Aziz Sheikhani

Iranin viimeaikaiset mielenosoitukset poikkeavat merkittävästi aiemmista, kuten esimerkiksi vuoden 2009 mielenosoituksista. Tällä kertaa mielenosoittajat eivät luokittele itseään joko vanhoillisiksi tai reformisteiksi vaan iskulauseiden perusteella tilanne näyttää paljon mutkikkaammalta. Tärkeä kysymys on luonnollisesti: mihin mielenosoitukset voivat johtaa? Iranin heikko oppositio ei niitä ohjaa. Missä määrin eri kansallisuuksista ja poliittisista ryhmittymistä koostuva väestö on ylipäätään valmis todelliseen muutokseen?

 

Ensimmäistä kertaa näin monessa kaupungissa, jo yli kolmessakymmenessä, on ollut yhtä aikaa meneillään Iranin johdon vastaisia mielenosoituksia. Kaduille lähteneet kymmenet tuhannet iranilaiset ovat tyytymättömiä maan johtoon, hallituksen talouspolitiikkaan ja laukkaavaan inflaatioon. Hädissään olevien kansalaisten kärsivällisyys on loppumassa. Mielenosoitukset ovat spontaaneja eikä niillä ole varsinaisia johtajia tai niiden taustalla poliittisia ryhmittymiä.

 

Eri mielenosoitusten iskulauseet poikkeavat myös merkittävästi toisistaan. Osa iskulauseissa esitetystä kritiikistä on kohdistunut maan ylimpään johtajaan, vuodesta 1989 Irania johtaneeseen konservatiiviseen ajatollah Ali Khameneihin ja osa vuonna 2013 valittuun uudistusmieliseen presidenttiin Hasan Ruhaniin. Uskonnollisesti tärkeässä Qomin kaupungissa on kuultu muun muassa iskulausetta ”Pahlavi, Pahlavi”, jolla on ilmeisesti vaadittu paluuta vuoden 1979 islamilaista vallankumousta edeltäneeseen Pahlavin dynastian hallintoon. Sen lisäksi iskulauseissa on vastustettu Iranin islamilaisessa tasavallassa merkittävässä valta-asemassa olevia uskonoppineita ”akhondeja” (suom. mullaheja). Kermanshahissa, joka on Iranin kurdialueen tärkein keskus, on puolestaan vaadittu iranilaisen tasavallan perustamista ja poliittisten vankien vapauttamista, ja mielenosoittajat ovat syyttäneet Iranin korkeinta johtajaa Ali Khameneita kansan kyykyttämisestä ja köyhdyttämisestä huutamalla iskulausetta ”Herra Khamenei jumalailemassa ja kansa kerjäämässä”.

 

Sosiaalisessa mediassa jaettujen uutisten perusteella mielenosoittajat Teheranissa ovat osoittaneet tyytymättömyyttään maan johtajia kohtaan. Iskulauseiden perusteella he ovat pettyneitä sekä vanhoillisiin että reformisteihin. Esimerkkejä pääkaupungin mielenosoittajien iskulauseista ovat: ”reformistit ja vanhoilliset, aikanne on ohi” ja ”Reza Shah, rauha sielullesi”, jolla on kunnioitettu Iranin entistä shaahia Reza Pahlavia (hallitsi 1925–1941). Lukuisissa kaupungeissa iskulauseissa on kritisoitu maan nykyistä johtoa! Esimerkiksi iskulauseella ”lähde pois Syyriasta ja huolehdi meistä” kansalaiset ovat kritisoineet maan johtoa siitä, että Iranin varoilla on pyritty luomaan kriisejä maan ulkopuolella.

 

Myös mielenosoituksista tehdyt tulkinnat ovat erilaisia ja jossain määrin vastakkaisia toisilleen. Osa kommentaattoreista näkee uudistuksia vastustavat vanhoilliset mielenosoitusten takana, toiset asiantuntijat taas katsovat mielenosoitusten kohdistuvan Iranin poliittiseen järjestelmään ja erityisesti sen johtoon.

 

Iranin viranomaisten mielestä joukkokokoontumiset ja mielenosoitukset ovat laittomia ja vahingoittavat maata ja islamilaisen tasavallan mainetta. Turvallisuusjoukot ja mellakkapoliisit ovat pyrkineet tukahduttamaan mielenosoitukset mahdollisemman nopeasti. Satoja osallistujia on pidätetty, ja yli 20 osallistujaa on tapettu. Lisäksi monissa kaupungeissa on järjestetty hallintoa puolustavia vastamielenosoituksia.

 

Tärkeä syy mielenosoituksille on maan heikko taloudellinen tilanne ja poliittisen järjestelmän epäonnistuminen maan asioiden hoidossa. Epäonnistunut politiikka ja päättäjien linjaukset ovat aiheuttaneet taloudellisia ongelmia ja kriisejä ja nöyryyttäneet ja näännyttäneet iranilaisia jo neljäkymmentä vuotta. Ihmisiä turhauttavat korkea, yli 10 prosentin inflaatio ja korkea työttömyys, joka voi joissain kaupungeissa olla jopa 60 prosenttia (sisäministeri Abdulrahman Fazlin mukaan). Kansa on kyllästynyt myös sananvapauden ja avoimuuden puutteeseen. Varsinkaan nuoret eivät luota tulevaisuuteen.

 

Nykyinen hallintojärjestelmä on vakavien haasteiden edessä ja menettämässä kansalaisten luottamuksen. Sekä vallassa olevat että oppositioon kuuluvat poliitikot ja puolueet, reformistit ja vanhoilliset, ovat olleet tehottomia. Iranin nykyinen uudistusmielinen presidentti Hasan Ruhani lupasi vaalipuheissaan vähentää köyhyyttä sekä kehittää työllisyyttä ja maan taloutta. Nykyinen heikko taloudellinen tilanne ja kansalaisten pahoinvointi osoittavat, että Ruhani ja hänen edeltäjänsä ovat epäonnistuneet maan asioiden hoidossa.

 

Kansalaiset ovat siis turhautuneita, mutta mielenosoittajilla ei ole johtoa, johon he voisivat tukeutua. Kansalaisjärjestöille ja demokraattisille instituutioille ei ole annettu mahdollisuutta kehittyä normaalisti, eivätkä mielenosoitukset, kokoontumiset ja protestiliikkeet ole saaneet mahdollisuutta juurtua yhteiskuntaan. Myöskään Iranin monien eri kansanryhmillä kuten persialaisilla, azereilla, kurdeilla, balucheilla (muilta nimiltään balutšit tai belutšit), turkmeeneilla ja arabeilla ei menneinä vuosina ole ollut mahdollisuutta tehdä yhteistyötä. Keskushallinnon vastainen alueellinen vastarinta esimerkiksi Kurdistanissa, Ahwazissa ja Baluchstanissa ei ole voinut muuttua valtakunnalliseksi, eivätkä iranilaiset ole olleet tietoisia toistensa kipuiluista ja vaatimuksista maan eri kolkissa. Päinvastoin maan poliittinen johto on luonut tietoisesti vastakkainasetteluja eri kansanryhmien välille. Yhden kansan ja yhden kielen (persian) politiikka on palvellut vallassa olevan eliitin etuja vuoden 1979 vallankumouksesta lähtien.

 

Nyt nähdyt mielenosoitukset ja joukkoesiintymiset eivät ole olleet kovin laajoja, mutta kansalaisten tyytymättömyyttä kanavoivalla liikkeellä on mahdollisuus kasvaa ja laajentua. Toisaalta koska mielenosoituksilla (tai muilla yhteiskunnallisilla ja poliittisilla liikkeillä) ei ole toimivaa johtajuutta tai tehokkaita viestintäkanavia, ne voivat myös haihtua näkyvistä niin, että vain jotkin vastarinnan symbolit ja kohokohdat jäävät kollektiiviseen muistiin.

 

Sosiaalinen media on edesauttanut protestiliikkeen kasvua ja mielenosoitusten leviämistä. Se on antanut hallituksen vastustajille paremmat mahdollisuudet tuoda esille omia vaatimuksiaan. Sosiaalisen median ansiosta kansalaiset kotimaassa ja ulkomailla ovat voimaantuneet, eikä valtio pysty kontrolloimaan kaikkia joukkotiedotusvälineitä samalla tavalla kuin aiemmin. Suurin osa sosiaalisen median käyttäjistä on nuoria kansalaisia, jotka pystyvät tallentamaan tapahtumia ja jakamaan niitä eteenpäin verkostoissaan.

 

Sosiaalisen median ohella mielenosoituksista on uutisoitu ulkomailta käsin toimivilla kanavilla kuten BBC:llä, Voice of Americassa ja Radio Fardassa. Ongelmana on kuitenkin se, että ei ole riippumatonta Iranissa toimivaa joukkotiedotusvälinettä, joka uutisoisi tapahtumista luotettavasti, asiantuntevasti ja journalistista ammattietiikkaa noudattaen. Täten uutisointi ei tapahdu sujuvasti eikä aina johdonmukaisestikaan, ja sen laatu on heikkoa. Valtiollinen media toimii valtaa pitävien ohjeistuksen mukaan, ja sananvapauden rajoitusten vuoksi kansalaisjärjestöt ja kansainvälisten tiedotusvälineiden kirjeenvaihtajat eivät voi paikata valtiollisen median puutteita.

 

Maanpaossa olevat poliitikot ja poliittiset puolueet, kuten islamilaista sosialismia edustava Iranin kansan mujahedin -järjestö, Pahlavi-dynastian kannattajat sekä vasemmistopuolueet ja -liikkeet, ovat kommentoineet mielenosoituksia ja levottomuuksia. Osa heistä on odottanut pitkään tällaista mahdollisuutta, ja he pyrkivät luomaan kuvaa itsestään mielenosoitusten alulle panijoina. Suurimmalla osalla maanpaossa toimivista poliittisista puolueista ja poliitikoista ei kuitenkaan ole vahvoja siteitä kansalaisiin. Iranin nuori sukupolvi ei tunne heitä tai heidän puolueidensa ohjelmia.

 

Voidakseen muuttaa nykyistä poliittista järjestelmää yhteiskunnalliset ja poliittiset liikkeet tarvitsevat yhteisen, jaetun ymmärryksen tulevaisuudesta ja omasta asemastaan siinä. Mielenosoittajien iskulauseet kuitenkin osoittavat, että tällaista yhteisymmärrystä ei ole. Iskulauseet kuten ”Reza Shah, rauha sielullesi” ja ”Maalla, jolla ei ole shaahia, ei ole näkemystä” todistavat, että kadulla olevat ihmiset eivät ole ottaneet opikseen maansa historiasta. Jos shaahi Reza Pahlavi ja hänen poikansa, shaahi Muhammad Reza Pahlavi (hallitsi 1941–1979) olisivat hallinneet maata rationaalisesti, ihmisoikeuksia ja demokratiaa kunnioittaen, maa ei olisi joutunut mullahien ikeen alle! Iranilaiset tekivät shaahin viimeisinä vuosina suuren virheen ja joutuivat katkeraan tilanteeseen, josta ei ole helppoa ulospääsyä vieläkään. Historiaa ei kuitenkaan tarvitse toistaa, eikä iranilaisten tarvitse tehdä valintaa kahden sortojärjestelmän — shaahin vallan tai islamilaisen tasavallan — välillä. Iranissa on päästävä eroon tästä väärästä luulosta, tiedostettava kolmas vaihtoehto eli demokratia ja kunnioitettava ihmisoikeuksia ja kansojen itsemääräämisoikeutta.

 

Iranin nykyinen poliittinen järjestelmä on menettänyt toimivuutensa ja on todistetusti kelvoton. Maan hallinto ja poliittiset päälinjat ovat kriisissä, ja muutos on ainoa vaihtoehto. Sekä vanhoilliset että reformistit ovat epäonnistuneet moneen otteeseen, eikä kumpikaan niistä pysty tarjoamaan ratkaisua maan yhteiskunnallisiin ja poliittisiin ongelmiin. Iranissa asuvat eri kansat voivat yhteistunteen, yhteisten tavoitteiden ja yhteistyön avulla vapauttaa itsensä nykyisen järjestelmän kahleista. On tiedostettava, että iranilainen monarkia tai islamilainen tasavalta ei ratkaise kansalaisten ongelmia, maan lähihistoriakin todistaa sen. Myöskään maanpaossa oleva oppositio ei tarjoa ratkaisua sillä sen ajattelumalli ei poikkea paljoakaan itsevaltaisesta ajattelumallista.

 

Merkittävät poliittiset muutokset vaativat kuitenkin kaikkien tahojen osallisuutta. Iranin tulevissa muutoksissa on otettava huomioon, että eri kansallisuuksien itsemääräämisoikeuden toteuttaminen voi olla yksi ratkaisu, joka voisi auttaa maan kroonisten kriisien ratkaisussa. Iranin tilanne on kaikin puolin tulehtunut, ja sitä voi lääkitä sananvapaudella, demokraattisella järjestelmällä ja avoimella yhteiskunnalla. Valtiollinen väkivalta ei ole vastaus yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kansalaisten tulee lopettaa hirmuvaltiuden kierre ja hyvästellä se osaksi historiaa.