Mielenosoittajia ja monumentti Beirutin Marttyyrien aukiolla

Kyteekö Libanonissa vallankumous?

20.8 webinaarin yhteenvetoa

Libanonilaiset ovat lopen kyllästyneitä poliittiseen järjestelmäänsä. Tämä kyllästyminen on purkautunut uudenlaisena kansanliikkeenä, joka vaatii vanhan sektariaanisen järjestelmän kumoamista. Myös ulkovallat ovat vaatineet Libanonilta reformeja. Päästäkseen jaloilleen elokuun räjähdysten aiheuttamasta iskusta Libanon tarvitsee kansainvälistä tukea. Nykyinen eliitti on kuitenkin haluton toteuttamaan avun ehdoksi asetettuja uudistuksia, joiden vuoksi sen oma asema kärsisi. 

Beirutin räjähdys sattui keskellä talouden syöksykierrettä

FIMEn tutkija-koordinaattori Taavi Sundellin mukaan viimeksi kulunut vuosi on ollut ikävällä tavalla poikkeuksellinen ajanjakso Libanonissa. Sundell taustoittaa, miten vielä vuonna 2008 löytyi uskoa maan pankkijärjestelmän vakauteen, ja maa jopa hyötyi vuoden 2008 kansainvälisestä talouskriisistä rahan virratessa “turvaan” Libanoniin. Sittemmin rahavirtoja pitivät yllä pankkien tarjoamat poikkeuksellisen korkeat korot. Talous alkoi kuitenkin sakata vuoteen 2011 tultaessa. Vuoden 2019 lokakuussa libanonilaiset viimein lähtivät sankoin joukoin kaduille nousten 90-luvulta lähtien vallassa ollutta poliittis-taloudellista eliittiä vastaan. Protestien ainoaksi hedelmäksi jäi hallituksen vaihdos. Uusi Hassan Diabin johtama hallitus oli vallassa kahdeksan kuukautta saamatta aikaan mitään. Sundell huomauttaa, että kansannousulla voi kuitenkin olla kauaskantoisempia seurauksia: ehkä jaetulle muistolle korruptiota vastaan taistelevasta yhdistyneestä kansasta voidaan rakentaa jotain uutta ja poliittisesti kestävämpää.

Maaliskuussa 2020 Libanon julistautui maksukyvyttömäksi. Libanonin talouden syöksykierrettä syvensivät Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Libanonin välisten neuvotteluiden kariutuminen toukokuussa, sitä seurannut hyperinflaatio heinäkuussa sekä kevään korona-aalto. Samalla mielenosoitukset hiljentyivät koronarajoitusten vuoksi. Hallitus reagoi korona-aaltoon tiukoilla rajoituksilla nopeasti ja onnistuneesti. Laajalle levinnyttä epidemiaa sillä ei olisi ollut edes resursseja hoitaa. Sundellin mukaan maan ahdingosta kertoo se, että vuodessa Libanonin köyhyydessä elävien määrä on tuplaantunut ja äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on kolminkertaistunut.

Libanonin tämän hetkistä ilmapiiriä Sundell kuvailee synkäksi: elokuun räjähdykset sytyttivät libanonilaisissa vihaa ja pohjatonta väsymystä. Psyykkiset traumat ovat ilmeisiä, ja itsemurhaluvut ovat nousseet. Räjähdyksen aiheuttaman sekasorron ja terveydenhuollon kapasiteetin ylittämisen vuoksi koronatapaukset ovat lisääntyneet rajusti viime kevääseen verrattuna. Sundellin havaintojen mukaan Libanonissa ei odoteta muutosta parempaan. Tilanne voi olla hallitsevalle eliitille otollinen hetki suojella sen omia rivejä, sillä onhan koko järjestelmä luotu eliitin kukoistuksen turvaamiseksi.

Kansanliike haluaa kumota korruptoituneen sektariaanisen järjestelmän

Samuli Lähteenaho, sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta, käsitteli puheenvuorossaan Libanonin kansanliikettä ja tulevaisuuden muutosnäkymiä. Lähteenaho pureutuu etenkin Libanonin nykyisen sektijaolle, kaverikapitalismille ja nepotismille perustuvan poliittisen järjestelmän vastaiseen liikehdintään, joka vaatii “rahan ja vallan” lunastamista takaisin kansalle kapealta eliitiltä. Lähteenaho painottaa, että Libanonin muodollinen parlamentaarinen demokratia ei takaa edustuksen mahdollisuuksia kansalle. Siksi vaateet demokraattisista uudistuksista ovat kiivaita. Nykyinen poliittinen liikehdintä ja mielenilmaukset saivat alkunsa vuoden 2015 roskakriisistä. Tuolloin Beirutin jätehuollon infrastruktuurin pettäminen synnytti laajoja protesteja. Syksyn 2019 mielenosoitukset olivat roskaprotesteja laajempia, ja libanonilaiset osallistuivat niihin yhtenä kansana yli sektirajojen.

Lähteenaho summaa, että vaikka kansanliikkeet muodostuvat pääosin erilaisista kansalaisjärjestöistä, pienistä poliittista puolueista, epämuodollisista aktivistiryhmistä sekä ammatillisista ryhmistä, suurin osa mielenosoituksiin osallistuneista ei ollut järjestäytynyt minkään tietyn liikkeen alle. Syksyn 2019 protestien jälkeen mielenilmauksiin on osallistunut myös nykyiseen järjestelmään uskonsa menettäneitä hallitsevien puolueiden kannattajia.

Entä millaiset ovat kansanliikkeen mahdollisuudet vaikuttaa politiikkaan lähitulevaisuudessa? Lähteenaho näkee, että uusien voimien ja puolueiden osallistuminen parlamentaariseen politiikkaan on hyvin vaikeaa Libanonin uskontokuntiin perustuvassa poliittisessa järjestelmässä. Esimerkiksi vuoden 2018 vaaleissa kansalaisyhteiskunnan edustajat saivat vain yhden paikan parlamentissa. Seuraavista kunnallis- ja parlamenttivaaleista vuonna 2022 tulee kuitenkin mielenkiintoiset, sillä kansan usko järjestelmään on mennyt.

Lähteenahon havaintojen mukaan kansanliikkeen keskuudessa suhtaudutaan pessimistisesti lähiaikojen muutosten mahdollisuuksiin. Libanonissa tällä hetkellä vallitseva poikkeustila estää laajemmat mielenosoitukset. Lisäksi hallituksen lupaus ennenaikaisista vaaleista ei tyydytä kansanliikettä, sillä todelliset muutokset vaatisivat ensin vaalilain uudistamisen. Lähteenaho pohtii, voisivatko viimeaikaiset tapahtumat olla toivottomuudestaan huolimatta käännepiste Libanonin politiikassa tavalla tai toisella.

Kansainvälisen yhteisön on asetettava tiukat ehdot taloudelliselle avulle

Viimeisenä puheenvuorossa oli Anna Savolainen, joka on toiminut muun muassa edustuston päällikön sijaisena Suomen Beirutin-suurlähetystössä vuosina 2016–2020. Savolainen kertoi kansainvälisen pitkäaikaisen taloudellisen tuen merkityksestä Libanonille. Libanon on viimeisen 15 vuoden aikana saanut kansainvälistä tukea armeijaa ja turvallisuutta varten (mk. UNIFIL ja rajavalvonta) sekä humanitääristä ja kehitysapua Syyrian pakolaisille. Myös talouden uudistamista on tuettu. Heti Beirutin räjähdyksen jälkeen Libanonille luvattiin humanitääristä ja rahallista apua kansainvälisiltä tahoilta, mikä ei tosin alkuunkaan riitä korjaamaan räjähdyksen tuhoja, jotka arvion mukaan ylittävät 10 miljardia dollaria.

Viimeisen 20 vuoden aikana kansainväliset tahot ovat luvanneet yli 12 miljardin dollarin edestä tukea Libanonin infrastruktuurin parantamiseen ja talousuudistusten toimeenpanemiseen. Tästä huolimatta valtio ei pysty tuottamaan edes peruspalveluita kansalaisilleen. Libanon esimerkiksi pystyy tuottamaan vain 60% maan sähköntarpeesta, vaikka sähkölaitokset saavat runsaasti valtion tukia. Savolainen painottaa, että ainoa reitti Libanonin tilanteen parantamiseksi olisivat neuvottelut tukipaketista IMF:n kanssa. Ehtona tuelle IMF kuitenkin vaatii muun muassa toimia korruption kitkemiseksi, eri sektoreiden rakenteellisia uudistuksia sekä sosiaaliturvajärjestelmän luomista.

Savolaisen mukaan kansainväliset tahot voivat tukea Libanonin kansalaisten muutosvaatimuksia esimerkiksi asettamalla ehtoja avulle ja vaatimalla päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Päästäkseen jaloilleen Libanon tarvitsee välttämättä ulkopuolista tukea, mutta avun saaminen edellyttää hallitsevan eliitin muutosmyönteisyyttä. Lopuksi Savolainen painottaa Libanonin merkitystä Euroopalle sen lähinaapurina. Libanonin valtion toimintakyvyn säilyminen on kaikkien etu.

Suomen Lähi-idän instituutin ja Suomen ulkomaantoimittajien yhdistyksen järjestämässä webinaarissa torstaina 20.8 keskusteltiin Libanonin syvenevästä ahdingosta talouskriisin, koronapandemian ja elokuussa tapahtuneen Beirutin räjähdyksen jälkeisessä todellisuudessa.



Kaisa Hemminki, 28 elokuuta 2020

, , ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

Seuraava artikkeli

Oikeutta syyrialaisille Euroopassa?



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *