Päätoimittajan saatesanat: Kansanäänestys johti kurdien aseman merkittävään heikkenemiseen Irakissa

Hannu Juusola

 

Syyskuun 25. päivä Irakin kurdien itsehallintoalueella järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys itsenäisyydestä, jota suuri valtaosa äänestäjistä tukikin. Jo ennen äänestystä hanke sai kuitenkin myös paljon vastustusta kurdien keskuudessa. Kuten tämänkertainen blogikirjoittajamme Aziz Sheikhani alla kirjoittaa, Irakin kurdien tilanne on kuitenkin vaikeutunut huomattavasti äänestyksen jälkeen. Irakin keskushallitus, joka sai huomattavaa tukea naapurimailta ja keskeisiltä länsimailta, käytti tilannetta hyväkseen ja otti šiiaenemmistöisten Kansan mobilisaatiojoukkojen (al-Hašd al-ša’bi) avustuksella nopeasti haltuun ne kiistellyt alueet, jotka kurdit olivat vallanneet ISISin vastaisen taistelun yhteydessä kesällä 2014. Ennen kaikkea oli kysymys Kirkukin alueesta. Keskushallituksen saama tuki johtui Sheikhanin mukaan osin huonosti suunnitellusta ja toteutetusta kansanäänestyksestä.

 

Tapahtuma oli nöyryytys kurdien kannalta. Tällä hetkellä monet ovat hämillään tapahtuneesta ja ihmettelevät, mitä kulisseissa tapahtui. Syytökset eri osapuolia kohtaan ovat yleisiä. Kirjoituksessa Sheikhani, joka on pitkään seurannut kurdipolitiikkaa, analysoi kehityksen taustoja ja pyrkii löytämään tien eteenpäin. Hänen mukaansa kurdien vetäytyminen johtui ennen kaikkea kurdien epäyhtenäisestä politiikasta ja vääristä laskelmista. Sheikhani korostaa sitä, että on aika käsitellä perin pohjin menneiden vuosien politiikkaa, joka viime kädessä pohjautuu tiettyjen perheiden muodostaman valtaeliitin toimiin.

 

”Talabanin ja Barzanin puolueilla ja perheillä on vahvat mediakeskukset, suuret rahalliset resurssit, aseelliset joukot ja omat hallintoalueet. Ne voivat helposti tuottaa vielä lisääkin kriisejä itsemääräämisoikeuden ja kurdien oikeuksien nimissä. On ymmärrettävä, etteivät heimopolitiikka tai sukulaisuuteen perustuvat puolueet voi viedä kurdikysymystä eteenpäin. Nyt pidetyn kansanäänestyksen pitäisi toimia historiallisena muistutuksena siitä, että miljoonia ihmisiä ei harkitsemattomasti tulisi viedä sodan partaalle.” Sheikhani päättää kuitenkin artikkelinsa toteamukseen, että huolimatta johtajien huonosta politiikasta, kurdeilla tulee olla itsemääräämisoikeus. Lukuiloa! Hannu Juusola

 

Aziz Sheikhani

 

Kurdien tilanne kansanäänestyksen jälkeen Irakissa

Aziz Sheikhani

 

Kurdien tilanne on huonontunut merkittävästi syyskuun 25. päivänä järjestetyn neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen. Kurdien itsehallintoalueen peshmerga-joukot ovat joutuneet vetäytymään Kirkukin ja Duz Khurmatun kaupungeista, joita ne ovat hallinneet vuodesta 2014 lähtien. Irakin maahanmuuttoministerin mukaan 12 5000 ihmistä on paennut kodeistaan kaupunkien hallinnasta käytyjen taisteluiden seurauksena, ja siviilit Khurmatun kaupungissa ovat kärsineet suunnattomasti.

 

Kansanäänestys oli huonosti suunniteltu ja järjestetty, ja sen vuoksi äänestystä vastustanut Irakin keskushallitus sai aluepyrkimyksilleen tukea sekä naapurivaltioilta että länsiliittoumalta; Yhdysvalloilta, EU:lta, Isolta-Britannialta, YK:lta ja sen turvallisuusneuvostolta, Irakin naapurimailta ja suurimmalta osalta kurdeja. Kansanäänestystä ajoi voimakkaasti Masud Barzani, Kurdistanin demokraattisen puolueen (KDP) puheenjohtaja ja alueen presidentti (laillisesti 2005–2013, jatkokausi 2013 lähtien kiistanalainen).

 

Viime aikoina 71-vuotias Masud Barzani on menettänyt arvostustaan ja joutunut vaikeaan tilanteeseen. Irakin keskushallitus, Iran, Turkki ja Yhdysvallat eivät ole halunneet tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Hän ilmoitti luopuvansa tehtävästään marraskuun 1.päivä lähtien. Barzanin siirtyminen syrjään ei kuitenkaan välttämättä ole sitä, miltä mediassa näyttää. Hän nimittäin toimii edelleen samassa työtoimistossa kuin ennenkin ja hallitsee oman puolueensa kautta aluehallintoa. Pääministerin eli Barzanin veljenpojan ja vävyn Nechirvan Barzanin, joka on myös KDP:n varapuheenjohtaja, puolueella, on suurin eduskuntaryhmä, johon kuuluu 38 kansanedustajaa. Alueellinen tuomarien neuvosto on kyseisen puolueen alaisuudessa, ja kurdialueen parlamentin varapuheenjohtaja kuuluu Barzanin puolueeseen. Hän pyysi kurdiparlamenttia 29.lokakuuta täyttämään johtajuusaukon ja siirsi suurimman osan tehtävistään Nechirvan Barzanille.

 

Irakin keskushallitus on käyttänyt kurdialueen päättäjien virheliikettä hyväkseen. Bagdad ryhtyi rankaisemaan kurdien itsehallintoa kaikin tavoin ja muun muassa keskeytti ulkomaan lennot alueelle. Irakin hallitus antoi myös Kurdistanin itsehallinnolle määräajan Kirkukista ja muilta kiistanalaisilta alueilta (Selaheddin, Anbar ja Diyale) vetäytymiseksi. Kyseessä ovat valtavat alueet, jotka Irakin armeija hävisi Isisille sodan alkuvaiheessa vuonna 2014. Myöhemmin kurdien peshmerga-joukot pysäyttivät Isisin etenemisen näillä alueilla ja valtasivat siltä useita kiistanalaisia alueita. Irakin hallituksen ja Kurdistanin itsehallintoalueen johtajat pääsivät vuonna 2016 yhteisymmärrykseen peshmerga-joukkojen vetäytymisestä kyseisiltä alueilta.

 

Kiistanalaista alueen hallinta väliaikaishallinnon (8.3.2004) 58:nnen pykälän (jonka korvasi Irakin perustuslain pykälä 140 vuonna 2005) mukaan kuuluu Irakin hallituksen ja kurdien aluehallinnolle. Irakin hallitus oli vastuussa pykälän täytäntöön panemisesta viimeistään vuonna 2007, mutta se jäi monien muiden ratkaisemattomien kiistojen tavoin toteutumatta. Kurdit ja heidän edustajansa luottivat siihen, että kiistanalaisten alueiden kohtalo ratkaistaan perustuslain puitteissa. Arabit, turkmeenit, Irakin hallitus ja naapurimaat eivät kuitenkaan suostuneet kyseisen pykälän täytäntöönpanemiseen. Keskushallinnon asenne ja tyhjät lupaukset kiistanalaisten alueiden normalisoimisesta ja tilanteen ratkaisemisesta vähensivät keskinäistä luottamusta Irakin ja Kurdistanin itsehallintoalueen välillä.

 

Kurdipuolueiden yhteistyö ja vastakkainasettelu 

Kurdien omat poliittiset johtajat olivat erimielisiä itsehallinnon sisäisistä ja ulkoisista suhteista, ennen ja jälkeen kansanäänestyksen. Kurdistanin aluehallinto on ollut 1960-luvulta lähtien eräiden vahvojen sukujen (Mustafa Barzani, Jalal Talabani, Ibrahim Ahmed) ja heidän johtamiensa puolueiden (Kurdistanin demokraattinen puolue KDP ja Kurdistanin isänmaallinen liitto PUK) hallitsemia. Puolueiden (ja sukujen) välit ovat perinteisesti olleet huonot, mikä on vienyt kurdit sisällissotaan kolmesti viime vuosisadalla. Kilpailevat puolueet ja suvut lähipiireineen eivät myöskään ole epäröineet turvautua tarvittaessa naapurivaltioiden (Turkki, Iran, Irak ja Syyria) apuun. Molemmilla perheillä ja puolueilla on oma hallintoalue, omat sotajoukot, rahaa, tiedusteluelimet ja öljykentät. Viime vuosina puolueet ovat jälleen olleet umpikujassa eivätkä ole voineet päättää elintärkeistä asioista.

 

Myös presidentti Masud Barzanin asema on kiistanalainen. Hän oli itsehallintoalueen presidentti vuosina 2005­-2013. Barzanin valtakautta jatkettiin vielä vuoteen 2015, jonka jälkeenkään hän ei ole luopunut vallasta. Lisäksi Barzani ja KDP ovat omalla taktiikallaan pyrkineet sivuuttamaan Jalal Talabanin PUK-puolueen kurdialueen hallinnosta ja tärkeistä päätöksistä. Barzani on tehnyt PUK:in toiminnasta omalla vaikutusalueellaan (nk. keltaisessa piirissä) käytännössä mahdotonta, ja hän on pyrkinyt myös valloittamaan Talabanin ja PUK:in hallitsemaa alueen (nk. vihreä piirin).

 

Barzanin ja hänen puolueensa toiminta on nöyryyttänyt osaa PUK:in johdosta sekä Talabanin ja Ibrahim Ahmadin perheenjäseniä. Jalal Talabanin ja Newshirwan Mustafan (Muutosliike Goaranin perustaja ja johtaja) kuoleman jälkeen Barzanilla ei kuitenkaan ole ollut vahvoja poliittisia vastustajia, joten hän voi toimia oman halunsa mukaan. Kurdijoukkojen ylipäällikkönä ja itsehallintoalueen presidenttinä hän päätti (joidenkin puolueiden johtajien kanssa) kansanäänestyksen järjestämisestä. Barzani kannattajineen puhui kansanäänestystä edeltävinä kuukausina ylevästi kulkemisesta kohden itsenäisen valtion perustamista. Kilpailevan puolueen (PUK) kannattajat ja johto eivät kuitenkaan uskoneet Barzanin iskulauseisiin ja suunnitelmiin. Barzani jätti huomiotta myös suurvaltojen, YK:n EU:n, Irakin, naapurivaltioiden ja kurdien varoitukset kansanäänestyksen mahdollisista seurauksista.

 

Kirkukia hallinnut Kurdistanin isänmaallinen liitto (PUK) varoitti sekä PUKin johtoa että Barzania kansanäänestyksen järjestämisestä kiistanalaisilla alueilla, varsinkin Kirkukissa. Barzani ja hänen lähipiirinsä eivät kuitenkaan välittäneet annetuista varoituksista. Heidän näkemyksensä mukaan Irakin armeija ja shiiamilitiat (kuten Kansan mobilisointiyksiköt) eivät hyökkäisi kurdien hallitsemaa aluetta vastaan.

 

Kansanäänestyksen jälkeen Kurdistanin kaksi merkittävintä puoluetta eivät juurikaan ole luottaneet toisiinsa. Osa PUK-puolueen päättäjistä piti puolueensa Barzania myötäilevää politiikkaa nöyryyttävänä eikä halunnut jatkaa sitä. Täten he Jalal Talabanin vanhimman pojan Pavel Talabanin johdolla ja Iranin välityksellä ovat ryhtyneet neuvottelemaan Irakin hallituksen kanssa kiistanalaisten alueiden kohtalosta. Pavel Talabani on jo hyväksyttänyt PUKin johdolla ehdotuksen Irakin armeijan, länsiliittouman ja peshmerga-joukkojen yhteisestä K-one-tukikohdasta.

 

Irakin armeija ja Kansan mobilisointiyksiköt hyökkäsivät Kirkukiin 16. lokakuuta. Lyhyen vastarinnan jälkeen kurdijoukot vetäytyivät Kirkukin kaupungista, ja Irakin armeija ja Kansan mobilisointiyksiköt ottivat haltuunsa sekä Kirkukin että Duz Khurmatun kaupungit seutuineen. On mainittava, että KDP ja molempien puolueiden yhteisjoukot, jotka toimivat peshmerga-ministerin alaisuudessa, eivät tehneet isompaa vastarintaa. Sodan ensimmäisinä päivinä kymmeniä tuhansia kurdeja joutui pakenemaan kodeistaan muualle Kurdistanin itsehallintoalueelle. Irakin maahanmuuttoministerin mukaan 12 5000 ihmistä on paennut kodeistaan selkkauksien seurauksena,  ja siviilit Khurmatun kaupungissa ovat kärsineet suunnattomasti.

 

Tapahtumat syvensivät kurdien välisiä jakolinjoja. Osa Talabanin suvun vaikutusvaltaisista henkilöistä ei hyväksynyt sitä, että Barzanin puolue hyödynsi Kirkukin öljykenttiä.  Jotkut PUK:in peshmerga-päälliköt ja kaaderit totesivat, että he eivät ole valmiina uhraamaan miehiä varastetun öljyn takia. Tämä oli riski, jonka PUK:in eliitti otti Jalal Talabanin kuoleman jälkeen.  He  pyrkivät hallitsemaan paremmin sekä puoluetta että puolueen suhdetta muihin tahoihin. He olivat myös tietoisia siitä, että kansanäänestyksen jälkeen USA ei tue kurdeja samalla tavalla kuin ennen, ja että Yhdysvallat on Irakin keskushallituksen kanssa maan perustuslakiin liittyvistä asioista samoilla linjoilla.

 

Eräs PUK:in politboryyn jäsen, Sahdi Ahmed Pire, totesi tiedotustilaisuudessa viimeisimpien tapahtumien jälkeen, että länsiliittouma oli tietoinen Irakin armeijan paluusta entisiin tukikohtiinsa. Hänen antamansa lausunnon mukaan Iranin ja Irakin edustajat olivat läsnä Kirkukin selkkauksen aikana. Länsiliittouman joukot ja Yhdysvaltojen viranomaiset ja sotajoukot eivät reagoineet Kirkukin valtaukseen mitenkään. Heidän mielestään kyseessä oli Irakin armeijan paluu sen entisiin tukikohtiin, jotka oli aiemmin menetetty Isisille. USA:n viranomaiset neuvoivat kurdipäättäjiä tekemään yhteistyötä Irakin keskushallinnon kanssa ja vetäytymään rauhanomaisesti kiistanalaisilta alueilta, ja hallitsemaan niitä jatkossa yhdessä Irakin kanssa.

 

Masud Barzani ei ollut valmis ottamaan vastuuta tapahtumista vaan syytti Kirkukin valtauksen jälkeen PUK:in jäseniä vastarinnan keskeyttämisestä ja sotajoukkojen vetämisestä rintamalta. Vastaavasti PUK:in edustajat syyttivät alueen menettämisestä Barzania. Osa peshmerga-päälliköistä väitti, että he eivät voineet puolustaa omia alueitaan koska heiltä oli loppunut sotatarvikkeet. Eri puolueiden mediat kuten Rudaw, Kurdistan 24, Geli Kurdistan ja Kurdsat alkoivat syyttää joitakin puolueen johtavia ja vaikutusvaltaisia jäseniä. KDP:n joukot eivät tehneet kiistanalaisten alueiden puolustamiseksi vastarintaa ja vetäytyivät ilman taistelua.

 

Kurdialue, Turkki ja Iran

Irakin Kurdistanin nykytilanne ei johdu ainoastaan itsehallintoalueen puolueiden välisistä ristiriidoista tai perheiden toiminnasta. Irakin keskushallinnon heikkous ja Kurdistanin itsehallintoalueen hallinnon heikkous ovat antaneet naapurimaille mahdollisuuden vaikuttaa autonomisen alueen sisäisiin asioihin. Kurdialueita hallitsevat Turkki, Iran, Irak ja Syyria eivät ole suostuneet ratkaisemaan kurdien ja muiden vähemmistöjen asioita rauhanomaisesti.

 

Iran ja Turkki ovat huolissaan omien kurdiväestöjensä vaatimuksista ja pyrkimyksistä itsemääräämisoikeuteen. Tällä hetkellä maat tekevät yhteistyötä kurdien vaatimusten vaientamiseksi huolimatta keskinäisestä kilpailusta ja muista ristiriidoista. Molemmille maille Irakin Kurdistan on eräänlainen takapiha, jota ei voi unohtaa, ja maiden sotilas- ja tiedusteluorganisaatiot ovat toimineet alueella aktiivisesti jo vuodesta 1991 lähtien. Turkki ja Iran ovat tehneet yhteistyötä aluetta hallitsevien puolueiden kanssa pyrkiessään vaikeuttamaan omien itsemääräämisoikeutta tavoittelevien oppositioryhmiensä toimintaa itsehallintoalueella. Iran on luonut tiiviit yhteydet Irakin Kurdistanin politiikkoihin ja puolueisiin. Täten sillä on ollut enemmän vaikutusmahdollisuuksia, ja 1990-luvulla se onnistui lopettamaan iranilaisten kurdijärjestöjen aseellisen toiminnan itsehallintoalueella.

 

Kurdien itsehallinto on nyt hauraampi kuin ennen, ja sekä Irakin hallitus että naapurimaat pystyvät paremmin painostamaan kurdipuolueita. Alueella tuotettu öljy myydään Turkin ja Iranin kautta, ja maat ovatkin uhkailleet ilmatilan sulkemisen lisäksi rajapisteiden ja öljyputkien sulkemisella, mikä on kuitenkin osoittautunut hankalaksi myös Iranille ja Turkille itselleen. Yhdysvaltojen ja muiden läntisten valtioiden läsnäolo alueella ja turvatakuu kurdeille voivat tarjota viimeisen tukipilarin tässä hädässä.

 

Kurdien uusi tilanne

Kurdipuolueet ja poliittiset johtajat ovat osoittaneet kyvyttömyytensä käsitellä odottamatonta tappiota. Kurdienemmistöä mietityttää, miten alueen vallanpitäjät perheineen, puolueineen ja erillisine peshmerga-joukkoineen tulevat toimeen keskenään Kirkukissa koetun tappion varjossa? Millä tavalla kurdien edustajat ja maan keskushallinto pääsevät yhteisymmärrykseen olemassa olevien kiistojen ratkaisemisesta? Entä missä määrin ulkopuoliset tahot kuten länsiliittouma ja naapurivaltiot vaikuttavat  alueen tulevaisuuteen?

 

Irakin kurdeilla on suuria haasteita kahdella saralla.  Ensimmäiseksi on mainittava viime vuosina korostuneet itsehallintoalueen sisäiset ongelmat ja taantunut, kiistelty poliittinen järjestelmä, joka ei kykene ratkaisemaan niitä. Toinen ongelma liittyy Irakin keskushallitukseen ja sen politiikkaan, johon kurdit kansalaisina eivät voi luottaa. Irakin hallituksen ja muiden vaikutusvaltaisten tahojen suhtautuminen kurdikysymykseen ja siihen liittyvien kiistojen ratkaisemiseen riippuu myös Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden eduista ja harjoittamasta politiikasta. Irakin päättäjät ovat puheissaan korostaneet, että kaikkien kiistojen ratkaisemisessa nojaudutaan maan perustuslakiin. Viimeaikaisten tapahtumien valossa voi väittää, että Irakissa kyse ei ole perustuslain puutteesta vaan sen toteutumattomuudesta ja toimeenpanon puuttumisesta.

 

Kurdipäättäjät eivät ole valmiita näkemään omaa osuuttaan vaikeiden olosuhteiden luomisessa ja tappion aiheuttamisessa. Kurdeilla olisi ollut poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet rakentavaan yhteistyöhön alueen sisällä ja ulkovaltojen kanssa. Itsehallintoalueen johto ei kuitenkaan kyennyt hoitamaan alueen asioita, sillä öljypolitiikka ja nopeat alueelliset muutokset sumensivat poliitikkojen ja päätöstentekijöiden silmät. Epäjohdonmukaisuus varojen jakamisessa ja epädemokraattisuus alueen hallitsemisessa ja kansalaisten asioiden käsittelyssä turmeli kansalaisten ja vallassa olevien puolueiden ja henkilöiden suhteita. Läpinäkyvyyden puute erityisesti öljyn tuottamiseen ja myymiseen liittyvissä kysymyksissä lisäsi kansalaisten epäluottamusta alueen johtoa kohtaan. Itsehallintoalueella ei ole vieläkään perustuslakia eikä seuraavia vaaleja (sovittu 1. marraskuuta 2017) näillä näkymillä järjestetä. Presidentin asema on ollut kiistanalainen jo vuodesta 2013 lähtien.

 

Kurdien vaihtoehdot ovat vähissä. Ensimmäinen ja helpoin on jatkaa vanhalla linjalla  ja tyytyä siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vallanpitäjät ja heidän heimonsa eivät voi helposti luopua vallasta, rahasta, tarjolla olevista eduista ja valta-asemistaan. Jotkut puolueet ja niiden kannattajat sanovat haluavansa muuttaa tätä järjestelmää, mutta ne eivät toistaiseksi ole onnistuneet tässä. Kirkukin menetys voi raivata tietä muutokseen, mutta tästä ei ole varmuutta. Enemmistö kansalaisista on tyytyväisiä, kunhan itsehallintoalue säilyy vakaana, rauhallisena ja turvallisena. Heillä ei ole riittävästi kiinnostusta osallistua politiikkaan ja vaatia eliittiä luopumaan vallasta. Kansa on tietoinen korruptiosta, mutta se on juurtunut osaksi yhteiskuntaa, eikä sitä ole helppo korjata.

 

Valtataistelu PUK:in ja KDP:in välillä on astunut uuteen vaiheeseen. PUK on jakautunut eri ryhmittymiin. PUK:in ensimmäisen varapuheenjohtajan Abdulla Resul Alin johtama ryhmittymä seuraa Barzanin linjaa eikä ole kyseenalaistanut kansanäänestyksen järkevyyttä. Myös Qubad Talabani, Jalal Talabanin nuorin poika ja itsehallintoalueen varapääministeri, tekee edelleen yhteistyötä Barzanin perheenjäsenten kanssa. Samaan aikaan Talabanin vanhinta poikaa, Pavel Talabania, syytetään poliittisista juonista. Irakin armeija on lähellä itsehallintoalueen pääkaupunkia Erbiliä (Hewler), ja Barzanin hallinnolla on suuria haasteita edessään. Toisaalta viime aikojen tapahtumissa ei ole mitään uutta, onhan kurdien historia täynnä esimerkkejä epäonnistuneista vastarinta- ja taisteluyrityksistä ja myös epäyhtenäisestä linjasta kurdijohtajien kesken. Vuonna 1996 Barzani itse valtasi Hewlerin Irakin armeijan avulla PUK:in joukoilta.

 

Vaikean tilanteen seurauksena hallitsevat puolueet (KDP ja PUK) ovat joutuneet harkitsemaan omaa tiekarttaansa. Vaihtoehtoja puolueiden välisille suhteille ovat yhteistyö, yhdessäolo, jakautuminen ja sisällissota. Kirkukin menettämisen seurauksena vaikutusvaltaisen puolue-eliitin keskinäiset suhteet ovat erittäin tulehtuneet. Parhaassa tapauksessa karvas tappio voi olla myös mahdollisuus, jonka myötä on mahdollista korjata hallinnollista, poliittista ja oikeudellista järjestelmää, koulutusta ja puolustusta.

 

Irakin keskushallituksen ja kurdien tulevat suhteet

Irakin kurdit eivät ole poliittisesti ja sotilaallisesti valmistautuneet vastarintaan Irakin keskushallintoa vastaan. Kurdialuetta hallitsevat eliitit ja päättäjät eivät ole halunneet nähdä mitä on meneillään ja mitä se tuo tullessaan. He olettivat, että vaara kulkee kello kaulassa ja että hädässä he eivät jää yksin, mutta todellinen tilanne paljasti näiden tulkintojen pohjautuvan toiveajatteluun.

 

Kurdeilla on ollut vuodesta 2003 lähtien hyvät mahdollisuudet olla Bagdadissa osallisina hoitamassa koko maan asioita. Syystä tai toisesta kiistat eivät kuitenkaan ole ratkenneet johdonmukaisesti ja asiallisesti. Täten eri osapuolten välillä ei ole luottamuksellista yhteistyötä. Sen sijaan hallintokoneistot sekä Bagdadissa että Helwerissa ovat olleet tiettyjen eturyhmien ja poliitikkojen mielihalun ja koston välineitä.

 

Irak kuuluu epäonnistuneiden valtioiden luokkaan. Irakissa henkilöpolitiikka on keskipisteessä, eikä oikeusvaltio ole ottanut ensi askeleitakaan. Irakin keskushallituksen mukaan kiistanalaisten alueiden kysymyksen avaaminen ei ole helppoa. Tulee myös ottaa huomioon, että kurdien ajatusmaailmaan vaikuttavat menneisyyden kärsimykset Irakin keskushallinnon toimesta, joten kurdit eivät lähtökohtaisesti kannata yhteistyötä tai rakentavia neuvotteluja Bagdadin kanssa.

 

Myöskään Irakin vanhan sunnihallinnon jättämät jäljet eivät ole unohtuneet, ja nykyisen shiiavallan pelätään vievän yhteiskuntaa huonompaan suuntaan. Nykyisen valtion puitteissa sunniarabit ja kurdit on sivuutettu ja keskinäisten luottamuksen rakentaminen on vaikeaa. Irak on itse asiassa muodostettu itsenäiseksi valtioksi kolmesta osmanien hallitsemasta läänistä (wilayet): Mosulista, Bagdadidsta ja Basrasta. Aikaisemmin nämä alueet kuuluivat osmanien valtakuntaan, mutta vastasivat omista sisäisistä asioitaan. Toisin sanoen itsehallintoaluiden siemenet kylvettiin jo ennen yhtenäisen Irakin itsenäistymistä. Shiiamuslimit ovat Irakissa enemmistönä ja demokraattisten mekanismien myötä voivat hallita maata jonkun aikaa, mutta Irakia painaa edelleen vuonna 2003 päättyneen Saddam Husseinin sunnihallinnon taakka.

 

Keskushallitus ei ole näyttänyt hyvää mallia kurdien itsehallinnolle. On selvää, että shiiamilitiat eivät voi olla sunnien alueella toteuttamassa hallituksen määräyksiä. Uskonto on politisoitunut ja vaikuttaa syvästi alueen ihmisten ajatuksiin ja sydämiin, joten se voi muuttua tarvittaessa tärkeäksi vastarinnan instrumentiksi. Irakin ongelmat on ratkaistavissa omalla maankamaralla, mutta irakilaiset tarvitsevat tässä apua. On mielenkiintoista nähdä miten arabit ja kurdit suuntautuvat jatkossa: mitkä poliittiset ryhmät löytävät toisensa, ja miten poliittiset puolueet ja uskonnolliset ryhmät pystyvät taiteilemaan shiia- ja sunnirintamien keskellä? Ainakin Irakin hallitus on saanut monelta taholta tukea valtiorakenteen vahvistamiselle Isisin nujertamisen seurauksena.

 

Irakin hallitus pyrkii hyötymään nykyisestä tilanteesta. Maan pääministeri Heyder Al-Ibadi on todennut kiistanalaisten alueiden valloittamisen jälkeen, että kansanäänestys on osa menneisyyttä, eikä itsenäisyydestä neuvotella missään tapauksessa. Sen lisäksi Irak yrittää viestittää kurdeille, että uudessa tilanteessa keskushallitus on määräävässä asemassa. Shiiapoliitikot, uskonnolliset johtajat ja muun muassa Kansan mobilisointiyksikön päällikkö Hadi Ameri pyrkivät hiljentämään kurdien vastarinnan. Irakin hallitus tietää, että tällä hetkellä kurdit eivät ole yhtenäisiä, ja niinpä heitä yritetään yllyttää keskinäiseen sisällissotaan.

 

Kurdeilla ja Irakilla on nyt kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto, jota ulkovallat tukevat, on hyväksyä nykyinen tilanne ja neuvotella kahdenvälisistä kiistoista maan perustuslain pykälien puitteissa. Toinen on Irakin hallituksen ajama pyrkimys viedä kurdit umpikujaan ja ratkaista kiistat aseellisesti. Kolmas vaihtoehto on kurdien aseellisen vastarinnan aloittaminen. Tämä vaihtoehto on kurdeille huono, koska he eivät voi voittaa sotilaallisesti, ja lopulta täytyy kuitenkin palata neuvottelupöytään. Irakin viranomaiset voivat tunnustella kansainvälisen yhteisön asennetta ja pelata aikaa neuvottelujen alkuvaiheessa ja lopulta pakottaa kurdien edustajat hyväksymään keskushallituksen ehdot. Valitettavasti kurdeilla ei juuri nyt ole paljoa liikkumistilaa, koska heidän vallanpitäjänsä hylkäsivät kaikki ehdotukset kansanäänestyksen lykkäämisestä. Esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeri oli tehnyt ennen äänestystä Barzanille ehdotuksen, joka kuitenkin paljastui vasta muutama viikko äänestyksen jälkeen.

 

Kiistanalaisten alueiden suhteen voi olla kolme ratkaisumallia. Ensimmäisessä kyseisten alueiden asukkaat perustaisivat oman itsehallintonsa, joka toimisi keskushallinnon alaisuudessa. Toinen on mainittujen alueiden liittäminen keskushallituksen alaisuuteen. Kolmas ratkaisumalli voi olla kiistanalaisten alueiden palauttaminen kurdien itsehallinnon alaisuuteen. Ensimmäinen ja kolmas vaihtoehto eivät miellytä Irakin hallitusta. Irakin hallituksen perimmäinen aikomus on näiden alueiden hallitseminen riippumatta perustuslain 140. pykälästä. Kiistanalaisten alueiden tulevaisuuteen vaikuttavat tietenkin myös koko Irakin tulevaisuus, naapurimaiden mahdolliset poliittiset muutokset sekä kansainväliset näkökannat. YK on ollut sillä kannalla, että yhdessä Isisiä vastaan käydyn sodan jälkeen löydetään kestäviä ratkaisuja kiistellyille alueille.

 

Johtopäätös

Kurdit ovat hämillään tapahtumien kehityksestä ja heidän toiveensa ovat särkyneet. Osa heistä syyttää omia johtajiaan, jotka eivät rehellisesti kertoneet tilanteesta ja Irakin kanssa tehdystä sopimuksesta. Myös peshmerga-joukot ovat järkyttyneitä läpinäkyvyyden puutteesta. Kansanäänestyksen liputtajilla ei ole paljoa sanomista tähän tilanteeseen. Heillä oli tiedossa 15.lokakuuta kaikki vaihtoehdot KDP:n ja PUK:n neuvottelupöydässä, johon osallistui Irakin presidentti Fuwad Masum.

 

Kurdijoukkojen pakottaminen vetäytymään kiistanalaisilta alueilta Irakin armeijan ja Kansan mobilisointiyksikön toimesta johtui kurdien epäyhtenäisestä politiikasta ja vääristä laskelmista.

Kurdit olivat jakautuneita ja poliittiset puolueet, eliitti, peshmerga-joukot, tiedustelutahot, ulkopolitiikka ja mediakeskukset palvelivat perheitä ja puolueita, eivät kansaa. Kurdipäättäjät eivät hoitaneet tehtäviään. Barzani uhkaili paljon, mutta hän ei valmistautunut sotaan eikä tehnyt viimeisenä hetkenä ratkaisevaa päätöstä.

 

Irakin kurdialueella ja Kurdistanin muissa osissa on opittava näistä tapahtumista. On aika käsitellä perin pohjin menneiden vuosien perhe- ja valtaeliittiin pohjautuvaa henkilö- ja puoluepolitiikkaa. Talabanin ja Barzanin puolueilla on vahvat mediakeskukset, suuret rahalliset resurssit, aseelliset joukot ja omat hallintoalueet. Puolueiden eturyhmät voivat helposti tuottaa sisäisiä kriisejä itsemääräämisoikeuden ja kurdien oikeuksien nimissä. On ymmärrettävä, että heimojakoihin perustuva politiikka tai perhekeskeinen puolue eivät voi auttaa kurdikysymyksen ratkaisussa.

 

25. syyskuuta järjestetty kansanäänestys voi toimia historiallisena esimerkkinä siitä, miten harkitsematon toiminta voi viedä miljoonia ihmisiä sodan partaalle. Kansalaisten ja poliittisten toimijoiden on opittava, että suurten päätösten kriittinen tarkastelu on kansan hyväksi. On ymmärrettävä, että jokaiseen lukkoon on oma avaimensa, ja että valtion perustaminen ei onnistu tyhjillä sanoilla. Lopuksi on todettava, että kurdeilla on oikeus itsemääräämisoikeuteen riippumatta kurdialueita hallitsevien maiden huonosta politiikasta ja kurdipuolueiden vääristä linjauksista.

 

  Lähteet:

Yhdysvaltojen ulkoministerin kirje Masud Batzanille

 38 Kurdistanin isänmaalisuuden puolueen keskuskomitean jäsenen projekti

Masud Barzanin vastaus esitettyyn kysymykseen ennen kansanäänestystä

Irakin Maahanmuuttoministerin tiedotus, uutinen 1 ja uutinen 2

Jalal Talabanin pojan (Pavel) haastattelu France 24 kanssa

Kurdialueen hallinnon kanta neuvotteluihn Irakin keskushallituksen kanssa

PUK:in peshmerge-joukkojen päällikön haastattelu

Uutinen liittyen kurdeihin Irakin armeijan hyökkäyksen alla

PUK:in politbyroon jäsen kertoo uudesta tilanteesta

Irakin pääministerin puhe kurdien kansanäänestyksestä 17.10.2017

Suojelu- ja tiedusteluyksikön haastattelun johtaja

PUK:in polibyroon jäsen, Sahdi Ahmed Pireh

Laki kiistanalaisten alueiden hallinnasta v. 2004