Israelin poliittinen teatteri käynnistyi jälleen: Koittaako Netanjahun jälkeen toivon aika? OSA 2

Ensimmäisessä osassa käsiteltiin Israelin uusintavaaleihin johtanut kehitys ja Netanjahun hallituskriisin vaikutuksia Trumpin ’Vuosisadan diiliin’. Tässä toisessa osassa paneudutaan Israelin vasemmiston tilanteeseen ja kysytään, onko Netanjahun jälkeinen aika toivon aika.

Artikkelikuva: Astuvatko todelliset vaihtoehdot lavalle syksyn vaaleissa? Lähde

Kirjassaan Tragedy the Greeks and Us (2019) filosofi Simon Critchley esittää, että teatterilla oli antiikin Kreikassa valtava merkitys poliittisen todellisuuden käänteissä ja mullistuksissa. Teatteri antoi poliksen heikoille ja mahtaville mahdollisuuden reflektioon ja kritiikkiin yhteiskunnan kehityskulkujen ja omien valintojen tutkimiseen katsojan asemasta. Kyky katsoa yhteiskuntaa hetken ulkopuolisen silmin loi Critchleyn mukaan mahdollisuuden vaihtoehtoisten visioiden luontiin ja toteuttamiseen.

Rauhaa ja miehityksen loppua toivoville katsojille Netanjahusta on 2000-luvun aikana tullut Israelin poliittisen teatterin päävihollinen, vihaa ja vastakkainasettelua kylvävä roisto. Samalla ”Netanjahun jälkeisestä ajasta” on tullut eräänlainen toiveiden tynnyri. Asema Israelin poliittisen draaman pääpahiksena sopii kuitenkin istuvalle pääministerillä paremmin kuin hyvin. Näin poliittisen keskustelun pääteemat ja juonet pysyvät Netanjahun hyppysissä.

Teatterissa esitettävä poliittinen draama muuttuu vaaralliseksi, jos katsoja ei huomaa koko asetelman olevan vinossa: jos todelliset vaihtoehdot ja vastavoimat eivät pääsekään lavalle. Onkin aiheellista kysyä, onko vaaleissa yhtään varteenotettavaa puoluetta, jonka visio tulevaisuudesta sopii yhteen miehityksen lopettamisen kanssa.

Edellisissä, huhtikuussa pidetyissä vaaleissa armeijan entinen komentaja ja keskustavasemmistolaisen liittouman tähti Benny Gantz onnistui saamaan sankarinviitan harteilleen ja kohoamaan Netanjahun vastavoimaksi. Mikään Benny Gantzin linjavedoissa ei kuitenkaan antanut aihetta ajatella, että päästessään valtaan Gantz, joka Gazan sodan yhteydessä kehui IDF:n pommittaneen osan Gazasta “takaisin kivikaudelle”, pyrkisi tosissaan miehityksen lopettamiseen. Netanjahun merkittävin poliittinen voitto onkin se, kuinka hänen ”vastavoimansa” pyrkivät ennemminkin jalostamaan kuin murskaamaan Netanjahun edustaman politiikan painopisteitä. Silti syyskuun vaaleissa tullaan taas kuulemaan vetoavia puheenvuoroja siitä, kuinka Netanjahun jälkeinen aika – vasemmistolaisempi aika – olisi myös rauhan aika.

Jonathan Kis-Levin graffiti liberaalissa Florentinen kaupunginosassa Tel Avivissa. Graffitissa palestiinalaisuuden symboli Hadala ja sionismin symboli Shurik halaavat – symboloiden vasemmistosionismin unelmaa (lähde: https://hiveminer.com/Tags/graffiti%2Ckislev)

Vasemmiston historiaa Israelissa

Näkemys siitä, että oikeiston korvaaminen valtavirtaan kuuluvilla vasemmistolaisilla tai keskustaliberaaleilla voimilla Knessetissä tarkoittaisi parempia mahdollisuuksia miehityksen lopettamiseen, on kuitenkin naiivi ja historiaton. Tämän toivon takana on usein puutteellinen ymmärrys Israelin vasemmiston valtavirran^[1] historiasta. Vaikka Netanjahu on epäilemättä onnistunut opportunistisesti hyödyntämään Israelin juutalaisten kokemaa eksistentiaalista uhkaa ja ajamaan maan poliittisen kentän kokonaisuudessaan yhä oikeammalle, ei Israelin vasemmiston valtavirtakaan ole varsinaisesti mikään rauhanliike. Esimerkiksi maan ja työn kolonialistinen haltuunotto palestiinalaisilta – tavoitteenaan puhtaiden ”heprealaisten kollektiivien” luominen – alkoi Israelin itsenäisyyttä edeltävinä vuosikymmeninä juuri sionististisista sosialistisista utopioista^[2].

Israelissa vallalla olevat Israelin juutalaisten sisäiset ja Israelin juutalaisten ja palestiinalaisten väliset etniset hierarkiat ovat olleet olennainen osa vasemmiston valtavirran maailmankuvaa^[3]. Nämä hierarkiat ovat käytännössä mahdollistaneet aškenasijuutalaisista Lähi-idän ja Afrikan juutalaisiin kulkevan – ja palestiinalaisiin päättyvän – etnisen luokkarakenteen luomisen ja ylläpitämisen Israelissa. Myös ajatus Israelin valtiosta sekä modernina että pyhänä – Tooran luvatun historian lunastajana – on syvällä Israelin vasemmiston valtavirran perinteessä^[4]. Reaalipolitiikan saralla ei sovi myöskään unohtaa, että lukuisat systemaattiset ihmisoikeusrikkomukset ja kansainvälisen lain vastaiset sotatoimet – vuoden 1948 etnisistä puhdistuksista vuoden 1967 laittomiin miehityksiin ja vuosien 2008–2009 laajamittaisiin siviilikuolemiin johtaneisiin Gazan pommituksiin – ovat tapahtuneet Israelissa vasemmistojohtajien aikana.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Israelin vasemmiston ja oikeiston välillä olisi merkittäviä eroja suhteessa Palestiinaan. Esimerkiksi oikeiston suhtautuminen siirtokuntiin ja Länsirannan liittämiseen Israeliin on vasemmistoa selvästi myönteisempi. Keskustavasemmistolaisen liittouman vaalivoitto epäilemättä vähentäisi myös avoimen rasistisia kannanottoja ja liennyttäisi vastakkainasettelua ennen kaikkea suhteessa Israelin palestiinalaiseen vähemmistöön. Lisäksi, niin Israelin vasemmiston kuin oikeistonkin sisällä on vaikuttanut – ja vaikuttaa yhä – myös todellisia rauhaa ajavia, usein marginaaleihin jääviä voimia.

Mizrahijuutalaisten rooli vasemmistossa

Yksi vasemmiston alhoa Israelissa selittävä tekijä on maan sisäinen etninen jako mizrahi- (eli taustaltaan sefardi- ja Lähi-idän juutalaisten) ja aškenasijuutalaisten (eli taustaltaan Euroopan juutalaisten) välillä, minkä voidaan nähdä olevan osittain vasemmiston oman politiikan tulosta. Israelin sisällä vasemmisto nähdään usein edistyksellisten aškenasijuutalaisten liikkeenä. Hyvin toimeentulevat, kaupunkien paremmilla alueilla asuvat aškenasijuutalaiset usein äänestävät ja johtavat vasemmistoa, kun taas mizrahi-taustaiset ovat 1970-luvulta lähtien vieraantuneet vasemmistosta ja asettuneet voimakkaammin Likudin ja muun oikeiston taakse^[5]. Tämä huolimatta siitä, että myös Likud on vahvasti aškenasi-johtoinen liike.

Taustalla jakautumisessa on mizrahijuutalaisten pitkään jatkunut taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen syrjintä Israelin (ja vasemmiston) sisällä. Syrjintä, jonka käsitteleminen on Israelin vasemmiston sisällä yhä tabu. Seth Frantzmanin vuoden 2014 artikkelin mukaan Israelin valtioinstituutioiden rakentamista onkin ohjannut periaate, jonka tavoitteena on ollut saada Lähi-idän juutalaiset “unohtamaan taustansa” ja omaksumaan “sivistyneitä eurooppalaisia arvoja” (Frantzman 2014: 98). David Ben-Gurionin, pitkäaikaisen pääministerin sekä työväenpuolueen ja ”Israelin isän”, tiivistelmä Lähi-idän juutalaisista siirtolaisista tiivistää tämän mentaliteetin hyvin:

“(they) do not constitute a people, but a motley crowd, human dust lacking language, education, roots, tradition or national dreams . . . turning this human dust into a civilized independent nation with a vision . . . is no easy task” (Shapira 2012: 231).

Itsenäisyyden alun vasemmistojohtajat käsittivätkin itsensä demokratian ja eurooppalaisen sivistyksen perinteen kantajiksi – huolimatta siitä, että he tulivat usein sellaisista antisemitismin ja autoritaarisuuden kyllästämistä maista, kuten Saksa, Puola ja Venäjä. Mizrahi-aktivisti Tom Mehagerin mukaan Israelin vasemmisto (ja vasemmiston luomat institutionaaliset rakenteet) kantavat yhä tätä historiaa sisällään, eikä vasemmistolainen ”ylemmyyden tunne” ole kadonnut. On vaikea nähdä, että vasemmisto onnistuisi houkuttelemaan riittävästi mizrahi-kannattajia puolelleen, ellei se tunnusta mizrahien syrjintää.

Kuva Jemenin juutalaisten vastaanottoleiriltä vuodelta 1949. Jemenin juutalaiset ovat yksi ryhmistä, jotka historiallisesti ovat kohdanneet systemaattista rasismia Israelin vasemmistoeliitiltä. (Lähde: https://www.flickr.com/photos/government_press_office/8401103493)

Kohti toivoa

Poliittisen järjestelmän todelliset muutokset nousevat paitsi innostavasta ja toiveikkaasta tulevaisuuden kuvasta – myös syvästä historiallisten rakenteiden ymmärtämisestä. Historialle sokea toivo on vaarassa toistaa menneisyyttä, jota vastaan se kuvittelee taistelevansa.

Tällä hetkellä Israelin poliittisen järjestelmän valtavirrassa – vasemmalla sen enempää kuin oikeallakaan – ei ole liikehdintää, joka pyrkisi purkamaan ne kolonialistiset ja etniset hierarkiat, jotka ovat juurtuneet syvälle Israelin poliittiseen rakenteeseen. Näiden hierarkioiden kyseenalaistaminen ei näytä tällä hetkellä kuuluvan Israelin poliittisen teatterin ohjelmistoon. Vaikka Netanjahun jälkeinen aika – joka alkaa syksyllä 2019 tai joskus paljon myöhemmin – avaakin jälleen yhden ikkunan muutokselle, olisi vaarallista ajatella, että tuo muutos johtaisi mitenkään automaattisesti rauhan mahdollisuuksien lisääntymiseen.

^[1] Viittaan tällä Israelin poliittisessa johdossa olleisiin vasemmistolaisiin hallituksiin ja niiden johtajiin (David Ben Gurionista Golda Meiriin ja Levi Eshkoliin sekä Shimon Peresistä Jitzhak Rabiniin ja Ehud Barakiin). Ks. myös liberaalisionismin kritiikki Y. Laor. 2008)

^[2] Ns. ”Hepealaisen työn ja maan” periaate. Kuitenkin, myös paikallisväestön kanssa yhteiseloon pyrkiviä sosialistisia utopistisia yhteisöjä oli useita. Itsenäisyyden myötä valtaan kuitenkin pääsi enemminkin eksklusiivista kuin inklusiivista mallia edustava vasemmistosionismi.

^[3] Maailmankuvasta ks. Piterberg 2008: 192–244. Vasemmistojohdon alla tehdyt etniset karkottamiset/puhdistukset ja valloitukset ovat olleet myös voimakaan kritiikin kohteena joissain vasemmistosionistisissa piireissä itsenäisyyden alusta lähtien. Esimerkiksi Mapam -puolueessa ja heidän lehdessään (Al ha-Mišmar) vuoden 1948 ”puhdistuksia” verrattiin suoraan Hitlerin ja natsien tekoihin (ks. Benny Morris 1990: 50–51).

^[4] Israelin ensimmäinen presidentti ”valtion isä” Ben Gurion tuli tunnetuksi ”Toora-piireistään” joissa Vanhan Testamentin tekstejä – erityisesti Joosuan kirjaa – tulkittiin vahvistamaan Israelin ”myyttistä historiaa” ja oikeutta palestiinalaisten karkottamiseen (ks. Piterberg 2008: 192–244).

^[5] Tämä jaottelu kuvaa yleistä trendiä – ei absoluuttista etnistä jakoa Israelin poliittisessa kentässä. Likudin äänestäjäkunnassa azhkenasien ja mizrahien osuus on itseasiassa suhteellisen tasan. Oikeiston sisällä on myös muita. Uskonnollisista oikeistopuolueista United Torah Judaism on vahvasti aškenasi -painottunut kun taas Shas on Mizrahi-äänestäjien suosiossa. Toisaalta, vuoden 2019 vaaleissa sefardi-johtajat asettuivat United Torah puolueen taakse. Moni aškenasi myös äänestää Likudia, ja vasemmistolta löytyy merkittäviä mizrahi-edustajia. Silti, vuoden 2015 arvion mukaan vain noin 12 prosenttia vasemmistopuolue Meretzin kannattajista on mizraheja.

Lähteet osat 1 ja 2

Chetrit, S. S. (2000). Mizrahi politics in Israel: Between integration and alternative. Journal of Palestine Studies, 29(4), 51–65.

Critchley, S. (2019). Tragedy, The Greeks, and Us. New York: Pantheon Books.

Dana, T. (2015). The symbiosis between Palestinian ‘Fayyadism’and Israeli ‘economic peace’: the political economy of capitalist peace in the context of colonisation. Conflict, Security & Development, 15(5), 455–477.

Frantzman, S. J. (2014). “They Will Take the Country from Us”: Labor Zionism, the Origins and Legacy of the “Other” in Israeli Mass Media, and Hegemonic Narratives. Digest of Middle East Studies, 23(1), 156–189.

Haddad, T. (2016). Palestine Ltd.: Neoliberalism and Nationalism in the Occupied Territory. Bloomsbury Publishing.

Laor, Y. (2017). The myths of liberal Zionism. Verso Books.

Mladenov, N.(2019). Security Council Briefing 22.2019.

Morris, B. (1990). 1948 and After: Israel and the Palestinians. Oxford University Press, USA.

Piterberg, G. (2008). The returns of Zionism: Myths, politics and scholarship in Israel. London: Verso.

Quandt, W. B. (2005). Peace process: American diplomacy and the Arab-Israeli conflict since 1967 (3rd ed). Washington D.C.: Berkeley: Brookings Institution Press.

Shaath, N. Kirjoittajan suorittama haastattelu 6.4.2019.

Shapira, A. (2012). Israel: A history. Waltham, MA: Brandeis University Press.

Tarvainen, A. (2019).‘Palestiina ajautuu talouskriisiin ja Israel kasvattaa asemaansa Piilaakson lempilapsena. The Ulkopolitist.

Tekstiin upotetut medialähteet

https://www.al-monitor.com/pulse/originals/2019/04/israel-aryeh-deri-eli-yishai-shas-party-mizrahi-elections.html

https://www.haaretz.com/israel-news/listen-shell-shocked-netanyahu-snatches-do-over-election-from-jaws-of-victory-1.7314306

https://www.nytimes.com/2019/02/28/world/middleeast/benjamin-netanyahu-indictment.html

https://www.pbs.org/newshour/world/4-corruption-scandals-swirling-around-benjamin-netanyahu-explained

https://www.jpost.com/Israel-Elections/Rivlins-consultations-with-parties-chosen-for-Knesset-begins-watch-live-586890

https://www.haaretz.com/israel-news/ayelet-shaked-should-lead-israel-s-religious-zionist-camp-poll-shows-1.7341218

https://www.haaretz.com/middle-east-news/.premium-we-palestinians-say-to-trump-no-to-bahrain-bribes-and-never-ending-occupation-1.7279273

https://www.nytimes.com/2019/06/08/world/middleeast/israel-west-bank-david-friedman.html