Autiomaa

Haluaisitko ostaa palan aitoa Raamattua?

Moni keräilijä haluaisi omistaa palan ”aitoa” Raamattua, minkä vuoksi väärentäjät ovat näitä fragmentteja tehtailleet. Osa yksityisiin kokoelmiin 2000-luvulla hankituista Qumranin fragmenteista onkin osoittautunut taitavasti tehdyiksi väärennöksiksi. Miten keräilijät ja tutkijat ovat menneet lankaan, ja mikä on tutkijoiden vastuu väärennösten julkaisussa?

Jos arkeologille antaa irrallisen muinaismuiston arvioitavaksi, hänen ammatillinen etiikkansa pitäisi kieltää lausumasta esineestä mitään: ilman löytökontekstia ja asianmukaista esineen alkuperän ja omistushistorian dokumentaatiota esine on tieteellisessä mielessä kyseenalainen. Jos arkeologi toteaisi esineen autenttiseksi, hän osallistuisi mahdollisesti laittomasti hankitun esineen arvon lisäämiseen. Historioitsijoiden ja raamatuntutkijoiden suhtautuminen on viime aikoihin saakka ollut erilainen kuin arkeologien: houkutus tutkia muinaiseksi oletettua tekstiä on suuri. Nyt on kuitenkin herätty tutkijoiden vastuuseen myös ”raamatullisten” tekstien kohdalla.

Viimeaikaisessa Kuolleenmeren kääröjen (mukaan lukien Qumranin tekstit) tutkimuksessa on kuohunut. Ensin vuonna 2016 alettiin epäillä norjalaisen yksityiskeräilijän Martin Schøyenin kokoelman sisältämien Qumranin tekstifragmenttien aitoutta (Davis et al. 2017). Sitten vuonna 2018 muutenkin paljon kritisoitu Museum of the Bible Washington D.C.:ssa ilmoitti, että viisi sen 16:sta Qumranin fragmentista on todennäköisesti väärennöksiä. Museoon liitoksissa oleva Hobby Lobby -yritys oli jo saanut tuomion laittomasti maahantuoduista nuolenpääfragmenteista ja palautti ne Irakiin. Viime vuonna Museum of the Bible palautti Egyptiin laittomasti ostettuja papyruksia (ks. Oxfordin professorin Dirk Obbinkin roolista täältä). Marraskuussa 2019 Museum of the Bible julkaisi taideväärennöksiin erikoistuneella konsulttifirmalla teetetyn raportin, jonka mukaan kaikki museon 16 Qumran-fragmenttia ovat tieteellisen testauksen perusteella väärennöksiä.

Suurin osa 1940–50-luvuilla löydettyjen noin tuhannen Qumranin käsikirjoituksen jäänteistä sijaitsee Israelin muinaisviraston (IAA) hallussa Jerusalemissa. Parhaiten säilyneitä kääröjä pääsee yleisökin näkemään niin kutsutussa Kirjan museossa (Shrine of the Book), ja loput ovat Israel-museon muissa tiloissa. Vielä 1990-luvulla tekstin olivat Itä-Jerusalemissa Rockefeller-museossa, ja pieni osa on yhä Jordanian hallussa.

 

Keräilijöiden väärennetyt Qumranin tekstit

Nyt väärennöksiksi todetut tekstit ovat tulleet esiin vasta 2000-luvulla, pitkälti antiikkikauppias William Kandon suvun kautta. Norjalainen tutkimusprojekti on pyrkinyt jäljittämään ja dokumentoimaan näiden fragmenttien maininta- ja hankintahistoriaa. Yksityiskeräilijöiden rooli väärennösmarkkinoiden luomisessa on ollut merkittävä: ilman kysyntää ja huomattavia tekstipalasista maksettuja summia väärentäjät olisivat tuskin vaivautuneet näkemään suurta vaivaa.

Ylivoimaisesti suurin osa näistä 2000-luvun kokoelmista on sisältänyt ”raamatullisia” fragmentteja, vaikka vain noin neljäsosa kaikista alkuperäisistä Qumranin löydöistä sisältää myöhemmin Raamatun kokoelmaan päätyneitä tekstejä. Loput ovat muita uskonnollisia tekstejä. Museum of the Bible -raportti myös osoitti, että itse kirjoitusmateriaali voi olla peräisin antiikin ajalta: usein se oli muita kirjoituskääröjä paksumpaa, ja saattoi olla peräisin esimerkiksi muinaisen sandaalin pohjasta.

Qumranin tekstit ovat olleet erityisen herkullinen kohde väärentäjille. Qumranin luola 4 löydettiin vuonna 1952, mutta tutkijat pääsivät tutkimaan sitä vasta, kun merkittävä osa sen materiaalista oli jo antiikkimarkkinoilla. Niinpä tekstifragmentille on helppo lyödä leima ”todennäköisin peräisin Qumranin luolasta 4”.

Miten on mahdollista, että tutkijat ovat menneet niin harhaan, että ovat julkaisseet materiaalin aitona (vrt. Tov et al. 2016)? Museum of the Biblen lisäksi useat muutkin yhdysvaltalaiset instituutiot olivat hankkineet tekstifragmentteja ja ensin mainostaneet omistavansa palan autenttista Raamattua mutta ovat nyt ryhtyneet varovaisemmiksi.

Tekstien julkaisua johtanut, myös aiemmista julkaisuista vastannut professori Emanuel Tov on myös ilmaissut varauksensa siitä, ovatko kaikki fragmentit todella väärennöksiä. Tekstintutkijat eivät tee kemiallisia mittauksia eivätkä osaa arvioida niitä, ja toisekseen vertailuaineisto esimerkiksi antiikin musteiden osalta on hyvin suppea. Nähdäkseni ongelmana on yhä tieteellisesti vertaisarvioitujen julkaisujen puuttuminen erilaisista laboratoriotestauksista.

 

Lampaan vai lehmän nahkaa?

Tieteellisiä testauksia tehdään toki myös muista syistä kuin väärennösten todentamiseksi. Viimeksi kesällä raportoitiin Uppsalan yliopiston ja muiden tutkijoiden yhteisprojektista (Anava et al. 2020), jossa oli testattu myös 26 Kuolleenmeren fragmentin geneettistä profiilia—kääröthän on valmistettu eläinten nahasta. Suurin osa oli selvästi peräisin lampaista, mutta kahden Jeremian kirjan fragmentin (4Q70 ja 4Q72b) todettiin olevan peräisin lehmästä. Tämä tulos merkitsi tutkijoiden mukaan sitä, että kääröt oli todennäköisesti valmistettu muualla kuin Juudean autiomaassa, jossa ei ollut suotuisia olosuhteita lehmien kasvattamiselle. Samantyyppinen tulos koskee yhtä dokumentaarista tekstiä, velka-asiakirjaa (4Q344), joka on tutkijoiden mukaan peräisin muualta kuin Qumranin luolista.

Nämä tutkijat testasivat myös mystisen tekstin, niin kutsutun Sapattiuhrin laulun fragmentteja, josta on löytynyt kopioita Qumranin lisäksi myös Masadalta. Tämä yhteys on askarruttanut tutkijoita: oliko Qumranin liikkeen asukkaita mukana Masadan juutalaissodan aikaisissa kapinallisissa? Koska Masadan fragmentin geneettinen profiili kuitenkin poikkeaa Qumranin fragmenteista, tällaista yhteyttä ei näiden tutkijoiden mielestä tarvitse olettaa, vaan tulos osoittaa ennemmin, että teos oli laajemmin tunnettu. Tällaiset tulokset vahvistavat aiempia tekstitutkijoiden oletuksia siitä, että Qumranin liike ei ollut eristäytynyt lahko Kuolleenmeren rannalla vaan verkostoitunut ja laajemmalle levinnyt uskonnollispoliittinen liike (esim. Jokiranta 2013).

 

Mitä tutkijat voivat tehdä?

Helsingin yliopiston tutkijat ovat myös aktivoituneet eettisten kysymysten esille nostamisessa. Yhteistyössä Working with Cultural Objects and Manuscripts -projektin kanssa toteutettu kyselytutkimus tutkijoiden näkemyksistä on nyt julkaistu (Bonnie et al. 2020). Siinä kysyttiin, mitä Qumranin tekstien tutkijat tietävät olemassa olevista Unescon ja eri järjestöjen säädöksistä ja suosituksista ja mitä he ajattelevat muinaismuistojen alkuperäongelmista. Tulokset osoittavat, että tekstintutkijat tuntevat kansainvälisiä, laitonta maastavientiä rajoittavia sopimuksia melko huonosti ja ajattelevat, ettei ongelma koske heidän alaansa.

Tieteelliset järjestöt ovat viime aikoina luoneet omia rajoituksiaan konferensseihin, muun muassa alkuperältään epäselvien esineiden suhteen, mutta nämä näyttävät riittämättömiltä niin kauan, kun esimerkiksi tieteelliset kustantajat kuitenkin julkaisevat tätä materiaalia. Toisaalta ongelma ei ole helppo: Mikä on riittävää dokumentaatio? Kenen vastuulla on sen todentaminen? Poistuko ongelma, jos laittomasti hankittu materiaali palautetaan löytömaahan? Nämä kysymykset koskevat tietysti muutakin muinaista tekstimateriaalia.

Artikkelikuva: Näkymä Masadalta, Jutta Jokiranta.

Lähteet:

Anava et al., “Illuminating Genetic Mysteries of the Dead Sea Scrolls,” Cell 181 (2020): 1–14.

Bonnie, Rick, Matthew Goff, Jutta Jokiranta, Suzie Thomas, and Shani Tzoref. “Professional Ethics, Provenance, and Policies: A Survey of Dead Sea Scrolls Scholars.” Dead Sea Discoveries 27/2 (2020): 257–93.

Davis, Kipp, Ira Rabin, Ines Feldman, Myriam Krutzsch, Hasia Rimon, Årstein Justnes, Torleif Elgvin, and  Michael Langlois. “Nine Dubious ‘Dead Sea Scrolls’ Fragments from the Twenty-First Century,” Dead Sea Discoveries 24 (2017): 1‒40.

Jokiranta, Jutta, “Qumranin liike ilman Qumrania: Qumranin tekstien uskonnolliset yhteisöt,” Teologinen Aikakauskirja 3 (2013): 210–223.

Moss, Candida R. and Joel S. Baden, Bible Nation: The United States of Hobby Lobby. Princeton University Press, 2017.

Tov, Emanuel, Kipp Davis and Robert Duke, eds. Dead Sea Scrolls in the Museum Collection, Publications of Museum of the Bible 1, Leiden: Brill, 2016.



Jutta Jokiranta, 24 heinäkuuta 2020

, , , ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *