Algerian toinen tasavalta

Vanhan ja sairaan presidentin Abdelaziz Bouteflikan eron jälkeen Algeriassa on edessä kamppailu poliittisen siirtymävaiheen muodosta, mahdollisista avainhenkilöistä ja Algerian tulevaisuudesta. Samalla maassa jännitetään, säilyykö yhteiskunnallinen rauha. Kuinka välttää protestien muuttuminen väkivaltaisiksi tai uuden autoritaarisen hallinnon syntyminen? Onnistuuko Algeria toisen tasavallan perustamisessa?

Taustaa

Vielä vuosi sitten Algerian poliittinen ilmapiiri oli kuin pysähtynyt vesi – tyyntä myrskyn edellä. Algeria oli toipunut suhteellisen hyvin 1990-luvun verisestä sisällissodasta, ja elinolosuhteet olivat parantuneet 2000-luvulla korkeiden energianhintojen ansiosta. Maassa oli melko toimiva kansalaisyhteiskunta sekä aktiivinen media.

Vuoden 2014 lopulla öljyn ja maakaasun hinnat kuitenkin laskivat ja etenkin peruselintarvikkeiden hinnan nousu tuntui monien algerialaisten arjessa. Oppositioliikkeet ja -puolueet olivat jo vuosia kritisoineet Algerian hallintoa demokraattisten uudistusten hitaudesta tai suoranaisesta takapakista ja etenkin lukuisista korruptioskandaaleista, joita ruodittiin laajasti maan oppositiomediassa.

Lopullisen sysäyksen kansannousulle antoi sairaan, 82-vuotiaan presidentin Abdelaziz Bouteflikan ilmoitus hakea viidettä kautta huhtikuussa järjestettävissä presidentinvaaleissa. Niin asiantuntijat kuin poliittiset toimittajatkin yllättyivät laajojen spontaanien protestien leviämisestä ympäri maata. Mielenosoitusliikkeestä onkin muutamassa viikossa muodostunut merkittävä, maan tulevaisuuden suuntaa määrittävä poliittisen tekijä.

 

Armeija ja mielenosoittajat vetoavat perustuslain eri pykäliin

Lähtölaukauksen presidentti Bouteflikan erolle antoi armeijan komentaja Ahmed Gaid Salah. Hän vaati sairaan presidentin eroa vedoten perustuslain pykälään 102, jonka mukaan sairas presidentti voitiin terveydellisistä syistä poistaa tehtävistään. Kenraalin ilmoituksen jälkeen presidentin lähipiirin kannattajat, puolueet ja muut instituutiot vetivät tältä tukensa, jolloin Bouteflikalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin taipua eroon. Armeija on ollut itsenäistymisestä asti vuonna 1962 keskeinen poliittinen voima Algeriassa ja on sitä edelleen.

Eroilmoituksen jälkeen uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi nousi parlamentin ylähuoneen puhemies Abdelkader Bensalah, jota on pidetty Bouteflikan vankkumattomana kannattajana. Nyt hänen pitäisi johtaa maa uusiin presidentinvaaleihin kolmen seuraavan kuukauden aikana tai viimeistään 4. heinäkuuta, kuten sittemmin on ilmoitettu. On selvää, ettei mielenosoitusliike tule hyväksymään Salahia siirtymävaiheen johtajaksi tai presidentinvaalien toimeenpanijaksi. Monet tuomarit ja kaupunginjohtajat ovat asettuneet vastustamaan presidentinvaaleja sekä niiden järjestämistä Salahin johdolla.

Mielenosoitukset ovat jatkuneet Algerian kaduilla. Mielenosoittajat ovat muistuttaneet armeijan johtoa perustuslain seitsemännestä artiklasta, jonka mukaan valta kuuluu kansalle. Toisaalta armeija on korostanut perustuslain kahdeksatta artiklaa, jonka mukaan maata tulee hallita kansan tahdon mukaisesti mutta instituutioiden välityksellä.

Tilanne on viime päivinä kiristynyt, ja poliisi on paikka paikoin tukahduttanut protesteja voimakeinoin. Vaikka mielenosoitukset ovat yli 40 miljoonan asukkaan Algeriassa pysyneet viikko toisensa jälkeen poikkeuksellisen rauhallisina, nyt yhteenottoja pelätään. Sisäisten levottomuuksien paheneminen olisi tuhoisaa maan taloudelle ja riski myös alueellisesta näkökulmasta. Algeriaa ympäröivät alati kiihtyvä Libyan sisällissota idässä, Sahelin alueen vuosia jatkunut konflikti etelässä ja Marokon kuningaskunta lännessä. Algerian ja Marokon suhteet ovat olleet jo usean vuosikymmenen ajan kireät ja maiden välinen raja on ollut suljettuna vuodesta 1994 lähtien.

 

Rauhanomaisen kehityksen rakennuspalikat

Algeriassa tulisi käynnistää rauhanomainen siirtymävaihe, jolle saadaan kansalaisten ja keskeisten poliittisten toimijoiden tuki. Tämä ei tule olemaan helppoa, sillä maan valtaeliitin sisällä (armeija, tiedustelupalvelu, talouselämä ja poliittiset puolueet) on käyty viime vuosina valtakamppailua. Mielenosoitusliike ja etenkin poliittinen oppositio (puolueet, ammattiyhdistysliike, ihmisoikeusjärjestöt) ovat hajanaisia.

Mielenosoitusten nostattama euforia ruokkii monella tapaa myös epärealistisia odotuksia nopeiden muutosten mahdollisuuksista. Armeija nauttii kansalaisten luottamusta maan turvallisuuden takaajana, mutta sen kytkeytyminen yhä syvemmin poliittiseen valtakamppailuun heikentää mahdollisuutta luotsata maan sisäistä rauhanomaista kehitystä.

Mahdollinen ratkaisu olisi lähteä liikkeelle perustuslain uudistamisesta.  Uudistuksissa taattaisiin kansalaisten ja nykyisestä mielenosoitusliikkeestä nousevien ryhmien edustus tasavallassa 2.0. Päätöksentekoon halutaan mukaan myös nuoret sukupolvet, jotka edustavat suurta enemmistöä väestönrakenteesta.

Siirtymävaiheen johtoon on vaadittu laajoja ihmisjoukkoja miellyttävää johtohahmoa, joka samalla vastaa myös maan poliittisen eliitin intressejä. Oppositioliikkeet ovat nostaneet esiin oppositiojohtajia kuten Ali Benflis, Karim Tabbou, Zoubida Assoul ja Fodil Boumala sekä lakimies Mustapha Bouchachin. Ei ole kuitenkaan varmaa, nauttivatko hekään laajojen kansankerrosten luottamusta.

Turvallisuuspalvelun kenraali Mohamed Medienen on myös pyytänyt entistä presidenttiä Liamine Zéroualia johtamaan siirtymäprosessia. Zeroual vetäytyi maan johdosta vuonna 1999 ja on elänyt sittemmin vaatimattomasti vailla poliittista valtaa. Hän kuitenkin kieltäytyi kunniasta kohteliaasti. Entisellä presidentillä olisi laaja kannatus algerialaisten keskuudessa, mutta armeijaa on ärsyttänyt turvallisuuspalvelun kenraalin Medienen sooloilu.

Tarvitseeko siirtymäprosessi ylipäätään keulakuvaa? Heinäkuun vaalit saattaisivat kuitenkin tulla liian nopeasti. Mikäli mielenosoitusliikkeen vaatimukset halutaan saada mukaan prosessiin, sille tulee antaa aikaa organisoitua. Lähitulevaisuudessa selviää, onnistuvatko algerialaiset toisen tasavallan perustamisessa rauhanomaisesti. Edessä on joka tapauksessa pitkä prosessi. Muutosta tarvitaan niin henkiseen ilmastoon kuin talouden rakenteeseen poliittisista instituutioista puhumattakaan. Toistaiseksi Algerian tulevaisuutta on mahdollista vain spekuloida.



Karim Maïche, 25 huhtikuuta 2019

, ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

Seuraava artikkeli

Lepää rauhassa Turkin demokratia



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *