Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *