nainen kasvomaskissa astumassa rahanvaihtotoimistoon.

Mikä Turkin taloudessa mättää?

Olen onnekas. Koska saan palkkani suomalaisittain euroissa, vaatimaton postdoc-tutkijan palkka riittää suorastaan ylelliseen elämään Istanbulissa. Viime perjantaina dollarin kurssi lähimmässä vaihtopisteessä oli 7,75 liiraa ja euron 9,4. Liiran arvosta on sulanut viimeisen vuoden aikana 30 % ja kolmen vuoden aikavälillä yli puolet.

Lähes kaikki täällä on minulle uskomattoman halpaa. Ruuhka-ajan kahden tunnin istuminen taksissa maksaa 12 euroa, vaatimaton lounas keskustassa kolme euroa ja fiinimpi viidestä seitsemään (ikävä kyllä koronarajoitusten vuoksi take-awayna). Ajeltuani taksilla ja syötyäni vatsani täyteen hyvää ruokaa, katselen uutisista juttuja turkkilaisten taloudellisesta ahdingosta. Miten näillä ihmisillä on varaa elää Istanbulissa? Yli puolet Turkin työssäkäyvistä saa 2324 liiran (247 €) minimipalkkaa, samaan aikaan kun halpa vuokra on 1200 liiraa, kilo banaaneja maksaa 10 liiraa (eli yli euron) ja kilo fetajuustoa 50 liiraa. Turkin liiran arvon romahduksen myötä suuri osa myös kotimaisista tuotteista on kallistunut, sillä Turkki on integroitunut globaaliin talouteen ja on riippuvainen etenkin energian tuonnista. Kotimainenkin maataloustuotanto pyörii tuontilannoitteella ja -rehulla.

Talouskriisi vaikuttaa täällä lähes kaikkeen. Tarvetta häivyttää talousongelmat taustalle pidetään yhtenä tärkeänä syynä Turkin aggressiiviselle ulkopolitiikalle, ja talouden ongelmat ovat osaltaan vaikuttaneet valittuihin koronastrategioihin. Taloudellisten syiden vuoksi kaupunkeihin ei ole haluttu julistaa ulkonaliikkumiskieltoja tai rajoittaa maahan matkustamista, joten todelliset koronatartuntamäärät pimitettiin kaikilta monta kuukautta. Talouskriisin pitkittyminen ja syveneminen on myös vaikuttanut Turkkia 18 vuotta yhtäjaksoisesti hallinneen AKP:n (Oikeus- ja kehityspuolue) kannatukseen, joka on kyselytutkimusten mukaan laskenut ennätyksellisen alas. Päätin siksi kirjoittaa taloudesta, vaikka en sitä tutkikaan.

Tämä kirjotus käsittelee Turkin viimeaikaisesta (talous)poliittista draamaa, talousahdinkoa ja kriisin taustalla olevia syitä. Maan talous näytti olevan pikkuhiljaa toipumassa vuoden 2018 lamasta, kun korona iski. Rakenteellisten ongelmien ja vuoden 2018 kriisin vuoksi Turkilla on ollut heikot mahdollisuudet tukea kansalaisiaan ja yrityksiä pandemian aikana. Koronan tuomien ongelmien lisäksi Turkin talous kärsii rakenteellisista ongelmista kuten pysyvästi alijäämäisestä vaihtotaseesta, yksityissektorin velkaantumisesta, korkeasta työttömyydestä ja matalasta työllisyysasteesta. Osa ongelmista johtuu suoraan nykyhallinnon politiikoista. Taloutta vaivaavat myös nepotismi ja korruptio sekä kansainvälisten suuryritysten ja sijoittajien epäluottamus presidentti Erdoğanin luomaa yksinvaltaista hallintojärjestelmää ja omalaatuisia talouspoliittisia näkemyksiä kohtaan.

Valtiovarainministerin Instagram-ero, perheriita ja tyhjän pallin teoria

Reilu kuukausi sitten, sunnuntaina 8. marraskuuta Turkin valtiovarainministeri ja presidentti Erdoğanin vävypoika Berat Albayrak ilmoitti yllättäen eroavansa tehtävästään. Hän sulki Twitter-tilinsä ja ilmoitti erostaan tunteellisessa (ja kielivirheitä sisältäneessä) Instagram-postauksessa(!). Huolimatta villinä vellovasta some-spekulaatiosta, AKP-hallituksen talutusnuorassa oleva media ei uskaltanut tehdä aiheesta uutista ennen virallista ilmoitusta ”palatsista”. Tilanne oli omituinen. Maan tärkein ministeri oli juuri eronnut, eivätkä viralliset tahot tai media kommentoineet asiaa mitenkään 27 tuntiin.

Liiran kurssi lähti kuitenkin välittömästi lupaavaan nousuun, ja somessa jopa vitsailtiin tyhjän ministerin pallin hoitavan homman paremmin kuin Albayrak. Tiistaina 10. marraskuuta presidentti hyväksyi Albayrakin eron ja nimitti uudeksi valtiovarainministeriksi pitkän linjan AKP:laisen, parlamentin budjettikomitean puheenjohtaja Lütfi Elvanin.

Albayrakia ei ole eron jälkeisinä viikkoina julkisuudessa näkynyt. Harva tuntuu häntä myöskään kaipaavan, sillä Turkin talouden ongelmat henkilöityivät häneen. Huhujen mukaan hän on vetäytynyt varakkaan isänsä huvilalle Trabzoniin Mustanmeren rannikolle, ja ilmeisesti hänen poliittinen uransa on nyt ohi. Vävypoikaa oli jo ehditty arvailla Erdoğanin mahdolliseksi manttelinperijäksi, ja hän oli kerännyt ympärilleen joukon vaikutusvaltaisia sisäpiiriläisiä. On jäänyt epäselväksi, päätettiinkö epäsuositusta Albayrakista tehdä syntipukki vai oliko hän todella onnistunut pimittämään Turkin talouden todellisen tilan appiukoltaan.

Turkin somessa sai paljon huomiota lokakuinen tapaaminen Malatyassa. Tapaamisessa Erdoğan kehotti autonkuljettajien edustajia olemaan liioittelematta, kun nämä valittivat, etteivät he pysty viemään kotiin leipää. Ilmaisu tarkoittaa täällä, että tulot eivät riitä perheen ruokkimiseen. Marieantoinettemaisesti presidentti kehotti miehiä nauttimaan teestä, jota hän heille jakoi. Huhujen mukaan kohtaus kuitenkin havahdutti itsensä jees-miehillä ympäröineen presidentin. Hän ryhtyi ottamaan selvää valtiontalouden todellisesta tilanteesta.

Oppositiopuolue CHP:n (Tasavaltalainen kansanpuolue) mukaan keskuspankki törsäsi syksyllä 128 miljardia dollaria valuuttavarantoja yrittäessään turhaan pönkittää liiran kurssia. Opposition mukaan keskuspankin valuuttavaranto on yli 50 miljardia miinuksella. Kun tämä selvisi presidentille, hän – tarinan mukaan – irtisanoi oitis (ja jälleen kerran) keskuspankin johtajan ja nimitti uudeksi johtajaksi Naci Ağbalin. Ilmeisesti Albayrakia ei konsultoitu asiassa eikä muutenkaan otettu mukaan neuvonpitoihin, joten Albayrak erosi tunteikkaasti Instagramissa. On kuitenkin vaikea kuvitella, että säännöllisesti mikromanagerointiin syyllistyvä presidentti olisi ollut autuaan tietämätön siitä, että keskuspankki myi valtion pankkien kautta hurjia määriä dollareita yrittäessään nostaa liiran kurssia.

Kun epäpätevänä pidetystä Albayrakista oli päästy eroon, Erdoğan peräänkuulutti lakiuudistuksia, ja uusi keskuspankin johtaja nosti ohjauskorkoa peräti 4,75 prosenttia. Liira vahvistui 13 prosenttia suhteessa euroon. Positiivinen ilmapiiri ei kuitenkaan kestänyt kuin yhdeksän päivää. Sen jälkeen kävi selväksi, että mitään merkittäviä lakiuudistuksia tai talouspoliittista linjamuutosta ei ollut tulossa.

Uudistusten puolesta puhumaan innostui pitkän linjan AKP:lainen Bülent Arınç, joka sittemmin joutui irtisanoutumaan tehtävästään presidentin neuvostossa. On selvää, että merkittävissä tehtävissä olevilla AKP:laisilla ei saa olla presidentin linjasta poikkeavia mielipiteitä, eikä vanhoja AKP:laisia kovin montaa enää olekaan merkittävissä asemissa. AKP:laisten pitää joko kannattaa Erdoğania täysin rinnoin kaikessa tai sitten erota puolueesta. Koska liiran kurssinousu oli perustunut lähinnä positiivisille odotuksille, pettymyksen myötä kurssi lähti taas laskuun.

Taustaa: AKP:n ”talousihme” 2002–2007

AKP:n noustessa valtaan vuonna 2002 Turkilla oli takanaan monella tapaa vaikea vuosikymmen. Sen poliittinen johto oli osoittautunut kykenemättömäksi ja ryvettynyt skandaaleissa. Talous oli ajelehtinut kriisistä toiseen, vuosittainen inflaatio oli useita kymmeniä prosentteja (54 % vuonna 2001), ja sodassa PKK:ta vastaan oli kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä. AKP:n valtakausi alkoi vuoden 2001 talouskriisin jälkimainingeissa tilanteessa, jossa maan talous oli kutistunut 9,5 prosenttia. Turkki oli joutunut turvautumaan Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) 20 miljardin dollarin pelastuspakettiin, joka vaati talouskuria ja sitoutumista uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.

AKP:n johdolla Turkin talous lähti nopeaan kasvuun. Sillä meni erittäin hyvin ainakin muutaman perusmittarin valossa: bruttokansantuote kasvoi yli 7 prosenttia vuosittain, inflaatio saatiin maltilliseksi (enimmäkseen alle 10 % vuoteen 2015 saakka), vienti kasvoi ja maa onnistui houkuttelemaan ulkomaalaisia sijoituksia (FDI). Bruttokansantuote moninkertaistui vuoden 2002 3660 dollarista per henki vuoden 2013 12 529 dollariin. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvoivat ja Turkki näytti vaurastuvan silmissä.

AKP myös satsasi infrastruktuuriin. Maan suurin kaupunki Istanbul on nykyään siistimpi ja paremmin valaistu kuin aiemmin, eikä asukkaiden vaivana ole jatkuvia sähkö- ja vesikatkoja. Turkin tiet ovat leveämpiä ja tasaisempia, sairaalat uusia ja suuria ja julkinen liikenne tehokkaampaa. Nopea talouskasvu ja kansan vaurastuminen näkyi AKP:n kasvavina kannatuslukuina: puolue sai 46,6 prosenttia äänistä vuoden 2007 parlamenttivaaleissa ja peräti 49,8 prosenttia vuonna 2011. Edes vuoden 2008 globaali talouskriisi ei näyttänyt Turkin taloutta pahasti horjuttavan.

Turkin vaihtotase oli kuitenkin jatkuvasti alijäämäinen, eli viennin kasvusta huolimatta Turkki toi enemmän kuin vei. Vaihtotaseen alijäämää paikattiin houkuttelemalla maahan ulkomaisia sijoituksia. Kasvu perustui siis kotimaiselle rakennusteollisuudelle ja kotimaiselle kysynnän kasvulle, joita rahoitettiin houkuttelemalla maahan ulkomaisia sijoituksia sekä lainaamalla rahaa ulkomailta. Kriitikoiden mukaan lainarahalle perustuva kasvustrategia ei voi jatkua ikuisesti, vaan sillä voidaan ainoastaan ostaa aikaa vientiteollisuuden, esimerkiksi korkean teknologian vientiyritysten kehittämiseen. Talouden kasvu lainarahalla jatkui kuitenkin huomattavan pitkään, ja ilmiselviin ongelmiin Turkin talous ajautui vasta vuonna 2018.

Kansainväliset sijoittajat empivät: vallan keskitys ja oikeusvaltion ongelmat

Viime kesänä Volkswagen vetäytyi suunnistelmastaan rakentaa Turkkiin 1,2 miljardin euron arvoinen uusi tehdas. Hiljattain konsernin toimitusjohtaja paljasti, että todelliset syyt investoinnin perumiselle olivat poliittiset: maata pidettiin liian epävarmana sijoituskohteena. Syyskuussa kansainvälinen Moody’s laski Turkin luottoluokitusta, jälleen kerran. Turkin luottoluokitusta on laskettu toistuvasti vuoden 2016 vallankaappausyrityksestä lähtien, ja nykyään Turkki on samassa kategoriassa Egyptin ja Ruandan kanssa.

Yhä autoritaarisemmaksi muuttuneen maan on viime vuosina ollut aiempaa vaikeampaa houkutella sijoituksia ulkomailta. Yksi tärkeä syy sijoittajien empimisen taustalla on presidentti Erdoğan ja maan siirtyminen presidenttivaltaiseen järjestelmään vuonna 2018. Presidentti Erdoğanin talouspoliittiset näkemykset ovat kummallisia tai vähintäänkin 1800-lukulaisen vanhentuneita. Presidentin eriskummallisillakin näkemyksillä on merkitystä, sillä lähes kaikki valta on keskitetty hänelle. Hän muun muassa katsoo matalien korkojen pitävän inflaation kurissa ja mahdollistavan jatkuvan talouskasvun, jota priorisoidaan vakauden hinnalla. Hän on myös julkisesti ilmoittanut, että hän ei pidä keskuspankin itsenäisyyttä tärkeänä.

Ulkomaisia tarkkailijoita kauhistuttaa myös poliittisen vallan sekaantuminen oikeuslaitoksen toimintaan. Yksittäiset tuomarit sooloilevat eivätkä alemmat tuomioistuimet aina noudata perustuslakituomioistuimen päätöksiä. Osa tuomareista keskittyy jahtaamaan toimittajia ja AKP:n hallinnon vastustajia, jotka viruvat vuositolkulla tutkintavankeudessa. Yksi esimerkki heistä on tunnettu liikemies ja hyväntekijä Osman Kavala, joka on ollut yli kolme vuotta tutkintavankeudessa  syytettynä Gezi-mielenosoitusten järjestämisestä vuonna 2013. Myös verotarkastukset tuntuvat kohdistuvan hämmästyttävällä tavalla muihin kuin AKP:n kannattajiin.

Autoritaarinen uusliberalismi ja rakennusurakoitsijoiden juntta

Ensimmäisinä vuosinaan vallassa AKP näki paljon vaivaa maata pitkään vaivanneen korruption kitkemiseksi, mikä heijastui myös Turkin sijoituksissa kansainvälisissä korruptioindekseissä. Vuonna 2013 Turkki oli noussut jo sijalle 53/176. Sittemmin sen lasku on ollut kuitenkin jyrkkää: vuonna 2019 Turkki oli tippunut sijalle 91/180. Ylipäätään AKP keskittyi lähinnä pienimuotoisen korruption kitkentään. Se ei muuttanut hallintoa tai puolueiden vaalirahoitusta läpinäkyvämmäksi, mikä on mahdollistanut AKP:n ja sitä kannattavien liikemiesten läheiset ja tuottoisat suhteet.

Yksi monista nimityksistä AKP:n talouspolitiikalle on autoritaarinen uusliberalismi. Mielestäni hyvä vaihtoehto on myös neopatrimonialismi, Lähi-idässä yleinen tapa, jossa valtion isännät jakavat harkintansa mukaan valtion resursseja valitsemilleen tahoille taatakseen näiden uskollisuuden. Turkin uutta hallintomallia on myös verrattu sellaiseen perheyritykseen, jossa kaikki valta pidetään pienen sisäpiirin, perheen, käsissä. AKP on jatkuvasti muuttanut muun muassa kaupunkisuunnitteluun ja yksityistämisprosesseihin liittyvää lainsäädäntöä. Esimerkiksi vuonna 2002 säädettyyn, EU-jäsenyysprosessin inspiroimaan lakiin julkisista hankinnoista on sittemmin tehty 135 muutosta. Muutosten myötä julkisia hankintoja voi yhä enemmän tehdä ilman läpinäkyvää kilpailutusprosessia, esimerkiksi julkisen sektorin ja yksityisten yritysten yhteishankkeina (public-private partnership, PPP). Siltoja, lentokenttiä ja moottoriteitä on rakennettu tällaisina yhteishankkeina.

Turkin valtion velka on viime vuosina ollut vain reilut 30 prosenttia bruttokansantuotteesta, joka on erinomaisen alhainen luku. Yksi selitys tälle ovat juuri suurisuuntaiset julkisen sektorin ja yksityisyritysten yhteishankkeet, joissa yksityinen yritys ottaa lainaa rakentaakseen sillan, tunnelin tai moottoritien. Yksityinen sektori onkin pahasti velkaantunut. Yksityishenkilöillä ja yrityksillä on velkaa yhteensä 450 miljardia dollaria, eli 60 prosenttia vuoden 2019 bruttokansantuotteesta, joka oli 743.71 miljardia dollaria.  Tämä on paljon ottaen huomioon, että asuntolainat eivät ole Turkissa yleisiä. Yhteishankkeissa valtio puolestaan takaa yritykselle tuotot investoinnista, mutta itse laina ei ole valtion nimissä. Mikäli maksullisen sillan ylitysmaksuista ei kerry tarpeeksi rahaa, valtio maksaa yritykselle erotuksen. Liiran kurssin romahdettua ja koronan vähennettyä liikkumista dollarimääräiset takuumaksut ovat olleet raskas taakka valtion taloudelle. Esimerkiksi Osmangazin sillasta Istanbulissa valtio joutui maksamaan 1,75 miljardia liiraa alkuvuoden puuttuvia tullimaksuja.

Suuryritysten puolesta työntekijöitä ja luontoa vastaan

Hieman yksinkertaistaen voi todeta, että AKP suosii suuryrityksiä ja niiden etuja työntekijöiden tai vaikkapa luonnon kustannuksella. Työntekijöiden järjestäytymisen vapautta on rajoitettu, ja töissä painetaan pitkää päivää: työviikon pituus on 46 tuntia ja yli 30 prosenttia työssäkäyvistä tekee yli 48-tuntista työviikkoa. Työturvallisuudessa on vakavia puutteita: vuonna 2018 kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sattui 1923.

Viime viikkoina uutisissa on ollut useita tarinoita oikeuksiensa puolesta Ankaraan marssivista kaivostyöläisistä ja siitä, kuinka viranomaiset ovat pyrkineet estämään marsseja huolimatta perustuslakituomioistuimen päätöksestä, jonka mukaan marssit ovat olennainen kansalaisoikeus.

Turkin Foxin uutisissa on myös säännöllisesti jonkinlainen ”suuryritys vastaan maalaiset” -osio, jossa kerrotaan kyläläisten epätoivoisesta kamppailusta lähialueensa luonnon puolesta. Vastapuolella on suuryritys, joka on patoamassa joen sähkölaitosta varten tai rakentamassa laaksoon kaivosta. Yleensä yritys on saanut luvan aloittaa työt, vaikka valitusprosessi on vielä kesken. Vanhat huivipäiset maalaisnaiset pussihousuissaan kertovat ääni väristen, miten he menettävät vuosisataisen, luontoon perustuvan elinkeinonsa mahdollisuudet.

AKP myös suosii häpeilemättä omiaan: niin kutsuttu islamilainen pääoma on syrjäyttänyt monella toimialalla perinteisemmät yritykset. Nykyään 90 prosenttia mediasta on AKP:n tukijoiden omistuksessa. He ovat valloittaneet teleoperaattorit, voittavat kilpailutukset ja pääsevät yhteishankkeisiin mukaan. Islamilaiseen arvopohjaan tukeutuvat säätiöt ja yhdistykset saavat runsaasti julkista rahoitusta, ja AKP-mieliset yritykset tuottavat erilaisia palveluita valtiolle ja kaupungeille. Viimeisimpänä esimerkkinä on terveysministeriön 55 miljoonan liiran koronatestitilaus islamilaisen Menzil-ryhmittymän piiriin lukeutuvalta laboratoriolta.

Monien AKP:n poliitikoiden perheet ovat myös rikastuneet huimasti. Julkista keskustelua ovat herättäneet muun muassa entisen pääministerin ja parlamentin puhemiehen Binali Yıldırımın poikien huomattavan kannattavat liiketoimet. He taitavat olla kerrassaan lahjakkaita nuoria liikemiehiä. Poliittinen oppositio ja muut AKP:hen kriittisesti suhtautuvat tahot kutsuvat AKP:sta hyötyviä yrityksiä rakennusurakoitsijoiden juntaksi (Müteahhit cuntası).

Vain kolmasosa turkkilaisista käy töissä

Turkkia vaivaavat myös korkea työttömyys ja matala työllisyysaste. Turkin 83 miljoonaisesta väestöstä vain 27,7 miljoonaa käy töissä, ja  työllisyysaste laski syyskuussa 44 prosenttiin (vrt. Suomi 71,5). Työllisistä 18,5 prosenttia työskentelee maataloudessa, 19,9 teollisuudessa, 6,3 rakennusteollisuudessa ja 55,3 palvelualoilla. Naisista vain kolmasosa on työelämässä. Työssäkäyvistä 32,2 prosenttia tekee töitä pimeästi, tai ”ilman vakuutusta”, kuten sitä Turkissa kutsutaan. Suuri osa pimeästä työstä tehdään maataloudessa, muilla sektoreilla sen osuus on 20 prosentin kieppeillä.

Turkin tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli syyskuussa yli neljä miljoonaa, eli ”vain” 12,7 prosenttia. Hämmästyttävää kyllä, Turkin työttömyys on laskenut melko reippaasti korona-aikana. Tämä johtuu siitä, että tilastokeskus määrittelee työttömyyden hyvin kapeasti. Laskelmissa eivät ole mukana työnhausta luopuneet työttömät, joita on paljon. Turkissa työttömyyskorvaus on määräaikainen, joten moni ei vaivaudu uusimaan työnhakuilmoitustaan korvauksen katkeamisen jälkeen. Tilastoissa eivät myöskään näy koronan vuoksi lomautetut tai palkattomalla pakkolomalla olevat. Todellinen työttömyys lienee jossain 25 prosentin kieppeillä tai ylikin, kommentaattorista riippuen. Nuorisotyöttömyys on tilastokeskuksenkin mukaan 26 prosenttia.

Koronaköyhyys

Turkin talouden arvellaan kutistuvan tänä vuonna koronan vuoksi. Valtaosa Turkin viennistä suuntautuu Eurooppaan, joka myös kärsii koronasta. Turkish Airlinesin matkustajamäärä on laskenut 62 prosenttia matkustusrajoitusten vuoksi ja turistien määrä on jäänyt alle neljäsosaan edellisestä vuodesta. Koronarajoitukset ovat koetelleet erityisesti matalapalkkaisia palvelualoja, kun hotellit, kahvilat ja ravintolat sulkevat oviaan. Keväällä koronan vuoksi lomautettuja oli pahimmillaan yli 3 miljoonaa ja irtisanomiskiellon myötä käyttöön otetulla niin kutsutulla palkattomalla vapaalla oli myös satoja tuhansia työntekijöitä.

Lomautuskorvaus voi olla jopa 60 prosenttia palkasta ja minimissään 1752 liiraa, mutta palkattoman vapaan korvaus on vain 1168TL kuukaudessa, eli 39TL/päivä (30.4. kurssilla se teki 5,15 €). Nämä tuet ovat aivan liian pieniä elämiseen. Turkkilaisten ammattiliittojen kattojärjestön uusimmissa laskelmissa nelihenkisen perheen ruokaan tarvitaan vähintään 2 500 liiraa. Köyhyysrajan paremmalle puolelle perhe pääsisi vasta 8 200 liiran tuloilla. Vaikka nelihenkisen perheen molemmat aikuiset saisivat palkattoman vapaan korvausta, se ei riittäisi edes ruokaan – vuokrasta, kaasusta ja sähköstä puhumattakaan. Köyhyysraja ei ylity, vaikka molemmat vanhemmat saisivat 2324 liiran minimipalkkaa. Kahden työssäkäyvän aikuisen perhe on kaiken lisäksi harvinainen: koska naisista vain kolmasosa on työelämässä, suurin osa perheistä on yhden palkan varassa.

Surkea työllisyystilanne ja laajamittaiset lomautukset ovat luonnollisesti ajaneet miljoonat turkkilaiset köyhyyteen. Suurin osa sinnittelee jotenkuten lainarahalla sekä sukulaisten ja naapurien avustuksella. Osa ei pärjää: tammi-syyskuussa katkaistiin maksamattomien laskujen vuoksi yhteensä 2,6 miljoonan talouden tai työpaikan sähköt ja 600 000:n kaasu. Mietin, miltä tuntuisi istua kotona 56 tunnin ulkonaliikkumiskiellon ajan ilman lämmitystä, jääkaappia tai valoja. Kuten muissakin kehittyvissä maissa, korona on alleviivannut yhteiskuntien eriarvoisuutta: kun ravintolat vielä olivat auki, varakkaat jonottivat kalleudestaan tunnettuun Nusr-Et -ravintolaan.

Oma ongelmansa on, että pimeästi työskentelevä kolmannes työntekijöistä ei ole oikeutettu mihinkään työhön sidottuihin tukiin. Pienyrittäjille (tr. esnaf) puolestaan on ollut tarjolla tukea vain velan ja maksulykkäysten muodossa. Vastikkeetonta tukea he eivät ole saaneet lainkaan.

Missä ihmeessä tilastokeskus käy ostoksilla?

Köyhyyttä syventää ruuan hinnan nousu. Turkin tilastokeskuksen TÜIKin viimeisimmän arvion mukaan inflaatio nousee tänä vuonna 14 prosenttiin. Harva kuitenkaan uskoo tilastokeskuksen inflaatiolukuja. Itsenäiset tutkijat ovat esittäneet arvioita 27 prosentin vuosi-inflaatiosta ja kadunmiehet heittävät ilmaan jopa 40–60 prosentin lukuja. Myös TÜIKin lukujen mukaan ruuan hinta on kallistunut yli 20 prosenttia tänä vuonna. Moni kyselee kuitenkin, missä tilastokeskus käy ostoksilla. Hekin haluavat löytää yhtä halvan ostoskorin.

Läpinäkyvyyden puute on heikkous myös ulkomaisten sijoitusten houkuttamisen kannalta. Tilanteen arviointi on hankalaa, kun osaan tilastokeskuksen luvuista ei enää ole luottamista eikä asioista muutenkaan saa luotettavaa tietoa. Osa Istanbulin pörssistä myytiin Qatarille, mutta kauppahintaa ei kerrottu. Todellisia koronalukuja ei kerrottu pitkään edes terveysministerin tueksi kootulle tieteelliselle neuvostolle, jonka ohjeiden mukaan pandemiaa on Turkissa pyritty torjumaan.

Kuka on syyllinen ja miten talous voidaan korjata?

Presidentin mukaan taloudella menee hyvin: se on ”saavuttamassa huippunsa”, vaikka pahantahtoiset ulkomaiset tahot yrittävät pistää kapuloita rattaisiin. Erdoğan ei ole vielä valmis luopumaan tavoitteesta nostaa Turkki maailman kymmenen suurimman talouden joukkoon vuoteen 2023 mennessä.

Ilmeisesti presidentin puheet talouden hyvästä tilasta eivät kuitenkaan vakuuta suurinta osaa turkkilaisia, joiden arjessa näkyy BKT:n vajoaminen vuoden 2013 yli 12 000 dollarin tasolta viime vuoden 9042 dollariin per henki. Metropolin vastikään tekemässä mielipidetiedustelussa 29,9 prosenttia vastaajista piti presidenttiä syyllisenä talouden huonoon tilaan. 23,6 prosenttia syytti hallitusta ja 10,8 prosenttia entistä valtiovarainministeri Albayrakia. Yllättäen vain 4,7 prosenttia vastaajista syytti kriisistä maan ulkopuolisia tahoja, ja pandemiasta sen katsoi johtuvan vain 3,6 prosenttia. Talouskriisi on vaikuttanut selvästi myös AKP:n kannatukseen, Gezicin mielipidetiedustelun mukaan tällä hetkellä vain 30 prosenttia turkkilaisista äänestäisi AKP:ta.

Entä miten talous voitaisiin korjata? Nesrin Nas, pitkän linjan poliitikko ja ekonomisti listaa tarvittavat toimet: Turkin tulee korjata kansainväliset suhteensa. Hallinnon tulee olla läpinäkyvää ja vastuullista. Keskuspankin itsenäisyys pitää taata. Valtiontalouden tarkastamisen pitää olla luotettavaa. Kilpailutuslainsäädäntö pitää uudistaa.

Huolimatta presidentti Erdoğanin aiempaa hieman sovittelevammasta retoriikasta viime viikkoina, siis Bidenin valinnan jälkeen, pidän todellista muutosta hänen johtamassaan Turkissa epätodennäköisenä. Olisiko hän halukas luopumaan ulkopoliittisesta uhittelusta, hyökkäävästä retoriikasta ja arvaamattomista äkkikäänteistä? Olisiko hän valmis purkamaan AKP:n tärkeimpiä kannattajia hyödyttävät hyväveliverkostot ja korruption? Jotain olisi syytä tehdä, sillä keskuspankin kassa on tyhjä ja sekä USA että EU pohtivat Turkin vastaisia pakotteita. AKP:n kannatus on laskussa, ja suurin syy siihen on taloudessa.

Artikkelikuva:  John Wreford/Shutterstock

Lisää Turkista ja  Erdoğanin hallinnosta

Podcast: Miten Turkki vietiin kohti diktatuuria?



Anu Leinonen, 11 joulukuuta 2020

, , ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email



2 kommenttia

Liity keskusteluun ja kerro mielipiteesi

  1. Avatar
    Turkki->Iran, vastaa

    Kiitos!

  2. Avatar
    Kari Rahja, vastaa

    Kiitos erittäin valaisevasta artikkelista.
    Turkin henkeä kohti laskettu BKT ei vastaa todellisuutta, mikä käy ilmi kirjoituksessa esitetynkin valossa, mutta se on tilastotekninen ongelma. Joillakin on vain niin paljon, että siitä riittää jaettavaa niillekin, joilla ei ole.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *