Hannu Juusola

Viime viikonloppuna ilmeisesti iranilaisten asiantuntijoiden ohjaama lennokki tunkeutui joko Israelin tai sen miehittämän Golanin ilmatilaan, jolloin israelilainen sotilashelikopteri ampui sen alas. Tiettävästi kyseessä oli jäljitelmä Iranin ilmatilaan presidentti Obaman kaudella tunkeutuneesta amerikkalaisesta lennokista, jonka Iran onnistui tuolloin saamaan käsiinsä. Tämänhetkisten tietojen perusteella lennokki oli aseistamaton.

Vastaiskuna Israel puolestaan tuhosi syvällä Syyrian alueella olleen lennokin käyttöalustan. Kun iskuun osallistuneet koneet olivat matkalla takaisin, Syyrian ilmavoimat onnistuivat pudottamaan yhden israelilaisen F-16 -hävittäjän, joka putosi Israelin puolelle. Tämän jälkeen Israel iski rajusti Syyrian ilmatorjuntaa vastaan. Joidenkin israelilaisväitteiden mukaan jopa lähes puolet Syyrian ilmatorjuntakapasiteetista tuhottiin. Viikonlopun episodi on merkittävä ja huolestuttava monesta eri syystä. Pahin uhkakuva on tietysti osapuolten ajautuminen laajaan konfliktiin, joka lähes varmasti laajenisi alueelliseksi sodaksi.

1980-luvun alun jälkeen Israelin ja sitä ympäröivien arabimaiden välinen konflikti hiipui asteittain. Ainoastaan Syyria ennen vuoden 2011 kansannousua oli edes teoriassa sodassa Israelin kanssa, vaikka todellisuudessa myös Syyrian ja Israelin raja Golanilla oli jo vuosikymmeniä ollut rauhallinen. Sen sijaan Iranista on kehittynyt Israelin merkittävin vihollinen. Tähän saakka kamppailu näiden kahden valtion välillä on kuitenkin tapahtunut välikäsien kautta. Iranin puolella merkittävin toimija on ollut libanonilainen šiia-järjestö ja puolue Hizbollah.

Hizbollahin osallistuminen Syyrian konfliktiin muutti asetelmia

Kesällä 2006 Israel ja Hizbollah ajautuivat tuhoisaan konfliktiin, joka tunnetaan heinäkuun sotana tai toisena Libanonin sotana. Vuoden 2006 sodasta vuoteen 2012 Israel ja Hizbollah pyrkivät välttämään laajamittaista konfliktia, ja niiden välillä vallitsi pienimuotoinen ”kauhun tasapaino”. Hizbollah ei iskenyt Israeliin, ja Israel puolestaan vältti provokatiivisia iskuja Hizbollahia vastaan. Tilanne alkoi kuitenkin muuttua vuonna 2012, jolloin Hizbollah liittyi alueelliseksi konfliktiksi muuttuvaan Syyrian sisällissotaan.

Hizbollahin ja Iranin avoin osallistuminen Syyrian sotaan on huolestuttanut Israelia. Vuoden 2013 alusta lähtien Israel on tehnyt satakunta sotilaallista iskua, joiden kohteena ovat olleet Hizbollahille tarkoitetut asekuljetukset ja myöhemmin myös Hizbollahin ja muiden Iranin tukemien puolisotilaallisten joukkojen asemat. Israelin tavoitteena on ollut estää Irania tai sen tukemia joukkoja saamasta pysyvää sotilaallista asemaa Syyriassa, erityisesti lähellä Israelin ja Syyrian välistä vuonna 1974 sovittua aselepolinjaa Golanilla.

Luonnollisesti Israelia on huolestuttanut myös Iranin tavoite muodostaa sen hallitsema maayhteys Irakin ja Syyrian kautta Libanoniin ja Golanille saakka. Huoli tästä on kasvanut sitä mukaa kun Iranin ja Venäjän tukeman Syyrian hallinnon sotilaallinen tilanne on vahvistunut, varsinkin syksystä 2015 alkaen. Joulukuussa 2017 Israel iski jo iranilaiseen sotilastukikohtaan Damaskoksen lähistöllä , ja nyt siis yksiselitteisesti Iranin tasavaltalaiskaartin eliittijoukkoihin, jotka vastasivat lennokista.

Syyrian eteläosien tilanne on rauhallinen, mutta epävakaa

Tilanne eteläisessä Syyriassa on monimutkainen. Alueesta tuli viime vuoden kuluessa Yhdysvaltojen, Venäjän ja Jordanian sopimuksella yksi niin sanotuista de-eskalaatio -alueista tai turva-alueista, joista oli sovittu osana Venäjän johtamia Astanan neuvotteluja. Yhdysvaltain ja Jordanian tukeman Syyrian vapaan armeijan ”Eteläinen rintama” (al-Jabha al-janubiyya tai Southern Front) oli alueella pitkään merkittävässä roolissa. Eteläisestä rintamasta toivottiin kaivattua, lännen mieleistä ”maltillista” ja tehokasta, Syyrian presidentti Assadin vastaista voimaa. Sen menestys jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja viimeistään 2016 sen merkitys vähentyi selvästi. Presidentti Trumpin hallinto lopetti Eteläisen rintaman tukemisen viime vuonna.

De-eskalaatio -sopimus on selvästi rauhoittanut Jordaniaan ja etelässä Golanin aselepolinjalle rajoittuvia Dar’an ja Quneitran alueita. Toistaiseksi tulitauko on pitänyt niillä paljon paremmin kuin muilla vastaavilla turva-alueilla Damaskoksen ympäristössä tai pohjoisessa. Samalla pakolaisten virta Jordaniaan on tyrehtynyt.

Eteläisen rintaman taistelijoiden lisäksi alueella on muitakin toimijoita. Israel on jo pitempään tukenut vähintäänkin taloudellisesti ja humanitaarisesti muutamaa aseellista ryhmittymää Golanin alueella. Tärkein näistä ryhmittymistä on Fursan al-Jawlan eli Golanin ritarit. Israelin tavoitteena on ollut muodostaa siihen positiivisesti suhtautuvien ryhmien ja väestön muodostama uusi puskurivyöhyke samaan tapaan kuin aikoinaan eteläisessä Libanonissa. Vuonna 2017 Israelin armeija perusti alueelle klinikan, joka on tarjonnut lääketieteellistä hoitoa jopa tuhansille alueen asukkaille.

Golanin alueella toimii myös ISIS-järjestön liittolainen, Khalid ibn al-Walidin armeija (Jayš Khalid ibn al-Walid) sekä al-Qaidan nykyinen inkarnaatio Syyriassa, Hay’at tahrir al-Sham (HTS). Kahden jälkimmäisen suoran tai epäsuoran tukemisen Israel kieltää jyrkästi, vaikka esimerkiksi Iran siitä Israelia syyttääkin. Joka tapauksessa näiden ryhmien ja Israelin väliset sotilaalliset yhteenotot ovat olleet vähäisiä.

Olennainen muutos tilanteessa tapahtui tammikuun alussa, kun Syyrian hallinnon onnistui laajentaa hallitsemaansa aluetta etelässä ottamalla al-Qaidalta haltuun Bayt Jinnin kaupunki. Tämän seurauksena Iranin tukemat joukot pääsevät jo hyvin lähelle aseleporajaa, mikä on ollut niiden tavoitteena sen jälkeen, kun Assadin hallinnon välittömän kaatumisen uhka väistyi. Iranin vahvistuva de facto kontrolli tästä alueesta on merkittävä strateginen muutos ja olennainen tekijä nyt tapahtuneen sotilaallisen yhteenoton taustalla. Hizbollah ja muut Iranin tukemat puolisotilaalliset šiia-joukot kykenevät nyt potentiaalisesti iskemään Israelia vastaan Libanonin lisäksi myös Syyriasta käsin. Syyrian tilanne eroaa Libanonista siten, että Iran on hyvin konkreettisesti läsnä Syyriassa.

Iran liittolaisineen on asettamassa kyseenlaiseksi kirjoittamattoman sopimuksen, joka on määritellyt strategista tasapainoa vuodesta 2006 lähtien. Jos Hizbollah ja muut puolisotilaalliset joukot saavuttavat kiinteän aseman myös Golanilla, Iranin johtaman liittoutuman sotilaallinen asema vahvistuu selvästi. Emme tiedä, mikä lennokin tarkoitus oli, eikä sitä tiedä Israel itsekään. Oliko sen tarkoitus kenties arvioida Israelin puolustuskykyä? Pysyvä (sotilaallinen) maayhteys Golanille olisi Hizbollahille ja Iranille merkittävä ideologinen voitto ja samalla ylimääräinen henkivakuutus, mikäli Israel päättäisi iskeä esimerkiksi Iranin ydinohjelmaa vastaan tai Hizbollahia vastaan Libanonissa. Näiden iskujen toteuttaminen tulisi Israelille entistäkin kalliimmaksi. Iranin alueellisen aseman vahvistumista on liioiteltu, mutta tässä suhteessa väitteet ovat uskottavia.

Ainoastaan Venäjä voi toimia välittäjänä

On vaikea uskoa, että kumpikaan osapuoli haluaisi laajentaa konfliktia ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on aina pyrkinyt välttämään riskejä. Laajamittainen sota aiheuttaisi todennäköisesti merkittäviä tuhoja myös suuressa osassa Israelia.

Myös Iranilla, Hizbollahilla ja Syyrian hallinnolla on paljon hävittävää, mikäli tilanne eskaloituisi laajemmaksi konfliktiksi. Pahimmillaan sota uhkaisi niiden kaikkia viimeisen kahden vuoden saavutuksia Syyriassa. Lähi-idän konfliktit ovat kuitenkin usein alkaneet molemminpuolisten virhearvioiden seurauksena ilman, että kukaan on niitä varsinaisesti halunnut. Syyrian sota on osin erillisten, mutta yhteen liittyvien konfliktien muodostama kokonaisuus, johon liittyvät verkostot ylittävät lähes kaikki alueen rajat. Tällaisessa tilanteessa rajoitetun konfliktin käyminen olisi mahdotonta.

Venäjän rooli alueella on olennainen ja mielenkiintoinen. Se valvoo Syyrian ilmatilaa, ja on vaikea kuvitella, etteikö se olisi ollut tietoinen Iranin lennokista. Mielenkiintoista kyllä, Venäjän Syyriassa olevien joukkojen ja Israelin välillä on suora kommunikaatioyhteys, ja Venäjä on läheisissä ja hyvissä väleissä sekä Iranin että Israelin kanssa. Netanyahu on toistuvasti vedonnut presidentti Putiniin, jotta Iran ei saisi pysyvää sotilaallista asemaa lähellä Israelia. Toistaiseksi Israel ei ole ollut tyytyväinen Venäjän toimintaan. Toisaalta Venäjä on myös käytännössä hyväksynyt Israelin iskut Syyriaan.

Jatkon kannalta on hyvin olennaista se, miten Venäjä pystyy pitämään tilanteen hallinnassaan. Muiden ulkopuolisten mahdollisuudet vaikuttaa tilanteen myönteiseen kehitykseen ovat hyvin rajoitetut, mikä oletettavasti hivelee kansainvälistä arvostusta kaipaavan Venäjän johdon mieltä. Moni asia on muuttunut Lähi-idässä viime vuosina. Alueen valtioiden kokema turvallisuusvaje, balansointi liittoutumisten kautta ja varustautuminen seuraavaan sotaan ovat kuitenkin entisellään.