marko

Marko Juntunen

 

Turun keskustassa tapahtuneista veriteoista on kulunut vajaa viikko ja jokaista suomalaista järkyttäneen tapahtuman ympärillä käydään laajaa julkista keskustelua. Tapauksen tutkinnan ollessa vielä alkuvaiheessa poliisiviranomaiset ovat ymmärrettävästi olleet teon taustoista ja tekijöistä niukkasanaisia.

Toistaiseksi tiedämme sen, että kahta 18-vuotiasta marokkolaismiestä vaaditaan vangittaviksi epäiltyinä kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta yrityksestä. Kolmen muun marokkolaismiehen osuutta tapahtumiin tutkitaan. Miehistä kaksi on 18-vuotiaita, kolmas 24-vuotias ja neljäs 28-vuotias. Pääepäilty Abderrahman Mechkah on asunut Turun Pansiossa sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa ja saanut Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen. Marokkolaismiehistä useampi on oleskellut eri henkilötiedoin ainakin Saksassa.

Onko Turun iskun taustalla järjestäytyneempää jihadistista toimintaa? Ovatko iskuun osalliset radikalisoituneet jo kotimaassaan, Suomeen suuntautuneen matkansa varrella, vai kenties vasta pitkittyneen turvapaikkaprosessin aikana? Näihin keskeisiin kysymyksiin voidaan saada vastauksia vasta rikostutkinnan edetessä. Jo tässä vaiheessa tutkintaa on kuitenkin mahdollista valaista useita tapaukseen liittyviä laajempia kehityskulkuja ja taustoja. Miksi marokkolaisnuoret pakenevat kotimaastaan ja millaisia kokemuksia heillä on matkansa varrelta?

Matkojen taustoja

Al-Massae -nimisen marokkolaisen päivälehden mukaan 65 prosenttia maan nuorista on ollut vähintään vuoden työttömänä. Marokon hallitus, jonka tavoitteena on jo vuodesta 2011 ollut luoda nuorille 250 000 työpaikkaa vuosittain, ilmoitti jääneensä tavoitteestaan runsaalla 120 000 paikalla. Krooninen nuorisotyöttömyys ei osoita laantumisen merkkejä.

Arabikevään kansannousujen velloessa läpi Lähi-idän vuonna 2011 mielenosoitukset leimahtivat myös eri puolilla Marokkoa. Väkijoukot vaativat valtaeliittiin kuuluvia ”roistoja” (qammara) ja ”kätyreitä” (šaffara) tilille toimistaan. Näiden mielenosoitusten yhteydessä monia nuoria vangittiin. Eurooppaan saapuneiden ja turvapaikkaa hakevien joukossa on mielipidevankeja ja ihmisoikeusaktiiveja, mutta myös väärässä paikassa väärään aikaan olleita turvallisuusviranomaisten väkivallan kohteiksi joutuneita henkilöitä.

Marokkolaista yhteiskuntaa piinaa syvä rakenteellisen korruptio, jota maassa kuvataan termillä fasad.  Rakenteellisten tekijöiden ohella fasad liitetään sekä yksilön, että koko yhteiskunnan henkiseen ja moraaliseen rappioon. Heikkenevät elinolosuhteet, taloudellinen ahdinko, sekä kansalaisvapauksien ja demokratian vaje ovat tämän ongelmavyyhdin pahimpia oireita. Nuoret kuvaavat usein edustavansa ”unohdettua sukupolvea” ja katsovat, että oman tulevaisuutensa rakentamiseksi heidän ainoa mahdollisuutensa on lähteä pois maasta.

Lähestulkoon jokainen Pohjois-Marokon satamakaupungeissa kohtaamani nuori katukauppias kertoo tehneensä lukuisia yrityksiä – onnistuneita ja epäonnistuneita – päästä Eurooppaan. Osa pyrkii kätkeytymään espanjalaiskaupunkeihin Tarifaan ja Algecirasiin suuntavien autolauttojen matkustajakansien alle, osa partioi Tanger Med -sataman porteilla etsien mahdollisuutta piiloutua Eurooppaan suuntaavaan rekkaan tai turistibussin alle. Jo vuosia jatkunut siirtolaisuus Espanjaan on luonut tiiviitä sosiaalisia verkostoja maiden välille, ja osa nuorista käyttää näitä sosiaalisia resursseja hyväkseen päästäkseen matkaan. Varakkaammat voivat ostaa tekaistuja tai aitoja työsopimuksia rakennustyömaille ja maataloustöihin. Olen tavannut vuosien varrella jopa nuoria, jotka ovat päässeet rajan yli lainattuaan veljen tai saman näköisen sukulaismiehen passia.

Nuorten sosiaalisista sidoksista riippuu, minne matka jatkuu Espanjasta. Ne, joilla on sukulaisia Euroopassa, suuntaavat heidän luokseen. Muiden kohtalona on etsiä vihreintä mahdollista niittyä, mikä monille tarkoittaa vuosikausien vaellusta paikasta ja maasta toiseen.

Idrissin esimerkki

Idriss, nuori mies jonka tapaan Tangerin satamassa miltei jokaisella Marokon-matkallani, kertoi vuonna 2010 tehneensä ensimmäisen Euroopan retkensä kolmetoistavuotiaana. Espanjalaiset hyväntekeväisyysjärjestöt ja kirkot olivat tarjonneet suojaa ja ruokaa. Lopulta Idriss päätyi Valenciassa yksin saapuneiden alaikäisten maahantulijoiden keskukseen, joita Espanjassa kutsutaan termillä Centros de Minores. Kontrolloitu arjen rytmi ja koulunkäynti eivät kuitenkaan miellyttäneet, ja Idriss suuntasi kohti Barcelonaa, jossa hän päätyi taskuvarkauksilla elantonsa hankkivan poikajoukon pariin.

Monet Barcelonassa kohtaamani marokkolaiset järjestöaktiivit ovat kertoneet Idrissin kaltaisten poikien olevan valitettavan tuttuja hahmoja. Turistien lompakoista ryöstetyillä rahoilla ja luottokorteilla ostetaan lenkkikenkiä, urheiluvaatteita ja pienelektroniikkaa, joita kaupataan eteenpäin. Monilla nuorilla on täysi-ikäisyyden koittaessa jo pitkä rikosrekisteri, ja vankilakierre käynnistyy.

Idrissin onneksi (tai tappioksi) koitui kiinni jääminen. Viranomaiset olivat saaneet yhteyden hänen vanhempiinsa Marokon Chauenissa ja lähettivät pojan takaisin Marokkoon. Yksitoista kuukautta myöhemmin Idriss loikkasi Comarit-laivayhtiön autolauttaan ja palasi jälleen Eurooppaan. Sillä kertaa hän ehätti Ranskaan Calais’n kaupunkiin, jossa jäi kiinni. Vuoteen 2015 mennessä Idrissillä oli taustallaan 11 karkotusta Euroopan maista. Kysyessäni, aikooko hän yhä yrittää, hän vastasi: ”Euroopassa elää kerjäämälläkin paremmin kuin Marokon kaduilla.”

Olivatko jotkut Turun iskuun osallisista Idrissin kaltaisia nuoria: juurettomia, syvästi turhautuneita, näköalattomia ja vailla perheen turvaa kasvaneita globaaleja vaeltajia, jotka ovat ymmärrettävistä syistä alttiita tarttumaan mihin tahansa, mikä tarjoaa omanarvontuntoa ja suuntaa elämälle? Mikäli Turun veriteot toteuttanut Abderrahman Mechkah mahtuu edellä kuvaamaani kehykseen, on kysyttävä, kuka, missä ja milloin on motivoinut vain 15-16 -vuotiaana Eurooppaan saapuneen pojan hirmutekoihin?

Marokon ongelmat keskittyvät tietyille alueille

Kotoperäinen radikalismi on Marokossa päivänpolttava kysymys. Tutkimuksissa nousevat toistuvasti esiin Idrissin kaltaiset nuoret miehet ja heidän taustansa. Tetouanissa toimiva kansalaisjärjestö Centre Marocain d’ Etude du Terrorisme et d’ Extrémisme tuotti vuonna 2015 empiirisen tutkimuksen Pohjois-Marokosta Syyrian konfliktalueelle matkustaneista henkilöistä, heidän perhetaustoistaan, sekä yhteiskunnallisesta asemastaan. Tutkimus kohdentui kolmeenkymmeneen lähtijään (28 miestä 2 naista) ja heidän perheidensä tilanteeseen.

Miltei kolmannes n. 1500 marokkolaisesta Syyriaan matkustaneesta on kotoisin suppealta alueelta aivan maan pohjoisosista. Espanjalle kuuluvan Ceutan kaupungin lähellä sijaitsevista Fnidaqin ja Midyaqin pikkukaupungeista lähtijöitä on ollut useita satoja. Miltei 70% tutkituista oli tutkimuksen ajankohtana iältään alle 25 vuotiaita, ja merkittävä osa heistä kärsi pitkäaikaisesta yhteiskunnallisesta marginalisoitumisesta. Lähes kaikki olivat toimineet tilapäisissä rakennustehtävissä tai katukauppiaina, etenkin Ceutasta salakuljetettavan tavaran kaupustelijoina. Myös pohjoismarokkolaisessa Larachen kaupungissa on paljastunut, että merkittävä osa sieltä lähteneistä oli työskennellyt erittäin kehnoissa olosuhteissa alueen kalastusaluksissa.

Pohjois-Marokko tuotti pian omat jihadistitähtensä, jotka antoivat esimerkin muille; vieraillessani Tetuanin kaupungissa vuonna 2015 jokainen nuori mies tunsi Muhammad Hamdushin ja Abdelaziz al-Mahdalin. Nämä nuoret miehet olivat nousseet ryysyistä kuuluisuuteen esiinnyttyään ISISin propagandavideoilla.

Maan oikeusministeriön mukaan vuosien 2003 ja 2016 välillä marokkolaisviranomaisten haaviin oli jäänyt 150 terroristisolua, ja yksinomaan vuosina 2013-2016 rikossyyte luettiin 32 solulle. Jo vuonna 2006 maan vankiloissa istui 2866 henkilöä terrorismin vastaisen toiminnan lain perusteella tuomittuina.

On siis valitettavan todennäköistä, että marokkolaisia nuoria tullaan tulevaisuudessakin näkemään kansainvälisissä terrorismioikeudenkäynneissä.

 

Kuva: Marko Juntunen